Erilainen etätyöviikko

Vietin maaliskuisen etätyöviikon kollegan kanssa Eerikkilä urheiluopistolla. Suosittelen.

 

Parasta viikossa oli monta asiaa. Parasta oli tehdä kollegan kanssa yhdessä töitä; vaje sille että saa rauhassa jutella ja miettiä työasioita, on ollut suuri. Ja yhtäkkiä se vaje täyttyikin tuon viikon aikana, arvon tajusi oikeastaan vasta jälkikäteen. Ja olihan se koirakaveri siinä tietokoneen vieressä lisäluksusta, ihan parasta.

 

 

 

Parasta oli avantouinti joka aamu. Laituria sai käyttää, jos kukaan ei ollut varannut saunaa, ja eihän sitä aamuisin ennen seitsemää kukaan ollut varannut.

 

 

Parasta oli ruoka, yksinkertaista, maistuvaa ruokaa ilman suurta vaivaa yhdessä tehden tai valmiissa pöydissä. Hyvää ruokaa ruokalassa, hyvää ruokaa itse kokaten.

 

Parasta oli ulkoilu. Joka päivä töiden jälkeen useampi tunti ulkoilua Liesjärven kansallispuistossa tai Ruostejärven ulkoilualueella. Yli 25 km jäisiä polkuja, lunta, jäätä, lammikoita, auringonpaistetta, halattavia puita ja naavaa.

 

Mieli ja keho kiittivät tästä viikosta. Kun saa tehdä töitä noissa puitteisa niin mihin sitä lomaa tarvitseekaan, ihan kuin olisi ollut lomalla viikon. Tämä viikko otetaan uusiksi, näin sovimme.

Etäpäiväkirja 24 - kokkauslauantai

Täällä sitä ollaan, edelleen tukevasti etätöissä siinä pisteessä, että jotain oli keksittävä jotta selviää paremmin tästä vuodesta viime loppuvuoden hyytymisen jälkeen. Työpäiviin kävelykokouksia, lounaskävelyitä ja muuta sellaista; vapaa-aikaan pitkiä puheluita, etätapahtumia jne. Ja jotain ajatusta etälounaisiin ilman jatkuvaa metatyötä, mutta kuitenkin parempaa ruokaa kuin muiden äitien tekemät.

Ennakoimme tätä jo ennen joulua työkaverin kanssa ja suunnittelimme kokkauspäivän jollekin tammikuun viikonlopulle. Yhtenä tammikuun lauantaina kokkasimme sitten meillä monta ruokaa pakastettavaksi etäpäivien iloksi. Ihan parasta ajankäyttöä: muutama tunti tehokasta ruuanlaittoa, samalla tuli puhuttua työasioita ja muita asioita. Ja ehtihän sitä päivän mittaan käydä vielä kävelyllä ja nauttia päivällinen jälkiruokineen. Ihan lopuksi jaoimme jäähtyneet ruuat rasioihin tulevien viikkojen lounaiksi.

Työkaverin ottama kuva, kaalilaatikko oli selän takana

Edellisenä viikonloppuna suunnittelin ruuat ja kirjoitin ohjeet ylös meille molemmille. Tämän avulla oli helppo tilata tarvittavat raaka-aineet kotiin valmiiksi (tai käydä kaupassa). Aloitin päivän kasvsliemen keittämisellä ja kurpitsojen paahtamisella (suklaakakun leipomista aamulla ei siis lasketa) ja siitä jatkoimme yhdessä niin, että loppujen lopuksi meillä oli valmiina isot annokset seuraavia ruokia: 

• kasvisliemi (tämä siis käytettiiin ruuanlaittoon päivän aikana)
• linssi-kurpitsakeitto
• kukkakaalicurry
• minestronekeitto
• kaalilaatikko nyhtiksellä
• tattipiirakka
• kurpitsapyree

Ruuanlaittoruokana oli kasviksia ja hummusta sekä paria juustoa ja niille siemenleipää. Päivällisellä söimme paistettua kuhaa ja tattirisottoa, jälkiruuaksi suklaakakkua ja sille sopivaa teetä. Ihana päivä, suosittelen.

Etäpäiväkirja 23 - tämä oli tässä

Mänttä ja Banksy tämän viikon tiistaina

Aloitin etäpäiväkirjan pitämisen vajaa 15 kuukautta sitten. Olen tyytyväinen, että aloitin: olen ehtinyt kirjoittaa monenlaisia ajatuksia, jotka ovat olleet ajankohtaisia juuri sillä hetkellä. Tällä hetkellä muisti on aika hatara, enkä tunnu muistavan mitä on tapahtunut milloinkin, puhumattakaan, että muistaisin ajatuksiani tai tuntojani.

Olen tehnyt koko tämän ajan etätöitä, olen siis onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa, näin sanotaan. Mutta koville tämäkin on ottanut. Miehen kanssa tehdään päivät töitä kotona, hän olohuoneessa ja minä makuuhuoneessa. Tämän lisäksi lukiolainen ehti olla 4½ kk etäkoulussa, ja viime vuoden keväänä kumpikin lapsi jonkun kuukauden. Minun identiteetti on aika vahvasti tällä hetkellä keittäjän identiteetti. 

Vielä en tiedä millaiseen työelämään palaan elokuussa loman jälkeen, arvaan kyllä töiden jatkuvan (ainakin pääaisassa) etätöitä tehden silloinkin. Kovasti meillä suunnitellaan mitä tulevan työnteko on. Tällä hetkellä käyn silloin tällöin töissä toimistolla, ihan siksi kun voi. Yksinäistä se on sielläkin, mutta enpähän ole kotona. Pääsen valmiiseen lounaspöytään hyrisemään onnesta (ja pidättelemään onnenkyyneleitä) ja voin hakea aamiaisen kahvilasta.

Minun piti koota tähän vielä listaa jatkuvan etätyön hyvistä ja huonoista puolista, mutta ei se vaan onnistu, mieli on ihan tyhjä. En sano sitä lausetta mikä päällimmäisenä on mielessä. Muutama viikko kesälomaan, sen vielä jaksaajaksaa. 

Nyt on kuitenkin aika päättää etäpäiväkirja, ei minulla ole enää mitään sanottavaa tähän. Tämä oli tässä, mitta on täysi.

Etäpäiväkirja 22 - apatiaa ja pakoa todellisuudesta

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Olen selvästikin pitänyt vähän taukoa normaalista elämästä. Kun ei mikään huvita, niin ei huvita. En ole blogissa käynyt sitten viime postauksen (sekin kirjoitus oli vähän väkisin väännetty) ja anteeksi etten ole käynyt muidenkaan blogeissa. En ole lukenut/katsonut uutisia, en seurannut tautitilastoja. En myöskään ole lukenut kirjoja enkä katsonut televisiota. En ole huolehtinut palstatöistä, en esikasvattanut mitään (paitsi muutaman chilin). En ole jaksanut miettiä ruokia enkä oikein kokkaillakaan. Tein kyllä kerran kanaa, joka oli niin hyvää, että se oli tarkoitus kirjata ylös, mutta kun en tehnyt sitä heti, en enää muista miten sen valmistin. Samoin kävi omenaiselle jäniskastikkeelle.

Ruusukaalia, fenkolia, sipulia ja burrataa

Tänään aamulla törmäsin twiittiin, jossa joku pahoitteli sitä, ettei ollut ehtinyt luettelijoijaa pakoon, tiedättehän sen ihmistyypin, joka aina luettelee kaiken tekemisensä, ahkera ihminen kun on. No minä tuossa yllä luettelin kaikkea mitä en ole tehnyt ja tottahan listaa voisi jatkaa edelleenkin. Josko tämä kompensoisi jonkun ahkeran luetteloijan tekemisiä.

 

Pasta alla norma sinne päin

Tätä kaiken peittävää apatiaa pakenin mökille, ensin perheen kanssa viikonlopuksi ja sen jälkeen jatkoin täällä olemista ihan yksin ja vähän päästä isän kanssa. Viikonloppuna sain tehtyä kevätsiivot, tiedättehän ne hiirenpapanat ruokakaapissa, keittiön pöydällä ja sängyn alla, kaiken peittävän pölyn jne. Kaksi päivää siinä meni, mutta onpahan taas tehty. Ikkunoita en sentään pessyt. Saunoimme puusaunassa mutta peseydyimme ulkona, sillä maa on täällä vielä jäässä eikä vesi liiku sisältä ulos millään. Ja tietysti talviturkki piti heittää, sillä jäätä oli enää vain ihan rannassa.

Burrata-salaatti

Eilen saunoimme savusaunassa, isä lämmitti saunan ja sisko tuli mökille kahden nuorimmaisensa kanssa, toivat tarjottavat tullessaan. Saunomista pitkän kaavan mukaan sekä uimista, sitä sellaista kastautumista joessa tässä vaiheessa vuotta, kun vesi on 4-5 astetta lämmintä. Lämmintähän se vesi on, sillä jos se olisi kylmää, olisi se jäätä, kuten isä aina sanoo.

Kävelykokouksen maisema

Eli olen minä sentään jotain tehnytkin. Olen uinut joka päivä lauantaista lähtien. Olen nukkunut yöt viileässä mökissä, tehnyt aamulla tulet uuniin, jonka lämmössä olen tehnyt etätyöt. Kävellyt metsätiellä kävelykokouksen ajan. Olen valmistanut itselleni salaatteja ja muuta kasvisruokaa. Paistanut hirveä nuotiolla. Olen pelastanut ulos ainakin 7 kimalaista mökistä ja yhden amiraalin saunasta. Kunnellut lintuja, ihaillut tähtitaivasta ja kantanut vettä. Nähnyt sitruunaperhosia, sammakoita, sisiliskoja, västäräkkejä, punarintoja, kurkia ja hanhia. Luonto herää talven jäljiltä, josko minäkin heräisin. Tämä mökin kylmä mikroilmasto ja kevään myöhäisempi herääminen sopii henkiseen tilaani, ehkä ehdin mukaan minäkin.

Iltapäiväuinnin maisema

Etäpäiväkirja 21 - Eeppinen pääsiäinen (not)

Viime pääsiäinen meni minulla aavistuksen kipuillessa sitä, kun itsellä ei mikään muuttunut, poikkeusaikana, mutta tuntui, että kaikilla muilla pandemia sotki pääsiäisssuunnitelmat. Sitä pysähtyi miettimään oman elämän tylsyyttä, kai. Tänä vuonna päätinkin panostaa vähän enemmän pääsiäiseen, ja keskittyä vain omiin juttuihin. Siksi en somessa ole ollut, minulta on mennyt ohi kaikkien hienot pääsiäisreseptit ja -kattaukset. HayDayta olen kyllä pelannut senkin edestä, ja Pokemon Go:ta. Siinähän nämä muutamat vapaapäivät kuluivat leppoisasti, ei tarvinnut murehtia mistään. Ennen pääsiäistä suunnittelin huolehtivani ainakin seuraavista pääsiäiseen iloa tuovista asioista:

• rairuoho
• keväiset pellavapyyhkeet keittiöön
• kattaus
• ruoka
• kukat

(mutta eihän se niin mennyt)

Rairuoho on unohtunut monena vuotena, nyt päätin kerrankin laittaa sen ajoissa. Ostin niitä siemeniä mitä löysin (eipä paljoa ole kaupoissa tullut käytyä), ne olivat Nelsonin timotein siemeniä. Kylvin ruohot ajoissa vaaleankeltaiseen Kilta-vatiin, samaan vatiin mihin mummo aina kylvi ruohot lapsuudessani. Muistan kuinka hienon tunnelman tipuineen se toi saliin, aina piti juosta sitä katsomaan. No nyt kylvin niin ajoissa, että jostain syystä ruohot olivat laonneet sunnuntaihin mennessä, enkä sitten laittanut niitä pöytään ollenkaan, olivatpahan vaan vieneet tilaa pari viikkoa keittiössä. 

Selasin nettiä etukäteen tilatekseni pääsiäiseen sopivat pellavapyyhkeet keittiöön. Toisesta kutomosta ei löytynyt mieleisiä, toisesta juuri ne mitkä halusin olivat loppuneet. Niinpä se panostus jäi ajatuksen asteelle, ehkä ensi vuonna sitten.

Kattausta en miettinyt etukäteen yhtään, ei vaan huvittanut. Laitoin sitten sunnuntaiaamuna mitä mieleen tuli, nättihän siitä tuli noinkin, mutta ei ehkä ihan sitä mitä ajattelin. Pirjo Kopin sitoma kimppu sentään oli kaunis kuten aina.

Ruokaa kyllä tein pääsiäisenä, mutta en mitään fiiniä. Pitkänperjantain perinteinen kala-ateria kutistui kalavartaisiin ja nuudeleihin, kun äkillinen hevosen lantakuorma sotki aikataulut, eihän siinä sitten muuta ehtinyt, tärkeimmät asiat ensin. Kuvaakaan en ottanut. Ulkoilua kyllä tuli kevättuulessa, lillittyä savivellissä läpimärkää lantaa kärrätessä.

Lankalauantai menikin Kopparnäsissä ulkoillessa, kuopus jäi mielummin kavereidensa kanssa eikä lähtenyt meidän muiden mukaan, menetti upean ulkoilupäivän ja hyvät eväät. Pääsiäisen pääateria pelkistyi lopulta savukalaksi ja lohkopotuiksi, edelleenkään ei kuvatodisteita. Hyvä mieli ulkoilusta, meillä oli hieno reissu. Muuten ei pääsiäisenä menty minnekään eikä nähty ketään, puhelimessa puhuin sentään siskon kanssa. Kaipaan lapsuuden sukupääsiäisiä, kaikkia jo edesmenneitä sukulaisia, nykyisiä vanhuksia elinvoimaisina nuorina ja meitä lapsia lapsina.

Vuoden odotetuin brunssi syötiin sunnuntaina (ylin kuva). En ollut muistanut (tai viitsinyt?) kerätä sipulinkuoria etukäteen, joten meillä oli nyt amerikkalaisittain (karkkivärillä) värjättyjä munia. Keltainen väri jäi tarttumatta, eli keltaiset olivat valkoisia munia, ja oranssit fuksiaa. Vähän ärtsyä etten sanoisi. Toisen kerran elämässäni lihapiirakka epäonnistui, enkä tällä kertaa edes ymmärrä miksi. Maistui vaan todella pahalta. Jotain meni riisin kanssa pieleen, ja ehkä suolan ja maustamisen. Vaikka muka tein kuten ennenkin. Yleensähän lihapiirakkaa syödään päivälliselläkin, mutta ei tänä vuonna. Onneksi savukaloja oli jäänyt sen verran, että sillin ja keitettyjen perunoiden kanssa meillä oli kelpo ateria, joskin hyvin yksinkertainen ja nopea. Oli meillä oikein eineksiäkin: etälukiolaisen ruokapaketissa mukana tullutta tyrni-appelsiinisalaattia. Ja tänään olimme hävikin torjumiseksi pyttipannulinjalla, einestä jäi tällekin päivälle.

Tällainen pääsiäinen, ei stressiä, mutta ei juhlavuuttakaan. Ei tullut satsattua ruokaan, ja sekin vähän perinteisyys meni pieleen, enemmän tai vähemmän. Ei koristeita, ei erityistä muutakaan. Ja huomenna taas jatkan etätöitä, niinkuin ei mitään. 

ps. Minulle jäi litsauksen voittomuna, tällä kertaa ei perinteisestä syystä. Osasin vaan valita hyvän ja kestävän kananmunan. 

Etäpäiväkirja 20 - vuosi etäilyä

Tasan vuosi sitten (torstaina) olin viimeistä päivää työpaikalla, kävimme vielä työpäivän jälkeen kauden päättävillä oluilla. Siellä juttelimme jo vessapaperista ja mietimme, että alkaako etätyöt isomminkin. Minä olin suunnitellut jo paljon aiemmin pitäväni perjantaina etäpäivän, mutta normaalista poiketen otin mukaani myös allekirjoituskoodit ja vähän muutakin ylimääräistä, mitä ei normalille etäpäivälle olisi ottanut mukaan. 

Muistan vielä miten kävin oluiden jälkeen "pikaisesti" kaupassa, oli ihan pienet ostokset, mutta megalomaaniset jonot. Vähän siis kesti, ja myöhemmin harmitti ne vain pienet ostokset. Vessapaperia en tarvinnut.

Samaan aikaan meille annettiin etätyösuositus, joka sitten heti perään muuttui -määräykseksi, ja sillä tiellä ollaan edelleen. (Valtorin Kauko muuten kaatui vuosi sitten perjantaina puoli kympiltä aamulla 😅) Olen kyllä käynyt toimistolla tämän etävuoden aikana, viime syksynä muutamana päivänä ja nyt tammi- ja helmikuussa kumpanikin kolme päivää. Seuraavaa kertaa en tiedä, siihen kuluu taas aikaa enemmän, toivottavasti kuitenkin pääsisin jonkun kerran käymään ennen kesälomaa.

Tämän vuoden aikana olen kirjoittanut monenlaisia ajatuksia ylös, osin aika pinnallisestikin, koska isoimmat asiat ovat tietysti muualla elämässä. Olen pärjännyt ihan hyvin, vaikka kyllähän tämä välillä ottaa aika koville. Ja onhan se herkkää sanoa yhtään mitään, kun monilla muilla on oikeasti paljon kurjempaa, jokaisella vähän omalla tavalla. Ei ole hyvä yksineläjillä, mutta ei aina perheellisilläkään. Ei ole hyvä lomautetuilla/työttömillä, mutta ei aina töissäkävijöilläkään. Ei ole hyvä niillä jotka eivät voi tehdä etätöitä, mutta ei aina etäilijöilläkään. Jne. jne. Mutta ollaan silti yhdessä, ja ymmärrätetään toinen toisiamme. 

Nyt kun vuosi on kulunut, voi synttäreiden kunniaksi listata taas vaihteeksi niitä hyvänmielen asioita:

• Ihmisten kirjahyllyt - ihan sama miten naistenlehdet ovat vuosia toitottaneet kuinka kirjahyllyt ovat kuolleet: eivät ne ole, kollegoilla ja kaikilla muillakin on upeita kirjahyllyjä!
• Inhimillistyminen - miten mukava nähdä elämää sen työminän takana kesken kokousten, hinnatonta!
• Pääjohtajan perjantaiset kirjeet - lisää inhimillisyyttä 💚
• Etäteemaistelut - edelleen olen sitä mieltä, että nämä ovat niitä parhaimpia asioita mitä tämä aika on tuonut tullessaan
• Juhla-ateriat kotona - kun ei syödä ravintolassa niin syödään sitten välillä vähän parempaa ravintolaruokaa kotona
• Jokainen kohtaaminen on arvokas ja merkityksellinen - kun näkee työkaveria sovitusti viisi minuuttia kaupan pihalla tai yllättäen serkkua kymmenen minuuttia pihalla, se tuntuu niin kokonaisvaltaisen hyvältä! Liikutuksen tuntee ihan fyysisesti.
• It's a wonderful world - perheen yhteistä aikaa pelaamalla, ei edes haittaa etten ole kertaakaan voittanut (no tietysti se haittaa!!!, mutta kyllähän lasten kuuluukin olla fiksumpia kuin vanhempien)
• Korvikkeena kaikki etä- museokierrokset, striimaukset ja muu vastaava. Ja #vaskimies
• Rokotusten eteneminen 💉
• Ja tietysti tämä perhe kenen kanssa etäillä (vaikka oman tilan tarve alkaakin olla huutava talven jäljiltä)

Varmasti on muutakin mikä ei just nyt tullut mieleen. Pääasiassahan tämä kuitenkin on selviytymistä, hyvissäkin oloissa. Tavallaan sitä on aika sanaton tässä vaiheessa, takana on vuosi poikkeusaikoja, tulevan kestosta ei tietoa. Missä vaiheessa sitä ajattelee, että tätä tämä nyt on, aina? Ehkä nyt on sen aika.

ps. Kuvassa on Marianne-kakku, jonka leivoin eilen illalla. Nostin kakun uunista juuri ennen iltakävelylle lähtöä, palattuani se näytti tuolta. Marianne-kakku löytyy googlaamalla, identtinen resepti ainakin paristakymmenestä blogista ja muusta lähteestä, joissa missään ei viitata mihinkään aikaisempaan. 

Etäpäiväkirja 19 - Lomaruokaa laiskasti

Ehkä kaunein jälkiruoka mitä olen syönyt: ruista ja mustikkaa

Tässä kirjoituksessa ei ole mitään neuvoja tai vihjeitä yhtään mihinkään, kunhan vaan kirjoitan itselleni muistiin tämän hetken tuntoja pienen loman jäljiltä. 

Kuuntelin Eeva Kolun kirjan Korkeintaan vähän väsynyt. Osan aikaa tunsin itseni ulkopuoliseksi (lue: liian vanhaksi), mutta kyllä kirjassa oli asioita, jotka osuivat.  Hän mm. mietti omalla kohdallaan, että miksi ei esim. enää jaksanut tehdä ruokaa, vaan halusi päästä helpolla asioissa, jotka oikeasti tuottivat iloa. Että mitä pitää tehdä elämässä toisin, että olisi taas se ihminen joka nauttii kokkaamisesta (tai jostain muusta vastaavasta). 

Kökötän nyt kotona koko ajan, aikaa ei mene työmatkoihin, säästän aikaa (ja altistuksia) tilaamalla kauppaostokset kotiin jne., mutta silti jaksaminen on kausittain vähissä; ei huvita tehdä ruokaa tai siivota tai mitään muutakaan, ei arkena eikä lomalla. Ei huvita kokata tai edes miettiä mitä ruokaa tekisi, ei huvita kuunnella valituksia (näihin kahteen viimeiseen sentään on auttanut lista pakastimen ovessa). 

Voimme lukea somesta ja lehdistä, että mitä kaikkea ihanaa lomalla voisi kokkailla ja puuhata, mutta minä vaan mietin, että miten pääsisin vähimmällä vaivalla. Mietinkin välillä, että milloin tästä tuli tällaista, että

• ei huvita lomalla kokkailla
• ei huvita mökillä kokkailla
• haluaa päästä helpolla arjen lisäksi myös lomilla
• jne.

Hiihtoloma ja kaksi erilaista mökkiviikonloppua on nyt takana. Näin söimme mökeillä ja hiihtolomalla:

• wingsejä ja italiansalaattia x 2
• hampurilaisia ja ranskiksia x 2
• spaghetti bolognesea
• nopeaa hirvikastiketta ja muusia (sentään)
• woltattu texmexiä
• grilliruokaa snägäriltä
• Finnjävelin Pohjolan pidot -menu kotiinkuljetettuna (sentään!)

No ei täyttynyt puoli kiloa kasviksia päivässä ei, puuttui myös se normaali kolme kala-ateriaa/viikko. Pullaa leivoin isälle, sitäkään ei riittänyt pakastettavaksi asti, eli vähissä on lomaleipomisetkin olleet. Loma on mennyt osin hyssyteltäessä, mitäpä sitä kotona voi (ei voi) tehdä, kun aina joku kuitenkin on kotona töissä. Ei ole pakko möykätä. 

Mutta olen minä levännyt tällä lomalla, ihan ihmeen levännyt olo oli, joten ehkä sitä jaksaa sitten skarpata arjen alettua. Ja jos ei jaksa, jatketaan pakastimen tyhjäämistä, se on täynnä aarteita.

Etäpäiväkirja 18 - etätyöapatian torjumista

Minulla alkaa oma some- ja työkupla täyttyä jonkin asteisesta kyllästymisestä etätöihin. Tämä on hankala aihe, koska nykyaika kohtelee niin eri tavalla eri ihmisiä. Toisella ei ole töitä ollenkaan, toisella tämä aika teettää töitä enemmän kuin mitenkään järjellisesti ehtii/jaksaa tehdä. Toinen stressaa jatkuvasta ihmisten parissa olemisesta, toinen apatoituu kököttömällä kotona keittiön pöydän ääressä tai makuuhuoneessa aamusta iltaan. Toisella menee hermo siihen, ettei saa sekunnin rauhaa kotona, toinen nääntyy yksinäisyyteen. Että valitapa tässä sitten jos pännii, kun aina löytyy se joku sanomaan, että sinullahan on asiat hyvin kun on/ei ole sitä tai tätä (toisin kuin minulla). 

Jos jotain, niin toivon ymmärrystä kaikille, ja armoa itseä ja myös muita kohtaan. Toista voi harmittaa ihan samalla tavalla kuin itseäkin harmittaa, vaikka asiat olisivatkin eri tavalla. Tiedostan kuinka etuoikeutettua on olla siinä onnellisessa asemassa, että töitä riittää ja että niitä saa tehdä etänä, kohta jo vuoden verran. Mutta silti saa ottaa päähän, saa kaivata työkavereita ja sukulaisia, juhlia ja tapahtumia jne. Onhan tämä nyt ankeaa.  

Minun keino pärjätä etätyöapatiaa vastaan on keksiä ihan tietoisesti pieniä juttuja, jotka piristävät etätyöarkea. Minulla nämä toimivat, toisilla voivat toimia eri jutut. Mutta se, mita haluan sanoa: tee itsellesi pieniä asioita jotka saavat sinut hyvälle mielelle. Ja kun ottaa päähän, anna ottaa ja sitten voi taas jatkaa eteenpäin. Tylsäähän tämä on, mutta tylsiäkin juttuja tarvitaan, eli se nuku riittävästi, ulkoile päiväsaikaan ja syö monipuolisesti pätee edelleen. Pienelläkin asialla voi olla iso merkitys hyvinvoinnille.

Kalaa maailman parhaasta kalakaupasta

Viime aikojen lista hyvistä teoistani itselleni:

• Kukkien hankkiminen kotiin (Kauklahden kukka)
• Hyvän kalan ostaminen ruuaksi, samalla nopea kohtaaminen työkaverin kanssa (Maxin kala)
• Kävelylenkit yksin tai esikoisen kanssa
• Ajattelemaan herättävien kirjojen lukeminen/kuunteleminen
• Osallistuminen taas etäteemaisteluun, sisko mukana tällä kertaa! (Teahouse of Wehmais)
• Siementilaus (Siemenkauppa)
• Sauna (se on sähkösaunakin) ja vilvottelu ulkona

Siemeniä, teetä ja tulppaaneja

Etäpäiväkirja 17 - metatyön vähentäminen ja ruokalista

Metatyöstä ja sen kuormittavuudesta on kirjoitettu paljon, ja siitä kuinka se usein kaatuu perheessä naisille. Minä en nyt kirjoita asiasta enempää (saattaisi mennä vähän tunteisiin tässä tilanteessa), mutta kerron nyt yhden minun metatyötä helpottavan asian. Voihan olla, että olen ainoa, joka ei jaksa aina miettiä mitä ruokaa tehdä perheelle, tai saa ehdotuksia vain jälkikäteen, mutta siltä varalta jos joku muukin sattuisi kipuilemaan saman asian kanssa kirjoitan tämän ylös. Elikkäs*:

Minä olen nyt eristysaikana ajoittain ollut todella väsynyt ruokien suunnitteluun, jatkuvaan lounaiden ja päivällisten miettimiseen, että mitähän sitä taas keittäisi. Esikoinen näki Tiktokissa pätkän, jossa perhe teki listan toiveruuista, joiden mukaan kokataan aina kuukausi kerrallaan. Olen minäkin listoja aina välillä ehdotellut, mutta en koskaan näin systemaattista. Ja koska idea tuli joltain muulta kuin äidiltä, olivat kaikki innoissaan mukana. Niinpä tein yksinkertaisen taulukon ruutupaperille, tuon piti olla luonnos, mutta se päätyikin jääkapin oveen. Vasemmalla kanan alla on meidän nimet ikäjärjestyksessä. 

Tuo lista riittää varmastikin tammi-helmikuulle, kun kumpikin on "vajaita" arkikuukausia, ja tarkoituksena on syödä monia ruokia useamminkin kuin kerran, ja tietysti väliin kokota jotain muutakin. Järjestyksellä ei ole väliä, teen sen mukaan mitä sattuu olemaan ja mikä sattuu huvittamaan. 

Minä pyysin toiveet jokaiselta seuraavista ruuista

• liha
• kana
• kala
• kasvis
• keitto

Lista on jääkaapin ovessa, ja siitä voi ruksia ruokia sitä mukaa pois kun niitä valmistaa. Ja kun lista on käyty läpi, tehdään uusi, alla on sopivasti tilaa siihen. Ja jatketaan niin kauan kuin intoa riittää. Mutta eipähän tarvitse keksiä, että mitä meillä syödään lähiaikoina.

*Juu, Sisäilmaa katsottu ja osuvaksi havaittu, virkamiehen kunnian kautta.

Etäpäiväkirja 16 - jouluruoka ja perinteet

Uudistuneet pikkujouluperinteet

Etätöitä on vielä vajaa viikko jäljellä ennen joululomaa, takana 34 viikkoa. Lomasuunnitelma ei-minkään-tekemiseksi on tehty, tyyliin kirjapino ja suoratoistopalvelulista valmiina. Ja tietysti hyvää ruokaa. 

Olen tehnyt nuoresta pitäen joka joulu perinteiset jouluruuat. Pientä variaatiota on ollut, mm. ruokalajien määrä on vaihdellut oman jaksamisen mukaan eri jouluina, mutta muuten ajattelen, että vuodessa on yli 360 päivää jolloin syödä mitä vaan, mutta näinä muutamana päivänä syödään samalla tapaa joka vuosi. Minä pidän jouluruoka-fanina tätä perinteisyyttä rikkautena, vaikka olenkin joskus jonkun pääsiäisen aikaan pohtinut perinteiden mielekkyyttä, etenkin vuosina jolloin niistä ei olisi jaksanut pitää kiinni. Tänä vuonna pohdin asiaa uudestaan, en tosin omasta puolestani, sillä meidän joulu on ihan samanlainen kuin muinakin vuosina; mutta kaikkien niiden puolesta, jotka eivät pääsekään omiin perinteisiin joulupöytiinsä. 

Tänä vuonna taitaakin monilla olla tarvetta resepteille, koska ei olla tutuissa pöydissä. Tai ehkä tänä vuonna voi tehdä jotain ihan uutta, alkaa luoda uudenlaisia perinteitä? Mutta meille, jotka kaipaamme perinteisiä reseptejä, löytyy blogista mm. seuraavat ohjeet:

lanttulaatikko

imelletty perunalaatikko eli tuuvinki (vaikka tämän saankin aina siskolta)

porkkanalaatikko: tavallinen sekä ravintola Juuren mukaan

maksalaatikko: tavallinen sekä ravintola Juuren ohjeella

rosolli sekä käänteinen rosolli

sienisalaatti

lipeäkala uunissa

kalan graavaus pakastimen kautta

se paras sipulisilli

rusinasoppa (tämä on noussut viime vuotta lukuunottamatta joka joulu top-vitoseen)

puolukkaglögi

joulupiparit

Meillä syödään tänäkin vuonna näitä kaikkia, paitsi lipeäkalaa, sillä toinen lipeäkalan syöjä ei ole paikalla. Laatikoista teen nuo tavalliset versiot, ja se kinkun ohje puuttuu edelleen mutta kinkkua on tulossa. Ja sitten voikin alkaa jännätä, että nouseeko luumukiisseli tänä vuonna top-vitoseen.

En vieläkään tiedä, että onko perinteet rikkaus vai taakka. Kaksi iloista ei-enää-niin-kovin-pientä jouluihmistä niiden avulla on kuitenkin kasvanut.

Etäpäiväkirja 15 - etäpikkujoulut

Etätyötä on takana suunnilleen 32 viikkoa, tästä ajasta olen ollut muutaman päivän työpaikalla. Tällä hetkellä meitä on taas kolme päivisin kotona sillä lukiolainen siirtyi etäopetukseen tällä viikolla. Rytmi, työt, ulkoilut ja kaikki menee jo vanhalla rutiinilla. Systeemit pysyy useammin pystyssä kuin ei, vaikka "mikään ei ole pysyvää paitsi häiriö".  

Mutta kyllä ne tunteet ovat taas pinnassa, niin arjessa kuin juhlassakin. Ylioppilaat saavat todistuksensa koulun eteisessä ja kaikki juhlat on peruttu. Joulusta ei vielä tiedä, meiltä sitä ei kai ole peruttu, mutta huoli siitä, millainen joulu isälle tulee, on kova. 

Meillä oli työpaikan etäpikkujoulut. Tiedän, että monilla työpaikoilla pikkujoulut on peruttu, jossain ne on vaihdettu huppareihin tai johonkin muuhun konkreettiseen, mutta meillä pidettiin etäpikkujoulut (meinasin sanoa perinteiset), ja hyvä niin. Pikkujoulutoimikunnan tontut muistivat meitä jo vähän etukäteen suklaalla ja tänään virittäydyimme tunnelmaan, jokainen omalla tavallaan. 

Meillä oli mahtava katsaus menneeseen vuoteen etä-uutisten kautta, oli sanapilveä ja taidetta ja niin teräviä huomioita, että sai nauraa vedet silmissä. Lopuksi vielä katsoimme toisiamme iloisesti, mutta olihan se tosi haikeaa, liikutuksen näki ja tunsi toisistakin. Sellaiset pikkujoulut, ensin vedet silmissä hauskuudesta, ja lopuksi vedet silmissä ikävästä ja kaipauksesta. Kyllä saa olla onnellinen sellaisista työkavereista, että itkettää kun ei olla yhdessä 💚

Hei sata kuvaa eikä Teamssi kaatunut. 

Etäpäiväkirja 14 - rintakorut

Kun etätöitä on takana 29 viikkoa ja tietää edessä olevan parhaassakin tapauksessa ainakin saman verran, on sitä pakko miettiä monenlaisia asioita, kuten vaikka etätyöpisteen viihtyvyyttä sen normaalin ergonomian lisäksi. 

Kuten jo aiemmin olen todennut, että on aika järkyttävää huomata kuinka väsyneeltä sitä näyttää kokouksissa. Ihoni on aikoinani herkistynyt vaikka mille, joten en käytä ehostusta tai mitään muutakaan kosmetiikkaa. Sormukset ja kellon riisuin samana päivänä kun etätyömääräys tuli maaliskuussa (minut tuntevat tietävät miten iso asia se kello on!) enkä ole niitä ottanut takaisin käyttöön vieläkään, koska käsienpesutiheys on tätä uutta normaalia. Käytän muutenkin koruja hyvin vähän herkistymisen vuoksi, kaulakorutkin lähinnä pitkissä ketjuissa niin, etteivät ole juurikaan ihoa vasten.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että kyllä tällä pelkistämiselläkin on joku raja, se taisi tulla tässä syksyn kuluessa vastaan. Ja keksin rintakorut! Ne näkyvät juuri sopivasti etäkokouksissa, ja piristävät, jos eivät muita, niin itseä ainakin.

Kaivoin vanhat perintörintakoruni, ja tilasin vielä pari uutta netin kautta. Nyt minulla on arkisia rintakoruja (tuossa yläkuvassa neljä), joita voin käyttää fiiliksen (ja vaatteen mukaan). Tuo siili on äidiltä peritty, se on hyvä voimakoru hankaliin päiviin; ja muihinkin, ei siis tarvitse tehdä johtopääköksiä jos sen näkee minulla 🦔

Tämän lisäksi olen varautunut vielä juhlavampiin tilauksiin omalla väitöslahjaksi saamallani Stanger on Io -korulla. Ja ehkä vielä tulee niinkin juhlava etäpäivä, että käytän mamman, eli äidin isoäidin hienoa rintakorua. Se on kulkenut suvussa vanhimman tyttären linjassa, tällä hetkellä se on minulla, ja aikanaan jatkaa matkaa esikoiselle. Mitokondrio-fanina olen onnellinen pitkin maternaalista linjaa kulkevasta korusta.

Tässä sitä ollaan, etäkokousten taustalla suomalaiskansallinen ryijy, rintarossi leningissä ja sukankudin käsissä. Alkaa olla melkoinen saavutus jopa tällaiselle syntymävanhalle.

Etäpäiväkirja 13 - Resilienssistä

Resilienssi on se muotitermi, johon ensimmäisiä kertoja törmätessäni ihastuin, mutta nyt pikkuhiljaa olen alkanut kyllästyä koko sanaan. Mutta onhan sille paikkansa, ihan arkipäiväisessä elämässäkin nykyisin. Se ei ole pään lyömistä seinään mentaliteetillä jaksaajaksaa, vaan enemmänkin se on jotain mitä pitää vaalia ja kasvattaa, ainakin jos sitä ei ole luonnostaan riittävästi.

Törmäsin Tare Haellen kirjoitukseen elokuussa, kirjoituksessa pohdittiin  tätä aikaa ja keinoja selvitä nykyisessä todellisuudessa. Yhtenä asiana siinä oli mainanta resilienssin kasvattattamista ja lista asioista jotka auttavat kasvattamaan omaa resilienssi-varastoa. Minä tein tähän listan hänen luettelemista asioista itselle muistiin. Kaikki on oikeastaan tuttua ja itsestään selvää, mutta hyvähän näitä on itselleen välillä muistutella. Lisäsin perään pienen oman huomion.

• Nuku - mitä säännöllisemmin, sen parempi
• Liiku - päivällä valoisan aikaan pelkkä kävelykin tekee ihmeitä
• Meditoi - jos ei meditoi, kannattaa kokeilla vaikka käsitöitä, piirtämistä tai mikä vaan toimii
• Ole kiitollinen - asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteivätkö ne voisi olla vielä huonommin
• Pidä yhteyttä ihmisiin - soita, kysy mitä kuuluu, puhu niitä näitä aina kun se on mahdollista
• Sano ei - kaikkea ei ehdi/voi tehdä: jos ei ennenkään, niin ei ainakaan näinä aikoina
• Tunne itsemyötätuntoa - hyvin sä vedät, näillä mennään mitä on ja se riittää

Kuten olen aiemminkin sanonut, tehdään asioita jotka tuottavat iloa, ihan pienestikin, ja sillä mitä on. Jokaisella se on vähän erilaista, eikä siksikään kannata verrata muihin. Minä kudon terapianeuleena suoraa pötköä, vaikka oma somekupla on täynnä toinen toistaan upeampia islantilaisneuleita. Terapianeulomisen lisäksi oma resilienssi-pankki kasvoi viime viikolla huimasti, kun sain nukkua 22-06 ihan rauhassa, ulkoilla sienimetsässä lounasaikaan, uida +8-asteisessa vedessä iltapäiväkahviaikaan, olla kiitollinen noista kuvan maisemista, näki isää ja jutteli puhelimessa kummin kanssa sieniterveisten jälkeen. Osasin myös sanoa ei aika isoon juttuun ja tunsin asiasta tyytyväisyyttä. Hyvä minä, hyvä me 💚

Etäpäiväkirja 12 - negatiivisuuslista

Netti on nyt täynnä positiivisuuslistoja, olen minäkin sellaisen kirjoittanut. Ja hyvä niin. Mutta jos eniten ärsyttää kaikki (lukekaa sana ärsyttää ihan sillä sanalla mikä tulee mieleen), niin alkaa se positiivisuuskin ärsyttää. Tulee tunne, että on pakko sanoa ne ärsyttävät asiat ääneen, jos se vaikka vähän helpottaisi. Tässä tulee minun tämän hetkinen ärsytyslistani, kiitos ja anteeksi. Suhtautukaa tähän lämmöllä, kenenkään ei todellakaan tarvitse miettiä mitä voi sanoa minun seurassa (vaikka leipaisisikin hänet), pärjään kyllä näiden asioiden kanssa. Ja kuten näette, eihän tässä ole mitään oikeita asioita, ja toivottavasti ei tulekaan.

Ärsyttävät sanat

• leipoosi
  
• neuloosi
• leipaista (ja muut verbit samassa muodossa)
• hän, kun puhutaan sienistä, leivistä, taloista, esineistä (niin lahtelainen tosin olen, ettei yhtään häiritse kun sanotaan se ihmisestä)

Ärsyttävät asiat

• perutut juhlat, tapaamiset, tilaisuudet. Tämä!
• kotijumppa; onko pakko jos ei taho?
• oma vastuu omasta hyvinvoinnista (nuku, syö, liiku, juuri oikealla tavalla)
• positiivisen mielen ylläpitäminen
• se, miten linssit huurtuvat maskin kanssa
• se, miten väsyneeltä näytän kaikissa teams-kokouksissa
• se, miten jään jankkaamaan/toistamaan asioita teams-kokouksissa: omat huonot piirteet vaan jatkavat korostumistaan
• se, että nykyisin tungen sydämiä ja huutomerkkejä joka paikkaan

Noniin, nyt ehkä taas jaksan yrittää olla positiivinen. Keskusteluosiossa voi jatkaa pahanmielen ketjua, avautukaa kaikki muutkin ihan vapaasti!

ps. Kuva ei liity millään tavalla kirjoitukseen, tuosta tykkään!

Etäpäiväkirja 11 - harrastuksista ja ilosta

Kuten kirjoitin, lomaltapaluu otti aika koville tänä vuonna. Tajusin sen myötä, että on ihan pakko tehdä itselle hyvää. Keksittävä ja tehtävä asioita, jotka ovat mahdollisia ja jotka tuottavat hyvää mieltä itselle. Sen jälkeen jaksaa taas tehdä hyvää muillekin.

Harrastukset ovat tärkeitä ilontuottajia, vaikka minulla ei koskaan ole ollut mitään kummoisia harrastuksia. Vieläkin naurattaa kun mies jenkeissä totesi omille uusille harrastuskavereilleen, että vaimo harrastaa ruuanlaittoa ja kai vähän käsitöitä.

Nykyään taitaa monilla harrastukset olla erittäin tavoitteellisia ja jopa stressin aiheita. Ehkä nyt voisi tehdä hyvää harrastaa jotain myös ihan tekemisen ilosta, ihan vaan siksi, että se on kivaa ja vain sitä. Ihan sama osaako tai syntyykö mitään. Minä olen herätellyt näitä vanhoja harrastuksia eloon siitä syystä että ne tekevät itselle hyvää, ilman mitään tavoitteita tai päämääriä. Ehkä tämä on henkistä laiskuutta, ettei ole tarkoituskaan kehittyä, tai ehkä se on vaan armollisuutta itseä kohtaan. Joka tapauksessa mieli kiittää.

Kuten näkyy, olen taas kirjoittanut blogiin aktiivisemmin. Lupaan, että edelleenkin ilman aikomusta kehittyä kuvien tai kirjoitusten suhteen, puhumattakaan siitä, että ajattelisi tästä tulevan mitään kaupallista. Ihan vaan siksi, kun tekee mielelle hyvää jäsentää tätä poikkeusaikaa myös blogin kautta.

Olen myös palannut käsitöiden pariin, ja tämä paluu on ollut paluuta siihen korkeintaan ekaluokkalaiseen minääni,  joka virkkasi ketjusilmukkaa lankakeristä pelkästään sen takia kun oli niin kiva virkata. Käsitöitä tekemisen ilosta, siitä ilosta, miten hyvää se tekee mielelle. Minulla aukesi jokin lukko kesällä kun poikkesimme Juvan matkalla Lahdessa vanhassa puutalossa. Inspiroiduin kaikesta kauniista; talosta, käsitöistä ja lyhyestä kohtaamisesta (terveisiä sinne).

Ja kyllähän se vanha tärkeä harrastus, lukeminen, on palannut vuosien tauon jälkeen takaisin jo jokunen vuosi sitten. Ehkä siihen on meinannut tulla suorittamisen makua välillä, kun kaikkea kiinnostavaaa ei vaan ehdi lukea. Mutta sekin on ihan ok, luen juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä.

En ehkä ihan osannut sanoa mitä halusin, mutta tarkoitan, että olkaa itselle armollisia, myös harrastaessa. Tehkää itsellenne hyvää, on se sitten veren maku suussa tai leppoisammin, mutta tehkää silti, ilon kautta. Kunhan se on kivaa, kun muuten tämä on niin tätä, niin tätä.

ps. Olen tänä vuonna jopa fiilistellyt marjametsässä.

Etäpäiväkirja 10 - Lomalta paluu

Etäpäiväkirja on takaisin! Etätyöt jatkuvat edelleen, tällä hetkellä tuntuu, että hamaan tappiin saakka. Tarkoitus on kuitenkin käydä  loppuvuoden aikana toimistolla silloin tällöin, elokuussa kerran ja syyskuussa ihan useampana päivänä. Hakaniemen halli, Teemu Aura ja Pihka Lintis, tulossa ollaan! Olen ollut Hakaniemessä viimeksi maaliskuun puolessa välissä, ja huhtikuun alussa kävin nopeasti hakemassa näytön ja näppiksen kotiin. Ikävän arvaa.

Nyt olen ollut loman jälkeen töissä kaksi viikkoa. Piti ihan kalenterista tarkistaa, että tosiaanko niin vähän, tuntuu nimittäin ainakin kuukaudelta. Lomaltapaluu on ollut tänä vuonna erityisen vaikeaa, se 40 cm siirtyminen sängyn vierestä siihen työpöydälle ei ole ollut helppoa. Ehkä etätöihin siirtyminen loman jälkeen oli jopa vaikeampaa kuin kaiken alkaminen silloin maaliskuussa (vai kultaako jo aika muistot?). Koko tuleva syksy jännittää, ahdistaa ja ärsyttää.

Mutta onhan tässä kaikessa realismia mukana aivan eri tavalla. Lukujärjestykset ovat lentäneet aikaa sitten romukoppaan. Herään kyllä edelleen aikaisin ja aloitan työt ajoissa, mutta mikään muu ei oikeastaan enää päde. Nyt selvitään ja selviydytään sillä mitä on.

"Sillä mitä on", on minulla ollut mm. tämän viikon neljän päivän työputki mökillä. Töihin menee paljon aikaa, mutta kun herää aikaisin, voi uida auringon noustessa. Ja työpäivän jälkeen pääsee metsään. Voi käydä poimimassa viimeiset mustikat ja siirtyä alkavaan puolukkasesonkiin. Sienimetsissäkin olen iltaisin kävellyt, tosin se on ollut kävelyä tyhjän korin kanssa kuivuudesta ratisevassa metsässä. Sain juuri yhdelle aterialle riittävästi sieniä minulle ja isälle, valmiiksi kuivattuja kantarelleja ja lampaankääpiä. Muutenhan tämä viikko on syöty sitä mitä kasvimaalla on sattunut olemaan. Tämä on hyvä.

Näissä maisemissa

Etäpäiväkirja 9 - kesäloman alla

Tänään jään lomalle. Nyt on takana melkein 16 viikkoa etätöitä, onpahan vaan ollut melkoinen vajaa neljä kuukautta. Loma tulee yleensä aina tarpeeseen, ja niin se tulee nytkin. Loman alkajaisiksi aion koostaa valokuvakirjan tästä ajasta, alkaen ensimmäisestä etäpäivästäni 13.3. aina tähän loman alkamiseen saakka. Etätyöt jatkuvat minulla vielä elokuussa, mutta ehkä silloin olen jo toivottavasti jonkun päivän Hakaniemessäkin. Ikävä hallia ja toria, merta ja ihmisiä (sanoinko just merta, minä jokien ja järvien kasvatti?!)

Valokuvia katsoessa näen niissä paljon hiljaista historiaa, sellaista historiaa jonka arvon ehkä tajuaa vasta myöhemmin. Niissä näkyy paljon iloa ja lämpöä, kekseliäisyyttä ja paluuta vanhoihin turvallisiin asioihin. Näkyy ne koronahiuksetkin ja kahdeksan sentin juurikasvu.

Paljon niissä kuvissa jää näkymättäkin. Niissä ei näy se ensimmäisten viikkojen palelu, ei näy ahdistus kaupassa käydessä, huoli omasta ja läheisten terveydestä. Ei näy se kuinka tunteet ovat olleet pinnassa, puuttuu ne liikutuksen, ilon ja ahdistuksen, surunkin, kyyneleet. Ei näy uupumusta hipova väsymys, eikä se, miten alkuaikoina tuli nukuttua tunti enemmän kuin normaalisti, usein painajaisia nähden, tai se kuinka alun ylimääräinen nukkuminen on muuttunut pikku hiljaa unettomuudeksi. Ei näy kasvaneet ruokamenot, ei se että kaksi koneellista astioita päivässä oli uusi normaali. Puuttuu hermojen kireys, mutta toisaalta puuttuu myös se lämmin tunne mikä tulee siitä, että meillä on ollut ihan hyvä olla kotona nelistään tämä eristysaika.

Onpahan tullut opittua omasta sekä perheen kestävyydestä, ja onhan tämä on ollut hyvää valmistautumista tulevaa varten. Tietää paremmin missä omat rajat ovat, ja myös sen, mihin me olemme valmiita ja miten kestämme parhaiten. Minulla ei ole ruusuisia kuvitelmia omasta tai lasten tulevaisuudesta, mutta nyt on näin, riittävän hyvä. 

Etäpäiväkirja menee ainakin loman mittaiselle tauolle. Ja minä lähden Juvalle.

Etäpäiväkirja 8 - uuden oppiminen

Nyt takana on jo 10 etätyöviikkoa ja vähän päälle, ja sama aika melkoisen eristyksissä olemista. Kaikki on edelleen samaa samaa. Kesän alkua on odottanut, ja nyt sitä on ihan ihmeissään kun yhtäkkiä onkin kesäistä, lämpöäkin tänään oli jo melkein 18 varjossakin. 

Minä en edelleenkään muista juurikaan mitä on tapahtunut. Töissä on kiirettä ja paljon töitä, viikot hujahtavat yksi toisensa jälkeen nopeasti ohi, pääasiassa ilman muistijälkiä. Selaan bujoani kuin mikäkin dementikko. Päivien jälkeen on väsynyt, eikä enää ole jaksanut samalla innolla liikkua, nukkua eikä syödä riittävän vähän. Haluan enemmän aikaa, mutta jos aikaa on, olen ihan veto pois ja se vaan valuu pois, en osaa tehdä mitään. Siltä tämä nyt tuntuu.

Mutta on tässä jatkumossa helmiäkin. Tällä viikolla olen oikein konkreettisesti oivaltanut (=muistanut) taas, kuinka upeaa on oppia uutta, ja nähdä sen eteen vähän vaivaakin. Taas jaksaa ja mieli on pirteä ja terävä ainakin jonkun aikaa.

Luin tällä viikolla Jari Hanskan toimittaman kirjan Suomalaisen ruoan laatukirja. Mukana kirjoittamassa ovat olleet Jarin lisäksi Henri Alén, Saara Kankaanranta ja Jarkko Lehtipelto. Kuvittelin kirjaan tarttuessani, että minähän jo tiedän tästä asiasta paljon/kaiken, mutta luetaan se silti kun ei muutakaan tekemistä. Mutta kirja pääsi yllättämään ja opin ihan valtavasti uutta tutusta asiasta. Ihan mieletön tunne, tuntui kuin aivot kerhäisivät hyvää mieltä. Olen miettinyt elvyttävää maataloutta siitä asti, ja osaan myös sanoittaa paremmin sen, miksi luomu ei ole sen tärkeämpi minulle maanviljelyksessä kuin mitä se on. Ja upea lukea kirjaa, joka jo alun alkaen oli tärkeä ja ajankohtainen, mutta on tämän pandemian jäljiltä sitä vieläkin enemmän!

Toinen uuden oppimisen hetki oli tänään. Osallistuin toiseen teemaisteluun netin kautta, tällä kertaa aiheena oli ruoka ja sen yhdistäminen teehen. Kokkasin siis tänään kolmen ruokalajin illallisen välijuustoineen ja nautin ruuat Anna Grotenfelt-Paunosen johdolla muiden osallistujien kanssa zoomin välityksellä. Valmistin ruuat ohjeiden mukaan, vaikka ihmettelinkin joitain yksityiskohtia resepteissä, kuten alkusalaatin (kuvassa ylhäällä) kastiketta. Mutta kun salaatin nautti siihen yhdistetyn teen kanssa, olikin makuelämys täyteläinen, suorastaan täydellinen. Vau! Samaa oivaltamista oli kaikissa ruokalajeissa ja niihin sovitetuissa teelaaduissa, siitä huolimatta, ettei mikään tee ollut lempiteeni. Mutta ei se haitannut, ruuan kanssa kaikki toimi täydellisesti, jopa se inhokkini Earl grey. Pitääkin olla rohkeampi, eikä vain pitäytyä vanhoissa lempilaaduissa.

Opitaan uutta ja pidetään mieli virkeänä: uteliaana jaksaa mitä vaan!

ps. Kirjan kanssa samassa kuvassa on juustoja Lentävästä lehmästä, se on kauppa jota minulla on ehkä eniten ikävä juuri nyt. Halusin hyvät juustot teemaistelua varten, ja näin hieman vaivaa, mutta juustotoimitus onnistui! Hauska muisto ja onnistumisen fiilis tästäkin.

Etäpäiväkirja 7 - 50v

Istun tässä Pormestari-tuolissa keskellä pionien tuoksua, kuten tämänikäisille on sopivaa. Takana on kaksi kuukautta etätöitä, ja melkein sama määrä etäkoulua. Tänään minulla oli palkallinen vapaa, ja alun alkaen oli tarkoitus juhlia päivää isosti sukulaisten ja ystävien kanssa, oli paikka varattuna, menu suunniteltu ja kutsut lähettämistä vaille valmiit. Mutta tänä keväänä - ei vastaanottoa.

Kyllä tästä hieno päivä tuli kaikesta huolimatta, erilainen mutta sitäkin tärkeämpi ja rakkaampi. Kaikki alkoi jo eilen, ystävä vuosikymmenten takaa oli ehdottanut metsäkävelyä turvaetäisyydet huomioiden. Niinpä tapasimme eilen Auroran puistossa, sopivasti kartanopuutarhaa ja metsää. Minulle tutut maisemat, ystävilleni paljon uutta nähtävää. Nostimme maljat ja söimme Domino-keksejä. Viihdyimme metsässä kolme tuntia, vaikka mies epäili ettei tämän ikäinen enää jaksaisi valvoa myöhään. 

Samalla sain makoisan lahjan 💚, tuon upean kakun Bakery Mantelista. Kaikki yksityiskohdat paljastivat, että minua oli ajateltu. Ystäväni oli saanut myös esikoisen juoneen mukaan, lapset sanoivat leipovansa minulle kakun; mutta ei täksi päiväksi kuitenkaan. 

Minä olin ajatellut, että tämän päivän juhlatunnelma tulee siitä, että laitan mekon päälle, perintökorun kaulaan ja harjaan hiukset (ei ihan yleistä viime aikoina). Lisäksi olin tilannut jo pitkään haaveilemani kukkakorin floristimestari Pirjo Kopilta (yläkuva) ja ruuaksi Henri Alenin menun Finnjävelistä (tästä lisää myöhemmin). Niistä olisi minun tärkeä päivä tehty, ja se olisi ollut paljon se.

Mutta eihän se niin mennyt. Jo eilen tuli paketti kotiin, ihana Campasimpukka oli ajatellut minua ja lähetti paketin kotiin saakka. Maltoin mieleni, ja avasin lahjan vasta tänään. Kauneimmat ikinä näkemäni villasukat (terveisiä pohjoiseen 💚), kiitos! Aamulla odotti sähköpostissa lahjakortti kirjakauppaan ystävältäni 💚.  Pirjo toi tilaamani kukat puolen päivän aikaan, ja samalla tuli tuo ihana pioni- ja neilikkakimppu Pirjon sitomana; ystävät olivat tilanneet hänen kauttaan kukat minulle 💚. Myös Pirjo antoi minulle lahjan, tuon kauniisti paketoidun kukkakirjan 💚. Pienet kukat laitoin kuvan ottamisen jälkeen pieneen maljakkoon. Ja lähetti toi toiset kukat 💚. Vanha luokkakaverini, se ketä juhlittiin alkuvuonna Kiasmassa ja Oodissa, pyöräili tänne asti tuomaan muistamisen, hengen ja ruumiin ravintoa 💚 (haluamme niiden keksien reseptit ;) ). Tässä jo oli lahjoja ylenpalttisesti.

Mutta kuten hyvät tarinat jatkuvat ja jatkuvat, seuraavaksi perhe yllätti minut. He toivat ison kasan postia, siinä oli paketteja ja kortteja. He olivat koko viikon jemmanneet postit laskuja lukuunottamatta niin, etten tiennyt näistä mitään. Oikeasti en edes ajatellut koko asiaa, nykyään kukaan ei enää lähetä postia, ja vaikka lähettäisi, posti ei tule perille. Mutta olihan se tullut. Siellä odotti ajatuksella hankittu kirja Kielometsän isänniltä 💚, toinen kirja työkaverilta 💚 jne. Kortteja sukulaisilta, ja tätini maalaama akvarelli ja niin kaunis teksti että itketti 💚💚. Ja ehkä isoin yllätys oli vino pino kortteja työkavereilta, kiitos teille ihan kaikille 💚 ja idean keksijälle 💚💚. Kakkukahvit juodaan sitten syksymmällä, eikö niin.

Ja kaiken päällä makaa perheen lahja 💚. Mies se osaa itkettää minua, aina kun antaa teräaseita, minä olen kyynelissä. Oli tilannut ja kaiverruttanut lahjan jo silloin, kun vielä ajatteli kuinka hienoa on ojentaa se minulle juhlissa. Hienoa se oli nytkin 💚💚💚.

Kiitos kaikille kaikin eri tavoin muistamisesta, kiitos että olette olemassa ja kiitos että olitte kaikki mukana juhlissani monin eri tavoin. Toisella kertaa sitten skoolataan ja halataan, sukulaiset ja ystävät!

Etäpäiväkirja 6 - teemaistelu

Nyt on etätyötä takana yli seitsemän viikkoa, ja olen todennut, kuten moni muukin, että päivät seuraavat toisiaan samanlaisena, eikä tästä ajasta ole oikein mitään muistikuvia eikä ole mitään käsitystä mitä on tapahtunut. Seuraan edelleen uutisia ja tilastoja tarkkaan ja jos alkaa tuntua, että uutisvirta vie liikaa aikaa tai ajatuksia, pidän pientä taukoa, ja sitten taas voi jatkaa seuraamista uusin voimin.

Mutta nyt on tänä eristysaikana ainakin yksi päivä, jonka varmasti tulen muistamaan. Sain myös ajatukset täydellisesti irti kaikesta ajankohtaisesta, väsymyksestä ja huolehtimisesta, ja olo oli todella virkistynyt ja onnellinen sen jälkeen. Osallistuin nimittäin viime torstaina teemaisteluun netin kautta. Mikä nerokas keksintö: kun minä en pääse Juvalle, tulee Teahouse of Wehmais minulle kotiin. Jos jotain hyvää tästä ajasta on seurannut, niin se on tämä! 

Minä ostin siis Deli&Decosta netin kautta paketin kolmeen erilaiseen teemaisteluun. Kaikki teet tulivat kerralla postin kautta, siellä oli teet ja ohjeet. Nyt ensimmäisellä kerralla maistelimme kuutta kiinalaista teetä, eikö olekin kaunis värisuora tuossa yläkuvassa. Toukokuussa maistelemme teetä ruokien kanssa ja kesäkuussa valmistamme erilaisia teecocktaileja.

Jokainen osallistuja hauduttaa itse teet, ostaa mahdollisille seuraaville kerroille tarvittavat ruoka- ja muut aineet sekä valmistaa nämä itse. Ja sitten nautimme kaikesta teesommelier Anna Grotenfelt-Paunosen johdolla. Hän kertoi nyt paljon tietoa 💚 teestä, kasvatuksesta, prosessoinnista ja vaikka mistä, sekä ohjasi meidät huomaamaan uusia tuoksuja ja makuja.

Tapaamiseen käytettiin zoomia, mikä toimi todella hyvin tähän tarkoitukseen. Kaikki olimme kamerat auki, mikkiä pidimme auki kun vastailimme ja keskustelimme. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta pääsin hienoon tunnelmaan, ja oli upeaa haistella, maistella ja kuulla muiden tulkintoja eri teelaaduista. Intiimiä ja yhteisöllistä yhtäaikaa, ja historiallistakin! 

Jos nämä teemaistelut jatkuvat eristyksen jälkeen, ihan varmasti osallistun, aivan kuten muihinkin maisteluihin, jos vielä tulee erilaisia tilaisuuksia nyt eristysaikana. Mieskin totesi illalla huomaavansa, että olen ihan fiiliksissä. No niin olin, olen vieläkin kun vain ajattelenkin tätä. Minä en nyt kirjoita analyysejä teestä, tein kyllä neljä sivua muistiinpanoja itselleni illan aikana, joten niihin voin palata koska vain, ja jos joku kysyy jotain, vastaan mielelläni. Ihana ilta!