keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tattirisotto kuivatuista herkkutateista

Risotto tulee tehtyä aina vähän sinne päin maku- ja fiilistuntumalla, joten tarkkoja mittoja siihen on vaikea antaa. Tänä vuonna runsaasta tattisadosta johtuen kuivasin ison osan tateista (tuli toinenkin viisi ämpärillistä niitä). Halusin kokeilla kuinka kuivatut tatit toimivat risotossa, aiemmin sitä on tullut tehtyä vain kuivatuista suppiksista tai torvisienistä, tai sitten pannulla paistetuista ja pakastetuista tateista. Hyvin onnistui tateistakin, nam.

Tein risoton näin yksinkertaisesti tällä kertaa:


nokare voita
1 punasipuli
2 dl risottoriisiä
6 dl vedellä laimennettua kyyhkylientä
reilu kourallinen kuivattuja herkkutatteja murskattuna
reilu loraus kermaa
kourallinen raastettua parmesania (n. 100g)

Sulata voi kattilassa, lisää pilkottu sipuli ja riisi, kuullota. Lisää tatit ja vähän kyyhkylientä, sekoittele ja anna riisin ja tattien imeä liemi itseensä. Lisää lientä vähän kerrallaan reilun vartin kuluessa niin, että riisi jää aavistuksen kovaksi. Lisää reilusti kermaa ja parmesaani ja anna niiden sulaa ja imeytyä. Päälle voi silputa persiljaa tai ruohosipulia.

Kyllä oli hyvää ja helppoa ruokaa. Pidän tattirisotosta vielä enemmän kuin suppisrisotosta, ja minusta tämä risotto oli parempaa kuin aiemmin tekenämi versiot, joissa olen käyttänyt pannulla paistettuja tatteja. Lientä menee vähän enemmän, sillä tatitkin tarvitsevat osansa. Kyyhkyliemen tilalla voi tietysti käyttää mitä lientä haluaa/on saatavilla.

maanantai 29. elokuuta 2011

Puolukkajäätelö

Nyt on lempimarjojeni sesonki, nimittäin puolukkaa on metsät punaisena. Minä pienenä ihmettelin, kuinka äitini aina nimesi puolukan lempimarjakseen, ja nyt tyttäreni ihmettelee kuinka minusta puolukka on paras marja, ainakin jos saisi valita vain yhden marjan jota käyttää (onneksi ei tarvitse). Lisäksi hän miettii että josko hänekin mielestä sitten äitinä puolukka olisi se paras marja. Meillä lapsille puolukka ei oikein maistu, ei edes oman lapsuuteni/nuoruuteni herkkuna, tomusokerissa pyöritetyinä jäisinä marjoina. Rahkana marjat kelpaavat jotenkuten ja jäätelönä oikein hyvin. Ovat jopa sitä mieltä että puolukkajäätelö on parasta jäätelöä mitä on, ja minä olen täsmälleen samaa mieltä, siitä huolimatta että erilaisia jäätelöitä on kokeiltu pilvin pimein. 

Minä teen puolukkajäätelön Marttaliiton sivuilta löytämäni ohjeen mukaan, alunperin tämä on ollut Suomen Kuvalehden Gourmet-lehdessä. Minä olen jättänyt liköörin pois, ja teen sen aina suunnilleen näin:

5 dl puolukkamelbaa
5 dl kermaa
5 keltuaista
200 g sokeria (tai maun mukaan)
(2 cl puolukkalikööriä)

Puolukkamelbaan tarvitaan noin 1 kg survottuja puolukoita. Lisää noin 2 dl sokeria, soseuta sauvavatkaimella ja paseeraa eli puserra siivilän läpi.

Sekoita keltuaiset, sokeri ja kerma ja kypsennä vesihauteessa kuumentaen ja välillä sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisää puolukkamelba (ja puolukkalikööri). Jäähdytä seos hyvin ennen jäätelökoneeseen panoa. Jäähdytä seosta jäätelökoneessa noin 45 minuuttia ja laita pakastimeen jäätymään.

torstai 25. elokuuta 2011

Hedelmäsalaatti


Meillä hedelmäsalaatti on yleensä talven jälkiruoka, tähän aikaan vuodesta tulee syötyä enemmänkin marjoja monessa eri muodossa. Poikkeuksiakin on, kuten silloin kun kaupasta saa vaikka mitä hedelmiä eurolla kilo. Tässä on tullut syötyä kilokaupalla meloneja, niin ruualla kuin muutenkin, ja hedelmäsalaattiin on ainekset poikineen. Niinkin arkinen jälkiruoka kuin hedelmäsalaatti tuo mieleen monia muistoja. 

Kuten vaikka sen, kuinka siskon kanssa tehtiin lapsina "salaa" hedelmäsalaattia (ihan kuin ei  muka oltaisi saatu äidiltä lupaa siihen). Emme jaksaneet syödä kaikkea, ja niinpä piilotimme kulhon sängyn alle. Sinnehän se unohtui, ja vasta viikon päästä haju paljasti miten salaatti valmistautui kävelemään ihan minne tahansa. 

Tai se, kun kymmenen vuotta sitten pari paikallista kollegaa oli auttanut meitä jenkkeihin muutossa ja monella tapaa muutenkin, ja päätin kutsua heidät kotiimme syömään. Tein hedelmäsalaattia jälkkäriksi, ja kun he tulivat, toinen heistä oli ihan äimistynyt nähdessään omenoita, appelsiineja ja banaaneja. Hän kysyi aidon hämmästyksen vallassa että ihan itsekö olin pilkkonut hedelmät ja tehnyt salaatin. Jep, olinhan minä, ja minä olin vähintään yhtä hämmästynyt, kun hän sanoi ettei ole varmaan neljännesvuosisataisen elämänsä aikana koskaan kuorinut appelsiinia tai omenaa. Niinpä, silloin ajattelin että voiko se olla mahdollista, mutta nykyään valitettavasti taitaa olla mahdollista Suomessakin, ei sentään yleistä.

Tai se, kun tehtiin juhliin hedelmäsalaattia, ja tuli haukut, kun salaatissa oli tuoreita hedelmiä säilykehedelmien tilalla. Niinpä. Minusta hyvä hedelmäsalaatti tulee vaikka näin:

1 banaani
1 omena, esim. Golden delicius, jos kotimaisia ei ole
1 appelsiini
1 dl viinirypäleitä
1 rkl mustia viinimarjoja tai
1 dl mansikoita/vadelmia
vaniljalla maustettua sokerivettä

Pilko kaikki hedelmät palasiksi ja lisää liemi. Anna makujen tasaantua muutama tunti ennen tarjoilua. Tarjoillaan kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

tiistai 23. elokuuta 2011

Porfyriineja ja metalleja

Kuva Wikipediasta
Minä olen aina pitänyt raa'an lihan mausta. Ja veriruuista. Ja syvän vihreiden kasvisten mausta. Viimeksi mainitut maistuvat minusta raudalle, esimerkkeinä persilja ja lehtikaali. Minä tykkään siis raudan mausta. Punaisessa lihassa ja veressä on runsaasti hemiä, eli porfyriiniä, jonka keskellä on rauta. Klorofyllissä, eli lehtivihreässä puolestaan on porfyriini, jonka keskellä on magnesium-atomi. Olenkin alkanut tulla siihen tulokseen, että se on porfyriini, jonka mausta tykkään. Jaa-a, mitähän minä tälläkin tiedolla teen. Muuta kuin ihailen taas kerran biologian kauneutta ja satunnaisesti esiintyviä järkeviä lainalaisuuksia.

maanantai 22. elokuuta 2011

Onnea on...



...se kun ekaluokkalainen pääsee isoenon kyytiin puimaan ohrapellon. Ja minä saan tarjota mustikkapiirakkaa ja mehua/pannukahvia heille.





...se kun saadaan lasten kanssa viisi (5) ämpärillistä tatteja. Näistä suurin osa herkkutatteja. Osa grillattiin ruuaksi, osa paistettiin pannulla pakkaseen meneviksi ja loput kuivattiin.






...se kun saan tehtyä kaksi rästitenttiä yhdellä tenttikerralla, ja kerrankin sattui hyvät kysymykset.


...se kun saa paistaa lettuja omalle perheelle ulkokeittiössä. Timo Parvelan ja Jari Sinkkosen kirjassa Kouluun! ne on nimetty rakkausruuaksi, ja samassa kirjassa todetaan että hyvän ruuan tarjoaminen lapsille saa heissä aikaan pienen dopamiinipiikin, aivan samoin kuin äidin rutistus tai isän syli.


Ensimmäiset kaksi ämpärillistä

torstai 18. elokuuta 2011

Kesäkurpitsa-piparjuurikeitto

Etätyöläinen viettää suurimman osan päivästä tietokoneella, ja mikään kamalan raskas ruoka ei maistu, ei ainakaan tälläisenä hellepäivänä. Sosekeitot ovat hyvä lounasvaihtoehto silloin. Uusimmassa Kotiliedessä (15/2011) oli herkullisen kuuloinen kesäkurpitsakeitto, jota oli pakko kokeilla; ja kyllä kannatti, niin hyvää oli. Vähän sovelsin ohjetta (omat muutokset suluissa), mutta hyvin vähän tällä kertaa. Tätä tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran, vettä lisään varmaan vähän vähemmän ensi kerralla. Tämä annos on neljälle, tosin mielestäni riittäisi ehkä alkukeitoksi neljälle, muuten voi olla aika nafti annos.


1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä (ehdin sipaista voita kattilaan ennen tarkempaa perehtymistä reseptiin)
500 g kesäkurpitsaa (juuri sopivan kokoinen Baby Round)
½ tl (yrtti)suolaa
4 dl vettä
125 g piparjuurituorejuustoa (puolet sitä, puolet maustamatonta tuorejuustoa)
1 dl (ruoka)kermaa (minähän en e-kermoja käytä)
(½ tl rakuunaa) (jätin pois koska käytin yrttisuolaa)

Kuullota pilkottua sipulia voissa hetki kattilassa. Lisää pilkotut kesäkurpitsat ja suola, kuullota toinenkin hetki. Lisää vesi, kerma ja juustot, anna kiehua reilu 10 minuuttia. Soseuta keitto ja nauti maukas lounas. Keitto on melko vaatimattoman näköistä, mutta sitäkin maukkaampaa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Perun sanani

Hassu valo sadeillan hämärässä
Oli hyvä ilta, siitä huolimatta että satoi kaatamalla ja sain pukea vihreän sadetakin pitkästä aikaa. Kävin keräämässä pavut palstalta, niistä samoista pavuista joiden valitin itäneen epätasaisen epätasaisesti ja miettiväni ensi vuonna esikasvatusta. No ei tarvitse: tuli melkein ämpärillinen papuja! Se on erittäin hyvä asia perheessä, jossa ekaluokkalaisen(!) mielestä parasta (vihanneksista) parasakaalin ohella on keitetyt pavut. Ei hullumpi saalis parin euron siemenistä. Ja onhan noita papuja jo muutamaan otteeseen syöty, ja muutaman ruuan verran sinne jäi vielä kasvamaankin, eli varmaan yhteensä satoa tuli täyden ämpärillisin verran.

Ja sainhan minä sen kimppuni hajuherneistä! Ei ehkä suuren suuri, mutta riittävän iso pieneen maljakkoon. Eipä niitä tuon enempää ollut hääkimpussakaan.

Ufojakin tuli kolme kappaletta, ja elämäni ensimmäinen spagettikurpitsan sain kokeiluun. Senkin luulin jäävän haaveeksi vaan, mutta tässä sitä ollaan, toisen melkein yhtä ison jätin vielä kasvamaan. Kuvasta puuttuu vielä reilu ämpärillinen keltaisia ja vihreitä kesäkurpitsoja, jotka toin mökiltä ja joiden on tarkoitus päätyä soseena keittopohjiksi pakastimeen. Oli hyvä ilta.

Kyyhkyliemi

Kyyhkykausi aloittaa vuoden metsästyssesongin, ainakin meidän perheessä. Mies suunnittelee lomansa niin, että saa olla aloituksessa mukana, ja kun pääkaupunkiseudulla tuntuu koulu alkavan myöhemmin kuin monella muulla paikkakunnalla, pääsee esikoinenkin mukaan jahtiin. Tänä vuonna ensimmäiset kyyhkyt ovat jo pakastimessa, ja ensimmäinen satsi kyyhkylientä keittettynä. Tänä vuonna saaliiksi tuli myös yksi Pariisissa rengastettu lintu, nyt odotetaan lisätietoja siitä. Lintu on varattu uudelle ranskalaiselle reseptille, jota on tarkoitus kokeilla myöhemmin syksyllä. 

Riistasta haluaa käyttää kaiken lihan mahdollisimman tarkkaan. Kyyhkyista tulee nykyisin otettua lähinnä rintapalat, kun koivissa on niin  vähän syömistä, ja se muu osa lintua kuivahtaakin helposti. Niinpä sitten lopuista tulee keitettyä lientä myöhempää käyttöä varten. Minä keitän liemen aina sinne päin, mutta suunnilleen näin:


kyyhkyn rankoja pienittynä
1 palsternakka
2 porkkanaa
pienen pieni pala juuriselleriä
pala purjoa
musta- valko- ja viherpippureita
jokunen timjamin oksa
jokunen katajanmarja
merisuolaa
vettä riittävästi

Laita kyyhkyn rangat ja muut liharoippeet kattilaan ja päälle reilusti vettä. Keitä sen verran, että saat vaahdon nousemaan, kuori se pois (sitä ei yleensä tule paljoa). Lisää juurekset, mausteet ja suola ja keitä tunteroinen. Siivilöi lihat, luut, juurekset ja mausteet pois. Siirrä liemi puhtaaseen kattilaan ja keitä kokoon. Minä olen keittänyt hyvinkin tiiviiksi kun pakastimen tila on ollut vähissä, ja lisännyt sitten myöhemmin vettä enemmän. Liemi tulee käytettyä lähinnä risotoissa, lintukeitoissa ja -kastikkeissa.

lauantai 13. elokuuta 2011

Palstavierailua ja sadonkorjuuta

  

Kävin jokavuotiseen tapaani palstavierailulla, nyt oli perätä kaksi palstaa mitä ihastella, kaikkien muiden palstojen lisäksi. Helsingissä on aivan paratiisimainen vuokrapalasta-alue, jossa on satoja (?) vuokrapalstoja, grillikatos, pieniä mökkejä ja mahdollisuus kellaripaikkaan. Alue on täynnä upeita viljelypalstoja, isoja hedelmäpuita, marjapuskia ja vaikka mitä. Ystävien palstoilla pääsin ihastelemaan käytävät peittäviä kurpitsoja, isoja purjoja, upeasti kasvanutta tyrniä ja vaikka mitä. Aivan loistava idea oli laittaa avomaankurkku kasvamaan aitaa vasten, näin säästyy arvokasta palstamaata muuhun. Ensi vuonna voisi laittaa itsellekin avomaankurkut niin. Savustimme lohifileitä paikan päällä, söimme ihanaa salaattia punajuurien, päärynän ja Aura-juuston kanssa ja jälkkäriksi saimme vielä tuulahduksen menneisyydestä eli Mamman marjapiirakaa, jossa oli tällä kertaa metsävadelmia ja mustikoita. Aika täydellinen ilta kaaottisen työpäivän päätteeksi.


Nostin viime viikolla sipulit omalta palstalta, toistan jo itseäni, kun taas pitää todeta että tuli ennätyssato. Neljä marjalaatikollista sipulia on nyt kuivumassa pitkin keittiön tasoja. Ruukkupuutarhasta sain ensimmäisen kilon tomaatteja mökille vietäväksi, ajattelin laittaa salaattiin, mutta suunnitelmat menivät uusiksi kun  esikoinen ehti syödä ne parempiin suihin, pari isompaa tomaattia jäi aamiaispöytään. 

Palstalla auringonkukat jatkavat kukkimistaan, ja ensimmäiset hajuherneet ovat alkaneet kukkia, eli kasvaa muukin kuin tukipajut. Laitoin alkukesästä pitkät pajunoksat maahan ympyrän muotoon, kokosin ne ylhäällä yhteen ja laitoin väleihin lisäksi vähän rautalankaa ja ohuita pajunoksia. Hajuherneet lähtivät niin hitaasti kasvuun, että epäilin jo, että siinä kasvaa pelkästään muutama juurtunut pajunvitsa. Ei sentään, vaikka tuskin saan suuria hajuhernekimppuja kotiin, niinkuin keväällä suunnittelin.


Mökilläkin on sadonkorjuuaikaa ilmassa, kävin lasten kanssa tämän vuoden ensimmäisellä sieniretkellä, saatiin kymmenkunta tattia saaliiksi. Kumpikin oli innoissaan sienestämisestä, ja pienempikin jaksoi hyvin koko reissun.

 Vadelmasesonki on ohi, sen huomasi viimeistään siitä, että savusaunan katon vadelmista ei enää ole syötäväksi asti. Juttelimme isän ja siskon kanssa, että kuinka isä oli vanhanaikaisen turvekaton kanssa aikaansa edellä, kun nyt ovat viherkatot tulossa muotiin. Minä kyllä mietin että olisiko kuitenkin reilu sata vuotta jäljessä, vaikka mitäpä sillä on väliä, kun turvekaton neljä vuodenaikaa on niin viehättävää seurattavaa...



tiistai 9. elokuuta 2011

Punaherukkasiirappi


Näin viime vuonna jossain lehdessä punaherukkasiirapin ohjeen, mutta harmikseni en löytänyt sitä enää, en netistä, enkä lehtipinoistanikaan. Se jäi kuitenkin kaihertamaan mieltäni, joten päätin kokeilla siirappia muistinvaraisesti kokeilemalla (ja vähän tyhmästi heti isolla satsilla, vaikka hyvin kävikin). Käytin siirappiin ne viimeiset maijasta valutetut mehut (yhdistin kahden maijallisen viimeset mehut), ne jotka eivät enää ole ollenkaan makeita, eivätkä kirkkaita eivätkä maistu niin hyvälle. Ajattelin käyttää siirappia lähinnä jälkiruuissa ja kastikkeissa, joten päätin lisätä vaniljaa mauksi. Tein siirapin seuraavalla tavalla:

1.6 l mehua
5 dl sokeria
5 dl fariinisokeria
1 vaniljatanko

Laita mehu, sokerit ja halkaistu vaniljatanko siemenineen kattilaan ja anna kuumeta kiehuvaksi. Kuori vaahto pois ja jatka hiljalleen keittämistä, yhteensä n. 10 minuuttia. Sen jälkeen pullota siirappi steriloituihin pulloihin. 

Siirapista ei tullut kovin vaniljaista, siemenet nousivat väkisinkin vaahdon mukana ylös. Jos jollain on toimiva kikka tämän estämiseksi, mielelläni kuulen. Tai sitten se oli vain tämä yksi kerta ja erittäin tahmeat siemenet. Fariinisokeri maistui aika vahvasti läpi, eli jos haluaa ihan vain punaherukan makuista siirappia, kannattaa käyttää vain tavallista sokeria. Minä kokeilin siirappia jäätelön kanssa, oli hyvää, sekä Louhisaaren sorbetin kanssa, oli hyvää. Mutta suorastaan erinomaista se oli lettujen kanssa, luulisin että tästä saamme lähiversion korvaamaan vaahterasiirappia pannukakkujen ja lettujen kastikkeena.

maanantai 8. elokuuta 2011

Aino ja Alvar

Olemme iloinneet kun marjapensaat ovat alkaneet tuottaa satoa yksi toisensa jälkeen. Karviaisia on tullut useita litroja jo useampana kesänä, vadelmat alkoivat tehdä kunnolla marjaa viime vuonna. Tänä vuonna kahden taimen jälkeläiset ovat tehneet jo ainakin muutaman litran meidän iloksi, mielestäni ihan hyvin. Jos tilaa olisi enemmän saimimme pakastimen täytettä, nyt tyydymme syömään niitä joka päivä. Viinimarjoista (musta ja punainen) on tullut useampi litra jo parina kesänä, ja toiveissa on, että valko- ja viherherukkakin alkavat tuottaa satoa jossain vaiheessa, muutakin kuin muutaman makumarjan verran.

Tämän kesän suurin ilonaihe on kuitenkin Aino ja Alvar, kotoisat pensasmustikkamme. Kun ostin pensaat muutama vuosi sitten, kaivoin niille ison kuopan, jonka täytin rodo-mullalla. Sen jälkeen olen joka kevät lisännyt vähän  multaa juurelle, ja heittänyt satunnaiset vanhaksi menneet piimät juurelle (kiitos hyvästä vinkistä siskon anoppilaan!), muuten en ole lannoittanut. Ensimmäisenä vuonna talvi yllätti, ja pensaat jäivät suojaamatta: rusakko söi ne juureen saakka. Toisena vuonna Aino ja Alvar kasvattivat komeat varret, ainakin 30 cm korkeat, ja taas tuli rusakko kylään (sopisikohan mustikkakastike jänispaistin kanssa?). Sen jälkeen opin, että pensaat pitää olla suojattuna vuoden ympäriinsä, ja niiden ympärillä on ollut katiskaverkosta alkuun huppu, joka laajeni pensaiden kasvun myötä 150 cm korkeaksi renkaaksi katiskaverkosta. Sen aion sulkea talveksi, ainakin jos tulee samanlaisia lumitalvia kuin pari viimeistä on ollut. Ja nyt, vihdoinkin neljäntenä vuotena olemme saaneet satoa noista kahdesta urhoollisesta pensaasta pikkaisen vajaan litran verran. Ja kyllä ovatkin makeita marjoja, mikä onni että ne kasvavat meidän pihalla (ja jottei kukaan ymmärtäisi väärin, en vertaa näitä metsämustikoihin, tai edes pidä samana lajina).

Olisi kiva kuulla mikä on muiden postimerkin kokoisten pihojen omistajien ratkaisu marjapuskien sijoitteluun ja valintaan. Minä tajusin heti, että pihaan mahtuu joko säilömistä varten yhtä kahta laatua marjaa, tai sitten vaihtoehtoisesti montaa laatua pensaita, mutta vain yksi kutakin, syömämarjoiksi kaikki. Niin meillä on sitten talon mittaisessa rivissä 4 herukkaa (kaikkia värejä yksi), kolme karviaista (keltaisen karviaisen kohdalla tein poikkeuksen, niitä kaksi), kaksi mustikkaa, kaksi vadelmaa. Ja saman rivin jatkona sitten kolme kasvulaatikkoa, luumupuu ja omenapuu (kaksi jälkimmäistä ei ole vielä tuottanut mitään). Iloa riittää kesän ajan, säilömismarjat pitää sitten saada muualta.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lehtikaalikeitto

Minä kuulun siihen outoon väkeen, jonka mielestä pinaattikeitto on herkkua, ollut ihan lapsesta saakka. Mikään ei ole niin hyvää kuin hyvä pinaattikeitto - paitsi nyt on! Tein tänään itselleni lehtikaalikeittoa lähes pinaattikeiton tapaan, ja se oli todella hyvää, bonuksena siitä jäi hyvä olo pitkäksi aikaa. Keitto maistui ihanan kesäiselle (=klorofyllille). Tämän reseptin mukaan keitto on tehty yhdelle mutta kertolaskun avulla se on helppo muuttaa isommallekin joukolle ruuaksi. Ja jos tilamaitoa ei ole saatavilla, varmasti mikä tahansa muu kunnon maito käy.

reilu kourallinen lehtikaalia
1 rkl vehnäjauhoa
1/4 tl fariinisokeria

Pilko lehtikaali tehosekoittimessa/sauvasekoittimella (tämä pieni määrä vaati maitoa joukkoon minun koneella). Lämmitä loput maidosta, lisää vehnäjauhot ja lehtikaali-maitoseos. Keitä viitisen minuuttia hyvin sekoittaen, mausta fariinisokerilla ja suolalla. Samalla kiehuvat kananmunat kaveriksi ja eikun nauttimaan.

lauantai 6. elokuuta 2011

Fetapiirakka ja nopea punajuurisalaatti


Ihana tapa aloittaa ruuanlaitto on kävellä omalle puutarhapalstalle ja hakea sieltä 4 punajuurta ja vähän papuja. Perheen vaativammat lihansyöjät ovat muualla syömässä, joten tuli hyvä päivä tehdä jotain kasvisruokaa. Jääkaapissa oli tuotteita joiden viimeinen käyttöaika alkaa lähestyä, joten niiden pohjalta tein seuraavanlaisen fetapiirakan (jos salaattijuustoa nyt saa enää kutsua fetaksi?):

Pohja:
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
½ dl Vääksyn Myllyn riihitalkkunaa
1.25 dl öljyä (salaattijuustopurkista)
1 tl suolaa (käytin yrttisuolaa)

Täyte:
150 g Kolatun Yrtti Wilhelmiina-salaattijuustoa
150 punajuuren naatteja ryöpättynä ja pilkottuna (pinaatti tai mangoldi käy yhtä hyvin)
3 munaa
2 dl kuohukermaa

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja kaada juustopurkin öljy ja suola joukkoon. Sekoita nopeasti ja taputtele piirasvuokaan.Talkkuna maistuu aika voimakkaalle, ja sen voi korvata muulla jauholla, jos ei siitä pidä. Minä kaipasin savunmakua pohjaan, ja muutenkin tykkään talkkunasta, joten halusin käyttää sitä.

Ryöpätyt punajuuren naatit
Ryöppää punajuuren naatit, eli keitä vedessä muutama minuutti, valuta vesi pois ja leikkaa veitsellä lehdet pieniksi. Punnitse ne tuoreena, suunnilleen tuon verran tuli neljän punajuuren naatista. Yhtä hyvin voi käyttää pinaattia tai mangoldia. Levitä naatit pohjan päälle, lisää juusto ja kaada keskenään sekoitetut kerma ja munat päälle. Paista 200 astetta 30 minuuttia. Tämä on siitä kiva piirakka, että koko juustopurkki tulee käytettyä hyödyksi. Toki voi käyttää myös tavallista öljyä tai voita. Tarjoa piirakka nopean punajuurisalaatin ja keitettyjen papujen kanssa. Keitin tuoreet pavut nopeasti vähässä vedessä sopivan kypsiksi ja lisäsin lautasella vähän yrttisuolaa päälle.

Nopea punajuurisalaatti

4 punajuurta
2 rkl majoneesia
1 rkl tummaa balsamico-viinietiikkaa (tai mitä tahansa mieluista etikkaa)

Keitä punajuuret kypsiksi. Muista että juuri nostettuja punajuuria ei tarvitse keittää niin pitkään kuin varastoituja juureksia. Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi ja sekoita joukkoon majoneesi ja etikka. Kuinka makeaa ja herkullista tämä salaatti onkaan!

perjantai 5. elokuuta 2011

Tee teetä ja käsitöitä

Minä olen teenjuoja, ja sellaiseksi taidan jäädäkin. Kahvia olen elämäni aikana maistanut muutaman lusikallisen, siinä kaikki. Pitkään olin "sitku"-kahvinjuoja, mutta enää vuosikausiin (=kymmeneen) en ole ollut sitäkään. Olen hyvän teen ystävä, mutta en valita, jos en saa sitä muualla kuin kotonani,  olen kai tavallaan alistunut osaani. Harvemmin tulee ravintoloissa edes teetä tilattua, jos en satu etukäteen tietämään että kyseisessä paikassa saa hyvää vahvaa mustaa teetä. Muutaman hyvän teenystäväystävän kanssa tulee sitten keskusteltua parhaista paikoista, tai moitittua jonkun paikan kylmää litkua, muuten pidän mölyt mahassani. Parasta teetä saan vanhan pomoni luona, harrastamme edelleen yhteisiä teehetkiä jos vaan aika antaa myöten.

Niin, juon teeni aina englantilaisittain, hyvin tummana ja reilun maitolorauksen kanssa. Ja paheksuttavasti minulle kelpaa jopa se liptonin pussiteekin, tai mikä tahansa tee, kunhan siinä ei ole MITÄÄN makuaineita tai muuta ylimääräistä. Juu ei kiitos kaikille keisareille ja päiväunille ja muille kauhistuksille, edes se jokapaikan Earl Grey ei saa suosiotani. Niin, ja yrttiteet eivät ole teetä, ne ovat yrttijuomia, eikö. Hunajaa käytän silloin kun meinaa flunssa iskeä, ja jos oireet käyvät pahaksi, juon Rooboista reilun hunajamäärän kanssa. Muuten en kaipaa mitän makeutusta teeheni.

Hyvän teekaupan löytäminen on kaiken a ja o. Ja sellainen on, ja vielä ihan Suomessa! Nimittäin Thehuone Helsingin Eerikinkadulla on loistava teekauppa. Minä en ole ainakaan mistään maailmalta löytänyt mitään sellaista teetä, mitä tuolta ei saisi tai ainakaan mitä osaisin kaivata. Säännöllisin välein siellä tulee vierailtua, ja aina on melko samanlaiset ostokset: Irish breakfast, Sunday tee (ne tavalliset mustat teet arkeen), sitten Yunnan Dian Hong ja lisäksi joku uusi kokeiluun tuleva tee, joka vaihtelee kerrasta toiseen ja joka on vähän tyyriimpää luksusta. Työpaikalla tulee juotua PG Tips-teetä (niitä pyramidipusseja), oikein hyvää perusmustaa teetä ja jota saa ainakin Hakaniemen etnisistä kaupoista.

Kuppi ollut 25 v ahkerassa käytössä
Minä en osaa ajatella teen valmistamista rituaalina, sen vaan tekee hyvin ja sillä hyvä. Pannuja on kertynyt useita, sillä pitäähän jokaiseen kattaukseen ja tilanteeseen olla sopiva kannu. Yksinäni käytän Oxfordista yhdeltä työmatkalta ostamaani pikkupannua, josta tulee juuri sopivasti kuppi pari teetä, malliltaan pannu on se klassisen pyöreä. Sille olen kutonut vihreästä Huopasesta oman pikkuisen pannumyssyn. Samaa mallia on iso musta pannu, jossa teen teen silloin kun koko perhe on juomassa, eli normaalisti vapaa-aamuina. Meillä lapsetkin ovat juoneet 1-vuotiaasta lähtien teetä, hunajan ja reilun maidon kanssa. Mustan ison kannun ostin aikoinani jenkeistä, vaikka taitaa olla englantilaista alkuperää. Tämä piti ostaa kun siihen mennessä minulle oli selvinnyt että Teeman teepannu on susi (anteeksi vaan Franck), tai ainakin nokka falskaa niin, ettei sitä halua käyttää, vaikka nätti onkin (sen voisi myydä pois kaapin perukoilta pölyttymästä, tosin tämä ei tainnut olla kovin hyvä myyntipuhe). Ja sitten tietysti on se kaunis Illusia-sarjan teekannu, jota oli vähän aikaa saatavilla. Sille piti saada oma pannumyssy, ja sekin syntyi Novitan Huopasesta. Muitakin pannuja on kertynyt, mutta jostain syystä niitä ei tule käytettyä. Uusista haaveilen, mutta koska olen ollut tyytyväinen näinkin, olen pitänyt haaveet haaveena (paitsi se Thehuoneen turkoosi (ja/tai vaaleanpunainen) pannu löytää ehkä joskus meiltä kodin).

Pannumyssyille minulla ei ole ohjetta, sillä olen tehnyt ne vauhdissa soveltaen. Olen mitannut pannut tarkkaan, ja tehnyt sitten sen 40% isomman myssyn, jonka olen huovuttanut koneessa ohjeen mukaan. Illusia-myssyyn kudoin pieniä ympyröitä ja soikioita, jotka kirjoin kiinni ennen huovuttamista, samoin kirjoin lehdet vihreällä. Sen huomasin että pystysuunnassa (eli pituus-) myssy kutistui enemmän kuin leveyssuunnassa, eli myssyistä olisi voinut tehdä vielä aavistuksen korkeammat.

Hyviä teehetkiä kaikille teenjuojille!

torstai 4. elokuuta 2011

UFO nähty

Nyt saa nauttia: sadonkorjuuaika on parhaimmillaan, jee, siitä huolimatta että herneet olivat ja menivät. Saan viikonlopun paremmalla ajalla heittää varret kompostiin ja kääntää maan. Samoin heitin loput pinaatin ja mangoldin kukat kompostiin, senkin maan saa kääntää. Vadelma-aikakin alkaa olla ohi, enää muutama hassu marja odottaa aamuisin. Mutta kaikkea muuta sitten onkin sen edestä.

Joka vuosi sitä jaksaa ihmetellä ja ihastella kuinka ihan pieneen (tai vähän isompaan) siemeneen on pakkautuneena kaikki se ikiaikainen tieto, mitä uuden kasvin kasvamiseen tarvitaan. Kuinka hienosti geenit ovat siellä epäjärjestyksen järjestyksessa taatakseen luonnon kiertokulun jatkumisen, valmiina muuttumaan ja valmiina säilymään. Voi miten biologia onkaan kaunista (ja maukasta)!  Sitä kasvua vaan ihmettelee ja ihmettelee, ei uskoisi että nuokin kuvan pavut ovat samalla paikalla missä tuon kuvan voikukat rehottavat etualalla.

Erityinen ilonaihe on UFO, eli kesäkurpitsa Custard White. Siellä on toinen melkein yhtä iso tulossa, ja pari pienempää alkua. Se vaan on niin hyvänmakuista, ainakin sellaisenaan. Nyt vihdoinkin taidan käyttää sitä ruokiinkin, saa nähdä mitä keksin. Viime vuonna sain siitä vain pari sormenpään kokoista alkua, joita ei voinut syödä. Baby Roundia tulee mukavasti, se on ihan lemppari kesäkurpitsoista. Tavallista keltaista ja vihreää tulee tasaista tahtia, niistä saakin alkaa miettiä että mitä ihmettä tekisi, ainakin niitä riittää tomaatinkastelija-naapurille ja kirsikka-naapurille. Ainoa murheenkryyni on spagettikurpitsa, itävyys oli alle 10% luokkaa (11-12 siementä, 1 taimi) ja toistaiseksi se on pukannut vain poikakukkaa. Ei tule hedelmää ei, ja kohta ei enää ehdikään.

Kuten sanoin, sipulit ovat komeampia kuin koskaan, punajuuret samoin ja papujakin alkaa saada pikkaisen kerrallaan. Ja porkkanoita, pieniä mutta ah niin makoisia. Lähiaikojen kokkailut taitavat olla aika kasvisvoittoista, mutta eipä se haittaa.

Ensimmäisiä siemeniäkin pääsin keräämään, ajattelen kerätä talteen ainakin Black Boy-ruiskaunokkia ja kehäkukkaa, ja katsotaan miten kukkivalle persiljalle käy, ehdinkö saada siitäkin siemeniä.

tiistai 2. elokuuta 2011

Chilihillo

Serranohilloa, takana mustaa viinimarjamehua
Minä olen löytänyt tämän hillon reseptin amerikkalaisesta chilikirjasta "The whole chile pepper book" by Dave DeWitt and Nancy Gerlach (aivan loistava kirja!). Alun alkaen se oli tehty jalapenoista, ja sillä nimellä olen postannut tätä reseptiä erilaisiin paikkoihin. Olen soveltanut reseptiä niin, että sen voi tehdä helposti Suomessa, alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tavallista sokeria ja nestemäistä pektiiniä. Meillä täällä on sellainen hienous kuin hillosokeri, joten sitä tulee käytettyä. Hillo tosin jää aika löysäksi näin, joskus jopa kastikemaiseksi, eli jos haluaa jämäkämpää, kannattaa ostaa apteekista pektiiniä (vai joko sitä saa ruokakaupoistakin?) ja tehdä sen ohjeen mukaan. Ja alkuperäisessä ohjeessa oli tietysti elintarvikeväriä, mutta hei, kuka sitä kaipaa? Jos käytän vihreitä chilejä, valitsen vihreät paprikat, jos keltaisia/oransseja, valitsen paprikat sen mukaan minkä väristä hilloa haluan.

n. 10 jalapenoa, serranoa, habaneroa, tai mitä vaan chilejä
2-3 paprikaa
3.75 dl etikkaa (1.5 cup)
15 dl hillosokeria (6 cups)
0.83 dl sitruunamehua (1/3 cup)


Hienonna chilit ja paprikat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää etikka, keitä n. 10 min. Lisää sokeri ja sitruunamehu ja anna kiehahtaa niin, että sokeri on varmasti liuennut. Purkita hillo steriloituihin lasipurkkeihin (purkit n. 100 asteisessa uunissa tunti, kansien keitto vähintään 15 minuuttia).

Hillon voi siis tehdä punaisena, keltaisena, oranssina tai vihreänä. Chili-lajeja vaihtelemalla voi tulisuutta säätää, samoin chilien lukumäärää voi toki vaihdella. Hyvää etenkin paahtoleivällä, lihan lisukkeena, kastikkeissa, wokeissa jne. Maku on ihanan tulisen kirpeän makea.

Alakuvassa chilisatoa viiden vuoden takaa. Sen jälkeen olen vähän kohtuullistanut chilinviljelyä (ainakin joinain vuosina...). Tuo "Serrano" on vanhoja jenkeistä saatujen siemenien jämiä, joista osa puskista tekee noita kapeita pitkiä chilejä, osa normaalia Serranoa, eli sitä vähän paksumpaa. Tai mahdollisesti kasvit ovatkin peräisin Thai Dragonin kontaminoimista siemenistä, ehkä sekin voisi teoreettisesti olla mahdollista (minä en tosin myönnä mitään).
 
Vasemmalta oikealle: Iso Chili, Jalapeno, "Serrano", Serrano, Early Jalapeno, Anaheim

maanantai 1. elokuuta 2011

Höyrymehu mehumaijalla

Tämä on ihan parasta aikaa vuodesta: saa poimia marjoja ja keittää hilloja ja mehuja. Mitkä ihanat tuoksut leijuvat kotona illasta (=yöstä) toiseen ja kuinka hauska on seurata keittiön rajojen ulkopuolella rivissä istuvia lapsia jotka tarkkailevat mehunkeiton saloja innoissaan ja huudahtelevat kirkkailla äänillään että äti sinun keittämä mehu on maailman parasta ja että olet ihana äiti kun keität meille mehuja.

 Minä keitän mehut hieman eri tavalla mitä monissa ohjeissa neuvotaan, sillä valutan mehut suoraan pulloon. Täten tehden mehupullot eivät ole ihan samaa laatua jokainen, mutta toisaalta niitä ei ole keitetty turhaan moneen kertaan, ja ensimmäiset pullot ovat todella ihanan kirkkaita ja sokerisia ja...mehukkaita. Samoin lisään sokerin jo mehustusvaiheessa, minusta se auttaa mehun irtoamisessa, ja ehkäpä jopa suojaa vitamiineja tuholta. Äitini on aikoinaan opettanut minulle oman tapansa keittää mehut, ja minä jatkan hänen tyylillään.

Höyrymehu mehumaijalla:

Laita pullot likoamaan edellisenä päivänä. Liuotuksessa mahdolliset homeitiöt heräävät, ja seuraavan päivän kuumennus tuhoaa ne. Seuraavana päivänä pese pullot ja kuumenna uunissa n. 100 °C 1 h. Korkit keitetään kattilassa vähintään 15 min. En ole ihan varma, että onko tämä enää nykyään ihan tarpeellista, mutta enpä ole lähtenyt etsimään steriilityöskentelyn alinta rimaa. Minulle riittää varmuus siitä, etteivät omat mehut homehdu pulloihin.

Täytä mehumaijan alaosa vedellä ja laita kiehumaan. Kaada mehustusosaan (se siivilä) ämpärillinen (10 l) marjoja ja 1 kg sokeria (tämä tilavuus siis minun maijassa). Valuta ensimmäinen litra mehua kuumaa kestävään kannuun ja kaada takaisin marjojen päälle. Kerää mehu suoraan pulloihin siten, että pullo tulee aivan piripintaan täyteen. Minä pidän pulloa muovisessa kannussa, näin kuumaa pulloa on helpompi käsitellä. Korkita pullo juuri kiehuvasta vedestä nostetulla korkilla. Ensimmäiset pullot ovat makeimpia ja maukkaimpia ja yleensä merkitsenkin pullon kylkeen numerojärjestyksen. Viimeisiin pulloihin tulee lisättyä mehun laimennusvaiheessa sokeria, etenkin jos lapset ovat sitä juomassa. Yhdestä maijallisesta tulee mehua n. 4.5-5.5 l ja aikaa menee noin kaksi tuntia, joinain vuosina marjat mehustuvat nopeamminkin.

Kahden maijallisen mehut punaisesta viinimarjasta

Lihakeittoa talkooväelle

Muillakin kuin vain meillä on pakastimen tyhjennys käynnissä. Minun tuli keittää lihakeitto talkooporukalle, ja pakastimesta löytyi muutama hirvenvasan potka, jonkinlainen "pata"-liha ja jäniksen koipi. Lisäksi ostin maatilatorilta naudan keittolihaa puolisen kiloa. Näiden ympärille kokosin lihaisan keiton ja se tuntui maistuvan kaikille hellepäivän urakoijille hyvin.

Viimeiset poreilut
viitisen litraa vettä
n. 2 kg lihaa
1 kg perunaa
1 kg porkkanaa
juuriselleriä reilu pala pieneksi pilkottuna
3 juuri maastavedettyä sipulia varsineen
pari kourallista herneenpalkoja pikkuherneineen
3 isoa lipstikanlehteä
n. 20 valko- musta- ja viherpippuria kutakin
kourallinen persiljaa
suolaa

Laitoin lihat kylmään veteen, ja hellan heikosta tehosta johtuen kiehumiseen meni aikaa puolisen tuntia vai ylikin. Sitten kuorin syntyvän vaahdon pois ja lisäsin pippurit ja lipstikan. Laakerinlehtiä olisin laittanut jos olisi ollut. Keitin lihoja pari tuntia, jonka jälkeen nostin ne liemestä pois, ja pilkoin pieniksi suupaloiksi. Sitten lisäsin perunat, porkkanat, sellerin ja sipulit (ei vielä varsia) liemeen kiehumaan, heittelin myös lihat takaisin. Olisin lisännyt myös palsternakkaa ja lanttua jos olisi semmoisia ollut. Annoin kiehua kunnes perunat olivat melkein kypsiä, lisäsin sipulinvarret ja herneenpalot pilkottuja ja annoin kiehahtaa vielä hetken. Persiljan heitin viimeisenä pinnalle ja kutsuin väen syömään. Lisänä ruisleipää, voita, juustoa ja kurkkua, juomana maito tai olut.