sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Nyhtökaura-kaalilaatikko


Eilen oli kokkauspäivä tulevia viikkoja varten. Tein ison satsin kaalilaatikkoa sekä Chocochilin ihanaa harsissa-linssikeittoa etäpäiviä ja eväspäivien lounaita varten. Nämä ruuat ovat minulle, eli tein niistä juuri sellaisia kuin halusin, ilman kompromisseja.

Olen tehnyt useamman kerran kasvisversiota kaalilaatikosta, mutta en ole ollut kovin tyytyväinen niihin. Nyt tein vielä kerran nyhtökaurasta, ja luin useista neistä löytyvistä ohjeista, että nyhtis kannattaa paistaa ennen kuin sen lisää laatikkoon (edelleisenä kerralla laitoin sellaisenaan - ei hyvä). Paistoin myös kaalin martan ohjeen mukaisesti. Maustoin aika reilusti, ja paistoin laatikon uunissa niin, että kaali ei ollut ihan mössöä. Onnistunut laatikko tällä kertaa, näin teen uudestaankin!

1½ dl rikottuja ohrasuurimoita
1 tl suolaa
hyvää lientä
1 kg kaali
öljyä/voita
3 sipulia
1 iso porkkana
1 varsisellerin varsi
240 g nyhtökauraa
chiliä, valkopippuria, meiramia
7 dl hyvää lientä (1 tl suolaa)
1 dl siirappia

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Jos käytät nesteenä jotain lientä, saat niihin makua vielä enemmän. Suikaloi kaali ja paista sitä pannulla muutamassa erässä öljyssä ja/tai voissa. Siirrä astiaan. Kuori ja pilko sipulit, kuullota pannulla. Lisää karkeasti raastettu porkkana ja pieneksi pilkottu selleri pannulle, annan kasvisten hautua vielä vähän. Siirrä nekin odottamaan. Paista nyhtökaura ja mausta halutulla tavalla, kannattaa käyttää reilusti mausteita. Sekoita kaikki keskenään ja kaada uunivuokaan. Sekoita liemen joukkoon siirappi ja kaada vuokaan. Nesteen tulisi melkein peittää kaikki. Paista 180 asteessa 1 tunti tai vähän yli. Peitä vuoka foliolla loppuvaiheessa, jos et halua pinnan tummuvan. Nauti puolukan ja suolakurkun kanssa. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Museossa: Hilkka-Liisa Ahola Designvintissä


Minulla on ollut museokortti jo monta vuotta. Alkuun se oli tiheähköllä käytöllä, mutta viime vuosi oli suorastaan nolo, en edes kehtaa kertoa kuinka monta kertaa sitä käytin, sillä eihän yhtä kertaa voi kukaan sanoa ääneen.

Vaikka en tee uuden vuoden lupauksia, päätin vuoden vaihteessa, että tänä vuonna käyn vähintään kerran kuukaudessa museossa. Samalla ajattelin aloittaa vuoden kestävän juttusarjan näistä museovierailustani. Juttusarjoja ei blogissa ole ollutkaan sitten nykyaikaa jälkeen (lukaisin sarjan tässä läpi, yllätyksekseni suurin osa oli ajankohtaisia kirjoituksia edelleenkin). Mitään syvällisiä museokatsauksia tai -analyysejä ei ole odotettavissa, kunhan koitan löytää mielenkiintoisia paikkoja missä käydä.


Tammikuun museokäynti suuntautui Designmuseoon ja tarkemmin sanottuna Designvinttiin. Vintti on museoviiraston rahoittama hanke jonne pääsee tutustumaan tiistaisin, muina aikoina se toimii tutkijoiden työskentelytilana.


Tällä hetkellä Designvintillä on Hilkka-Liisa Aholan pikkunäyttely. Esillä on mm. hänen töitään, luonnoksiaan ja muistiinpanoja, joita arkistoidaan maaliskuun puoleenväliin saakka. Kerrassaan mainio pieni näyttely! Hilkka-Liisa Ahola (1920-2009) on toiminut Arabian taiteilijina, kaiken kaikkiaan hän työskenteli Arabialla 1947-1974 ja harjoittelijana jo ennen sitä. Se oli sitä aikaa, kun Arabialla oli vahva oma tuotanto Suomessa ja paljon taiteilijoita ja muita ihmisiä töissä. Kaikki kaunis (ja värit!) oli arvossaan. Pakko myöntää, että vaikka yleisesti en ajattele että ennen oli paremmin, niin kyllä joissain asioissa taisi olla (en siis edelleenkään pääse sen yli että Arabian/Iittalan "suunnittelu on Suomessa, valmistus missä lie taikuissa").


Näyttelyn tunnelmaan pääsi jo etukäteen Aino Laineen blogin avulla. Blogi "Hilkka-Liisa Aholan jäljillä" kannattaa ottaa seurantaan, arvaan että siellä on tulossa lisää mielenkiintoisia tarinoita ja kertomuksia suomalaisesta keramiikkataiteesta sekä Hilkka-Liisa Aholan töistä ja vaikutuksesta. Suomi(kin) on täynnä näitä melkein unohdettuja naistaiteilijoita, pidetään huoli että emme unohda!


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Veriappelsiini-juustokakku


Löysin upean näköisen juustokakun ohjeen Delicious Magazinen instasta. Pitkästä aikaa tuli leipomisfiilis, ja ajattelin kokeilla kakkua. Tein sen n. puolikkaana ohjeesta, joku raja siinä kuinka paljon juustokakkua voi syödä. Ihan tarkkaan en laittanut kaikkea puoliksi, tein sen mukaan mikä on järkevää, ja suhteutin muut aineet sen mukaan. Ja käytin valmista hasselpähkinäjauhoa, en siis ohjeen mukaisesti paahtanut pähkinöitä ja jauhanut niitä itse jauhoksi. Kannattaa lukea alkuperäinen ohje, ja tehdä sen mukaan jos haluaa tehdä isomman kakun ja oikein. Enkä tietenkään saanut kakusta yhtä hienoa kuin instan kuvassa. Kokonaisesta kakusta tulee ohjeen mukaan 12-16 palaa, eli tämä riittäisi ehkä 6:lle.

100 g kaurakeksejä
50 g hasselpähkinäjauhoa
60 g sulatettua voita

Murskaa keksit hienoksi muruksi, lisää hasselpähkinäjauho sekaan. Kaada sulatettu voi joukkoon, sekoita. Painele keksimuru pohjalle ja korkeasti reunoille. Käytin 15 cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa, jonka pohjalle pingotin leivinpaperin. Pidä pohja jääkaapissa sillä aikaa kun valmistat täytteen.

200 g tuorejuustoa
150 g mascarpone-juustoa
100 g ranskankermaa
½ tl vaniljajauhetta
90 g sokeria
2 munaa
30 g vehnäjauhoa

Mittaa juustot, vanilja ja sokeri kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki hyvin sekaisin, vatkaa munat joukkoon. Siivilöi jauho ja vatkaa sekin hyvin seokseen. Kaada juustoseos pohjan päälle, ja paista n. 45 min 160 asteessa. Kakun tulisi olla hyytynyt reunoilta mutta hyllyvä keskeltä.

Anna kakun jäähtyä ja säilytä kylmässä yön yli.

4 veriappelsiinia

Leikkaa veriappelsiineistä hedelmäliha erikseen. Minä leikkaan aina päät pois sahalaitaisella veitsellä. Kuori appelsiini veitsellä leikkuulaidan päällä. Laita siivilä kulhon päälle, ja sen päällä pidä appelsiinia toisessa kädessä, ja toisella leikkaa viipaleet talteen niin, ettei niihin jää kalvoja. Kaikki mehu valuu kulhoon, jätä viipaleet siivilään valumaan.

50 g sokeria
1 rkl voita
pikkuloraus Cointreauta
ripaus sormisuolaa
0,4 dl kermaa
2 rkl veriappelsiinimehua

Valmista karamelli. Laita sokeri pieneen kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä kunnes sokeri on sulanut, älä sekoita jos ei ole pakko. Lisää sen jälkeen lämpöä vähän ja anna sokerin saada kullankeltaista/punaista väriä. Siirrä pois lämmöltä ja sekoita joukkoon likööri ja voi, varo roiskeita. Lisää suola ja lopuksi kerma. Ohenna karamellia ylimääräisellä appelsiinimehulla, anna jäähtyä.

Ota kakku jääkaapista ja anna tasaantua huoneenlämpöön puolisen tuntia. Irrota kakku ja laita tarjoilulautaselle. Kuivaa veriappelsiinilohkoja talouspaperin päällä. Koristele kakku appelsiinilohkoilla, kaada kinuski päälle ja nauti. Upea kakku, tätä juustokakkua pitää tehdä toistekin.


lauantai 12. tammikuuta 2019

Teetä ja kirjoja


Minä olen aina ollut teenjuoja. Kahvia olen maistanut muutaman lusikallisen verran elämässäni, olen myös syönyt kahvilla maustettuja leivonnaisia. Pidän kahvin tuoksusta, mutta makuun en ole koskaan tottunut (onko ihmekään tuolla määrällä?). Ehkä minusta vielä joskus tulee kahvinjuoja, en tiedä. Nuorena ajattelin alkavani juoda kahvia sitten kun olen täysikäinen, sitten kun  olen sen ikäinen kuin kummini aloittaessaan kahvinjuonnin, sitten kun olen 30; sen jälkeen en muistaakseni ole ajatellut asiaa, nyt ehkä vähän mietin että ehkä sittenkin kun olen 50.

Juon teeni tavallisimmin englantilaisittain, vahvaa mustaa teetä maidon kanssa. Englantilaiset pussiteemerkit ovat nykyisin arkisuosikkejeni, ihan markettitee kelpaa (Tescot, M&S:t,, PG Tips, Fortum&Masonit jne.). Kipeänä juon roobois-teetä (joo tiedän ettei ole teetä, mainitsin vaan). Keltainen tee on pitkään ollut toinen suosikkini, se alkoi vuosia sitten Thehuoneen teemaistelusta (vahva suositus!). Sitä juon kesällä janojuomana, talvella lämmikkeeksi. Aina välillä keksin uuden teen, ja siitä tulee suosikki vanhojen rinnalle. 

Nyt marssin Thehuoneelle listan kanssa, jonka olin poiminut Mia Kankimäen uusimmasta kirjasta. Luin joululomalla kirjan Naiset joita ajattelen öisin, viikkoa aikaisemmin olin lukenut Asioita jotka saavat sydämemen lyömään nopeammin, ja edelleen mietin näitä kirjoja. Upeaa kerrontaa kirjoissa, jotka todellakin saavat ajattelun hyrräämään ja saavat miettimään asioita ja naisia ja elämää ihan uudella tavalla. Tunnen suorastaan fyysisesti kuinka aivosoluni etsivät uusia yhteyksiä ja siellä käy miellyttävä synapsien kuhina. Ja olen onnellinen, että ystävissäni ja sukulaisissani on paljon yönaisia, ja ympärilläni on asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Eikä tarvitse ajatella olevansa ainoa joka tekee kaikenlaisia listoja, tai luulla listojen olevan vain nykyaikaa. (Ja ihana lukea kirjoja kirjailijalta joka käyttää paljon sulkuja!)

Tämä on pitkä pohjustus sille, että on myös mukava lukea toisen samanikäisen kokemuksia siitä, millaista on olla teenjuoja Suomessa. Mitä kokemuksia meillä onkaan jaettavana! Olen joskus ollut aktiivisempi asian suhteen, perännyt muutosta ja vaihtoehtoja. Viime vuodet olen ollut enemmän hissukseen asiasta (ei enää vaan jaksa), kuljettanut vaan mukanani teetä (jos muistan), tai sitten juonut vettä tai ollut ilman mitään. Onneksi vesi on Suomessa niin hyvää. Mutta tulipahan taas hyvä mieli lukea kirjasta samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia, aiheuttaa siellaista pientä hykertelyä.

Teenjuonti ei ole mitään hienostelua enka kaipaa snobismia asian ympärille (vrt. PArstilan teeklubi tjs.) Kotona juon sellaista teetä kuin haluan ja miten haluan, lounas- ja muissa ravintoloissa riittäisi kunnolla kuuma vesi ja tavallinen musta tee ilman mitään aromeja ja hienoja enkelinpissa-nimiä (=siskoni käyttämä termi). Kyläillessä ei tietenkään ole pakko olla sitäkään, jokainen saa kotonaan tarjota mitä on/mitä haluaa, kenenkään ei siitä tarvitse ottaa stressiä (mutta ei myöskään vaivaantua jos vieras on ihan tyytyväinen veteen tai muuhun kylmään juomaan).

Kunpa ravintolat ja kahvilat oppisivat sen pienen asian, että tavallinen musta tee sopii joka paikkaan, laatuja ei tarvitse olla montaa, kunhan on kunnon kuumaa vettä ja perusteetä. Sillä pääsee jo pitkälle.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Peura-seljanka


Tämä loma on ollut hyvä loma. Pelkkää laiskottelua, lukemista ja nukkumista. Jouluruokien jälkeen ei juurikaan kokkaamista, pelkkää helppoa laiskuutta. Jos vertaa viime vuoden lomaan, joka oli yhtä pitkä, mutta meni ja jatkuikin sairastaessa, niin ei voi edes verrata. 

Mökkeilyn jälkeen keitin eilen illalla ison peuraliemen, ja ruuanlaittamattomuuden jälkeen se oli suorastaan meditatiivista. Liemen keitin puolikkaan peuran luista vanhaan malliin: luut ja kasvikset 25 min 250 asteessa uunissa, sen jälkeen keittämistä mausteiden ja yrttien kanssa viitisen tuntia. Tänään rasvan kuoriminen pinnalta, liemen redusointi ja keiton teko lihan rippeistä.

Minä otan aina luihin jääneet lihat talteen, vaikka suurin osa mausta onkin hyvässä liemessä. Mutta näistä lihoista saa aina riittävän hyvän keiton tai kastikkeen. Tällä kertaa halusin tehdä vähän erilaisen keiton ja löysinkin kauris-seljankan ohjeen Kati Pohjan Riistaa lautasella -kirjasta. En voinut tehdä keittoa ohjeen mukaan, kun puuttui niin paljon raaka-aineita, mutta joka tapauksessa sain siitä idean seljankaan. Mahtava keitto, eikä mikään yllätys ettei maistunut lapsille.

1 l peuralientä
(1 tl suolaa)
2 porkkanaa
1 sipuli
4 perunaa
pätkä varsiselleriä (maun mukaan)
valkosipulinkynsi
2 rkl tomaattipyrettä
1 (chili)suolakurkku
n. 300 g keitettyä lihaa

oliivia
smetanaa/hapankermaa/kermaviiliä

Laita liemi kattilaan, lisää suolaa jos liemi on suolatonta. Kuori ja pilko kasvikset ja lisää keittoon. Mausta pilkotulla valkosipulilla ja tomaattipyreellä. Anna kasvisten kypsyä samalla kun pilkot suolakurkut keittoon. Minä käytin kesällä säilömiäni chili-kurkkuja. Lisää luista irroitetut lihat keittoon. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, ja nauti smetanan tai muun vastaavan kanssa (minulla oli nyt kermaviiliä). Minä lisäsin omalle lautaselle vielä oliiveja, muut ei meillä niistä tykkää.