Muistilista ensi keväälle

Taas on aika kirjoittaa ylös asioita, mitä pitää muistaa tehdä ensi keväänä. Lista on tänä vuonna aika erilainen kuin yleensä, osin kummallisen satovuoden takia. Ensi keväänä kannattaa muistaa ainakin seuraavat asiat:

1) Laita mökille pieni yrttipenkki: timjami, rosmariini ja laakerinlehti, ehkä myös basilikaa

2) Tee kohopenkki kurpitsoja varten lämpimälle paikalle, tuo taimet vasta lähempänä juhannusta

3) Palaa aikaiseen esikasvatukseen chileillä ja tomaateilla. Pidä laji- ja taimimäärä pienenä

4) Suojaa karviaiset heti kukinnan jälkeen

5) Istuta  kurpitsat palstan uudelle puolelle lämpimimmälle paikalle

6) Kylvä myös punajuuret uudelle puolelle palstaa

7) Laita edellisten paikat maanparannuskasveille vanhalla puolella palstaa (härkäpapu, herne, auringonkkukka)

8) Suojaa herneet myös kukinnan jälkeen

9) Tavisperunoista Annabelle ja edelleen Arielle jatkoon, Colomba ei todellakaan. 

Rosmariini-omenahillo ja laakerinlehti-omenahillo

Hyvä lounaspaikka on sellainen, jonka lounaslistaa ei tarvitse lukea etukäteen, koska kaikki ruoka on aina niin hyvää ettei ole väliä mitä on tarjolla. Hyvässä lounaspaikassa ei tarvitse kysellä mistä ruoka tulee, koska tietää että se tulee siitä läheltä, ja mikä tulee kauempaa on hyvää ja hyvin kasvatettua. Hyvä lounaspaikka antaa ahaa-elämyksiä joka ikinen kerta, että hei, tämän voisi tehdä näinkin. Se antaa ideoita ja intoa kotikokkailuun, niin että kotona on kiva kokeilla uusia juttuja.

Tällainen hyvä lounaspaikka on Lintulahden Pihka, tuo lounaspaikkojen helmi kaikille arjen puurtajille, paikka jonka ansiosta taas yksi työpäivä menee hyvillä mielin. Ja josta poisähtiessä pää pursuaa ideoita uusista tavoista tehdä hyvää ruokaa. Tuossa yhtenä päivänä siellä oli aivan ihanaa rosmariinilla maustettua omenahilloa lettujen kanssa. Niin ihanaa että joku meistä kävi hakemassa lisää hilloa sellaisenaan, toinen otti jälkkäriä vaikkei aikonut ja niin ihanaa että minä halusin tehdä hilloa myös kotona. Tein sitten samalla kahdenlaista hilloa, toisen maustoin rosmariinilla kuten Pihkassa, toisen maustoin laakerinlehdillä. Tähän kannattaa käyttää omenalajiketta joka ei mene keittäessä muusiksi (esim. Antonovka ei siis käy). Nämä omenat ovat niitä tädiltä saatuja omenia, lajiketta ei kukaan tiedä, mutta serkkuni tiesi kertoa että omena säilyy kokonaisena hilloamisessa. Aivan täydellisiä tälle ohjeelle.

1 kg omenaa pieninä kuutioita
½ dl vettä

250 g hillosokeria

1 iso oksa rosmariinia

tai

1 kg omenaa ohuina lohkoina
½ dl vettä

250 g hillosokeria

8-10 tuoretta laakerinlehteä

Kuori ja pilko omenat, joko pieniksi kuutioiksi tai lohkoiksi (Pihkassa oli paljon tasaisemmat ja pienemmät kuutiot, ammattilaisen ja laiskan kotikokkaajan välillä on selvä ero). Laita ne, rosmariini tai laakerinlehdet ja vesi kattilaan, anna kiehahtaa. Minä vähän taivuttelin ja rutistin yrttejä jotta niistä irtosi vielä enemmän makua. Rosmariini oli minulla vahvaa ja vankkaa ulkona kasvanutta, kaupan ruukkuyrttiä kannattaa ehkä laittaa vähän enemmän. Lisää sokeri ja keitä hiljalleen n. vartin verran tai vähän yli, sekoita aina välillä. Poista rosmariini/laakerinlehdet ja purkita steriloituihin purkkeihin. Säilytä kylmässä tai pakasta. Sokeria ei ole säilyvyyden kannalta kovin paljoa, eli jos käyttöä ei ole pian, hillo kannattaa pakastaa. Ihanaa hilloa, sopii vaikka mihin, jälkkäreihin, ruokiin, lisäkkeeksi makealle ja suolaiselle jne. 

Marjastuksesta

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen hyvä marjavuosi ja olen poiminut mustikkaa, villivadelmaa ja puolukkaa enemmän kuin koskaan ennen elämäni aikana. Ja todellakin kaikkia noita kolmea. Monena vuonna jotain marjaa tulee hyvin, mutta ei toista tai kolmatta, ja muistan minä jonkun vuoden kun mikään noista marjoista ei ole tuottanut satoa.

Marjastan yleensä tutuilla paikoilla, samoissa maisemissa missä olen käynyt jo lapsena äidin ja muun suvun kanssa. Tiedän minkä kiven ympärillä on aina paljon puolukkaa, mistä kohtaa löytyy mustikkaa kuivana vuotena, mistä märkänä vuotena. Ja vadelmapuskiin menen aina sen mukaan mihin niitä ilmestyy, tuttuja paikkoja nekin.

Tänä vuonna silmiini on osunut monia kirjoituksia marjastuksesta ja siitä kuinka rauhoittavaa se on, ja onhan se. Olen vaan huomannut, että minun marjastusfilosofiani on aika erilainen moniin muihin verrattuna. Olen jopa lukenut että joitain ärsyttää suunnattomasti sellaiset marjastajat jotka poimivat ämpäritolkulla marjoja. Uskokaa pois, minä en halua ärsyttää ketään, mutta en voi sille mitään, etten fiilistele metsässä vaan tärkeintä on saalis. Minua ei haittaa että joku lähtee kahvipannun kanssa metsästä hakemaan pienen piirakan mustikat, ja toivoisin ettei muita häiritse se, että minä lähden metsään hakemaan yhtä tai kahta ämpärillistä marjaa kerrallaan.

Minun marjastus on sitä, että metsään mennään ämpärin kanssa, kerätään se täyteen niin että hiki tippuu nenänvartta pitkin ja sitten tullaan pois. Eväitä ei tarvitse ottaa koska metsässä ei kerrallaan olla kovin kauaa, vesipullo saattaa olla mukana helteisessä mustikkametsässä, aina ei sitäkään. Onnentunne tulee siitä, että ämpäri on täysi ja tietää että marjaa riittää tulevana vuotena vaikka jokaiselle päivälle. Sienimetsässä saatan fiilistellä, marjametsässä muinaissuomalainen fiilistelee vain saaliista.

Pastakastike nyhtökaurasta

Tässä tuli lasten mielestä paras ruoka, mitä olen nyhtökaurasta valmistanut, olen tehnyt aiemmin sekä hodareita Anton&Anton-ruokakassin ohjeella sekä aasialaista kastiketta Hannansopan ohjeella. Minä tykkäsin pastakastikkeesta paljon, mutta olen tykännyt noista muistakin, mies sanoi että ihan ok kun laittaa nagaa päälle. (Lue kuitenkin postaus loppuun.) Kastikkeen tein hyvin yksinkertaisesti näin:

öljyä

1 sipuli

1 tlk hyvää tomaattimurskaa

1 rkl tomaattipyretta

2 tl punaviinietikkaa

1 tl fariinisokeria

1 pkt (250 g) tomaatti-nyhtökauraa

timjamia, viherpippuria

pastaa

parmesanjuustoa

Kuullota silputtua sipulia öljyssä, kaada se kattilaan tomaattimurskan ja muiden kastikeaineiden kanssa. Paista nyhtökaura pannulla, mausta sitä vielä lisää jos haluat. Anna kastikkeen hautua saman aikaa kuin keität pastan. Syö spagethin ja parmesaanin kanssa.

Esikoisen lautanen aterian päätteeksi

Mutta kaikki on niin suhteellista, paraskin. Kuopuksella tuli yökkäysrefleksi pariin otteeseen, ja hän jätti pastankin syömättä, sama hiilarifiili joka söisi pelkkää pastaa jos saisi. Esikoinen söi pastan loppuun, mutta kaapi kaiken näkyvän nyhtökauran pois, paljoa sitä ei alun alkaenkaan ollut. Tämä olisikin todella riittoisa ruoka, kastikkeesta riittäisi varmaan viikoksi meidän perheessä. Minä pidin ruuasta, pidin paljonkin. Tuollaisenaan kuitenkin annos on niin suuri, että ei sitä varmaan tule pelkästään itselle ja miehelle tehtyä, kastikkeesta jäi nyt reilusti yli puolet jäljelle.

Meillä syntyi lasten kanssa pitkä keskustelu kasvisruuasta, referoin siitä osan tähän lasten luvalla. Lapsista on ihan ok, että meillä syödään kasvisaterioita, mutta kumpikin sanoivat haluavansa oikeita kasviksia eikä näitä "prosessoituja jauhelihan korvaajia". Chili sin carne, kasviskeitot ja sen sellaiset maistuvat hyvin joten niitä kiitos. Tai syövät mieluummin kaksi ruokaa joissa kummassakin on hyvin vähän lihaa kuin että toisena päivänä enemmän ja toisena jotain "korviketta" kuten esikoinen totesi. Minä taidan olla samaa mieltä. Meidän perheessä syödään siis myös lihaa, joten sinänsä ei tarvita lihankaltaisia tuotteita. Kasvisruat saavat edelleenkin olla oikeista kasviksista valmistettuja ruokia. Ei meillä syödä muitakaan pitkälle prosessoituja ruokia, miksi siis söisimme kasviksia pitkälle prosessoituna? Myöskään jauheliha ei meidän perheessä ole mikään "ongelma" (joillekin se kuulemma on), se on hyvää ja monikäyttöistä ja siksi sitä käytetään silloin tällöin. Etenkin kyyhkyn ja peuran jauheliha on oikein hyvää, en kaipaa niille(kään) korvikkeita.

Ensin sitä oli nyhtökaurasta innoissaan, sitten superärsyyntynyt kun ei sitä saanut mistään (kun ei ollut suhteita eikä kukaan myynyt tiskin alta), ja nyt kun sitä saa, tajusi ettei meidän perhe tulekaan pelastamaan maailmaa, tai Suomea, syömällä nyhtökauraa. Anteeksi maailma, anteeksi Suomi, jatkamme kasvisten syöntiä kuten ennenkin, raaka-aineina itse tehdylle ruualle sekä ihan sellaisenaan.

Herkkutattirisotto

Minä olen ollut sitä mieltä, että kyyhkyliemeen tehty risotto on parasta. Sienirisoton teen useimmiten kuivatuista tateista, mutta koska löysin vielä kaksi pientä, vain aavistuksen kämästä herkkutattia, tein itselleni risoton tuoreista sienistä. Tein risoton nyt tattiliemeen, ja täytyy todeta että kyyhkyliemi on kohdannut voittajan, ihan parhaita risottoja mitä olen koskaan tehnyt. Tämä annos on siis yhdelle:

pikkunokare voita

1 sipuli

1 dl hyvää risottoriisiä

1 rkl todella kuivaa balsamicoa

n. 3 dl tattilientä

pieni kourallinen raastettua parmesaania
suolaa tarvittaessa

pikkunokare voita

viipaloitua herkkutattia

suolaa, pippuria myllystä

Laita voi kattilaan ja kuullota siinä silputtua sipulia. Lisää riisi ja kuullota sitäkin hetki. Lisää kuiva balsamico ja sekoita hyvin. Lisää kiehuvaa tattilientä vähän kerrallaan niin, että edellinen lisäys on imeytynyt riisiin ennen kuin lisäät uuden pienen määrän lientä. Kun riisi on sopivan kypsää, lisää vielä juusto ja anna sen sulaa joukkoon. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Samalla kun keität risottoa, paista pannulla viipaloidut herkkutatit, mausta suolalla ja pippurilla. Laita risotto lautaselle, kaada sienet päälle. Hyvää, ihan älyttömän hyvää!

Omenahillo uunissa

Minä olen tehnyt omenahillon uunissa jo muutaman vuoden ajan. Se on niin helppoa ja vaivatonta, ja ei tarvitse olla hellan vieressä koko aikaa. Ohje on pelkistynyt vuosi vodelta, ehkä ensi vuonna ohjeeseen kuuluu pelkkää omenaa aivan kuten serkkuni tekemässä hillossa. Sain tänä vuonna tädiltäni huiman määrän omenoita, yhteensä neljä ämpärillistä joista kaksi täynnä Antonovkaa, tuota kaikkein parasta hillo-omenaa. Minulla oli pieni sadonkorjuloma, perjantai meni perunannostossa, tämä päivä omenoiden kanssa (ja eilinen yö vadelmien kanssa).

Teen hillon isossa uunivuuassa. Mittasin nyt määrät, yleensä vaan pilkon vuuan täyteen omenaa ja ripottelen vähän sokeria päälle. Aika uunissa on viittellinen ja se riippuu myös omenalajikkeesta. Antonovka on siitä kiitollinen hillo-omena, että se menee kypsyessään itsestään hienoksi hilloksi, ja kuoretkin sulavat sinne joukkoon. Jos haluaa oikein hienoa hilloa, omenat voi kuoria, tai helpomman kautta ajaa valmiin hillon sosemyllyn läpi.

3 kg omenaa lohkottuna (4,5 kg omenia)

300 g hillosokeria

Huuhtele omenat tarvittaessa. Viipaloi omenat lohkoiksi isoon vuokaan. Niitä ei tarvitse kuoria jos ei halua. Ripottele hillosokeria päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hillon hautua uunissa 150 asteessa n. 2 tuntia. Poista folio, ja jatka paistamista tarvittaessa, tätä isoa määrää haudutin uunissa kolme tuntia. Sekoita hilloa pari kertaa välissä.

Purkita kuuma hillo steriloituihin purkkeihin tai anna hillon jäähtyä ja pakasta se. Hillon voi soseuttaa vielä hienommaksi sosemyllyssä. Huomaa että jääkaapissa tämä ei säily kovin pitkään sillä sokeria on niin vähän. Minä pakastan tämän hillon aina pienissä rasioissa joista hillon saa käytettyä nopeasti.

Kalakeitto rapuliemeen

Paras arkiruoka on tietysti sellaista, mikä on nopea ja vaivaton tehdä työpäivän jälkeen. Joskus arkiruoka on sen lisäksi niin hyvää, että sitä voisi tarjota vaikka millaisissa juhlissa. Tämä kalakeitto oli sellainen ruoka, maailman nopein ja yksinkertaisin tehdä, ja silti mitä hienoimman makuinen. Oikeastihan tämä keitto ei tarvitse reseptiä, mutta halusin vaan muistuttaa, kuinka hyvä liemi nostaa tavallisen ruuan ihan uusiin sfääreihin. Ja kun liemi on valmiina pakastimessa, on ruuanlaitto todella helppoa ja vaivatonta. Sen verran keitto vaati esivalmisteluja, että kävin hakemassa kalan Hakaniemen hallista lounastunnilla, ja kotiin tulin palstan kautta. Nostin sieltä 4 perunaa, 2 porkkanaa, pienen fenkolin ja tilliä. Kotona otin liemen pakastimesta ja aloin keiton tekoon. Siitä kun aloin tehdä ruokaa, meni n. 15 minuuttia ja olimme pöydässä syömässä.

½ l rapulientä

2½ dl vettä

4 perunaa

2 isoa porkkanaa (1 keltainen ja 1 oranssi)

1 sipuli

pieni fenkoli

n. 500 g kuhaa

suolaa

tilliä

Laita liemi kattilaan, lisää vähän vettä. Kuori ja pilko perunat ja porkkanat ja lisää liemeen. Viipaloi sipuli ja fenkoli, lisää kattilaan. Keitä kymmenisen minuuttia, ja lisää keittoon kuha paloina ja suolaa maun mukaan. Anna kiehahtaa, lisää tilliä. Syö keitto ruisleivän kanssa. 

Juustoinen kantarellipiirakka

Tämä resepti on saanut innoituksen sekä Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogista että Rouva Raadelman keittiöstä. Ensin mainitussa tehtiin kantarellipiirakka Västerbotten-juustolla, ja Raadelman ihaniin rapujuhliin oltiin tehty pelkästä juustosta piirakka. Minä yhdistin vähän kumpaakin reseptiä tähän, ja tein piirakan pienenä. 

Juuston ostin Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä, tosin Västerbottenin sijaan ostin Svedjan Gårdost -juustoa. Vähän kuin Västerbotten-juusto paitsi paljon parempaa. Ihana pieni piirakka, josta sain monta lounasta itselleni. Taas niitä lounaita jotka tekevät päivästä vähän paremman.

50 g voita

0,8 dl vehnäjauhoa

0,3 dl (riihi)ruisjauhoa

ripaus suolaa

reilu 200 g kantarelleja

vähän voita

1 sipuli

muutama rouhaisu mustapippuria

100 g Svedjan Gårdost -juustoa

2 munaa

2 dl kermaa

Aloita tekemälla taikina. Sekoita voi ja jauhot ja suola. Painele taikina pieneen (15 cm halkaisija) irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla ja paista 200 asteessa 10 min.

Sillä aikaa paista kantarelleja pannulla niin, että neste haihtuu. Lisää vähän voita ja pilkottu sipuli, rouhi pippuria joukkoon ja kuullota sipuli. Levitä sienet esipaistetulle pohjalle. Raasta juusto, levitä sienten päälle. Kaada päälle keskenään sekoitetut munat ja kerma ja paista vielä 25 minuuttia. Nauti lämpimänä salaatin kanssa.

Vadelmakakku strutsinmunasta

Samalla kun rikoin strutsinmunan ja leivoin kääretortun, tein munasta myös kaksi sokerikakkupohjaa jotka pakastin. Käytin kakkuihin yhteensä 4 dl strutsinmunaa, eli tein kaksi suunnilleen neljän munan kakkua. Kuten mansikkakakkua tehdessä huomasin, strutsinmunalla tehdystä kakusta tulee paljon kuohkeampi ja kakku maistuu todella hyvältä.

Siskoni teki kesällä aivan upeat kakut joissa välissä oli vadelmamoussea. Halusin nyt tehdä samanlaisen täytteen ja kysyin ohjetta. Ihan samalla suhteella en tehnyt, mutta hyvää oli tämäkin, Minä tein nyt kakun mökillä ihan vaan hyvin vuoksi jälkiruuaksi kanakeiton päälle. Ulkonäkö on siis sen mukainen, ei mikään upea juhlakakku, mutta todella herkullinen kuitenkin.

2 dl strutsinmunaa

2 dl sokeria

1,8 dl vehnäjauhoa

Vatkaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon varovaisesti jauhot. Paista isossa (esim. 26 cm halkaisijaltaan) irtopohjavuokassa 175 asteessa n. 35 minuuttia. Anna jäähtyä (tai pakasta) kunnolla. Leikkaa kakku kahteen osaan.

2 dl kermaa

2 dl bulgarianjugurttia

2-3 rkl sokeria (tai enemmän tai vähemän)

3-4 dl vadelmaa

½ dl vadelmamehua (marjoista)

3 liivatelehteä (liuota kylmässä vedessä muutama minuutti ennen käyttöä)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan jugurtti, sokeri ja marjat, sekoita. Kuumenna marjoista irronnut mehu juuri ja juuri kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon (purista liivatelehdistä vesi ensin). Sekoita neste vaahtoon, täyte on aika juoksevaa tässä vaiheessa. Laita kakkupohja takaisin vuokaan, kannattaa laittaa leivin- tai voipaperia pohjalle. Lisää marjaseos levyn päälle ja nosta toinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

4 dl kermaa

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3-4 dl puutarhavadelmia

3-4 dl karhunvatukkaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokerit. Levitä kermavaahto kakun päälle ja koristele reilusti marjoilla. Minä jätin kermavaahdon vähän löysemmäksi joten lusikoin sen vaan päälle. Jos mökillä olisi ollut pursotinpussi ja tylla, olisin vatkannut kiinteämmän vaahdon ja pursottanut reunat.

Hyvä kakku, aivan todella hyvä. Ei tarvinnut isän ja miehen syödä urheasti ja kohteliaasti tekemääni kakkua tällä kertaa. Ja kun kakku oli paistettu etukäteen, sen sai helposti ja ennen kaikkea nopeasti pöytään. Kakkupohja ja metsävadelmat olivat sulamassa perjantain työpäivän ajan, täytin sen nopeasti töiden jälkeen ennen mökille lähtöä ja se sai hyytyä yön yli. Sillä aikaa kun keitto kiehui, vatkasin kerman, levitin päälle ja esikoinen koristeli reilulla määrällä marjoja. Vähällä vaivalla herkullinen ja näyttävä jälkiruoka. Ja paljon marjoja.

Sienestystä

Kuvassa näkyy aika tyypillinen tämän vuoden sienisaalis mökkiseudulta. Ei tietoakaan niistä jättikassillisista torvisieniä ja kantarelleja, tai tattiämpäreistä mitä some pursuaa tänä vuonna. Toisaalta, meillä syö sieniä vain minä ja esikoinen, esikoinenkin pääasiassa kantarelleja ja herkkutatteja, joten vähemmälläkin pärjätään. 

Minä olen sellainen hyvin perinteinen ja arka sienestäjä. Tunnen tatit mutta kerään niistä nykysiin vain herkkutatteja, joskus voitatteja tai punikkitatteja. Rouskuja tunnen jonkun verran, mutta olen kerännyt pääasiassa haapa- ja karvarouskuja. Tänä vuonna olen kerännyt myös muutamia mustarouskuja 30 vuoden tauon jälkeen. Kerään lampaankääpiä ja orakkaita, ja tietysti kantarelleja ja mustatorvisieniä. Suppilo- ja kosteikkovahverot tunnen, mutta jätän ne metsään, paitsi jos tiedän jonkun haluavan niitä. Näiden lisäksi tunnistan paljon sieniä, mutta en vaan kerää niitä.

Tänä vuonna olen ottanut kaksi uutta sientä listalle, asia mitä ei ole tullut tehtyä vuosiin. Toinen minulle uusista sienistä on sikurirousku, joka tuntuu olevan jonkinlainen trendi-sieni tällä hetkellä. Sitä olen kuivannut ja paistanut pannulla sellaisenaan. Ihana sieni, ja kun sen on kerran oppinut tunnistamaan tuntuu että niitä on joka paikka täynnä, ainakin tänä vuonna.

Toinen uusi sieni on mustavahakas. Senkin olen tunnistanut jo aiemmin, mutten ole vaan jostain syystä kerännyt. Ei niitä paljoa täällä ole, olen löytänyt niitä kokonaista kaksi kappaletta. Mutta Puutarhan ja hellan välistä Ullan kannustuksesta/yllytyksestä johtuen keräsin ne ja paistoin pannulla maistiaiseksi. Syötiin ne isän kanssa, pari haarukallista kummallekin, ja oli kyllä ihan mielettömän hyvää, uusi lempisieni herkkutatin ohella. 

Kaksi uutta sienilajia vanhalle ja aralle sienestäjälle yhtenä kesänä, ei huono. Kehnäsienen tunnistaisin (ainakin niin luulen), jos vaan sellaisen näkisin, se on kerättävien listalla kun vaan löytäisi. Ehkä pitää laajentaa reviiriä vielä entisestään, täällä tuntuu olevan aika vaatimattomat sienimaastot.

Herkkutatti on edelleen se ykkönen listallani, ja tuskin sieltä tippuukaan. Kun löytää metsästä täydellisen herkkutatin mielen valtaa ihan käsittämätätön onnen tunne. Tänään löysin yhden, vaikka taitaakin tattikausi olla tältä vuodelta ohi.

Kääretorttu strutsinmunasta

Vihdoinkin sain taas ostettua strutsinmunan, tai oikeasti kaksi munaa Kilkkilän farmilta. Tällä kertaa jouduin rikkomaan munan naisellisesti kaulimella, koska mies eli sähköporakoneen käyttäjä oli työmatkalla. Hyvin onnistui niinkin. Erottelin taas valkuaisen ja keltuaisen, joita sitten sekoitin tarvittaviin leivonnaisiin, kuten tähän kääretorttuun, takaisin 1:3, eli yksi osa keltuaista ja kaksi osaa valkuaista (ei ole vaikeaa vaikka joku muuta väittäisi).

Syyskuun teemana näyttää olevan surkeat kuvat. Mutta koska lapset ihastuivat tähän välipalaan (yllätys) niin kirjaan ohjeen ylös jotta voivat leipoa tätä joskus itse (todennäköisesti kananmunista).

2,4 dl strutsinmunaa (tai 5 kananmunaa)

2,4 dl sokeria

1 dl perunajauhoa

1 dl vehnäjauhoa

1 dl kermaa

2 dl hapankermaa

2-3 dl vadelmaa

2 dl mustikkaa

2-4 rkl sokeria

Laita muna/t ja sokeri kulhoon ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi, aikaa menee n. 10 minuuttia. Lisää jauhot ja sekoita ne joukkoon varovasti. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista  200 asteessa n. 12 minuuttia.

Valmista täyte sillä aikaa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää hapankerma ja marjat ja lopuksi sokeria maun mukaan. Minä laitoin vähän sokeria, koska tämö tuli koululaisten (hemmottelu)välipalaksi.

Laita uunipeltiä suurempi voipaperi pöydälle ja ripottele sokeria sen päälle. Kumoa vähän jäähtynyt torttulevy nurin päin sen päälle, irrota leivinpaperi varovasti. Levitä täyte levylle ja kääri levy rullalle. Käännä voipaperi rullan ympärille ja anna kääretortun vähän tasaantua mieluiten kylmässä. Leikkaa viipaleiksi ja nauti hyvästä välipalasta tai jälkiruuasta.

Ihana omenapiirakka

Mökin Antonovka alkaa olla melkein kypsää, sellaista että hyvin kelpasi piirakkaan. Halusin kokeilla kuuman veden piirakkataikinaa, samaa jota käytin kyyhkypiirakkaan. Ja hyvinhän se toimi makeassakin leivonnassa. Tämä on vähän toisenlainen omenapiirakka, mutta en muista aikoihin näin hyvää syöneeni. Tein nyt korkeaan vuokaan, ensi kerralla teen ehkä kuitenkin perinteisesti matalammaksi. 

Osa tekstistä on kopioitu tuosta kyyhkypiirakan postauksesta. 

500 g jauhoa

1 tl suolaa

200 g voita

200 ml vettä

1 muna

Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Sulata voi kattilassa, lisää vesi. Kun ne kiehuvat, kaada ne jauhojen joukkoon, sekoita haarukkavatkaimella. Sekoita joukkoon lopuksi yksi muna. Anna taikinan jäähtyä ennen kuin alat kaulia sitä. 

n. 1 kg omenia pilkottuna (Antonovka) (n. 1,4 kg kokonaisia)

330 g hillo- ja marmeladisokeria (tai vähemmän)

3 tl kanelia

2 tl kardemummaa

2 tl vaniljasokeria

Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Laita ne kattilaan, kaada päälle sokeri ja mausteet, voit lisätä myös pienen lorauksen vettä (alle ½ dl). Anna hautua hetki, niin että sokeri sulaa kuutioiden joukkoon.

1 muna voiteluun

Valmista piirakka. Ota taikinasta vajaa 1/3 erilleen, kauli loppu taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Nosta taikina suorakaiteen muotoiseen vuokaan, vuoka kannattaa vuorata leivinpaperilla niin piirakka on helpompi nostaa siitä pois. Taikinan pitää olla riittävän paksua joka kohdasta, paikkaile taikinan paloilla tarvittaessa. Kaada omenat vuokaan, kauli loppu taikinasta kanneksi. Voitele reunat munalla, laita kansi päälle ja puristele kansitaikina hyvin kiinni. Tee päälle ristiviillot ja nosta reunat ylös.

Paista piirakkaa 200 asteessa 20 minuuttia, laske lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista 30 minuuttia. 

Anna piirakan jäähtyä kunnolla. Kun se on jäähtynyt, omenahillo sisällä on hyytynyt ja piirakasta voi leikata paloja. Ehkä paras piirakka mitä on aikoihin syöty, kaikki tykkäsivät. Tätä tulee varmasti tehtyä uudestaam.