keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Karviaisen juurruttaminen


Minulla on yksi loistava kellanvihreä karviainen, jonka lajikkeesta en ole ihan varma, emopensaan olen saanut ystäväni palstalta. Saattaa olla että se on Hinnonmäen keltainen, joka kuitenkin on vähän erilainen kuin uudemmat Hinnonmäen keltaiset mitä minulla on, tai sitten se on jotain muuta vanhaa kantaa. Olen siirtänyt sitä jo mökille, ja nyt halusin pensaan myös palstalle. 

Laitoin viime kesänä kahteen purkkiin multaa, ja taivutin muutaman oksan purkkiin niin, että vartta jäi mullan alle. Minulla oli muutama kivi painona, pienet metallikokut olisivat kätevät myös, niillä saa varren pysymään mullan alla. Ruukut saivat olla siinä pensaan vieressä koko kesän ja talven. Ruukkua pitää muistaa kastella kesällä, muuten sille ei tarvitse tehdä mitään. Nyt keväällä leikkasin emopensaan oksat irti pensassaksilla, ja pikkukarviainen oli valmis istutettavaksi. Olin kaivanut palstalle ison kuopan, täyttänyt sen mullalla ja ja hyvällä kompostilla  ja istutin pensaan siihen. Nyt saa pensas kasvaa rauhassa palstalla ja toivotaan paljon marjoja.

Maassa


Ruukussa





















Vietin tänään 5 tuntia palstalla. Lopputuloksena oli 20 penkkiä, 640 l turvetta levitettynä ja 12 täyttä kottikärrillistä multaa kärrättynä ja levitettynä. Pari ämpärillistä juolavehnän ja voikukan juuria kaivettuna ylös, perunat maassa, ja tuo karviainen. Konkretiaa!

Viides vuosi alkaa, ja nyt olen siinä mihin olen tähdännyt koko ajan

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Silakan mäti-kvinoa-pihvit


Tein eilisistä savusilakoista tahnaa sekoittamalla sitä ranskankermaan. Sipulia olisin laittanut mukaan, jos olisin muistanut sitä ostaa, ei vielä muista että omat sipulit ovat loppu. Tahna on hyvää vaikka uuniperunoiden kanssa tai leivän päällä. 

Silakan mätiä oli reilu kulhollinen, onneksi miehet viitsivät ottaa ne talteen. Silakan mäti on vähän vaatimattomamman makuista kuin vaikka muikun tai mateen mäti, mutta ihan hyvää silti. Putsasin mädin siivilän avulla, ja valmistin siitä pihvejä. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, myös mies tykkäsi, kehui moneen kertaan.
Mäti putsattuna

1 dl kvinoaa
2 dl vettä

150 g silakan mätiä 

2-3 rkl vehnäjauhoa
tilliä
1 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
½ tl kuivattua ja jauhettua Aji fantasya (tai muuta chiliä maun mukaan, voi jättää poiskin)
mustapippuria
1 kananmuna

Keitä kvinoa ohjeen mukaan. Anna vähän jäähtyä. Sillä välin putsaa mäti: painele siivilän läpi niin, että kalvot ja suonet jäävät siivilään, ja saat pelkät mätimunat kulhoon. Sekoita kvinoan sekaan jauhot, silputtua tilliä, purista vähän sitruunanmehua ja mausta haluamallasi tavalla. Sekoita myös kananmuna joukkoon. Anna taikinan turvota vähintään vartti ja sekoita sen jälkeen putsattu mäti sekaan. Levitä öljytylle pannulle ohuita pihvejä ja paista muutama minuutti kummaltakin puolelta. Tästä annoksesta tuli 10 pihviä.

Näistä tuli hyviä ja maukkaita pihvejä. Pihveissä on hauska rakenne, sillä myös kvinoa muistuttaa rakenteeltaan mätimunia. Näitä pihvejä teen toistekin, ainakin jos silakanmätiä on saatavilla.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Savustetut silakat



Mies oli tänään lasten ja työkaverinsa kanssa kalastamassa silakkaa litkalla, ja niin oli kai joku sata muutakin. Kalastajat taisivat päästä uutisiinkin. Kalaa nousi ihan riittävästi, ja saimme hyvän ruuan savusilakasta, perunamuusista ja salaatista. Savusilakkaa jäi vielä huomiseksikin, ja osa kaloista jätettin paistamista varten.  Mädistä on tarkoitus kehitellä jonkinlaiset pihvit huomenna, katsotaan miten onnistuu.

Savustimme sellaisia aika keskikokoisia/pienehköjä kaloja kolme uunillista. Kalat saivat kuivahtaa hetken ritilällä, sen jälkeen savustin niitä 15 minuuttia, avasin luukun miehen neuvosta ja annoin kalojen kuivahtaa viitisen minuuttia. Sen jälkeen kalat uitettiin ihan hetken verran kuumassa, kylläisessä suolavedessa ja nostettiin lautaselle odottamaan syömistä. Mikään ei ole niin hyvää kuin tuore kala, paitsi savustettu tuore kala.

Tämän kesän orvokit on hankittu, ja sipulit ja perunat

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lapsista ja ruuasta

Esikoinen kokkina, kuopus kattilassa
Minäkin avaan sanaisen arkkuni, vaikka en tiedä tuleeko tässä enää mitään uutta sanottavaa. Viime päivinä(kin) on näkynyt paljon juttuja siitä, miten lapset saavat päättää perheissä mitä syödään, ja sitten sitä syödään niitä hampurilaisia ja pitsaa ja sen sellaista. Tällä hetkellä toisella korvalla seuraamani keskustelu sai alkunsa genomisen ravitsemuksen professori Raija Tahvosen jutusta Ylen sivuilla. Minulle tuli jännä olo tästä kirjoituksesta: sillä vaikka olen kaikessa oikeasti ihan samaa mieltä, niin silti olin löytäväni sellaista vähän syyllistävää sävyä kirjoituksesta. Ei se aina ollut paremmin ennenkään. Mietin myös sitä, että tosiaan nykyään kyllä tiedetään "kaikki" missä ja mikä mättää, mutta sitten kun pitäisi keksiä miten niihin ongelmiin puututaan, ei olekaan keinoja, tai jos olisi keinoja, ei ole resursseja. Mutta aina on kuitenkin helppoa osoittaa sillä syyttävällä sormella jonnekin.

Ja jos ei osoiteta sormella vanhempiin, niin sitten vaikka yhteiskuntaan ja esim. kouluruokaan. Iso otsikko löytyy Ilta-Sanomista: Huono kouluruoka lihottaa lapsia? Tätä minun on vaikeampi niellä. Siitä olen toki samaa mieltä, että kouluruuan taso on päästetty liian alas ja sekä mausta että ravitsevuudesta on tingitty liikaa. Mutta kyllä se "ilmaisen" ruuan arvostus on ollut hukassa vähän laajemminkin: koska kaikkea mahdollista on ollut saatavilla niin pitkään, niin tavallinen perusruoka mielletään tylsäksi. Eikä tässäkään mietitty sitä kouluruuan ajoitusta; 10.30 on aika aikainen aika lounaalle, etenkin jos vanhemmat tulevat viiden aikoihin töistä, ja silloin vasta aloitetaan päivällisen valmistus.

Syyllistämisestä löytyy Mari Cadautin loistava kirjoitus upealta SyöHyvää-sivustolta. Se on helppo sivusta huudella että kyllä pitää jaksaa vääntää raaka-aineista täysipainoinen ateria työpäivän jälkeen niille nälästä kiukkuisille hoidosta haetuille lapsille (joiden välipala juuri silloin oli ollut joku sokerinen eineskiisseli, tai pullahodari joka on tuotu mistä lie ja sulatettu mikrossa) ja niille pikkukoululaisille jotka ovat syöneet ruuan 7 tuntia aiemmin ja sen jälkeen syöneet jonkun pienen välipalan iltapäiväkerhossa tai omin kätösin löytäneet jotain kaapista. Ne samat lapset jotka (onneksi) liikkuvat sellaisen 4-5 tuntia siihen päivälliseen mennessä. Joskus siis se ruoka on saatava muutamassa minuutissa pöytään.  

Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että helppohan minun on pohtia näitä asioita. Meillä syödään suurimmaksi osaksi raaka-aineista itse tehtyä ruokaa. Näistä raaka-aineista iso osa on itse kasvatettua ja miehen kalastamaa ja metsästämää, ja lopuistakin tiedän melkein aina mistä ne ovat peräisin, miten kasvaneet ja eläneet. Lapset ovat  mukana ruuanlaitossa, ruuan kasvattamisessa sekä kalastamassa ja metsästämässä. Nämä samat lapset syövät lähes kaikkea, pitävät etenkin kasviksista, mutta myös lihasta ja kalasta. Lapset viihtyvät ulkona ja liikkuvat paljon, ovat hoikkia, iloisia ja terveitä lapsia. Mutta kyllä nämä lapset tykkäävät myös hampurilaisista ja pitsoista, koulun kalapuikot ja kananugetit ovat korkealla toivelistalla ("mikset sä äiti IKINÄ osta meille niitä kotiin, ne on NIIN hyviä") ja pitävät myös karkista silloin kun sitä saavat. Ja kun näitä paheita alettiin listata, niin todettakoon että meillä juodaan myös maitoa paljon, sekä aikuiset että lapset, ja syödään leipää ja puuroa, eli käytetään päivittäin näitä nykyajan pahiksia, joiden käyttö on kuuleman mukaan vain ruokateollisuuden aivopesun tulosta eivätkä ollenkaan ihmisravinnoksi kelpaavaa.

Toivoisin kuitenkin kaikenlaisen paasaamisen ja fundamentalismin jäävän taka-alalle, ja ihmisten aidosti nauttivan hyvästä ruuasta hyvässä seurassa tärkeiden ihmisten kanssa (muistattehan, suklaastakin on terveydellistä hyötyä vain, kun sen nauttii hyvällä omallatunnolla). Ja ajattelevan, että kunhan suuret linjat ovat kunnossa, niin joskus saa olla niin väsynyt, että niistä kassahihnakyttääjistä huolimatta voi hyvällä omallatunnolla ostaa sen valmiin grillibroilerin ja patongin, tai tilata sen pitsan. Ja nauttia siitäkin ruuasta hyvässä seurassa tärkeiden ihmisten kanssa.


ps. Minä olen vienyt aika pitkälle sen taiteenlajin, että saan sen ruuan valmiiksi arkena suunnilleen vartissa, raaka-aineista tai mausta tinkimättä. Vinkkejä siihen löytyy tästä blogista pilvin pimein.

pps. Marttaliiton sivuilta löytyy upeita kursseja, luentoja ja kaikenlaisia ohjeita miten arjesta saa sujuvaa ja mukavaa. Suosittelen myös heidän kirjojaan lämpimästi.

pps. Avaudun toisella kertaa sitten ruuan hankkimisesta, elämän helppoudesta/vaikeudesta ja elämän tarkoituksesta :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Palstatyöt aloitettu

Toissapäivänä kylvin salaatteja, persiljaa ja tilliä pihan kasvulaatikkoon, jonka peitin harsolla. Muokkasin toisen laatikon valmiiksi odottamaan lehtikaalin kylvöä, saa kulua vielä ainakin pari viikkoa ennen kuin kylvän ne, ja kuukausi ennen kuin kylvän lehtikaalit palstalle. En lannoittanut salaattilaatikkoa ollenkaan, kylvin nyt siihen laatikkoon, jossa viime vuonna kasvatin lehtikaalien rankoja. Olettaisin, etteivät ne vieneet paljoakaan ravinteita siitä hevosenkakasta mitä sinne viime vuonna levitin.


Eilen aloitin työt palstalla, muokkasin yhteensä seitsemän penkkiä kylvökuntoon. Tai oikeasti muokkasin kuusi ja esikoinen, 9½ v, teki yhden. Aloitin hyvästä osasta palstaa, eli sellaisesta, jossa pärjää jo talikolla. Sitä osaa on jo reilu kolmasosa palstasta, aika kiva, eihän tässä ole kuin joku 5 v mennyt. Levitän vielä noihin penkkeihin kanankakkaa, ja sitten niihin tiukempiin penkkeihin myös turvetta, jos niihin pystyisi talikolla seuraavan viiden vuoden sisään. Tarkoituksena on pärjätä lapiolla/talikolla kokonaan, ja tehdä maa kylvökuntoon pikkuhiljaa tässä seuraavan kuukauden aikana. Se mikä tuntuu yllättävän joka kevät, on se että kuinka puhki sitä onkaan ensimmäisillä kerroilla kun maata kääntää.


Raparperi on nyt tässä vaiheessa. Valitettavasti siinä juuressa on taas sellaisten kokonaan keltaisten muurahaisten pesä. Muurahaispesä vaikuttaa selvästi raparperin kasvuun, käytännössä raparperi ei ole levinnyt yhtään, ja tekee vain yhden pienen sadon koko kesänä. Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia miten noista muurahaisista pääsee eroon?


Lipstikka alkaa pienestä, ja loppukesästä siinä on sellainen puska, ettei tiedä mihin kaikkeen sitä saa upotettua. Siemenpenkin palsternakoissa on hyvät alut, porkkanoita ei vielä näy. Valkosipulit ovat n. 5 cm varsilla, samoin ruohosipuli. Ruohosipulia voi alkaa varmaan viikon sisään jo keräämään, aika hienoa.

Eläköön mustat kynnenaluset ja karheat kädet!

ps. Käytin toissapäivänä viimeiset sipulit. Melkoisen omavarainen olen siis ollut, ei tässä mene enää kuin pari kuukautta, niin alkaa taas omaa sipulia saada.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Karjalanpiirakat ja pääsiäinen jolloin mikään ei onnistunut


Vaikka olen neljäsosan verran karjalalainen, en ole sitä maternaalista linjaa pitkin, eikä kukaan ole minulle piirakantekoa opettanut. Olen tehnyt karjalanpiirakoita silloin tällöin niin kauan kuin muistan, enkä koskaan ole tullut siinä kovinkaan (=ollenkaan) hyväksi. Piirakat ovat kaikki vähän erilaisia, en jaksa ajaa kovinkaan ohuita pohjia (onpahan ruokaisampaa) ja puuroakin tulee aina vähän milloin mikäkin määrä. Ajattelinkin kokeilla helpotusta ruistaikinan työstämiseen, sillä lopputuloksella, että nyt tiedän että ainakaan minun käsissäni tortillaprässi ei toimi ollenkaan. Kuorista tulee liian paksuja, ja jämähtävät leivinpaperiin tai kelmuun niin kiinni, ettei niitä saa mitenkään irti. Jos joku on saanut sen toimimaan kertokaa ihmeessä että kuinka. Pastakone on minusta työläämpi kuin pulikka, ja vähintään yhtä muotopuolia saan aikaiseksi. Eli teen jatkossakin pulikalla (tai kaulimella kuten tänään kun en löytänyt yhtä niistä muutamasta pulikasta mitä minulla on) semmoisia kuin sattuu tulemaan. 

Tänään tein toista kertaa karjalanpiirakoita haudutuspadalla keitetystä riisipuurosta. En tiedä mikä tässä viikonlopussa on, kun mikään ei tunnu onnistuvan keittiössä. Viimeksi sain mielestäni suunnilleen parhaita piirakoita mitä olen tehnyt; tänään puuro kiehui ja kuohui piirakoista yli. Hyviä piirakat olivat, mutta rumia kuin mitkä.

Taikinaan laitoin 

2 dl vettä
5 dl ruissihtijauhoja (Vääksyn Mylly)
½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Sekoita taikinan aineet. Tee taikinasta pitkä tasainen pötkylä ja jaa se 20 yhtäsuureen osaan. Ajele ne pulikalla ohuiksi pyöreiksi tai pitkulaisiksi. Levitä jokaiselle kuorelle lusikallinen puuroa ja rypytä piirakat. Paista niin kuumassa uunissa kuin saat (minulla 275 astetta) 15-20 minuuttia tai kunnes ovat täplikkäitä. Uita piirakat sen jälkeen voi-maito-seoksessa (sulata voi, lämmitä maitoa vähän jos viitsit, minä en tänään viitsinyt) ja nostele ne pyyhkeen alle pehmenemään. Hyvää munavoin kanssa. 

Esikoinen totesi minulle tänään illalla samalla kun söimme pashaa iltapalaksi, että äiti, ei millään pahalla, mutta sinulla on mennyt tänä vuonna kaikki pääsiäiseen liittyvä pieleen. Hän ilmeisesti vihoittelee edelleen siitä, etten muistanut tänäkään vuonna laittaa rairuohoja kasvamaan. Vaikka täytyy myöntää, että täysin oikeassa hän oli: villisian kinkku oli kyllä aikuisten mielestä hyvää, mutta lasten makuun se oli auttamatta liian tulista, samoin kastike. Lihapiirakkan jauhelihaan tuli niin paljon suolaa, ettei koko piirakkaa voi syödä, sen lisäksi tuo haudutuspadassa keitetty puuro ei oikein toiminut, täyte jäi liian löllöksi (en ajatellut mainita sitä, että sipuli unohtui täytteestä). Munat jäivät värjäyksessä liian vaaleiksi. Pasha ei ollut sekään lasten mielestä hyvää, syynä ehkä se, että käytin tuplamäärän rahkaa, ja valutin ananaksen tehokkaammin kuin yleensä. Kyllä ei pitäisi muuttaa hyväksi havaittuja perintöreseptejä. Onkohan tämä joku kosminen luonnonlaki, että kun minua ei olisi koko pääsiäinen huvittanut tänä vuonna yhtään, niin tässä sitä ollaan. Että nyt saan pohtia, että onko tärkeämpää pitää perinteistä kiinni ja sössiä ne silloin kun ei huvita, vai voisiko sitä pitää välivuosia jos ei huvita. Kyllä en tiedä.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pistaasipulla pääsiäiseksi


Sahramipulla ei ole tässä perheessä mikään toivottu pulla, kukaan muu ei oikein välitä sahramin mausta. Halusin kuitenkin kokeilla jotain aavistuksen pääsiäisen väritykseen sopivaa, eli vihreää pistaasia. Vierailin juuri ennen pääsiäistä Annan kaupassa, ja sorruin ostamaan mm. paljon kehuttua pistaasitahnaa. Maistettuani tahnaa täytyy todeta että se on kaikkien kehujen arvoista ja vielä yli, niin hyvää se on. Muistin myös, että Nanna oli tehnyt pistaasi-valkosuklaapullia jostain vähän vastaavasta tahnasta.

Tein ihan normaalin pullataikinan, josta puolet meni rahkapiirakkaan. Kaulin toisen puolikkaan suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Puolet tein korvapuusteiksi, toisen puolen pistaasipulliksi. Eli levitin pistaasitahnaa taikinan päälle, kieritin rullalle, leikkasin suoraan ja laitoin vuokiin. Minulla oli vain jättimäisiä muffini-vuokia, nätimpiä olisi tullut tuollaisissa korkeissa kapeissa mitä Nanna käytti (enkä minä raatsinut muutenkaan tiputtaa tahnaa pöydälle tai kaataa purkkia, rahkapiirakan täytettä kyllä levähti pitkin kaapin seinää ja kahvaa, jätin tosin kuvan ottamatta ;) ). Annoin pullien kohota sopivasti (sen ajan mitä rahkapiirakka oli uunissa), voitelin pullat ja ripottelin vähän rouhittua pistaasipähkinää päälle. Paistoin 225 asteessa reilu 10 minuuttia. Kun pullat olivat vähän jäähtyneet, koristelin ne sokerikuorrutuksella. Hyviä pullia, ihan älyttömän hyviä!


Tänä vuonna ei ole mitään uutta kokkailuideaa pääsiäiseksi, paitsi nämä pullat. Eilen syötiin kalapöytä esikoisen toiveesta, eli kylmä- ja lämminsavulohta, uuniperunoita ja lohitäytettä, hyvää salaattia ja lohitahnalla täytettyjä ruisleipäsiä. Tämän päivän ruuaksi on tulossa villisikaa punaviinikastikeella, muutenkin mennään vanhoilla tutuilla lihapiirakoilla, pashalla mökin tapaan ja rahkapiirakalla. Ja tietysti sipulinkuorilla värjätyillä kananmunilla ja suklaamunilla. Hyvää pääsiäistä kaikille!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kasviskeskiviikko: Quorn-pasta

Minä en ole koskaan kaivannut kasvisruualta lihamaisuutta: minusta kasvikset saavat olla kasviksia, ja liha lihaa. Ehkä on helppo olla tätä mieltä, koska syön lihaa, sen lisäksi että pidän kaikista kasviksista. Mutta ymmärrän että joillekin on tärkeää löytää ei-eläinperäistä ruokaa, joka muistuttaa jollain tavalla lihaa. Joku löytää sen korvaajan soijatuotteista, mutta minä en käytä soijaa ruuanlaitossa ollenkaan. En väitä että oma näkemykseni ja tulkintani tutkimustuloksista on absoluuttisen oikea, mutta niin kauan kuin meillä on kasvava ja kehittyvä poikalapsi, minä en hänelle soijaa tarjoa, enkä siinä sivussa siis muillekaan. En myöskään ole ihan vakuuttunut soijanviljelyn hienoudesta, mutta en puutu siihen tässä sen enempää. 

Sain Kielometsän isännältä loistavan suosituksen mykoproteiinivalmisteesta eli quornista. Se on sieniproteiinia, jota valmistetaan käymisprosessin avulla: quornia varten kerätään kiinteä aines, kun taas esim. oluen valmistuksessa kerätään neste :) Lisätietoa löytyy mm. quorn.fi-sivustolta. Iso-Britanniassa quornia on ollut saatavilla kohta 30 v, Ruotsissa 15 v, ja nyt toista vuotta Suomessa. Minä tein nyt pastakastikkeen quorn-rouheesta hyvin pitkälle makkarapastan ohjeella. Tämä ei ole vegaaninen ohje (vaikka jättäisi kerman pois), sillä quorn-rouheessa on vähän kananmunanvalkuaista.

400 g hyvää linguine-pastaa (La Fabbrica Della Pasta di Gragnano)
 
öljyä
1 sipuli
180 g hyvää tomaattikastiketta (La Favorita Fish)
1 tlk kirsikkatomaatteja (Mutti)
1 dl kermaa 
 
Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Kuullota pilkottua sipulia öljytilkassa. Lisää tomaattikastike, kiriskkatomaatit ja quorn-rouhe pannulle, anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia. Lisää reilu loraus kermaa ja anna vielä kiehahtaa. Sekoita kastike pastan kanssa, raasta päälle parmesania ja nauti.

Lapset eivät uskoneet että söivät kasvisruokaa (jos tarkkoja ollaan, niin sienethän eivät ole kasviksia). Kumpikin söi kaksi isoa annosta (se huomisesta lomalaisten lounaasta...) ja kehuivat kilvan kuinka oli hyvää ruokaa. Ja ruoka valmistui kaikkineen suunnilleen vartissa, eli taitaa pakastimesta löytyä jatkossa pussi tai pari quornia. Niin, ja jos sinulla ei satu olemaan Hella & Herkku lähellä, niin tuon hyvän tomaattikastikkeen voi tietysti korvata lisäämällä vaikka aurinkokuivattuja tomaatteja ja mausteita, tai tomaattimurskaa ja mieleisiä mausteita.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Yrttikanaa uunissa


Minulla oli kokonainen maalaiskana, josta ajattelin tehdä hyvän pyhäaterian. Kysyin mieheltä että onko toiveita kanan suhteen, että millaista tekisin. Ainoa toive oli, että älä tee kuivaa. Etsin sitten uusia reseptejä, ja yllätysyllätys löysin hyvän reseptin River Cottage Meat -kirjasta. Siinä käytetään yrttejä, voita ja viiniä, eli hyvin yksinkertainen makumaailma. Minulla ei ollut yrttejä ihan niin paljoa kuin ohjeessa suositeltiin, sillä omat yrtit ovat vielä vähän hentoisia, ja tähän aikaan vuodesta en uskalla tuoda kaupasta kotiin mitään yrttejä: minulle riitti kun yhtenä vuotena sain kirvoja ruukkubasilikasta, ja ne ehtivät levitä esikasvatuksiini niin, että sain heittää lähes kaikki kompostiin. Sen jälkeen en ole uskaltanut riskiä ottaa.

1 hyvä maalaiskana (n. 1.5 kg)
100 g voita
reilu kourallinen yrttejä (minulla timjami, oregano, meirami ja basilika, ja vähemmän)
1 valkosipulin kynsi
1½ dl valkoviiniä (minulla makeaa omenaviiniä)
suolaa ja pippuria myllystä

Avaa kanaa niin, että koivet ovat levällään ja kuuma ilma pääsee helposti kanan sisään. Sekoita pilkotut yrtit ja murskattu valkosipulin kynsi pehmeään voihin. Levitä voi kanan päälle, ja paista 225 asteessa 20 minuuttia. Sen jälkeen valele kanaa sulaneella voilla, kaada viini vuokaaan ja laita kana takaisin uuniin, alenna lämpöä 175 asteeseen. Paista nyt kanaa 40 minuuttia. Minä valelin nesteellä kanaa tässä välissä kerran pari. Sen jälkeen sammuta uuni, avaa uunin luukku ja anna kanan olla avonaisessa uunissa vielä 15-20 minuuttia. Rouhi vähän pippuria ja suolaa pinnalle. Pilko liha lopulta vuokaan, ja anna sen imeä nesteistä makua vielä itseensä. Hyvää perunoiden, riisin, speltin, minkä tahansa kanssa. Ja kannattaa varata hyvää leipää, jolla voi kaapia lientä ja herkutella.

Minä tarjosin kanan speltin, keitetyn parsakaalin ja punajuuri-homejuusto-paistoksen kanssa. Minulla on vielä muutama punajuuri jäljellä viime vuoden satoa, ovat pysyneet hyvinä Tupperwaren taikalaatikoissa (vai mitä ne nyt onkaan, ne jossa on uurteet pohjalla ja venttiilit laidalla, sitä smart-sarjaa). Isoa määrää niissä ei saa säilytettyä, mutta kuitenkin tuo pari kiloa kiinteitä punajuuria viime kesältä huhtikuun puolessa välissä oli iloinen yllätys. Kanasta ja liemestä tuli kolme ruokaa neljälle hengelle, ihan hyvin minusta.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Peanut butter chip brownies

En malttanut odottaa jäähtymistä riittävästi: pinta hajosi

Jos joku ei ole saanut riittävästi suklaata ja pähkinää palmusunnuntaina, suosittelen tekemään vaikka näitä brownieta. Yleensä aina teen browniet sillä luottoreseptillä, johon tulee sulatettua suklaata, sokeria ja voita riittävästi. Nyt kuitenkin vähän googlailin, ja löysin (minulle) uudenlaisen tavan tehdä browniet tuolta. Muutin kuitenkin ohjeen ainesuhteita ja paistolämpötilaa enkä myöskään mikrottanut mitään, mutta aika lailla täydellisiä näistä tuli. Minä tein näin:

150 g voita
200 g sokeria
60 g tummaa kaakaota (esim. van Houten)
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
1 dl jauhoa (tai vähän yli)
283 g maapähkinävoihippuja (aika reilusti, mutta en halunnut jemmata pussin jämää)

Sulata voi kattilassa, sekoita joukkoon sokeri, kaakao ja vaniljasokeri ja sekoita sen verran että sokeri on sulanut. Anna seoksen vähän jäähtyä, sekoita munat yksi kerrallaan joukkoon. Siivilöi jauhot kattilaan, sekoita nopeasti ja kaada sekaan maapähkinävoihiput. Kaada taikina pieneen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (minulla n. 15x20 cm) ja paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla, leikkaa palasiksi. Hyvää kylmän maidon kanssa, ihan parhaita mitä olen tehnyt.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kasviskeskiviikko

Tulevan kesän kasvisruokaa: maissi kasvamassa

Sain lopultakin läpi kasvipäivän niiden meidän kalapäivien, keittopäivien ja jälkkäripäivien lisäksi. En kerro että kuinka kauan tässä meni, mutta ei se mitään haittaa, olen tyytyväinen että vihdoinkin ajatus kelpasi. Keskiviikko sopi hyvin kaikille, joten nyt ainakin jonkin aikaa on tarkoitus syödä lihatonta ruokaa keskiviikkoisin. Toiveissa oli ainakin juustoista sosekeittoa, lehtikaalikeittoa, kasvispihvejä kvinoasta, miehen lempikasvispihvejä ja sienikeittoa. Viimeinen ei tosin kelpaa perheessä y-kromosomin kantajille, mutta keksitään heille jotain muuta silloin kun minä ja esikoinen haluamme sienikeittoa. Niin, ja miehen mukaan hernekeitto on kasvisruokaa (hih). Ja sitten lasten toiveissa on vielä jotain muuta HYVÄÄ kasvisruokaa (saa vinkata).

Tänään aloitin tattirisotolla, eli sellaisella versiolla jossa ei ole viiniä (lapset eivät tykkää viinin mausta). Esikoinen tykkäsi todella paljon, sanoi sen olevan uusi lempiruoka. Minä iloitsin, sillä tähän asti parmesan on ollut se kompastuskivi risotossa, mutta olen systemaattisesti tarjonnut sitä pastan kanssa, ja nyt se olikin muuttunut uudeksi herkuksi! Hän halusi oppia heti risoton teon, ja niinpä teimme ruuan yhdessä. Tämä risotto ei ehkä ollut ihan oikeaoppinen kasvisruoka (eikä risottokaan, tiedän, koska kerma), sillä liemenä minulla oli jänislientä, mutta olimme kuitenkin sitä mieltä että risotto kelpasi meillä kasviruuaksi.

Uusien, minusta ihan järkevien ja ennen kaikkea sallivien, ravintosuositusten mukaan kaiken perusta on kasvikset, vihannekset, juurekset, marjat ja hedelmät. Ja sen päälle aletaan rakentaa muuta sisältöä, unohtamatta niitä sattumiakaan (hih taas). Ja punaisen lihan määrää pitäisi vähentää. Minä olen aina miettinyt, että lasketaanko riistalinnut punaiseksi lihaksi vai menevätkö ne vaaleana lihana, vaikka eivät väriltään vaaleaa olekaan. Huomasin muuten ilokseni, että Johanna Mäkelä on Martat-lehdessä kolumnistina. Ja että Kuluttajaliiton vetämä hanke Syö hyvää on pitkästä aikaa todella kiinnostava ja onnistunut juttu, jota seuraa mielellään.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Villimpää nyhtöpossua - revittyä villiskaa


Jee, nyt tuli hyvää nyhtöpossua villisiasta. Inspiraation ja ohjetta otin tietenkin Campasimpukalta, nyhtöpossusanan äidiltä. Tämä ohje (tai siis sen oikea muoto) on kiertänyt nyt useammassakin blogissa viime viikon aikana, mikä ei ole yhtään ihme. Chipotleja  on käytetty ahkerasti siellä sun täällä, olikohan se Nanna jonka mina näin ensimmäisenä niitä hehkuttavan, ainakin tuolla. Onneksi chipotleja tomaattisoosissa saa nykyään Suomestakin helposti (ainakin meillä Prisman texmex-hylly); ei olisi miehen matkalaukkuun säilyketölkkejä mahtunut painonsa puolesta yhtään, kuivattuja savujalapenoja sen sijaan mahtui hyvin. Minulla ei ollut kaapissa tietenkään mitään ohjeen vaatimia cola-juomia, joten käytin nesteenä vettä, pH:n säädin etikalla ja makeuden fariinisokerilla. Muu maku tuli mausteista, sipulista ja chileistä.
Ennen murskaamista

villisian etulapa (kai n. 2 kg)
2 rkl maple-jalapeno-mausteseosta (tai mausteita, suolaa)
4 sipulia
½ prk chipotle-chiliä adobados-soosissa
1 l vettä
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl fariinisokeria
loraus soijakastiketta (ehkä 2 rkl)

Mausta liha haluamallasi tavalla. Minulla oli nyt Arizonasta ostettua maple-jalapeno-mausteseosta pari rkl, sen voisi hyvin korvata kuivatulla chililllä, vaahterasiirapilla, pippurilla ja suolalla. Laita liha uunivuokaan, pilko sipulit mukaan. Lisää ½-1 prk chipotle-chiliä (pakasta loput jos et käytä koko purkkia), vesi, etikka, sokeri ja soijakastike. Peitä vuoka foliolla ja paista 150 asteessa n. 5-6 tuntia. Käännä liha puolessa välissä paistamista.

Revi liha haarukoilla lautaselle, ota chilit ja sipulit talteen ja siivilöi liemi. Murskaa chilit ja sipulit haarukalla, lisää vähän lientä ja sekoita seosta lihan kanssa. Tai syö liha sellaisenaan ja lusikoi chilejä erikseen. Anna liemen jäähtyä, kuori rasva pois pinnalta. Sekoita lientä tarvittaessa lisää lihan joukkoon, pakasta loput liemestä jatkokäyttöä varten. Siitä tuli aivan ihana, tulinen ja savuinen hyvä liemi josta on moneksi.

Liha syötiin guacamolen, salsan ja ranskankerman kanssa tortillalätyillä. Maanantaikin voi olla ihan jees :)

Korianteri puuttuu kuvasta

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Munakoiso-tomaatti-papupaistos


Eiliseltä jäi puolikas munakoiso, ja pitihän se käyttää nopeasti pois, ettei tule hävikkiä. Tein siitä yksinkertaisen paistoksen, joka oli niin hyvää että tulee varmasti tehtyä toistekin. Olin keittänyt viime kesänä kasvattamiani yin yang-papuja, ja ajattelin käyttää ne tähän paistokseen. Minä jo luulin kesällä että pavut eivät olisi itäneet ollenkaan, mutta ihan hyvän sadon niistä kumminkin sain, ne kasvoivatkin eri paikassa missä luulin (ai miten niin kylvösten merkitseminen on tärkeää?). Osan pavuista jätin puskiin kylmiin saakka, ja keräsin ne siemenpavuiksi tälle vuodelle, katsotaan kuinka ne itävät. Pavut eivät pitäneet hienoja kontrastivärejä liuotuksen ja keittämisen jälkeen, mutta kyllä niissä kuvio vielä näkyy, hauskoja papuja. Tämä annos olisi sopiva kahdelle lisäkkeeksi, ja yhdelle pääruuaksi.

½ munakoiso
3 ihan pientä tomaattia
oliiviöljyä
1-2 tl suolaan säilöttyjä kapriksia (Hellasta & Herkusta)

n. 1 dl keitettyjä papuja
hyvää cheddar-juustoa raastettuna

Pilko munakoiso ja tomaatit reiluiksi viipaleiksi, laita pieneen uuninkestävään astiaan. Kaada päälle vähän oliiviöljyä ja suolaa paistos kapriksilla. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Lisää päälle pavut ja juusto ja lämmitä vielä hetki uunissa. Paistos oli hyvää, ensi kerralla ehkä lisään tomaattien päälle pienen lorauksen hunajaa.

Jos käytät kuivattuja papuja, niitä on ensin liuotettava yön yli, sitten huuhdottava hyvin ja keitettävä vielä hyvä tovi, n. tunti lukee ohjeena monille pavuille. Yleensä papupakkauksissa on käsittelyohjeet. Kerralla kannattaa tehdä isompikin satsi, ja vaikka pakastaa loput myöhempää käyttöä varten. Minä keitin näitä papuja 40 minuuttia, mutta se oli kyllä liikaa, pavut alkoivat jo hajota.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Munakoisopasta


Silloin kun muu perhe on reissussa, heittäydyn yleensä hurjaksi ja kokkaan pelkkää kasvisruokaa. Tattirisotto on lähes aina listalla, samoin joku kasvispasta. Vaikka olen osin samaa mieltä kuin Jussi Martikainen Maaseudun tulevaisuudessa (4.4.2014), että parasta kasvinjalostusta on syöttää se eläimelle, pidän pelkästä kasvisruuasta hurjasti. Ja tietenkin sitä tekee mieli juuri tähän aikaa vuodesta, kun enää ei ole oikein mitään jäljellä, eikä vielä ole oikein mitään saatavilla.

Nyt sain inspiraation luimupupulta, hän oli kokannut munakoiso-salami-tomaattipastaa. Hänellä oli hyvä idea uunittaa munakoisoa ennen pastan sekaan kippaamista. Ajattelin laittaa tomaatia uuniin samalla, ja pinaatti oli ihan värin vuoksi mukana. Tämä annos on yhdelle, mutta pienellä kertalaskuharjoituksella sen saa useammalle riittäväksi.

n. ½ munakoiso
2 pienehköä tomaattia
hyvää oliiviöljyä
valkosipulin kynsi
n. 50 g pikkupinaattia

n. 80 g pastaa

parmesania

Viipaloi munakoiso ja tomaatti reiluiksi viipaleiksi. Kaada päälle vähän hyvää oliiviöljyä ja laita uuninkestävälle lautaselle/vuokaan. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Sillä välin keitä pasta sopivan kypsäksi. Kuori ja murskaa valkosipuli, pilko pinaattia vähän. Pyöräytä valkosipulia ja pinaattia pannulla öljytilkassa. Kaada valutettu pasta sekaan, sekoita ja lisää munakoisot ja tomaatit. Ripottele päälle vähän parmesania ja nauti. Yksinkertaista, helppoa ja hyvää.


Kävin myös Kevätmessuilla tänään, vaikka lähellä olin luovuttaa, sellainen ryysis siellä oli päällä. Mukana ei kuitenkaan ollut ketään joka olisi kysynyt että koska nämä loppuu, joten sain ihan rauhassa kierrellä kaikki ne paikat mitkä halusinkin. Sain ostettua muutamat puuttuvat siemenet, ja ne muutamat joita ei oikeasti puuttunut. Löysin myös salottisipuleita, pidin sadosta niin paljon, että haluan laittaa sitä tänäkin vuonna maahan.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Chilit ja tomaatit koulittu


Tässä tulee vähän muistutusta aikatauluista tuleville vuosille: viikonloppuna koulin loput chileistä ja kaikki tomaatit. Eli siirsin tiheämpään kylvetyistä pikkuruukuista lähes jokaisen kasvin omaan vähän tilavampaan ruukkuun. Vaikka mielestäni olin ihan ajoissa tänä vuonna, on omat taimet vielä ihan pikkuruisia verrattuna moniin muihin joilla on jo tomaatit nupuilla ja chilit lähellä puolta metriä. Mutta pakko ottaa realiteetit huomioon: kaikki on siirrettävä ruukkuihin ulos, eikä sitä kasvihuonetta ole, niin täytyy pärjätä taimien kanssa sisällä vielä pari kuukautta.

Chilejä on vajaa parikymmentä erilaista, kaikki siemenet tällä kertaa FataliiSeeds.netistä. Itävyys oli tänä vuonna todella hyvä, ja melkein kaikkia chilejä on enemmän kuin mitä saan ulos mahtumaan. Onneksi löytyy ihmisiä joille ylimääräiset taimet kelpaavat, minua aina melkein itkettää laittaa hyviä kasvien alkuja kompostiin.

Tomaatteja on tänä vuonna 14 erilaista, kaikki jollain tavalla vähän erikoisia. Tomaatitkin itivät tänä vuonna hyvin, ihan tosi hyvin. Ne ovat vielä ihan pikkuisia, mutta on niillä aikaa kasvaa pari kuukautta ennen ulosvientiä.

Leikkasin myös omenapuun, varmaankin ihan viime tingassa tälläisenä talvena. Omenapuu on kyllä aika onneton, se on pariin otteeseen syöty niin totaalisesti. Tämä on (ehkä) viimeinen vuosi jonka annan puun kasvaa ja näyttää, että onko siitä mihinkään. Kylvin myös maissit ja ne basilikat jotka on tarkoitus siirtää ulos ruukkuihin kesän alussa.

Muitakin merkittäviä (hihi) tapahtumia on ollut: sain tänään kaksiteholasit. Tulin metsän poikki, ja se joka hoiperteli puunjuurien, kantojen ja savilätäköiden yli olin minä. Isä jo varoittelikin että saattaa tulla nilkat kipeäksi jos kulkee metsässä kaksiteholasit päässä, voi olla että siinä piilee totuuden siemen. Aika näyttää että totunko kulkemaan metsässä näillä. Niin, ja liityin juuri marttoihin. Asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä kaksiteholaisen kanssa, sattuivat vaan tapahtumaan samaan aikaan.

Kasvivalo tekee oudon värin kuvaan