maanantai 22. joulukuuta 2014

Porkkanalaatikko Juuren ohjeella


Porkkanalaatikko on ollut ainoa laatikko meillä, josta kukaan ei oikein pidä. Kaikki muut laatikot ovat aina jonkun suosikkeja. Joka vuosi päätän, etten tee porkkanalaatikkoa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun keitän riisipuuroa maksalaatikolle, ajattelen että samallahan se pieni porkkanalaatikko tulee. Ja sitten teen sen yhden pienen laatikon, josta syödään joulunpyhien aikana ehkä puolet. 

Tämän vuoden parhaassa keittokirjassa eli Juuri Nyt -kirjassa, oli ohje Juuren porkkanalaatikkoon. Päätin heti kirjan ostettuani että annan vielä yhden mahdollisuuden porkkanalaatikolle. Tässä blogissa oleva ohje on myös hyvä, mutta ei kuitenkaan sellainen, että sitä olisi pakko olla joulupöydässä, tai edes että sitä kuluisi sen pienen laatikon verran. Juuren ohjeessa ei ole kermaa säästelty, lisäksi siinä on lisänä kuttukreemiä ja porkkanasuikaleita koristeena. Minä tein puolikkaan annoksen  tuosta alla olevasta ohjeesta, sain siitä kulhollisen jouluaterialle ja toisen satsin nyt syötäväksi.

Täytyy todeta että nyt löytyi porkkanalaatikon resepti, joka toimii meillä!. Esikoinenkin kehui todella hyväksi, aiemmin ei ole porkkanalaatikko hänelle(kään) kelvannnut. Joulupöytään on tarkoitus laittaa laatikko sellaisenaan, mutta pakkohan sitä oli kokeilla myös koko settiä. Minä kun en keittiössä piperrä, niin ulkonäkö ei tietysti vedä vertoja kirjan kuvalle, mutta olin tyytyväinen kokonaisuuteen. Ja maku oli ihan parasta.

Riisipuuro:

3 dl vettä
5 dl täysmaitoa
6 dl kermaa
3 dl puuroriisiä

Porkkanalaatikko:

1,2 kg porkkanoita
1 dl kermaa
½ dl siirappia
½ tl raastettua muskottipähkinää (käytin vähemmän)
1 rkl suolaa
2 kananmunaa
2 dl tattarijauhoja
(rypsiöljyä paistamiseen)

Valmista riisipuuro ensin. Kiehauta vesi, maito ja kerma. Lisää riisinjyvät ja keitä ohjeen mukaan puolisen tuntia kunnes puuro on valmista, minulla meni kyllä lähemmäs tuntia. Anna jäähtyä.

Kuori ja pilko porkkanat, keitä ne kypsäksi, minulla meni n. vartti. Soseuta ne sauvasekoittimella ja anna jäähtyä. Sekoita porkkanasose, puuro ja loput aineet keskenään. Paista 180 asteessa 35 minuuttia kunnes laatikko on kypsä. 

Ohjeen mukaan laatikko saa jäähtyä ja tasaantua kylmässä. Laatikko leikataan annospaloiksi ja paistetaan pannulla hyvä pinta. Jos tekee niin, kannattaa vuorata vuoka leivinpaperilla, jolloin siitä on helppo nostaa vuuasta pois. Minä laitoin osan laatikosta tässä vaiheessa aattoa odottamaan, ja lopun kanssa jatkoin (tein 1/3 tuosta allaolevasta ohjeesta):

Kuttukreemi:

2 dl maitoa
3 keltuaista
3 rkl maissijauhoa (minulla meni vähän liikaa, eli ennemmin vajarit kuin överit)
ripaus cayennepippuria
vähän suolaa
50 g voita
150 g kuttucheddaria

Sekoita kattilassa maito, keltuaiset, maissijauhot ja mausteet. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen. kunnes seos sakenee. Ota kattila pois levyltä, vatkaa juusto raasteena sekä huoneenlämpinen voi nokareina sekaan. Anna jäähtyä.

Koristelu:

1 porkkana
3 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 rk omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
1 tl hunajaa
(½ tl kuminaa)

Kuori porkkana, raasta siitä pitkiä suikaleita. Minä en saanut raastettua, joten käytin kuorimaveistä. Sekoita muut aineet kulhossa, lisää porkkanasuikaleet kulhoon ja sekoita. Minulla ei ollut kuminaa, joten se jäi pois. Anna maustua hetken aikaa.

Kokoa annos: paista porkkalaatikkopaloihin hyvä pinta, samalla laatikko lämpenee. Lusikoi kuttukreemia lautaselle, lisää porkkanalaatikkoviipale päälle. Koristele vielä kuttukreeminokareella ja porkkanasuikaleilla.

Parasta porkkalaatikkoa koskaan!

6 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Taidanpa kokeilla minäkin tätä ohjetta, kun kirjakin löytyy hyllystä. Kaunis kuva sinulle annoksesta!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos! Suosittelen kokeilemaan, niin hyvää tämä oli.

Merja kirjoitti...

Porkkanalaatikko on ainoa loora, josta tykkään. Tosin laatikoita on syöty viime vuodet mummolassa ohjeella, johon ei tule riisiä - ihan epäortocoksista.

Maukasta joulua!

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, olen huomannut, että laatikko"fanit" tuntujat jakautuvan niihin, jotka tykkäävät pelkästä porkkanalaatikosta, ja niihin jotka pitävät kaikista muista paitsi porkkanalaatikosta.

Maukasta joulua teillekin!

Ulla kirjoitti...

Onpa hieno idea tehdä laatikolle kastike.
Maukasta ja rauhallista joulua sauvajyvälään!

sauvajyvänen kirjoitti...

Juuren keittiö on täynnä hyviä ideoita! Maukasta ja rauhallista joulua teillekin!