maanantai 28. syyskuuta 2015

Kurpitsakeitto


Minun talvikurpitsasato ei tänä vuonna päätä huimaa: yksi nyrkin kokoinen potimarron. Kesäkurpitsasato oli vähän parempi, laskujeni mukaan kai 4 Firezen pitkää kesäkurpitsaa, ja saman verran sormenkokoisia (jotka eilen kuorrutin taikinassa ja friteerasin) sekä 1½ ufoa, puolikas siitä että toinen kasvoi sellaiseksi lapsen kämmenen kokoiseksi. Hurraa siis hienolle sadolle, huonomminkin voisi olla.

Mietin pitkään, että mihin raatsin käyttää tämän arvokkaan kurpitsan. Ongelma ratkesi eilen, kun sain Kielometsästä idean kurpitsakeitolle. Minulla on tässä blogissa useampi kurpitsakeiton ohje, mutta minusta mikään ei ole ollut niin hyvä kuin tämä. Oikeastaan tämä on paras sosekeitto mitä olen ikinä tehnyt tai syönyt (ja tähän ne jaarittelut kissanhännästä). Sosekeitot ei ole muun perheen lempiruokaa, ei vaikka jätän sipulit ja kaalit (omia lemppareita), purjot, perunat ja kesäkurpitsat veks. Tänään päätin tehdä hyvin yksinkertaisen, sellaisen kikkailemattoman keiton, ja täytyy todeta etten muista näin hyvää sosekeittoa syöneeni koskaan (ja lapsetkin söivät lautaselliset melkein mukisematta). Ja lisäfiilistelyä tuli siitä, että kaikki raaka-aineet tulivat omasta maasta, keltajuuret ja palsternakka mökiltä, muut palstalta. Vaihtamalla liemen kasvislimeksi keitosta tulee kasvisversio, ja kerman johonkin korvikkeeseen niin keitosta tulee vegaaninen. 

½ l kyyhkylientä (tai jotain muuta lientä)
2 keltajuurta
1 keltainen porkkana
2 oranssia porkkanaa
1 palsternakka
vähän voita
1 nyrkin kokoinen potimarron- eli hokkaido-kurpitsa (tai isommasta osa)
raastettua muskottipähkinää
1 tl viherpippuria morttelin kautta
vettä vähän
1-2 dl kermaa
suolaa maun mukaan

paahdettuja pinjansiemeniä

Laita kyyhkyliemi (tai kasvis-) kiehumaan. Kuori ja pilko juurekset, lisää liemeen kiehumaan. Laita sillä aikaa paistinpannulle nokare voita ja paahda pilkottua kurpitsaa pannulla. Raasta vähän muskottipähkinää ja lisää viherpippuria ja anna kurpitsan saada vähän väriä. Siirrä kurpitsapalat kattilaan ja ota maut talteen pannulta tilkalla vettä, kaada sekin kattilaan. Anna kiehua vielä hetki, niin että juurekset ovat sopivasti melkein kypsiä. Soseuta keitto, lisää kermaa ja tarkista suola, lisää tarvittaessa. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla ja lisää keiton päälle.

Nauti loistavasta keitosta, aurinkoisesta väristä ja syksyn fiiliksestä. Ja siitä onnesta että lähipelto päästiin kuin päästiinkin puimaan.

Keitto kiehumassa

perjantai 25. syyskuuta 2015

Letut strutsinmunalla


Nyt ei tule lettukuvaa, kun sellaista ei ollut. Mutta laitanpa tähän ylös lettutaikinan reseptin, jotta muistan sen seuraavallakin kerralla. Tällä kertaa muuten emme poranneet strutsinmunaan reikää, vaan sahasimme sen rautasahalla kahtia. Isä sahasi ja minä autoin. Isä sahasi kalvoon saakka koko munan ympöri, ja sen jälkeen käänsin sen veitsellä halki. Keltuainen ja valkuainen oli helppo erottaa, ja jäljelle jäi kaksi hienoa munankuoren puolikasta. 

3 dl strutsinmunaa
1 l maitoa
1 suolaa
6 dl lettujauhoa

voita paistamiseen

Sekoita muna, maito, suola ja jauhot keskenään. Anna taikinan turvota puolisen tuntia ja paista letut sopivalla voimäärällä pannulla. Syö hillon, marjojen tai sokerin kanssa. Hyviä lettuja, todella hyviä.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kinuskipuolukkapulla


Minulla on tapana tehdä maanantaisin jälkiruokaa, ollut jo useita vuosia. Maanantai ei tunnu ollenkaan niin ankealta päivältä, kun tietää että ruuan jälkeen saa pienen jälkkärin. Se on usein jotain kiisseliä, rahkaa, hedelmää, jäätelöä ja sen sellaista. Sitten on sellaisia maanantaipäiviä, jolloin tietää että nyt tarvitsee vähän stydimpää jälkkäriä, jotta se riittää kompemsoimaan maanantain. Eilen oli sellainen maanantai. Niinpä sitten tein pullataikinan nousemaan ennen kuin valmistin nopean strutsimakkarasopan, ja ennen kuin kävin pöytään syömään oli iso makaronilaatikko uunissa. Se ehti hyvin paistua sillä aikaa kun olin syönyt, pullataikina kohonnut ja pullat leivottu nousemaan. Ensimmäinen pellillinen pullia meni uuniin samalla luukun aukaisulla kuin makaronilaatikko tuli ulos. Paistoin pari pellillistä isoja korvapuusteja ja sitten yhden pellillisen kinuskipuolukkapullia. 

5 dl maitoa
2½ dl strutsinmunaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 pala hiivaa
n. 16-17 dl jauhoja
150 g voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Vatkaa muna, sokeri ja mausteet sekaisin, kaada lämmin maito joukkoon. Sekoita hiiva mukaan ja lisää jauhoja tarpeen mukaan. Lisää sulatettu voi, ja vaivaa niin että saat hyvän sitkon taikinaan. Anna taikinan kohota vajaa tunti.

Leivo taikinasta esim. korvapuusteja, tai tee kinuskipullia, eli levitä päälle vaikka karamelliksi keitettyä kondensoitua maitoa ja puolukoita. Voitele pullat munalla kohotuksen jälkeen, lisää vähän raesokeria päälle ja paista n. 12 minuuttia 225 asteessa. Perheraati oli kyllä sitä mieltä, että tavalliset korvapuustit olivat parempia, mutta tulipahan kokeiltua ja käytettyä parasta ennen päiväyksen ohittanut kondensoitu maitokinuski.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Strutsimakkarakeitto sadonkorjuuaikaan


Moni varmaan tietää, etten pidä makkarasta. Luulen sen johtuvan siitä, että ollessani n. 1- vai 2-vuotias, äitini oli opiskelemassa ja isä vastasi ruokahuollosta joka oli aika makkarapainotteinen (näin tarina kertoo, ja on minusta joku kuvakin jossa istun lattialla lenkkimakkaran pätkä kädessä). Ilmeisesti sinä aikana tuli yhden eliniän kestävä makkarakiintiö täyteen. Mutta täytyy sanoa että nykyään on makkaroita, jotka maistuvat minusta oikeasti hyvältä. Ja olen jopa menossa Marttojen järjestämälle makkarantekokurssille, jos vaikka tekisin joskus kyyhkymakkaraa tai sorsamakkaraa. Eli kyllä minä nykyisin syön makkaraa, useamminkin kuin kerran vuoteen. Mutta makkaralla on väliä. Yhteistä niille minulle maistuville makkaroille on se, että lihaprosentti on niissä siinä 80-90 prosentin hujakoilla. Siskonmakkara ja ryynimakkara, ja tietysti mustamakkara, tekevät poikkeuksen, niistä olen pitänyt aina (tosin en nyt väitä tietäväni niiden lihaprosentteja).  

Kävimme viikonloppuna taas Kilkkilän farmilla ostamassa strutsinmunia (niistä lisää myöhemmin). Samalla kuulimme, että Akateeminen kiuasseura oli palkinnut heidän grillimakkaransa oman kategoriansa parhaana. Tietysti piti ostaa palkittua makkaraa, se tosin on vielä odottamassa grilli-ilmoja, mutta sen lisäksi ostin strutsimakkaraa. Söimme sitä aiemmin kesällä, ja se oli todella hyvää, myös minun mielestä, mutta ihmekkös tuo, kun lihapitoisuuskin on n. 85%. Grillattuna ihan loistavaa, mutta maistuvaa oli tänään keitossakin.

Tänään keskustelimme työkavereiden kanssa että mitähän sitä tekisi illalla lapsille ruokaa. En nyt suoraan toista millaisen vastaanoton kommenttini "srutsinmakkarakeittoa" sai aikaan, mutta aavistuksen hilpeyttä oli ilmassa. Näin siitä huolimatta, että sadonkorjuuajan strutsimakkarakeitto on todella simppeli ruoka: sitä laitetaan mitä sattuu olemaan, ja sitten sitä strutsimakkaraa. Toin mökiltä monenvärisiä porkkanoita, palsternakkaa ja muutakin kivaa, ja keitto neljälle oli helppo valmistaa näin:

vajaa 1 l vettä
1 laakerinlehti, vähän kokonaisia valko- ja mustapippureita
1 sipuli
2 keltaista porkkanaa
2 oranssia porkkanaa
1 iso palsternakka
5 hyvää pientä keittoperunaa (minulla Pink fir lady)
300 g strutsimakkaraa
suolaa maun mukaan

Laita vesi ja mausteet kiehumaan. Kuori ja pilko kasvikset, keitä niitä pari minuuttia, lisää pilkottu makkara ja keitä vielä viitisen minuuttia, niin että kasvikset ovat kypsiä ja makkara antanut makua liemeen. Lisää suolaa tarvittaessa.

Hyvä, maukas, yksinkertainen ja nopea ruoka. Kätevä emäntä teki tietysti samalla ison annoksen makaronilaatikkoa pariksi seuraavaksi päiväksi jolloin ei ehdi töiden takia ruokkia perhettä. Pullan leipomiseen palataan pian, ei voi kaikkea paljastaa kerralla.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Roolimalleista


Olen miettinyt tätä asiaa jo pitkään, ja on aika sattumaa että postaan tämän juuri nyt, ylitulkinta ajoituksesta ei siis kannata. Kaikki kiteytyi oikeastaan siihen, kun olin pitämässä esitelmää vähän aikaa sitten jenkkitutkijoille, kontrasti oli niin suuri normaaliin päivään verrattuna.

Kaikkihan tietävät kuinka alakulo tarttuu. Positiivisuuskin ja hyvä mieli tarttuvat, mutta paljon heikommin kuin se kaikki huono fiilis. Siksi sitä hyvää mieltä pitää vaalia ja pitää huoli että se leviää. Tiedemaailmaa (kuten vähän muutakin) vaivaa tällä hetkellä melkoinen alavireisyys, ihan syystäkin. Siksi oli melkoinen ilo käydä pitämässä esitelmä joukolle palkittuja jenkkitutkijoita ja -opiskelijoita. Mitä tahansa puhuttiin, niin kaikki oli ihanaa ja mahtavaa ja superia. Jep, tiedetään, mutta silti siitä yhdestä iltapäivästä jäi pitkäksi aikaa positiivinen tekemisen maku itsellekin. Oma mieli piristyi, ja uusia ideoita ja ajatuksia asioiden eteenpäin viemiseksi tuli taas roppakaupalla. Ihan siitä ilosta että näki hymyileviä innostuneita kasvoja ja sai haastaa omaa mieltä ilon ja positiivisuuden kautta. 

Onneksi meillä riittää positiivisia roolimalleja. Mietin joskus että mikä heitä kaikkia yhdistää, siis heitä jotka ovat saaneet monenlaista aikaan, saaneet minutkin hyvälle mielelle, tekemään uusia juttuja ja tuottaneet oivaltamisen iloa. Se yhdistävä tekijä on hymy. Ja tietysti into omasta tekemisestä. Elastinen tekee sen heittäytymällä, välittämällä ja viihdyttämällä, siitä huolimatta että takana voi olla karujakin kokemuksia; Heli Laaksonen tuo kielellistä ja älyllistä oivaltamista tavalliseen arkeen, hänen uteliaisuutensa ja avoin mieli/kieli kantaa pitkälle; ja Linda Liukas jos joku kannustaa haastamaan itsensä, irtautumaan ennakkoluuloista ja tiukoista rooleista, ja tekeekin sen ihanasti ilon kautta. Upea roolimalli kasvavalle tytölle, sekä sille äidille/muulle aikuiselle joka tajuaa kuinka paljon nopeammin lapset älyävät asiat joiden kanssa itse joutuu miettimään. Mutta oivaltamisesta syntyy ilo joka leviää ja hymy syttyy omillekin kasvoille. 

Onhan meillä muitakin positiivisia, välittäviä roolimalleja. Tommi Kinnunen jaksaa välittää nuorista ja maailmanmenosta omalla älykkäällä ja humaanilla tavallaan; Samuli Karjula näyttää kuinka maailmaa voi muuttaa parempaan suuntaan kun älyää jotain olennaista; Henri Alen on hyvä esimerkki ja roolimalli kaikenlaisille oppijoille ja tekijöille, ja vie suomalaisia kohti parempaa ja iloisempaa arkea; ja Kari Aihinen jaksaa olla empaattinen niillekin, jotka eivät ole jaksaneet/osanneet arkea niinkuin monet muut sitä jaksavat/osaavat, ja vielä useammat ovat vaatimassa jaksettavan/osattavan. Kuinka paljon hedelmällisempää onkaan opettaa pärjäämään positiivisen asenteen ja ilon kautta, kuin syyllistämällä ja saarnaamalla, tai jopa ivaamalla ja vähättelemällä. Ja onhan näitä muitakin, ketkä ovat sinun humaanit roolimallit?

Ja kaikillahan meillä on myös omat arkiset roolimallit, ne ihmiset joista ei lehdet kirjoittele eikä lööpit huutele, he kaikki jotka eivät pääse historiankirjoihin. Juuri he, jotka kuitenkin ovat tärkeitä itselle, tuovat lämpöä ja iloa ympärille. Osa jo edesmenneitä, mutta onneksi ei kaikki. Mm. tädille terveisiä.

Koitetaan olla itsekin vähintään arkisia roolimalleja toisille, sellaisia positiivisia roolimalleja. Ja muistetaan, että ei kuitenkaan kannata verrata itseään johonkin toiseen ja ajatella kuinka joku on onnekas, sillä koskaanhan emme tiedä mitä siellä kaiken takana on. Mutta hymyillään kun tavataan, ja hymyillään ihan muuten vaan.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Härkäpapu-keltajuurisalaatti sadonkorjuuaikaan

 

Tänään on ollut varsinainen slow food -päivä mökillä, Kun ei kerran metsässä ollut mitään kerättävää (täällä ei ole tänäKÄÄN vuonna sieniä, eikä puolukat ole vieläKÄÄN kypsiä) niin aikaa jäi esim. kasvimaalle tavallista enemmän, Keräsin ison satsin papuja, porkkanoita, keltajuuria ja niiden lisäksi kaikki härkäpavut. Herneitä on syöty lasten kanssa, ja viimeisiä karviaisia, niitä jotka näkee nyt vasta kun lehtiä on alkanut putoilla. Ilmat ovat suosineet, vaikka yöt ovat jo kylmiä, niin päivät ovat olleet pelkkää aurinkoa. Vesikin on vielä 16 astetta.

Härkäpavut ovat nousseet suosioon vähän lehtikaalin jälkeen, nykyään aina siellä täällä näkee kokonaisia härkäpapupeltoja. Toistaiseksi kuitenkin varmin tapa saada tuoreita härkäpapuja on viljellä niitä itse, mutta eiköhän lisääntynyt kysyntä lisää tuorettakin tarjontaa. 


Tuoreet härkäpavut ovat minusta todella hyviä, ja niistä saa monenlaista lisuketta ja ruokaa helposti. Tänään tein niistä hyvän salaatin lammaslihapullien seuraksi. Keräsin koko sadon talteen, ja palkoja tuli ämpärillinen, keräämiseen ei mennyt kauaa, ehkä noin kymmenen minuuttia.


Suunnilleen 20 minuuttia myöhemmin minulla oli reilu litra paloista irroitettuja papuja. Nämä keitetään heti tuoreeltaan siten, että kiehuvaan veteen lisätään pavut, ja keitetään muutama minuutti, aika lasketaan siitä kun vesi kiehuu uudestaan. Pienimmille pavuille riittää kiehautus. Tämän jälkeen kuuma vesi kaadetaan pois ja lisätään jääkylmää vettä, jotta kypsyminen loppuu. Sen jälkeen papujen nahkamainen kuori irroitetaan ja pavun vihreä sisus otetaan talteen.


Reilu puoli tuntia siitä kun papuja oli reilu litra, on jäjellä viisi dl käyttövalmiita papuja. Eli siitä kun lähti tyhjän ämpärin kanssa kasvimaalle, reilun tunnin päästä pääsee ruuanlaittoon puolesta litrasta käyttövalmiita papuja.

Minä tein nyt salaatin, meitä oli viisi ihmistä syömässä, pienin ihminen ei tähän salaattiin koskenut, mutta muille maistui hyvin. Pieni annos jäi seuraavaksi päiväksi yhdelle ihmiselle, eli ämpärillisestä härkäpavun palkoja viisi ihmistä sai hyvän annoksen ruokaa. En lisännyt salaattiin mitään kastiketta jotta lapsillekin maistui(si), mutta toki perinteinen öljy-viinietikka toimisi hyvin. Juustonkin voi jättää pois jos haluaa, tämä oli hyvää ihan pelkästään kasviksillakin. Yksinkertainen mutta sitäkin maistuvampi salaatti.


5 dl käyttövalmiita tuoreita härkäpapuja
1 iso keitetty keltajuuri
50 g Kolatun Waldemar-kuttucheddaria (voi jättää poiskin)

Valmista härkäpavut kuten kuvasin yllä. Keitä isoja keltajuuria, raasta niistä yksi raastimen karkealla puolella. Jos keltajuuret ovat pieniä, kannattaa käyttää pari kolme. Punajuurikin toimii hyvin, jos keltajuuria ei ole saatavilla. Raasta vähän juustoa sekaan ja sekoita salaatti,

Salaatti syötiin karitsalihapullien, violettien papujen (joista tulee keitettäessä vihreitä), keitettyjen keltajuurien ja erivärisistä porkkanoista raastetun porkkanaraasteen kanssa. Hyvää, oli, ihan todella hyvää, ja ennen kaikkea ruuasta jäi hyvä fiilis kaikella tapaa. Sadonkorjuuaika parhaimmillaan. 

Osallistun tällä postauksella myös syyskuun ruokahaasteeseen, jonka järjestää tällä kertaa Ripaus tryffeliä -blogi, Kunhan äänestys aukeaa, muistakaa käydä äänestämässä, jos kerrankin voittaisin.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Puolukkaomenapiirakka

Puolukka vielä raakaa, valkoisimmat jo perattu pois

Menimme tänään isän kanssa puolukkametsään optimistisesti kolmen ämpärin kanssa. Metsässä olimme muutaman minuutin, poimimme litran puolukkaa ja totesimme että kaikkien muiden hehkutuksesta huolimatta täällä ei vielä ole puolukka-aika. Marjat olivat kyllä päältä punaisia, mutta toiselta puolelta vielä ihan valkoisia. Ja tämä oli se aurinkoisin rinne, muualle emme edes lähteneet. Tuossa ajassa muuten tapoin parisenkymmentä hirvikärpästä, ja uimaan mennessä käänsin vielä vaatteista muutaman. Mutta siis puolukat saivat vielä jäädä odottamaan, toivotaan lämpimiä ilmoja niin pitkälle että marjat ehtivät kypsyä. Enpä muista toista vuotta ettei puolukat olisi kypsiä vieä syyskuun puolessa välissä. Puolukoita ei näytä ihan hirveästi olevan täällä päin eli saatan joutua käymään torillakin. 

Minulla oli siis käytettävissä litra puolikypsiä puolukoita, nämä olisivat muuten olleet täydellisiä hyytelöpuolukoita. Mietin että mitä niistä tekisi, ja päädyin puolukkapiirakkaan. Mies oli toivonut pullaa lauantaille, joten piirakan pohja oli helposti päätetty. Puolukat ihan sellaisenaan eivät olisi riittäneet pellilliseen piirakkaa, joten päätin lisätä vähän omenaa sekaan, nyt kun sitä Antonovkaa kasvaa täälläkin. Ihan kypsiä omenat eivät vielä ole, mutta hyvin kävivät piirakkaan.

1 l puolukkaa
4-6 hapanta hillo-omenaa
½ dl vettä
2 dl hillosokeria

pullataikinaa 2 dl maidon verran

Laita puolukat ja kuoritut omenanlohkot kattilaan. Lisää vettä vähän ja nosta se kiehuvaksi. Lisää hillosokeri ja keittele muutama minuutti välillä sekoittaen. Sammuta hella ja jätä hillo vielä hautumaan kattilaan (ja käy sillä välin hakemassa voita serkkulasta). Painele omenalohkoja vähän, tai jos haluat sileää hilloa, soseuta se sauvasekoittimella.

Tee normaali pullataikina, ja kauli siitä pellin kokoinen levy. Minä tein nyt 6 dl:n taikinan ja sain tämän piirakan ja kaksi pellillistä korvapuusteja. Anna taikinalevyn kohota vähän ja levitä jäähtynyt hillo päälle. Voitele reunat ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia, tai kunnes reunat ovat sopivan kypsiä. Anna piirakan vähän jäähtyä ja nauti kylmän maidon kanssa. Hyvää, kirpeän hyvää (lapset eivät aio edes maistaa).

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hävikkiviikon 7.-13.9. 2015 ajatuksia

Avaa asetukset napsauttamalla
Kuluttajaliiton järjestämä hävikkiviikko on taas täällä. Viikkoon mahtuu monenlaista tapahtumaa, toimintaa ja kampanjaa. Mukana on myös monia blogeja, jotka osallistuvat jokainen omalla tavallaan viikkoon.

Minä jo mietin että kehtaanko kirjoittaa mitään, sillä en pääse mitenkään kamalasti hehkuttamaan hävikin torjunnallani. Olen kyllä uhonnut aiemmin että pääsisin siihen, että hävikkiä ei synny tässä taloudessa ollenkaan, mutta siitä ollaan edelleen kaukana. Leipää homehtuu edelleen silloin tällöin (menekki riippuu kuulemma siitä kuinka hyvää ruokaa muuten teen), juuri siivosin kuivakaapit ja sain heittää pahasti vanhentuneita hiutaleita, jauhoja ja pähkinöitä pois. Pakastimen sulatuksen yhteydessä kompostiin meni pilalle kuivaneita ruoka-annoksia ja jääkaapistakin poistin juuri pari homeista tuorejuustopurkkia. 

Toisaalta, olen kyllä taitava taikomaan ylijääneestä ruuasta uusia ruokia ja ihania herkkuja. Se onnistuu myös kaikesta mahdollisesta, mikä ei ole onnistunut alkuperäisessä muodossaan. Mieleen tulee esim se, kun käytin hyytymättömän creme bruleen köyhiin ritareihin, tai keitin aivan mahtavaa kirsikkahyytelöä mehunkeitostä jääneestä mäskistä, puhumattakaan siitä, kuinka käytän mm. kaikki lihat ja luut tarkkaan. Käytän myös surutta parasta-ennen-päivämääriltään vanhentuneita tuotteita, eli osaan luottaa aisteihini ja kokemukseen. Eli omaksi lohduksi on todettava etten ole ihan toivoton, kai.

Mutta silti, parannettavaa on paljon edelleenkin. Tiedostan isoimmat hävikin syntymiseen johtavat ongelmat tässä perheessä, ja yritän edelleen vaikuttaa niihin siinä missä pystyn. Minusta, selitän ainakin niin, kaikki johtuu tästä kiireisestä arjesta: pitkät työpäivät ja liian vähän aikaa. Mutta yritetään taas, yritetään nyt oikein kunnolla. Tärkeimmät asiat olen listannut tuohon alle, tämä lista on siis kirjoitettu minulle itselleni:

1) Pidä kuivakaapit niin hyvässä järjestyksessä, ettei sinne pääse hautautumaan mitään.
2) Pidä jääkaappi niin hyvässä järjestyksessä ettei sinne pääse hautautumaan mitään.
3) Merkitse kaikki pakastettavat annokset kunnolla (usko jo, et muista kumminkaan), pidä pakastin niin hyvin järjestyksessä että löydät mitä etsit.
4) Osta/leivo leipää edelleenkin vähemmän. Pakasta heti jos näyttää ettei kulu.
5) Älä osta vanhenevia/vähän kuluvia tarvikkeita varastoon. Jos tarvitset yhden kermaviilin, osta yksi kermaviili.
6) Aina ei tarvitse miellyttää, eli kokkaa jämistä/pian vanhenevista tuotteista, vaikka tiedät ettei se olisi perheen lempiruokaa.
7) Kaikkea ei tarvitse kokeilla. Kokkaan koko ajan yksinkertaisempaa ruokaa, joten kaikki eksoottiset purkit, tahnat, mausteseokset ja sen sellaiset jäävät helposti vanhenemaan kaappiin.

Jos näillä ohjeilla yrittäisi ensi vuoden, katsotaan mihin pääsen, vai pääsenkö mihinkään. 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Palsta syyskuussa 2015


Näköjään jäi elokuun palstatilanne päivittämättä. Se johtunee eniten siitä, etten pahemmin ehtinyt käydä palstalla elokuussa. Välillä hain pikaisesti perunaa, sipulia, porkkanaa ja lehtikaalia, mutta siihen se jäi. Rikkaruohotilanne on sellainen, että ensi vuonna tämä kaduttaa, siellä ne ovat rauhassa saaneet siementää.


Mutta (kasvun suhteen) masentavasta  alku- ja keskikesästä huolimatta satoa on alkanut tulla hyvin. Perunat jäivät aika pieniksi, mutta niitä on paljon. Lehtikaalia on huimasti, samoin hernettä on paljon. Ensimmäiset parsakaalit on syöty, ja kohta saan ensimmäiset kaalit. Nämä ovat ensimmäiset mitkä olen kasvattanut, olen todella ylpeä sadosta.


Kesäkurpitsaakin olen saanut jo monta (liian monta jos muulta perheeltä kysytään). Ufoja on tulossa kaksi, ja kurpitsakin pääsi yllättämään, siellä on nimittäin yksi nyrkin kokoinen kurpitsa kasvamassa. 


Huomenna syödään uunijuureksia. Nostin muutaman ison palsternakan, hyviä nauriita ja isoja porkkanoita. Sipulit on nostettu ja osa perunoista. Lisäksi selleriä, lehtikaalia ja salaattiperunaa, eiköhän niistä saa viikonlopun ruuat. Sipuleita pitää käyttää nyt reilusti, nostaminen jäi tänäkin vuonna vähän myöhäiseksi, enkä ihan luota siihen, että ne säilyisivät pitkälle kevääseen. 


Hajuherneitä on todella paljon, toinen vuosi peräkkäin. Tänä vuonna minulla oli vaaleita sinisen ja liilan sävyjä. Olen kerännyt näistä jo monta isoa kimppua kotiin. Syyskuu on hieno kuukausi, todellakin. Tiukka savimaa jaksaa yllättää, näköjään joka vuosi, myös huonona satovuotena.