lauantai 18. toukokuuta 2019

Kuhaa ulkotulilla


Nyt on kuulkaas kesä. Mökillä on 24 astetta lämmintä, pintavesi 17 astetta; aamulla Kymi oli 13 astetta, eli viime vuosien normaalijuhannuksen uintikelit. Kasvimaa on tehty, on kitketty, leivottu vuoden eka raparperipiirakka ja saunottu savusaunassa hartaasti, talviturkki heitetty oikein pulikoimalla pitkään ja monta kertaa. Mies huolsi veneen vesille ja kävivät jo uistelemassakin peilityynellä joella.

Ja kaiken tämän lisäksi rakensin isän kanssa ulkogrillin vanhan hiekkalaatikon paikalle. Lapset, joita varten isä aikoinaan hiekkalaatikon rakensi, eivät enää sitä kaipaa: vanhin tulee täysi-ikäiseksi ja nuorinkin on jo toisella kymmenellä. Mutta minä saan jatkaa hiekkaleikkejä rauhassa hienon grillin ympärillä. Tai hienon ja hienon, eipä ole sisustus- tai mökkilehtiainesta, mutta omassa käytössä toimii täydellisesti: sopivat välit muurikan jaloille, kalahalsterille ja ritilälle. 

Valmistin tänään ruuaksi kuhafileitä sitruunalla, eli laitoin ritilälle ohuita sitruunanviipaleita, suolalla ja pippurilla maustettuja kuhafileitä ja vähän öljyä. Grillasin hyvällä hiilloksella ensin sitruunapuolelta viitisen minuuttia, ja sitten vielä pari minuuttia toiselta puolelta (nahattomille fileille olisi vähän vähempikin riittänyt). Syötiin perunoiden, kaalisalaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa. Kesälläkään ei usein tunnu näin kesältä.


Idean kalaan sain uudesta keittokirjastani, ostin nimittäin Gill Mellerin uuden Otdoor Cooking -kirjan. Kirja on täynnä upeita ideoita ulkokokkaamiseen, vaikka varsinaisia tulentekovinkkejä en ehkä tarvitsekaan. Monta hyvää reseptiä kokeiltavaksi tälle kesälle, ja uusi grilli tulee varmasti käyttöön.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Museossa: Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha


Huhtikuun museokortti-käynti olikin vähän erilainen museo, kävin nimittäin viime viikolla yhtenä päivänä töiden jälkeen Kaisaniemen kasvititeellisessä puutarhassa (josta nämä kuvat on otettu). Paremmin kulutettua aikaa on vaikea keksiä, siellä kannattaakin käydä monta kertaa vuodessa, sillä kaikki muuttuu koko ajan. Nyt magnoliat olivat upeassa kukassa ulkona, samoin kevään ensimmäiset sipulikukat. Ulkona voi puiston aukioloaikana kävellä vapaasti.

Sisälle kasvihuoneisiin pääsee museokortilla tai maksamalla sisäänpääsymaksun. Kävin rauhassa kaikki kasvihuoneet läpi, ihailemassa jättilumpeen kukkaa, nauttimassa aavikon viileydestä, sademetsän kosteudesta ja tuoksuttelemassa Välimeren kasvien tuoksua. Perimmäiseen Välimerihuoneeseen kannattaakin mennä jo ihan tuoksun takia.


Minä olen aina ihaillut hirvensarvisaniaisia. Nuorena minulla oli sellainen, valitettavasti vain vähän aikaa, sillä en ilmeisesti osannut hoitaa sitä oikein. Harvoin näkee näin upeaa yksilöä kuin tämä.


Hyvin todennäkoisesti en koskaan matkusta sinne, missä kaakaopavut kasvavat. Mutta ei hätää, nyt olen nähnyt kaakaopensaan ihkaelävänä. Halpaa matkustamista, vai mitä.


maanantai 15. huhtikuuta 2019

Karkkihirvi


Nyt on kuulkaas hirvi hienossa muodossa! Tässä on sama makumaailma kuin karkkipossussa, liha tosin ilman friteerausta, mikä olisikin ihan turhaa, kuten olen todennut jo aiemmin. Liha maistui upealta karkkikastikkeessa, mutta mehevää se oli pitäleivissä sellaisenaankin. Käytin nyt kastikkeeseen niitä aineita mitä sattui kotona olla, esim. osterikastike oli päässyt loppumaan.

Hirven patapala keitettiin ensin rauhassa liemessä. Sen jälkeen jaoin kypsän lihan puoliksi joista toisen puolen laitoin kylmään, ja toisen puolen pilkoin veitsellä pieniksi paloiksi. Keitin kastikkeen ja sekoitin sen pilkotun lihan joukkoon. Söimme tästä kaksi ateriaa, seuraavana päivänä paistoin pannulla lihan, kastikkeen ja ylijääneen riisin. Ja se toinen puolikas lihasta: puolet siitä syötiin yhtenä päivänä pitaleivissä tsatsikin kanssa, ja puolet odottaa pakastettuna jotain nopeaa ateriaa. Upea tapa valmistaa ruokaa: yksi 4 tunnin keittäminen viikonloppuna ja siitä neljä (nopeaa) ateriaa neljälle hengelle.

1,2 kg hirven patalihaa
1 dl soijakastiketta
½ dl teryaki-kastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl korianterin siemeniä
1 tl kokonaisia valkopippureita
1 valkosipulin kynsi
pala inkivääriä vähän pilkottuna
pala savustettua ja kuivattua chiliä
vettä

Laita liha sellaiseen kattilaan johon se juuri ja juuri mahtuu. Lisää kaikki aineet kattilaan, ja lopuksi vettä niin, että liha juuri peittyy, minulla taisi nyt mennä reilu ½ l.  Keitä lihaa ihan hiljalleen kannen alla n. 4 h.  Nosta liha leikkuulaudalle, ja käytä kaikki isommalle porukalle, tai jaa se kahtia ja käytä vain puolet, kuten minä tein tällä kertaa. Leikkaa liha pieniksi paloiksi, jätä odottamaan sillä aikaa kun keität karkkikastikkeen:

4 dl lientä
1 tähtianis
1 dl palmusokeria

Siivilöi liemi, ota siitä osa kattilaan, lisää tähtianis ja sokeri. Anna kiehua n. vartin verran niin, että saat paksua, lähes siirappimaista kastiketta, poista tähtianis. Jos on näin "vähän" sokeria, kastikkeesta ei tarvitse tulla ihan paksua. Sekoita kastike ja pilkotut lihat keskenään, ja nauti riisin, riisiviinietikan+chilin sekä korianterin kanssa. Upea ruoka joka maistui ihan kaikille.

Jos et käytä kaikkea lihaa tähän, lopun lihan voi käyttää nyhtöhirvenä tai pakastaa myöhempää käyttöä varten. Liha on mehevää ja maukasta, mitä ei minusta aina voi sanoa nyhtöhirvestä. Ja ylimääräinen liemi kannattaa ottaa talteen, siitä saa upean liemipohjan jollekin padalle tai kastikkeelle. Tätä tehdään toistekin.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Jänisragu aakkosista


Kun aina välillä iskee kokkausjumi, niin siihen minulla auttaa rutiinit. En muista koskaan olleeni niin jumissa niin pitkään kuin vuosi sitten alkuvuonna (siitä kertoo myös neljännesvuoden bloggaus-tauko). Sitä edelsi pitkä sairastaminen ja rankka edellinen vuosi. Silloin alkuvuonna päätin vetää viikot yksinkertaisesti pääasiassa keitoilla, ja kokata jotain hyvää riistasta sunnuntaisin. Se, vai aika, auttoi, ja näihin aikoihin viime vuonna kokkausinnostus oli palannut riittävästi. Huomaan että tänä vuonna riistasunnuntaista on vähän lipsuttu, enää ei ole ollut rutiineille samanlaista tarvetta.

Tässä kuitenkin tulee yksi riistarunnuntain ruoka jäniksestä. Isä sai tämän jäniksen talvella, minäkin olin silloin mökillä ja näin tämän kaadon yhdessä miehen kanssa. Valmistin nyt koivet padassa, satula odottaa vielä grillauskelejä. Ohjeen otin River Cottagen A-Z -kirjasta. Vähän modifioin ja pienensin ohjetta, alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty kokonainen jänis, minulla  tosiaan oli vain koivet ja sydän.

100 g hyvää pekonia
6 shalottisipulia (tai 2 tavallista)
2 isoa porkkanaa
1-2 sellerin vartta
(salviaa ei ollut)
tuoretta timjamia 
tuoretta rosmariinia
suolaa ja pippuria
3 rkl vehnäjauhoa
jäniksen koivet + sydän
voita/öljyä
2 rkl punaviinietikkaa
½ l hyvää riistalientä (minulla oli taivaallista jänislientä)
15 g tummaa suklaata

Ruskista pekoni valurautapadassa. Kuori ja pilko kasvikset ja lisää ne sekaan, hauduta viitisen minuuttia. Siirrä kasvikset syrjään. Sekoita mausteet ja jauhot keskenään ja pyöräytä lihat jauhoissa. Paista lihoihin hyvä pinta pekoninrasvassa, lisää tarvittaessa voita ja/tai öljyä. Lisää pekonit ja kasvikset takaisin pataan ja kaada nesteet päälle. Hauduta hiljaisella lämmöllä kolmisen tuntia. Nosta lihat pois padasta, lisää suklaa liemeen ja anna sen sulaa, tarkista suola ja pippuri. Irrota lihat luista ja palauta nekin pataan.

Pata syötiin pastan ja parmesanin kanssa, ja koko perhe, myös padattomalla dietillä oleva, santsasi. Hyvä annos jäi vielä pakastettavaksi, eli tämän jäniksen koivista tuli kaksi ateriaa neljälle viidelle hengelle. 


Selasin pitkästä aikaa tätä kirjaa enemmänkin sen jälkeen kun olin tarkistanut, että mitä siellä sanotaan jäniksestä (hare). Ja täältähän löytyy vaikka mitä, en tiedä miksi olen unohtanut tämän kirjan vähäksi aikaa. Tämä jänisresepti oli Tim Maddamsin käsialaa, häneltä olen löytänyt loistavia ja toimivia riistareseptejä aiemminkin.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Museossa: Kiasma


Minä en pidä modernista taiteesta, vai sanotaanko se nykyisin että nykytaiteesta. Tuo on ehkä voimakkaasti sanottu, sillä lähinnä olen täysin välinpitämätön nykytaidetta kohtaan, en juurikaan tunne mitään katsellessani sitä. Olen käynyt Kiasmassa ehkä muutaman kerran kaikkien näiden vuosien aikana (jos kahvilaa ei lasketa), mutta museokortin kanssa on helppo piipahtaa töiden jälkeen, voi käydä siellä ihan huvin vuoksi kokemassa kokemattomia tunteita. 

Viime viikolla kävin katsomassa Kiasmassa olevia Iiu Susirajan sekä Alma Heikkilän teoksia. Yläkerran värjätyt peruukit jätin väliin, vaikka ulkoa päin ne näyttävät ihan kivoilta; jostain syystä en kuitenkaan mennyt lähietäisyydeltä katsomaan niitä kaikkien lähmimiä tekohiuksia.

No mitä tykkäsin näyttelyistä? En juurikaan mitään, mutta huomioikaa: tämä kertoo minusta, ei taiteilijoiden töistä. Kuvassa oleva ajankohtainen Arjen sankarit oli minusta kiva, hymähdin teokselle Luuta, kuten kaikille muillekin kynätestin variaatioille, sekä pohdin kuinka rohkeaa on murehtia kuvasarjassa sitä, että omistaa rumia alusvaatteita. Alma Heikkilän teosten kompensaatio ja ajatus on kiinnostava, mutta niin paljon mikroskooppia tuijottaneena ja sykähdyttäviä kuvia/hetkiä nähneenä sekin jätti vähän välinpitämättömäksi. 

Kaikesta huolimatta olen iloinen että kävin Kiasmassa, ehkä menen joskus toisenkin kerran. Joskus sekin, ettei liikutu, liikuttaa.



tiistai 12. maaliskuuta 2019

Järkisärkipasta


Meillä syödään nykyään 2-3 kertaa viikossa kalaa, valituksia alkaa tulla siinä vaiheessa kun peräkkäisiä päiviä alkaa olla yli 3-4 (joskus silloin kun tulee käytyä Maxin kalassa). Mutta tuoreen kalan lisäksi tulee käyettyä aika usein säilykekalaa, nimittäin Järkisärkeä. Se onkin tuote, jota minulla on AINA kaapissa, pelastaa monta kokkausjumia tai muuten kiireistä iltaa. Sanonkin kaikille, että miksi joku käyttää tonnikalaa, kun meillä on upea järkisärki. 

Viime aikojen suosikiksi on noussut nopea pastakastike. Kastike valmistuu samassa ajassa kuin pasta kiehuu, eniten aikaa taitaa mennä siihen, että pastavesi kiehuu. Tämä valmistuu vartissa ja maistuu meillä ihan kaikille (ja paremmin kuin se, jossa käytän kastikkeena pelkkää järkisärkeä). Meillä tästä tulee aina 5 annosta: koko perhe syö yhden aterian ja minä saan vielä seuraavaksi päiväksi eväät töihin. 

400 g pastaa

1 iso sipuli
öljyä
3-4 tomaattia

parmesania

Laita hyvä pasta kiehumaan suolattuun veteen. Pastan kiehuessa valmista kastike: kuori ja silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä. Kuutio tomaatit ja lisää sipulin joukkoon, anna hetken poreilla. Lisää purkillinen järkisärkeä, kala kannattaa pilkkoa haarukalla pieneksi. Anna kastikkeen kiehahtaa. Valuta pasta ja sekoita kastike pastan joukkoon. Nauti parmesaanin kanssa, 

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sisäelinhaaste - sydän

Miehen ottama romanttinen kuva

Törmäsin Sillä Sipulilan kautta Tinskun keittiön aloittamaan sisäelinhaasteeseen. Tinsku viittasi Hesarin juttuun, jonka mukaan sisäelinten kulutus on 80 kertaa vähäisempää 1980-lukuun verrattuna. Toki maailma tässä välissä on muuttunut huimasti, mutta koska lihaa syödään nykyään enemmän kuin siihen aikaan, olisi vähintäänkin suotavaa syödä eläimistä myös sisäelimet. Haasteen tarkoituksena on jakaa tietoisuutta sekä hyviä reseptejä ja vinkkejä sisäelinten hyödyntämiseen.

Minä olen tottunut syömään sisäelimiä lapsesta asti, ja etenkin maksa ja sydän ovat aina olleet suurta herkkua. Munuaisia meillä ei käytetty, enkä minäkään ole niitä myöhemmin alkanut valmistaa. Koska meillä lihankulutus oli, ja on edelleen, hyvin pitkälti riistaneläinten varassa, ei sisäelimiä ihan mahdottomasti ole ollut syötäväksi, mutta monen monta ruokaa vuodessa kumminkin.

Osallistun nyt pitkästä aikaa ruokahaasteeseen, haluan olla jakamassa tätä tärkeää asiaa. Blogista löytyy jonkin verran erilaisia sisäelinruokia, suurin osa on ihan tavallista kotiruokaa, sellaista mitä meillä on aina syöty. Teen aiheesta kolme erillistä postausta, ja tähän ensimmäiseen keräsin blogista löytyvät sydänruuat.

Sydän on minusta helpoin kaikista sisäelimistä. Halutessaan sen voi jauhaa ja käyttää jauhelihana kaikkiin normaaleihin jauheliharuokiin jos ei muuta keksi. Maku ja rakenne poikkeavat jonkin verran lihasta, mutta ei mitenkään paljoa kumminkaan. Käyttämäni sydämet ovat riistasta, eli niitä tulee silloin kun Tapio suo antejaan, ja välillä vähän päälle (kts. kyyhkynsydämet). Nämä kaikki ohjeet sopivat myös naudan, possun, lampaan, hanhen, broilerin jne. sydämille, joita voi ostaa ainakin halleista ja paremmista lihakaupoista.


Kaikkien aikojen paras käristys: Sydänkäristys. Tätä syötiin vuosi sitten, ja edelleen olen sitä mieltä, että taisi olla aras käristys mitä olen syönyt.

Kuten sanoin, sydämen jauhelihaa voi käyttää kuten tavallistakin jauhelihaa, eli tässä on muutamia ihan perinteisiä ruokia (kaikista ei ole kuvaa):

Lasagne on erityisen hyvää myös sydänjauhelihasta.


Sydänjauheliha-perunavuoka, kaikkien suosikki.


Sydänpullat, yksinkertasta mutta parasta ruokaa.


Sydänjauhelihakastike, maistuva peruskastike.


Sydänmakkara, yksi parhaista makkaroista mitä olen tehnyt. Muistan vieläkin tuon aterian aiheuttaman liikutuksen.

Perinteiset, aavistuksen vanhanaikaiset (ja siksi niin rakkaat ja toimivat) sydänreseptit: Keitetty sydän, sydän uunissa ja savustettu sydän. Lapsuudessa meillä oli useimmiten (vai aina?) keitettyä sydäntä, sitä syötiin ruualla tai leikkeleenä leivän kanssa. Ruisleipä ja keitetty sydän on lapsuuden mieluisia ruokamuistoja.

Sydämestä saa hyvä kastikkeita, patoja ja keittoja juhlaan ja arkeen:


Kauriin sydänpata, tätä syötiin Suomi100 itsenäisyyspäivänä. Pitääkin tehdä uudestaan peuran sydämestä, taisin juuri nähdä sellaisen pakastimessa.


Paprikassi, tällä kertaa sydämestä ja maksasta, mutta siihen voisi käyttää kieltäkin.


River Cottagen ohjeella tehty sydän, ihana kastike jota suosittelen lämpimästi kokeilemaan.


Sydämellinen keitto, tavallinen hirvikeitto johon savustettu sydän antaa hienon lisämaun.

Lintujen sydämet ovat pieniä, ja siksi melkein aina lisään ne muuhun ruokaan joukkoon. Kyyhkyn sydämiä meillä on aina ollut enemmän kuin kyyhkyjä, sillä oli aikanaan esikoisen lempiruokaa, ja miehen metsästyskaverit tiesivät sen.


Kyyhkynen haudutuspadassa, teeri sekä broilerin sydän Murun ohjeella.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Omenainen hirvipata

Aurinko on taas täällä

Viikonloppuna söimme pitkästä aikaa hirvipataa. Esikoinen on (hirvi)padattomalla dietillä, joten yritin tehdä hirvipadasta mahdollisimman epätyypillistä ja kutsua sitä kastikkeeksi. Tällä kertaa maustoin padan omenahillolla, ja se kannatti: kaikki pitivät ruuasta. Loppupata kelpasi myöhemmin jämäruokapäivän pastaan (uunifetapastaa, hirvibolognese-pastaa ja tämän padan jämät pannulla sekaisin).

750 g pala hirveä
voita/öljyä
n. 1 tl musta- ja viherpippuria morttelin kautta
1 iso porkkana
1 palsternakka
1 iso sipuli
pieni pala inkivääriä
2 laakerinlehteä
muutama timjamin varsi
3 dl hyvää lientä
2 tl tummaa siirappia
suolaa
1-2 rkl vehnäjauhoa

Pilko liha pieneksi. Ruskista se voin ja öljyn seoksessa kuumassa valurautapadassa, mausta pippureilla. Kuori ja pilko kasvikset, ruskista niitäkin padassa. Lisää joukkoon (lähes sokeriton) omenahillo, laakerinlehdet ja timjamit. Lisää hyvää lientä (minulla taisi olla nyt kyyhky-) ja pikkuloraus siirappia (ainakin jos hillo on sokeritonta). Tarkista suola, jos liemi on suolatonta, lisää 1-2 tl. Anna padan hautua 2 tuntia ihan miedolla lämmöllä. Suurusta vehnäjauholla ja anna hautua vielä vajaa tunti.

Valmista viimeisen vajaan tunnin aikana perunamuusi, ja tarjoa pata muusin, porkkanaraasteen ja itujen kanssa. Hyvää, maukasta perusruokaa.



Padan hautumisen aikana yksi ehti pelata Pokemonia pari tuntia metsässä, ja kaksi ehti koota eteisen kaapit. Hiihtoloma menikin aluksi perinteiseen tapaan sekä vuokramökillä että Lahti-lomalla, ja loppuloma meni remontoidessa yksi huone ja eteinen. Remontin jälkeen olikin kiva mennä taas töihin.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Tervanen


Tervanen on hyvin pihkaista mäntyä, jota käytetään mm. sytykkeenä. Muutama lastu riittää sytyttämään isotkin puut.

Isä on huolehtinut, että savusaunan eteisessä on aina tervasta ja puukko, jolla vuolla ohuita lastua puusta. Nämä lastut kun sytyttää puiden välissä, niin kosteatkin puut syttyvät varmasti. Niin kauan kuin muistan, tervasta on ollut aina saatavilla.

Tervasta saa vauruioituneesta männystä noin viiden kuuden vuoden kuluttua. Meillä on mökillä aina ollut mäntyjä, joiden latvat isä on katkonut. Nämä puut sitten aikanaan on kaadettu ja pilkottu sopiviksi sytykkeiksi. Mäntyyn voi tehdä myös koloja ympäri runkoa, antaa puun kasvaa vähintään viisi vuotta ja kaataa sen jälkeen syttypuiksi.

Ihana tervanen, voittaa kaiken maailman härpäkkeet moneen kertaan. Ja tuoksu on sanoinkuvaamattoman hieno, sitä on pakko nuuhkia joka kerta.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Museossa: HAM ja Tove Jansson


Museokäynnit jatkuvat helmikuussa. Museokortin ansiosta voi piipahtaa museossa katsomassa vaikka vain yhtä työtä. Tai tutustua ihan pieneen osana näyttelystä, viipyä museossa vaikka vartin. Tästäkin jää hyvä ja virkistynyt mieli, eikä ole pakko järjestää puolikasta päivää "koko rahan edestä" museokäyntiä varten.

Se mielessä menin HAMiin katsomaan Tove Janssonin freskoa Juhlat kaupungissa vuodelta 1947. Luin nimittäin vuoden alussa Tuula Karjalaisen kirjoittaman mainion elämänkerran Tove Janssonista. Kirjassa kuvattiin myös tämän teoksen syntyä ja päätin että menen uudestaan katsomaan juuri tätä työtä. Sitä katsoo ihan uudella tavalla kirjan lukemisen jälkeen, sillä mitä enemmän tietää, sen syvemmin teosta ymmärtää. Ja koska ollaan ainakin jollain tapaa ruokaisassa blogissa, huomatkaa pöydällä juhlatarjoilut: viiniä ja hedelmiä. Samaa oli tarjolla myös Juhlat maalla -teoksessa. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Nyhtökaura-kaalilaatikko


Eilen oli kokkauspäivä tulevia viikkoja varten. Tein ison satsin kaalilaatikkoa sekä Chocochilin ihanaa harsissa-linssikeittoa etäpäiviä ja eväspäivien lounaita varten. Nämä ruuat ovat minulle, eli tein niistä juuri sellaisia kuin halusin, ilman kompromisseja.

Olen tehnyt useamman kerran kasvisversiota kaalilaatikosta, mutta en ole ollut kovin tyytyväinen niihin. Nyt tein vielä kerran nyhtökaurasta, ja luin useista neistä löytyvistä ohjeista, että nyhtis kannattaa paistaa ennen kuin sen lisää laatikkoon (edelleisenä kerralla laitoin sellaisenaan - ei hyvä). Paistoin myös kaalin martan ohjeen mukaisesti. Maustoin aika reilusti, ja paistoin laatikon uunissa niin, että kaali ei ollut ihan mössöä. Onnistunut laatikko tällä kertaa, näin teen uudestaankin!

1½ dl rikottuja ohrasuurimoita
1 tl suolaa
hyvää lientä
1 kg kaali
öljyä/voita
3 sipulia
1 iso porkkana
1 varsisellerin varsi
240 g nyhtökauraa
chiliä, valkopippuria, meiramia
7 dl hyvää lientä (1 tl suolaa)
1 dl siirappia

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Jos käytät nesteenä jotain lientä, saat niihin makua vielä enemmän. Suikaloi kaali ja paista sitä pannulla muutamassa erässä öljyssä ja/tai voissa. Siirrä astiaan. Kuori ja pilko sipulit, kuullota pannulla. Lisää karkeasti raastettu porkkana ja pieneksi pilkottu selleri pannulle, annan kasvisten hautua vielä vähän. Siirrä nekin odottamaan. Paista nyhtökaura ja mausta halutulla tavalla, kannattaa käyttää reilusti mausteita. Sekoita kaikki keskenään ja kaada uunivuokaan. Sekoita liemen joukkoon siirappi ja kaada vuokaan. Nesteen tulisi melkein peittää kaikki. Paista 180 asteessa 1 tunti tai vähän yli. Peitä vuoka foliolla loppuvaiheessa, jos et halua pinnan tummuvan. Nauti puolukan ja suolakurkun kanssa. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Museossa: Hilkka-Liisa Ahola Designvintissä


Minulla on ollut museokortti jo monta vuotta. Alkuun se oli tiheähköllä käytöllä, mutta viime vuosi oli suorastaan nolo, en edes kehtaa kertoa kuinka monta kertaa sitä käytin, sillä eihän yhtä kertaa voi kukaan sanoa ääneen.

Vaikka en tee uuden vuoden lupauksia, päätin vuoden vaihteessa, että tänä vuonna käyn vähintään kerran kuukaudessa museossa. Samalla ajattelin aloittaa vuoden kestävän juttusarjan näistä museovierailustani. Juttusarjoja ei blogissa ole ollutkaan sitten nykyaikaa jälkeen (lukaisin sarjan tässä läpi, yllätyksekseni suurin osa oli ajankohtaisia kirjoituksia edelleenkin). Mitään syvällisiä museokatsauksia tai -analyysejä ei ole odotettavissa, kunhan koitan löytää mielenkiintoisia paikkoja missä käydä.


Tammikuun museokäynti suuntautui Designmuseoon ja tarkemmin sanottuna Designvinttiin. Vintti on museoviiraston rahoittama hanke jonne pääsee tutustumaan tiistaisin, muina aikoina se toimii tutkijoiden työskentelytilana.


Tällä hetkellä Designvintillä on Hilkka-Liisa Aholan pikkunäyttely. Esillä on mm. hänen töitään, luonnoksiaan ja muistiinpanoja, joita arkistoidaan maaliskuun puoleenväliin saakka. Kerrassaan mainio pieni näyttely! Hilkka-Liisa Ahola (1920-2009) on toiminut Arabian taiteilijina, kaiken kaikkiaan hän työskenteli Arabialla 1947-1974 ja harjoittelijana jo ennen sitä. Se oli sitä aikaa, kun Arabialla oli vahva oma tuotanto Suomessa ja paljon taiteilijoita ja muita ihmisiä töissä. Kaikki kaunis (ja värit!) oli arvossaan. Pakko myöntää, että vaikka yleisesti en ajattele että ennen oli paremmin, niin kyllä joissain asioissa taisi olla (en siis edelleenkään pääse sen yli että Arabian/Iittalan "suunnittelu on Suomessa, valmistus missä lie taikuissa").


Näyttelyn tunnelmaan pääsi jo etukäteen Aino Laineen blogin avulla. Blogi "Hilkka-Liisa Aholan jäljillä" kannattaa ottaa seurantaan, arvaan että siellä on tulossa lisää mielenkiintoisia tarinoita ja kertomuksia suomalaisesta keramiikkataiteesta sekä Hilkka-Liisa Aholan töistä ja vaikutuksesta. Suomi(kin) on täynnä näitä melkein unohdettuja naistaiteilijoita, pidetään huoli että emme unohda!


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Veriappelsiini-juustokakku


Löysin upean näköisen juustokakun ohjeen Delicious Magazinen instasta. Pitkästä aikaa tuli leipomisfiilis, ja ajattelin kokeilla kakkua. Tein sen n. puolikkaana ohjeesta, joku raja siinä kuinka paljon juustokakkua voi syödä. Ihan tarkkaan en laittanut kaikkea puoliksi, tein sen mukaan mikä on järkevää, ja suhteutin muut aineet sen mukaan. Ja käytin valmista hasselpähkinäjauhoa, en siis ohjeen mukaisesti paahtanut pähkinöitä ja jauhanut niitä itse jauhoksi. Kannattaa lukea alkuperäinen ohje, ja tehdä sen mukaan jos haluaa tehdä isomman kakun ja oikein. Enkä tietenkään saanut kakusta yhtä hienoa kuin instan kuvassa. Kokonaisesta kakusta tulee ohjeen mukaan 12-16 palaa, eli tämä riittäisi ehkä 6:lle.

100 g kaurakeksejä
50 g hasselpähkinäjauhoa
60 g sulatettua voita

Murskaa keksit hienoksi muruksi, lisää hasselpähkinäjauho sekaan. Kaada sulatettu voi joukkoon, sekoita. Painele keksimuru pohjalle ja korkeasti reunoille. Käytin 15 cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa, jonka pohjalle pingotin leivinpaperin. Pidä pohja jääkaapissa sillä aikaa kun valmistat täytteen.

200 g tuorejuustoa
150 g mascarpone-juustoa
100 g ranskankermaa
½ tl vaniljajauhetta
90 g sokeria
2 munaa
30 g vehnäjauhoa

Mittaa juustot, vanilja ja sokeri kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki hyvin sekaisin, vatkaa munat joukkoon. Siivilöi jauho ja vatkaa sekin hyvin seokseen. Kaada juustoseos pohjan päälle, ja paista n. 45 min 160 asteessa. Kakun tulisi olla hyytynyt reunoilta mutta hyllyvä keskeltä.

Anna kakun jäähtyä ja säilytä kylmässä yön yli.

4 veriappelsiinia

Leikkaa veriappelsiineistä hedelmäliha erikseen. Minä leikkaan aina päät pois sahalaitaisella veitsellä. Kuori appelsiini veitsellä leikkuulaidan päällä. Laita siivilä kulhon päälle, ja sen päällä pidä appelsiinia toisessa kädessä, ja toisella leikkaa viipaleet talteen niin, ettei niihin jää kalvoja. Kaikki mehu valuu kulhoon, jätä viipaleet siivilään valumaan.

50 g sokeria
1 rkl voita
pikkuloraus Cointreauta
ripaus sormisuolaa
0,4 dl kermaa
2 rkl veriappelsiinimehua

Valmista karamelli. Laita sokeri pieneen kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä kunnes sokeri on sulanut, älä sekoita jos ei ole pakko. Lisää sen jälkeen lämpöä vähän ja anna sokerin saada kullankeltaista/punaista väriä. Siirrä pois lämmöltä ja sekoita joukkoon likööri ja voi, varo roiskeita. Lisää suola ja lopuksi kerma. Ohenna karamellia ylimääräisellä appelsiinimehulla, anna jäähtyä.

Ota kakku jääkaapista ja anna tasaantua huoneenlämpöön puolisen tuntia. Irrota kakku ja laita tarjoilulautaselle. Kuivaa veriappelsiinilohkoja talouspaperin päällä. Koristele kakku appelsiinilohkoilla, kaada kinuski päälle ja nauti. Upea kakku, tätä juustokakkua pitää tehdä toistekin.


lauantai 12. tammikuuta 2019

Teetä ja kirjoja


Minä olen aina ollut teenjuoja. Kahvia olen maistanut muutaman lusikallisen verran elämässäni, olen myös syönyt kahvilla maustettuja leivonnaisia. Pidän kahvin tuoksusta, mutta makuun en ole koskaan tottunut (onko ihmekään tuolla määrällä?). Ehkä minusta vielä joskus tulee kahvinjuoja, en tiedä. Nuorena ajattelin alkavani juoda kahvia sitten kun olen täysikäinen, sitten kun  olen sen ikäinen kuin kummini aloittaessaan kahvinjuonnin, sitten kun olen 30; sen jälkeen en muistaakseni ole ajatellut asiaa, nyt ehkä vähän mietin että ehkä sittenkin kun olen 50.

Juon teeni tavallisimmin englantilaisittain, vahvaa mustaa teetä maidon kanssa. Englantilaiset pussiteemerkit ovat nykyisin arkisuosikkejeni, ihan markettitee kelpaa (Tescot, M&S:t,, PG Tips, Fortum&Masonit jne.). Kipeänä juon roobois-teetä (joo tiedän ettei ole teetä, mainitsin vaan). Keltainen tee on pitkään ollut toinen suosikkini, se alkoi vuosia sitten Thehuoneen teemaistelusta (vahva suositus!). Sitä juon kesällä janojuomana, talvella lämmikkeeksi. Aina välillä keksin uuden teen, ja siitä tulee suosikki vanhojen rinnalle. 

Nyt marssin Thehuoneelle listan kanssa, jonka olin poiminut Mia Kankimäen uusimmasta kirjasta. Luin joululomalla kirjan Naiset joita ajattelen öisin, viikkoa aikaisemmin olin lukenut Asioita jotka saavat sydämemen lyömään nopeammin, ja edelleen mietin näitä kirjoja. Upeaa kerrontaa kirjoissa, jotka todellakin saavat ajattelun hyrräämään ja saavat miettimään asioita ja naisia ja elämää ihan uudella tavalla. Tunnen suorastaan fyysisesti kuinka aivosoluni etsivät uusia yhteyksiä ja siellä käy miellyttävä synapsien kuhina. Ja olen onnellinen, että ystävissäni ja sukulaisissani on paljon yönaisia, ja ympärilläni on asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Eikä tarvitse ajatella olevansa ainoa joka tekee kaikenlaisia listoja, tai luulla listojen olevan vain nykyaikaa. (Ja ihana lukea kirjoja kirjailijalta joka käyttää paljon sulkuja!)

Tämä on pitkä pohjustus sille, että on myös mukava lukea toisen samanikäisen kokemuksia siitä, millaista on olla teenjuoja Suomessa. Mitä kokemuksia meillä onkaan jaettavana! Olen joskus ollut aktiivisempi asian suhteen, perännyt muutosta ja vaihtoehtoja. Viime vuodet olen ollut enemmän hissukseen asiasta (ei enää vaan jaksa), kuljettanut vaan mukanani teetä (jos muistan), tai sitten juonut vettä tai ollut ilman mitään. Onneksi vesi on Suomessa niin hyvää. Mutta tulipahan taas hyvä mieli lukea kirjasta samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia, aiheuttaa siellaista pientä hykertelyä.

Teenjuonti ei ole mitään hienostelua enka kaipaa snobismia asian ympärille (vrt. PArstilan teeklubi tjs.) Kotona juon sellaista teetä kuin haluan ja miten haluan, lounas- ja muissa ravintoloissa riittäisi kunnolla kuuma vesi ja tavallinen musta tee ilman mitään aromeja ja hienoja enkelinpissa-nimiä (=siskoni käyttämä termi). Kyläillessä ei tietenkään ole pakko olla sitäkään, jokainen saa kotonaan tarjota mitä on/mitä haluaa, kenenkään ei siitä tarvitse ottaa stressiä (mutta ei myöskään vaivaantua jos vieras on ihan tyytyväinen veteen tai muuhun kylmään juomaan).

Kunpa ravintolat ja kahvilat oppisivat sen pienen asian, että tavallinen musta tee sopii joka paikkaan, laatuja ei tarvitse olla montaa, kunhan on kunnon kuumaa vettä ja perusteetä. Sillä pääsee jo pitkälle.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Peura-seljanka


Tämä loma on ollut hyvä loma. Pelkkää laiskottelua, lukemista ja nukkumista. Jouluruokien jälkeen ei juurikaan kokkaamista, pelkkää helppoa laiskuutta. Jos vertaa viime vuoden lomaan, joka oli yhtä pitkä, mutta meni ja jatkuikin sairastaessa, niin ei voi edes verrata. 

Mökkeilyn jälkeen keitin eilen illalla ison peuraliemen, ja ruuanlaittamattomuuden jälkeen se oli suorastaan meditatiivista. Liemen keitin puolikkaan peuran luista vanhaan malliin: luut ja kasvikset 25 min 250 asteessa uunissa, sen jälkeen keittämistä mausteiden ja yrttien kanssa viitisen tuntia. Tänään rasvan kuoriminen pinnalta, liemen redusointi ja keiton teko lihan rippeistä.

Minä otan aina luihin jääneet lihat talteen, vaikka suurin osa mausta onkin hyvässä liemessä. Mutta näistä lihoista saa aina riittävän hyvän keiton tai kastikkeen. Tällä kertaa halusin tehdä vähän erilaisen keiton ja löysinkin kauris-seljankan ohjeen Kati Pohjan Riistaa lautasella -kirjasta. En voinut tehdä keittoa ohjeen mukaan, kun puuttui niin paljon raaka-aineita, mutta joka tapauksessa sain siitä idean seljankaan. Mahtava keitto, eikä mikään yllätys ettei maistunut lapsille.

1 l peuralientä
(1 tl suolaa)
2 porkkanaa
1 sipuli
4 perunaa
pätkä varsiselleriä (maun mukaan)
valkosipulinkynsi
2 rkl tomaattipyrettä
1 (chili)suolakurkku
n. 300 g keitettyä lihaa

oliivia
smetanaa/hapankermaa/kermaviiliä

Laita liemi kattilaan, lisää suolaa jos liemi on suolatonta. Kuori ja pilko kasvikset ja lisää keittoon. Mausta pilkotulla valkosipulilla ja tomaattipyreellä. Anna kasvisten kypsyä samalla kun pilkot suolakurkut keittoon. Minä käytin kesällä säilömiäni chili-kurkkuja. Lisää luista irroitetut lihat keittoon. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, ja nauti smetanan tai muun vastaavan kanssa (minulla oli nyt kermaviiliä). Minä lisäsin omalle lautaselle vielä oliiveja, muut ei meillä niistä tykkää.