torstai 28. heinäkuuta 2011

Kasvimaa"kateutta"

Juuri kun on iloinnut omasta kasvimaasta, joka tiukasta savesta huolimatta suurella työllä tuottaa jotakin, ainakin isoja sipuleita ja vain vähän käyriä ja haarautuneita porkkanoita niin sitten matto vetäistään jalkojen alta, ja tulee karu muistutus kaiken suhteellisuudesta. Isä osti mökille yhdeltä kylän isännältä lehmänlantaa peräkärrillisen. Kun siitä sitten osa sekoitettiin kasvimaahan, on kasvuvoima taattu. En muista tälläistä rehevyyttä nähneeni ikinä mökin kasvimaalla: herneet metrissä, tillit isoina mutta vehreinä, ja kesäkurpitsat puskevat lehteä rinnankorkeudelle saakka. Myöhässähän täällä kaikki kasvaa, mutta ei se haittaa, kun kerran kasvaa. Herneenvarret pursuavat palkoja, sipuleita on saanut jo jonkin aikaa käyttää ja vielä kasvavat vähän, kun eivät varret ole vielä laonneet ja kesäkurpitsaa tulee nopeammin mitä ehtii syödä. Ainoa murheenkryyni on huonosti itäneet pavut, ensi vuonna taidan esikasvattaa ne, että tietää mikä on itänyt ja mikä ei.

Ja vadelmia on! Olin reilun tunnin vanhalla vakipaikalla ja sain n. 2½ litraa vadelmaa. Minusta se on ihan hyvin kun metsävadelmasta on kyse. Vadelmaa on niin paljon kuin vain poimii, pitää vielä muutama vastaava reissu tehdä, jossei nyt ukkkoskuurot kaikkea tiputa alas. Mietittiin juuri, että tänä vuonna on ostettava toinen pakastin. Olemme puhuneet 6 vuotta, että sitten kun tulee hyvä marjavuosi, on ostettava toinen pakastin. Nyt se vihdoin on tullut! Ostetaan sellainen sopiva pieni arkku, johon saa osan marjoista ja riistasta laitettua. Niin, kygejäkin tuntuu riittävän, ainakin toistaiseksi. Puinteja odotellessa.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Mustikkapiirakkaa - vihdoinkin, osa II

Täällä alkaa olla piirakkatehtailun makua, mutta mikä sopiikaan kuuman päivän geokätkeilyn jälkeen paremmin kuin kylmä  raikas mustikkapiirakka. 

Viime viikolla tuli tehtyä toinenkin mustikkapiirakka pullataikinaan, ja samalla pidettyä vähän kokkikoulua, eli opettetua pullataikinan teko serkkupojalle. Ja koko ajan sai kuunnella 6-vuotiaan valitusta kuinka hän ei vieläkään voi syödä mustikkapiirakkaa, vaikka olen jo kaksi pellillistä tehnyt tänä vuonna. Niinpä sitten tänään tein vähän toisenlaisen mustikkapiirakan. Alkuperäinen resepti löytyy Glorian Ruoka&Viini-lehdestä nro 5/2009, olen vaan muokannut reseptiä omaan makuun sopivammaksi. Jätin alkuperäisen ohjeen mintun pois, lisäsin suolaa, ja vaihdoin vehnäjauhot spelttijauhoiksi. Limetin olen jättänyt välillä pois ja laittanut vaniljaa tilalle, mutta limetin (tai sitruunan) raikkaus sopii tähän piirakkaan paremmin..

Pohja:
2½ dl spelttijauhoja
2 rkl sokeria
½ tl suolaa
120 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
200 g ranskankermaa
2 dl kuohukermaa
½ dl ruokotomusokeria
1 limetin raastettu kuori
2 tl limetin mehua

Päälle:
1 l mustikoita
1½ dl vettä
1½ dl Multi-hyytelösokeria

Sekoita jauhot, sokeri ja suola sekaisin, nypi rasva joukkoon.Lisää vesi, kelmuta taikina ja laita jääkaappiin tunniksi. Kauli siitä n. 3 mm paksu levy, joka sopii 22-24 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Laita taikinan päälle folio, ja sen päälle kuivattuja herneitä, paista 200 asteisessa uunissa 15-20 min. Anna jäähtyä.

Vaahdota ranskankermaa 3-4 minuuttia, vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi. Yhdistä vaahdot, lisää sokeri ja limetit. Levitä taikinan päälle, ja laita mustikat päällimmäiseksi. Valmista kiille paketin ohjeen mukaan ja levitä hieman jäähtyneenä mustikoiden päälle.

Kirsikkapiirakka

Olenkohan muistanut mainita että meillä on ihania naapureita. Olin pihalla lasten kanssa ja naapuri huikkasi että haluatko poimia kirsikoita. Halusinhan minä. Äkkiä hakemaan astiaa kotoa ja puun alle hommiin. Sain poimia ihanan mehukkaita ja kypsiä kirsikoita kupin täyteen. Miten kaunis punaisena notkuva puu onkaan. Kirsikat eivät ole kamalan makeaa lajiketta, ja mies toivoi kirsikkapiirakkaa, joten leipomishommiin siis. Mistään kirjasta en löytänyt mieleistä reseptiä, mutta Tee ite parempaa-blogista löysin tälläisen reseptin. Alkuperäinen resepti löytyy Gordon Ramsayn kirjasta Maailman keittiöt.

Tein ihan ohjeen mukaan, tarkemmat neuvot löytyvät alkuperäisestä viitteestä.

100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl sitruunamehua

1 l kirsikoita
1 dl hillosokeria
20 g voita kuutioituna

En saanut pohjaa kovin hyvin kaulittua, ehkä mittasin vähän huolimattomasti voin (en käyttänyt vaakaa) ja jauhot, joten kaunis minun piirakasta ei tullut, vaikkakin hyvää oli. Saatan tehdä piirakkaa toisenkin kerran, mutta voi olla etttä vaihdan pohjan toisenlaiseksi, tai ainakin olen tarkempi. Kirsikat olivat todella mehuisia joten piirakasta jäi hillosokerista huolimatta aika mehukas. Hyvää jäätelön kanssa, oikeastaan erinomaista.


maanantai 25. heinäkuuta 2011

Ruukkupuutarhan kuulumisia

Iso chili
Serrano
Fish Pepper
Minulta kysyttiin että mitä kuuluu chileille (terveisiä Ruotsiin!). Chilejä tulee, ei ihan huippuvuosien veroisesti, mutta hyvin kuitenkin. Tänä vuonna en poikkeuksellisesti laittanut kuin kolmea lajiketta, sitä aikaisemmin mainittua Iso chiliä sekä Serranoa ja Fish Pepperiä. Iso chili tuottaa taas hyvin chilejä, joten talven salsat ja guacamolet on turvattu. Serranot tuottavat satoa kohtuudella, tänä vuonna iso osa taitaa ehtiä kypsyä jo pensaissa, johtuu ilmeisesti vain kohtuullisesta kukinnasta. Serranotkin on varattu jatkokäsittelyyn, siitä myöhemmin. Fish Pepper kasvaa toista kertaa, ja tämä kasvatus taitaa jäädä viimeiseksi. Jostain syystä en saa niistä kunnon satoa, kuten en saanut viime vuonnakaan. Tai voinhan minä kasvattaa niitä ihan siitä silkasta ilosta että lehtien sytoplasmista periytymistä on kiva seurata. Chilissä itsessään ei ole moittimista, hyvää on ruuissa ja salaateissa, sato vaan on kovin pieni, ja itävyys ainakin tuossa satsissa kehno.

Vsemmalla Riesentrause, oikealla varkaasta tullut Sun Gold
Tomaatteja on tulossa, mutta ei mitään huippusatoa (keskinkertaisesti siis!). Tänä vuonna minulla oli kokeilussa montaa erilaista lajiketta, mutta yhtään en ole vielä päässyt maistamaan. Tiedän että muiden puutarhoissa on tomaatteja syöty jo pitkään, mutta ei vaan meillä. Ensimmäiset tosin ovat alkaneet punertaa, eli ehkä parin viikon päästä pääsemme mekin maistelemaan ensimmäisiä tomaatteja. Voyage kasvaa juuri niin hauskan näköiseksi kuin oli odotettavissa, mutta huonon itämisprosentin ja vain muutaman tomaatin/kasvi takia taitaa jäädä tämän yhden vuoden kokeiluksi. Jos vaan olisi se kasvihuone.


Edessä Voyage, takana Isis

Pinaatti
 Ja lopuksi saanko sanoa ruman sanan? (sanoin jo!) Kylvin sen samperin pinaatin uudestaan, ja mitä se ryökäle tekee? Puskee kukkavanaa suoraan siemenestä. Jepujee, ei syödä pinaattia tänä vuonna, ei väkisin (kuvakin tärähti koska kädet vapisivat kun otti niin päähän). Käytetään sitten punajuuren naatit pinaatin sijaan viimeistä lehteä myöten. Siitä tulikin mieleen hauska juttu jenkeistä Farmers marketilta. Olin ostanut jo ison määrän vihanneksia, hedelmiä ja kukkia ja kädet pursusivat kasseja. Näin vielä ihania punajuuria ja pyysin myyjää irrottamaan naatit, jotta saisin ne punajuuret tungettua pussiin persikoiden ja maissien sekaan. Oli pakko reagoida nopeasti kun myyjä oli heittämässä punajuuria roskiin. Näin minulle selvisi että punajuuren naattejakin voi käyttää oivasti vaikka mihin.


Näitä syödään joka päivä




sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Louhisaaren sorbetti

Louhisaaren juoma on ollut yksi suosikkijuomistani jo pitkään. Ensimmäisen kerran sain sitä joskus 90-luvun alkupuolella opiskelijabileissä lantrinkina. Oi miltä herkulta se maistuikaan kaikkien halpojen viinien ja itsetehtyjen oluiden jälkeen. Minä olen tehnyt juomaa sillä "ei-niin-oikealla" reseptillä, eli sitruunahapon kanssa. Ymmärtääkseni oikea Louhisaaren juomahan on käyttämällä tehtyä simaa, jossa on mustaherukan lehtiä joukossa. Se on vielä kokeiltavana, ehkä ensi keväänä.

Minä olen ottanut tämän reseptin joskus vuosia sitten Kodin Kuvalehdesta, sen tarkempaa viitettä minulla ei ole. Juoman teen seuraavasti:

5 l mustaherukan lehtiä
5 l kiehuvaa vettä
50 g sitruunahappoa (apteekista)
500 g sokeria

Laita huuhdellut lehdet isoon kattilaan ja lisää päälle kiehuva vesi. Anna jäähtyä, lisää sitruunahappo ja jätä kattila huoneenlämpöön yön yli. Seuraavana päivänä siivilöi lehdet pois ja lisää sokeri. Minä teen keväisin satsin kaksi ja pakastan juoman, sekä isommissa erissä että jääpalakuutioina. Viimeksi mainittuja on mukava heittää kesällä veden tai vichyn sekaan makua antamaan. Meillä tätä juomaa on tarjottu myös perhejuhlissa spriten ja/tai vichyn kanssa tervetuliaismaljana, ja siitä on tehty monenlaisia juomasekoituksia. Ihan parhaita booliaineksia ja hyvää kirkkaiden juomien lantraamiseen, suosittelen.

Nyt halusin kokeilla sorbettia Louhisaaren juomasta, liekö helteet iskeneet ajatuksen mieleeni. Minä tutkailin ikivanhaa, ilmeisesti Skotlannista ostamaami Ices & Sorbets-kirjaa (Gourmet cookshelf-sarja, edited by Sonia Allison) ja sieltä otin shampanjasorbetin ohjeen, jota mukaellen tein tämän. Perusidea sorbeteissa on tehdä jäinen herkku sokerisiirapista, mehu(i)sta/marjasoseesta ja vatkatuista munanvalkuiaista. Minulla on kämänen Phillipsin jäätelökone, kyllä sillä pärjää, vaikka haaveissa muuta onkin. Hyvin sorbetti onnistui näinkin:

2½ dl sokeria
2½ dl vettä
5 dl Louhisaaren juomaa
2 munavalkuaista vaahdotettuna

Keitä vettä ja sokeria kymmenisen minuuttia hiljalleen, jäähdytä kylmäksi. Lisää Louhisaaren juoma joukkoon ja kaada jäätelökoneeseen. Noin puolen tunnin päästä tuolla koneella neste oli jäähtynyt jähmeäksi ja vatkasin joukkoon valmiiksi vaahdotetut valkuaiset. Annoin jäätelökoneen käydä vielä hetken, jonka jälkeen laitoin seoksen pakastimeen jäätymään lisää.  Tämä oli melko makeaa, ensi kerralla laitan vähemmän sokeria, koska juoma itsessään on jo aika sokerista.

Parasta sorbettia ikinä!!!

Kaljatölkkikanaa

Tätä herkkua tuli syötyä ensimmäisen kerran jenkeissä joskus melkein kymmenen vuotta sitten. En meinannut uskoa todeksi kuullessani, että kanaa grillataan kaljatökki persauksissa (siis sen kanan!). Mutta kylläpä se kana oli ihan uskomattoman hyvää, mehukasta ja mausteista. 

Suomessa olemme tehneet tölkkikanaa silloin tällöin, ja nyt löysin noita telineitä myytävänä täälläkin. Se jenkeistä ostamamme teline on tarkoitettu tavallisen kokoiselle tölkille (0.33 l), tuo uusi on puolen litran tölkille. Ehkä kana asettuu aavistuksen paremmin tuohon isompaan telineeseen, mutta minä kyllä suosin sitä tavalliselle tölkille suunniteltua telinettä: neste riittää ihan hyvin, ja vaikka Coca-Colaa en ole nähnyt puolen litran tölkeissä.

Tässähän ideana on se, että kana paistuu ulkopuolelta ihanan rapeaksi, ja sisäpuolelta höyry kypsyttää lihan mielettömän meheväksi. Ulkopuolelle hierotaan haluttuja mausteita, valkosipulia, mitä vaan, mutta ei juurikaan/ollenkaan öljyä. Sisäpuolellekin voi tunkea mausteita, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä, sillä ne valuvat höyryn mukana nopeasti pois. Olemme alkaneet käyttää folioalustaa, silloin kana ei mustu niin paljoa, sillä nestettä valuu grilliinkin melkoisesti, joten lieskat voivat lyödä korkealle, ainakin tavallisissa kaasugrilleissä.

Tölkkikanan valmistus aloitetaan ostamalla mahdollisimman hyvä kokonainen kana/broileri. Siihen hierotaan haluttuja mausteita, chilejä, curryä, valkosipulia, pippureita jne. Sitten avataan tölkki (esim. kalja-, siideri- tai cokis-tölkki) ja hörpätään siitä muutama kulaus niin, että nesteen pinta vähän vajuaa. Asetetaan tölkki telineeseen, ja maustettu kana takapuoli edellä tölkkiin. Teline asetetaan grilliin, joko suoraan kiville/hiillokselle, tai sitten folioalustan kanssa. Tämän jälkeen grillataan noin tunti mahdollisimman miedolla lämmöllä grillin kansi kiinni. Kun siipi irtoaa helposti, on kana kypsää.
Kana menossa grilliin
Kana valmiina

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Villisikaa grillistä

Kinkku juuri uunista tulleena
Oli pakko saada mahdollisten mustikoiden (jee 12 l) tieltä tilaa pakastimeen, ja niinpä päätimme tehdä viimeisen villisian kinkun, tällä kertaa grillaten. Paistoin kesikon kinkkua uunissa paistopussissa ihan naturellina 7 h 90:ssa asteessa, sisälämpötila oli siinä vaiheessa 77 astetta. Tämän jälkeen kinkku sai jäähtyä o/n, ja aamulla sitten pihvinleikkaaja leikkasi sen reiluiksi siivuiksi ja paloiksi ja minä tein marinadin. Laitoin marinadiin öljyä, punaviinietikkaa, soijaa, fariinisokeria, pippureita, katajanmarjaa ja tuota tekemääni yrttisuolaa. Tämän jälkeen liha oli lämpimässä (olosuhteiden pakosta ) myöhäiseen iltapäivään, jolloin grillasimme lihaan kivan pinnan.

Liha oli hyvää ja mehevää, niinkuin vain villisika voi olla. 6-vuotias liha-asiantuntijamme oli kuitenkin sitä mieltä että se oli kuivahkoa. Totesimme myös, että turha tehdä lasten takia mieto marinadi, lapset syövät jos ovat syödäkseen, se ei mausteista riipu. Ensi kerralla (eli toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan) laitan kunnon läjäyksen erilaisia chilejä ja paprikoita. Enkä unohda sinappijauhetta! Ja niin kiire ei saa olla, etten ehdi ottaa lientä talteen.
Liha grillissä

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Suolaa suolaa enemmän suolaa

Tänään oli hyvä päivä kokeilla yrttisuolan tekoa, siitä huolimatta että kaappia siivotessa oli heitettävä vanhat valkosipulit pois. Idean sain tuosta Kokit ja Potit-blogin versiosta II, tein samalla tapaa tehosekoittimessa surruttaen. Määrät ja yrtit olivat vaan mitä sattui, merisuolaa ehkä noin puoli kiloa, ja sitten yhteensä pari isoa kourallista tilliä, persiljaa, sitruunamelissaa, timjamia, sitruunatimjamia, ruohosipulia, oreganoa ja pienilehtistä basilikaa.Sitä valkosipulia sitten ei ollut kun ei ollut. Nyt on murskattu yrttisuola kuivumassa jo melkein kuivuneiden mesiangervojen seurassa. Melkoisen voimakas tuoksu tällä hetkellä keittiössä, mutta ehkä se siitä hälvenee.

Palstalla käydessä oli kiva yllätys: ensimmäiset kesäkurpitsat odottivat kerääjäänsä. Minä olen viikkotolkulla lukenut muiden puutarhakuulumisia kuinka kesäkurpitsoja on käytetty vaikka mihin ruokaan, mutta ei vaan täällä. Nyt otin ensimmäisen pienen vihreän (jaa mikäköhän lajike se olikaan, ehkä Defender) sekä pienen, lapsen nyrkin kokoisen Baby roundin. Josko ensin mainittu löytäisi huomenna tiensä grilliin, ja jälkimmäinen vaikka salaattiin sellaisenaan. Villisian kinkku on ollut 7 tuntia alle sata-asteisessa uunissa,  jäi odottamaan jatkokäsittelyä huomiseen.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Lapsista ja ravintoloista

Tänään tuli ostettua uusin Glorian ruoka&viini (5/2011) ja selasin lehden nopeasti. Kuinka osuvasti kosonen kirjoittikaan kolumnissaan (s.16) oikeista ja vääristä asiakkaista. Hän oli käynyt Lontoossa lapsiensa kanssa, ja kehui hyviä ravintolakokemuksia siellä.  Minulle palautui reilun vuoden takaiset muistot elävästi mieleen.

Olin Lontoossa reilu vuosi sitten keväällä silloin 5½-vuotiaan tytön kanssa, vietimme siellä pitkän viikonlopun ystävien tykönä. Tyttömme on aina syönyt hyvin ja monipuolisesti, joskin chili upposi tulisimmillaan alle 1-vuotiaana. Kuinka tohkeissaan hän olikaan matkamme ravintolakokemuksista, olivat kuulemma parasta antia reissussa, puistot ja Lontoon luonnontieteellisen museon dinotkin jäivät kakkoseksi. 

Kävimme syömässä kaksi kertaa ravintolassa reissumme aikana. Ensimmäisellä kerralla söimme kreikkalaisessa ravintolassa joka oli suuren moolin vieressä, ei kuitenkaan mikään ketjuravintola (paljonko ei ketjupaikkoja löytyy suomalaisista ostoskeskuksista?). Lihansyöjätyttöni tilasi lihavartaita lisukkeineen, ja hyvin maustettu ruoka upposi viimeistä murua myöten, liha oli tosiaan ihanasti maustettu ja hyvin grillattu. Heti pöytään istuttuamme hän sai värikynät eteensä, niillä oli hyvä värittää menua ja siinä olevia tehtäviä, ja aika kului joutuisasti ruokia odottaessa. Ainoan ihmetyksen aiheutti suomalaistyttöjen ruokajuomat, kun ei mehu eikä limsa kelvannut, vaan piti olla vettä ja maitoa. 

Sunnuntaina kävimme pitkän ja helteisen retkeilypäivän päätteeksi syömässä paikallisessa pubissa Sunday Roastin. Pubissa ei ollut erikseen lastenannoksia, ja otimme koko porukalle täydet Roast-annokset puddingeineen päivineen. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja taas tytöt söivät lähes kaiken. Liha meni kokonaan, samoin kasvikset ja Yorksihire pudding, perunoita taisi vähän jäädä lautasen reunalle, salvia ei ollut ihan paras yrtti lapsen suuhun. Mutta se, mitä äiti ihmetteli eniten, oli se että kastike hävisi viimeistä pisaraa myöten! Tyttö on aina inhonnut kastikkeita, eikä ota/syö niitä Suomessa koskaan ravintolassa. Laiskana tilaajana tuolloin en kuitenkaan pyytänyt erikoisannosta, ajattelin että tulkoon kastike. Mutta näköjään hyvä, liemestä tehty aito kastike maistuikin oikein mainiosti, oli kuulemma lihan ohella parasta koko ruuassa.

Niin sitä miettii, että miksi Suomessa on ne leikkipaikat ravintoloissa? Kun kynäpurkki ja pieni tehtäväpaperi saa lapsen pysymään pöydässä helposti ja nätisti (sama käytäntö tuntui olevan yleinen jenkeissäkin). Ja miksi se ruoka on monissa "lapsiystävällisissä" (ketju)ravintoloissa sellaista valmis-skeidaa? Kun lapsi syö niin mielellään hyvää ruokaa kun siihen vaan on mahdollisuus.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Lehtikaalisalaatti

Serkkuni tytär on innostunut raakaravinnosta, ja heillä vieraillessa tuli tutustuttua hänen keittokirjoihinsa. Monenmoista mielenkiintoista kokeiltavaa löytyi, mutta erityisesti silmä osui Mea Salon kirjasta Hellaton kokki löytyvään lehtikaalisalaatin reseptiin. Siinä lehtikaalia käytettiin mielenkiintoisella tavalla tuoreena joten sitähän oli pakko kokeilla. Kirjoitin reseptin ylös, tosin tietysti hävitin paperin ennen kuin pääsin kotiin, eli tein salaatin aika muistinvaraisesti, anteeksi vaan Mea.

reilusti lehtikaalia suikaleina ilman ruotoja
1 avokado
½ kurkku kuorittuna ja pilkottuna (ohjeessa tämä oli suluissa)
½ sitruunan mehu (ohjeessa 1)
yrttejä vajaa kourallinen (minulla persiljaa, timjameita, basilikaa ja sitruunamelissaa)

oranssia (tai keltaista) paprikaa
tomaattia

Ohjeessa lehtikaali ja avokado puserreltiin käsin niin, että lehtikaalimassa selvästi pieneni ja mehustui, ja avokado hävisi sekaan. Minä en hennonut putsata puutarhurin käsiäni salaattiin (en varmaan ole muistanut kertoa, etten käytä hanskoja oikeastaan koskaan, koska haluan tuntea mullan, maan, kasvit ja ötökät käsilläni), joten käytin perunanuijaa siihen puuhaan, sen avulla survoin salaatin ja avokadon mukavaksi muussiksi. Sitten lisäsin sitruunamehun joukkoon, en käyttänyt niin paljoa sitä mitä ohjeessa oli laitettu, ja hyvä niin. Lisäsin vielä pilkotut yrtit ja kurkun ja sekoitin. Viipaloin paprikaa ja muutaman (pienen) tomaatin ja astettelin salaatin sopivalle lautaselle.

Salaatti oli minusta oikein maukasta, lehtikaalia tulee tehtyä samalla tapaa toistekin. Ehkä jätän yrtit seuraavasta salaatista pois, tai laitan korkeintaan persiljaa ja/tai sitruunamelissaa, tai tilliä etenkin jos salaatti syödään kalan kanssa, ja vähennän sitruunamehua entisestäänkin. Mutta murskattu lehtikaali maistui oikein hyvällä tapaa raikkaalta ja "elävältä". Lehtikaalina minulla on tuo Red Russian, mielenkiinnolla odotan muiden lajikkeiden makua tällä tapaa tehtynä. Lehtikaalien maku ja rakenne on ehkä aavistuksen kärsinyt kuivuudesta, mutta hyvää oli silti. Salaatti tuli syötyä grilliherkkujen lisukkeena päivällisellä.

Vesimeloni-katkarapusalaatti

Löysin todella herkullisen kuuloisen salaatin ohjeen täältä ja koska pakastimen tyhjennysoperaatio on hieman jäljessä ja ensimmäinen chili kypsynyt, päätin kokeilla tätä virolaisesta lehdestä peräisin olevaa ohjetta. Kokit ja Potit oli vähän muunnellut ohjetta, ja minä hieman edelleen, lähinnä sen takia että pakastimessa oli katkarapupussin jämät ja chilissä oli aika paljon potkua, joten ajattelin puolikkaan riittävän, punasipulikin oli jo ehtinyt kasvaa aika isoksi. Minä laitoin ainekset noin, muuten tein ohjeen mukaan:

1 punasipuli pihalta
½ valkosipulinkynsi
½ punainen tuore chili
yhden limen mehu
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
ruususuolaa 
mustapippuria myllystä

vajaa puolikas pikkuisesta vesimelonista
2 avokadoa
persiljaa tuolta pihalta
200g katkarapuja (ei varmaan ollut ihan tuota)

Salaatti oli todella hyvää ja raikasta, ja chili toi kivan jälkipoltteen suuhun. Meilläkin tätä tehdään toiste, ja täytyy todeta, että salaattia tuli syötyä lounaaksi sen verran, että tuo annos ei olisi riittänyt kolmelle muulle lounaaksi, lisukkeeksi kylläkin.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Hyvä mieli

Sataa sataa, heti toista päivää peräjälkeen sen jälkeen kun sain reilun viikon tauon jälkeen kasteltua palstan kunnolla, ja tomaatitkin varovasti.Mutta ei se haittaa, tätä sadetta on tänne odotettu, en valita ajoituksesta (ainakaan ääneen). Pöydällä on ensimmäinen kukkakimppu omista kukista, salaattipenkki käännetty odottamaan pinaattia ja lehtikaalin käyttö suunniteltu. Pinaatin ensimmäinen kylvö meni pieleen, alkoivat mokomat kukkia ennen lehtiä. Eikä tarvitse miettiä lehtikaalin jättämistä pakkasen purtavaksi, kuten ei viime vuonnakaan. Hernettä kävimme syömässä lasten kanssa, oli hyvää, vaikka mukavinta taisi ainakin kuopuksen mielestä olla matojen etsiminen ja tyhjien palkojen heittäminen kompostiin tai sinne päin. Sipulit ovat jo nyt isompia mitä olen koskaan saanut, todennäköisesti syntymäpäivälahjani ansiosta (mitäpä sitä muuta kuin hevosenkakkaa tällä iällä oleva keväänlapsi syntymäpäivälahjaksi kaipaa).

Tomaatit ovat saaneet lisäsidontaa, ei meinaa 200 cm korkeiksi kasvavat pärjätä ruukkuviljelyksessä. Isis oli pakko sitoa pylvääseen kiinni, ja Gardeners Delight sai kaverikseen Yellow Pearin aidan toiselta puolelta. Kätevää, että isosta työhuoneen metallilaatikostani löytyy vaikka minkälaista nauhaa ja punosta, vanhimmat taitavat olla äidin kapioihin hankkimia ylijäämiä.

Tomaatit eivät vielä punerra, mutta ensimmäinen chili on kypsänä. Tätä chiliä kutsun nimellä Iso chili, se on joskus jostain lajikkeesta itänyt ja muuttanut muotoaan. Se on sopivan mieto käytettäväksi sellaisenaan, mutta antaa kuitenkin riittävästi potkua salaatteihin ja salsaan.Yllätyksellinenkin se on, osa chileistä on tulisempia kuin muut. Se selviää vain maistamalla! Salaattiin taitaa mennä viikonloppuna tuo ensimmäinen. Mielenkiinnolla odotan millaisia tomaatteja Voyagesta tulee, jos nyt ehtivät kypsiksi saakka ollenkaan (kuvassa oikealla). Ja varkaissa on voimaa, sen huomaa keskimmäisestä tomaatista. Hontelo tomaatti otti ja katkesi istuttaessa isoon ruukkun (ei todellakaan ollut minun vika) mutta jätin sen siihen toivoen parasta, ja kyllä kannatti. Muhkean varkaan kasvattikin ja nyt saan odottaa Sun Gold-tomaatteja innolla.

torstai 14. heinäkuuta 2011

10.8 mm

Päivää vaille kaksi viikkoa pois ruukkujen ja palstan luota ON liian paljon. Tomaateille sain kasteluapua, palsta sai yhden kastelun tässä välissä. Tälläisenä (taas!) kuivana hellekesänä se vaan on liian vähän. Koko aikana täällä satoi 10.8 mm vettä, mikä on ihan liian vähän keskikesään. Mökilläkin tuli monta kertaa enemmän vettä.  Minä olen ollut  kuin kuka tahansa maanviljelijä, joka on kytännyt säätilaa sekä netistä että uutisista, voivotellut ja päivitellyt, eikä siitä huolimatta täällä ole satanut! Nyt loppui huoli kun olen paikan päällä, mökillä on tullut vettä niin paljon että siellä kasvimaa ja kesäkurpitsat kyllä pärjäävät seuraavat viikot.

Kasvulaatikon salaattipenkki on mennyttä, tarkoitus tänään kääntää maa nurin ja kylvää joko pinaattia tai jotain muuta vastaavaa tilalle. Tomaatit ovat kasvattaneet tomaatin kokoisia varkaita, ja melkoinen tovi menikin niitä katkoessa. Käytin ekaa kertaa saksia, toivottavasti tokenevat siitä, että saman verran lähti vartta pois kuin mitä jäikin. Kuulemma kaksi keltaista päärynätomaattia oli kypsänä, mutta esikoinen ehti pistämään ne parempaan talteen ennen kuin sain ikuistettua ne digitaalisesti. Muut eivät vielä punerra tai kellerrä ollenkaan, kateellisena luen muiden blogeja. Amppelimansikat menivät ja kuolivat liialliseen veteen, kaikki muu on kärsinyt kuivuudesta enemmän tai vähemmän. Ne ihanat lehtikaalinikin! Niin, saatiin sentään vadelmia kourallinen kukin, joskin nekin olivat aika pieniä. Pensaat saivat juurelleen melkoisen määrän vettä eilen yöllä, ja tänään uudestaan, josko vaikka seuraavat vadelmat kasvaisivat vähän isommiksi. Ja punainen viinimarjapensas on poimintakunnossa, kunhan vaan sinne asti ehdin.


Mustikkaa osa II: mustikkapöperöä


Tässä tulee toinen mustikkaherkku, josta monet eivät tunnu olevan samaa mieltä kuin minä, nimittäin mustikkapöperö. Sehän on survottua tuoretta mustikkaa, hiven sokeria ja talkkunajauhoa sekaisin. Minulla yleensä suhteena on suunnilleen desi survottua  mustikkaa ja ruokalusikallinen talkkunaa, mutta aika mututuntumalla menee, mustikoiden mehukkuus vaikuttaa myös, eli kuinka paljon imevät jauhoa sekaansa.

Minä olen aika pienestä pitäen syönyt talkkunaa. Muistan vielä elävästi elämäni ensimmäisen kerran, olin ehkä ekalla tai tokalla luokalla koulussa. Isä oli puhunut pitkään ostavansa talkkunaa, ja minä innoissani odotin sitä mielessäni kuva Mummo Ankan mehevästä kiitospäivän kalkkunasta, joka otetaan juuri uunista pois. Olikin melkoinen pettymys, kun isä tulee kaupasta jauhopussin ja piimäpurkin kanssa. Ihan ensimmäisen kerta ei siis ihan vastannut odotuksia, mutta pikkuhiljaa opin makuun niin, että talkkuna kuuluu nykyisin lähes jokaisen työpäivän aamiaiseen.

Minä pidän ainoastaan sellaisesta talkkunasta, jossa ei ole hernettä. Ylivoimaisesti parasta (ja ainoaa jota nykyisin käytän) on Vääksyn Myllyn parvitalkkuna (kuvassa). Siinä on aivan ihana savun maku ja se on ihanan maukasta pelkän piimän kanssa, ja etenkin hyvää piimän ja puolukan seassa, jota syön lähes jokainen aamu.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Mustikkapiirakka - vihdoinkin


Nyt niitä on! Mustikoita nimittäin. Ei huippuvuosien veroisesti, mutta monen vuoden tauon jälkeen olen tyytyväinen, en valita. Hyvinä vuosina minä keskinkertainen poimija saan ämpärillisen tunnissa (niitä vuosia ei montaa ole ollut täällä päin), nyt tuli sellainen reilu neljä litraa tunnissa, hyvä sekin.Ja erityisen iloinen olen siksi että seurana oli esikoinen omine koreineen. Koriin tuli reilu pari desiä, suuhun varmaan ainakin saman verran, hyvin 6-vuotias jaksoi metsässä ja haluaa tulla seuraavalla kerralla mukaan..

Se on jännä, miten muinaissuomalainen minussa on niin onnellinen metsässä saadessaan ämpäriin täytettä ja suunnitellessa mitä kaikkea marjoista saakaan tehtyä. Siinä unohtuu paarmat, itikat, kärpäset ja muurahaiset, silmiin valuva hiki, korkeille kallioille kiipeily, yllättävät sadekuurot ja lähenevät ukkosmyrskyt. Ja seuraavan päivänä retki uusiksi. Eipä tarvitse miettiä mistä mustikat on poimittu, millaisessa kalsarin lahkeessa ne on tuotu metsästä ja kauan ovat odottaneet ennen kuin ne ovat minulla säilöön pantavaksi. 

Piirakka matkalla uuniin
Minä kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä paras mustikkapiirakka tehdään pullataikinaan. Olen perheessä vähemmistönä (=ainoa), mutta koska olen toteuttava osapuoli, vuoden ensimmäisistä mustikoista tehty piirakka oli tänä(kin) vuonna pullataikinaan tehty. Tein puolen litran pullataikinan mökkiolosuhteissa (=ei ollut kardemummaa), puolet taikinasta meni korvapuusteihin ja puolet mustikkapiirakkaan. Kaulin taikinan ohueksi, vähän peltiä isommaksi levyksi jota kohotin vartin verran. Levitin taikinan päälle vajaa kaksi litraa mustikoita vähän survottuna, lisänä desi sokeria ja reilu ruokalusikallinen perunajauhoa. Voitelin reunat ja laitoin 250 asteeseen lämmitettyyn uuniin. Laskin lämmön heti 200 asteeseen ja paistoin n. 20 minuuttia. Täällä oli päällä ukkonen ja sähköt vilkkuneet jo jonkin aikaa, siitä johtuen olin varuiksi lämmittänyt uunin normaalia kuumemmaksi, tavallisesti paistan piirakan 225 asteessa koko ajan. Piirakka nautttiin kylmän maidon kanssa, paitsi perheen kahvinjuojat nauttivat pannukahvia piirakan kanssa. Voiko parempaa herkkua ollakaan?! Ai niin, miksi se muu maa on mustikka, kun kotimaa on kuitenkin se ihanin?



torstai 7. heinäkuuta 2011

Kasvispihvit kvinoasta (quinoa)

Joskus tekee mieli hyviä kasvispihvejä. Löysin tämän ohjeen aikoinaan Tuija Ruuskan Kasviskeittiö-kirjasta,  olen vähän muokannut reseptiä. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole munaa, joten sen voi tietenkin jättää tästä ohjeesta pois, esim. jos haluaa tarjota pihvejä vegaanille. Silloin kannattaa koepaistaa pieni pihvi, ja jos se ei pysy kasassa, voi lisätä vähän jauhoja. Nämä pihvit ovat erittäin maukkaita ja vähän erilaisia kasvispihvejä mitä yleensä on tarjolla, ja näistä tuntuu tykkäävän vannoutuneet lihansyöjätkin.


10 cm pala purjoa
2 rkl öljyä
5 dl keitettyä kvinoa (n. 1½ dl raakana)
2½ dl porkkanaraastetta
1-2 dl kvinoa- tai speltti- ja/tai grahamjauhoja
1-2 munaa
1 tl suolaa
mustapippuria

öljyä paistamiseen

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan, yleensä 1 osa kvinoaa + 2 osaa vettä, anna kiehua hiljalleen n. 10 min. Pilko purjo ja hauduta sitä hetki öljyssä. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään, lisää muna(t) lopuksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista pihvit pannulla.


maanantai 4. heinäkuuta 2011

Mikroilmastolla on merkitystä

Meillä on mökillä 10 isoa mustaa viinimarjaa, joista saa normaalina vuotena riittävästi marjoja kahden talouden mehuihin ja hilloihin. Punaisia viinimarjoja sen sijaan on ollut vain kaksi, ihan vanhaa perua olevaa pensasta, jotka vaarini isä on aikoinaan tuonut kotipaikalleen tilalta, jossa ei muistettu kuinka vanhoja niiden alkuperä olikaan. Niistä on sitten kaksi poikasta siirretty mökille n. 20 v sitten. Eli pensaiden alkuperä on selvästi 1800-luvun puolelta, ja vaikka tuottavat marjojoja ihan mukavasti, ovat ne pieniä ja kirpeähköjä, eivätkä mitenkään riitä edes yhden talouden tarpeisiin. Minä ostin muutama vuosi sitten omalle pihalle kaupunkiin punaisen viinimarjan, ja koska pensas lähti niin hyvin kasvamaan, ajattelin ostaa pari pensasta myös mökille.

Mökin punainen viinimarja
Kaupungin punainen viinimarja
Koti on kasvuvyöhykkeellä I ja mökki kasvuvyöhykkeellä II. Normaalisti näiden kahden vyöhykkeen välillä en huomaa suurta eroa kasvussa, korkeintaan jokunen päivä-1 viikko myöhemmin alkavat hedelmät ja vihannekset valmistua. Mutta meidän mökillä on kylmä mikroilmasto, ei tarvitse mennnä montaakaan kilometria mihinkään suuntaan, kun kasvu on selvä edempänä, siinä normaalissa vyöhykkeen mukaisessa kasvussa, vaikka se mökillä on jopa viikkoja jäljessä. Esim. papuja en uskalla laittaa maahan ennen juhannusta, kesäkuun alussa maan lämpötila oli vielä selvästi alle 10 astetta. Ja eron huomaa hyvin pensaiden kasvustakin, vai mitä sanotte näiden kahden marjapensaan kokoerosta?  Istutuksella ei kuitenkaan ollut montaa kuukautta eroa, saman verran kesiä kumpikin nähneet, ja kumpikin pensas on samaa lajiketta samalta puutarhalta ostettuna. Huomatkaa vielä, että kotipihan pensaasta on otettu kuva kesän ihan alussa, jolloin lehdet eikä kasvu ollut vielä täydessä koossa/vauhdissa.


lauantai 2. heinäkuuta 2011

Loma alkaa mökiltä: Mustikka-parsakaalisalaatti

Olipa yllätys että mustikoita on jo kypsynyt melkoisesti. En muista koskaan nähneeni kypsiä mustikoita näin aikaisin. Erityisen iloiseksi tulin siksi, ettei tällä alueella ole ollut vuosikausiin mustikoita, milloin ne on vienyt halla, milloin kuivuus. Mutta tänä vuonna toivoa on! Kaupasta löysin aivan ihanan muhkeita uuden sadon kotimaisia parsakaaleja, joista saa ihanan makuista lempisalaattiani. Kuivatut karpalot vaan vaihtuivat lennossa mustikoihin, kun kerran niitä oli saatavilla.


Marjaisa parsakaalisalaatti:

1 parsakaali
1 pieni punasipuli
½ dl tuoreita mustikoita
2 rkl majoneesia
1-2 tl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
 
Sekoita majoneesin joukkoon punaviinietikka ja sokeri salaattikulhossa. Pilko parsakaalit ihan ihan pieniksi, samoin sipuli, lisää ne ja mustikat kastikkeen joukkoon ja sekoita. Mustikoiden tilalla voi käyttää puolukoita, kuivattuja karpaloita tai oikeastaan mitä vaan marjoja.

Tämän salaatin alkuperä on Pohjois-Amerikassa, jossa vastaaviin salaatteihin törmää helposti. Siellä käytetään paljon kuivattuja karpaloita, mutta meillähän on paljon enemmän vaihtoehtoja. Minä tykästyin muutenkin amerikkalaisiin salaatteihin, ne ovat sopivan yksinkertaisia mutta silti niin monipuolisia.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Cole slaw - amerikkalainen kaalisalaatti

Tästä amerikkalaisesta kaalisalaatista on yhtä monta versiota kuin on tekijääkin. Minä keksin lisätä suolapähkinöitä sen jälkeen, kun söin (australialaisen) kollegan vaimon tekemää cole slawta ensimmäisen kerran melkein 10 vuotta sitten. Se on muistoissani edelleenkin se paras kaalisalaatti, aivan samaan makuun en Suomessa pääse, paljon kehuttuun versioon kuitenkin. Nyt on paras aika tehdä cole slawta, kaali on ihanan pehmeää, ensimmäiset porkkanat saatavilla (ei tosin omalta kasvimaalta vielä aikoihin!) ja sipulikin alkaa olla uutta satoa. Kasvikset voi pilkkoa oman tyylinsä mukaisesti joko veitsellä ihan pieniksi suikaleiksi, käyttää raastinrautaa, tai tehdä kuten minä laiskana teen usein eli pyöräyttää kaikki Tupperwaren pikakokissa pieniksi. Jos viimeksi mainittua keinoa käyttää, kannattaa ensin laittaa porkkanat, heittää sipuli sen jälkeen joukkoon ja lopuksi vähän pilkotut pehmeät kaalit.

1 kaali
2 porkkanaa
½ hopeasipuli
kourallinen suolapähkinöitä

Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl creme fraichea
sitruunamehua (sen puuttuessa etikkakin käy)
2 tl sokeria