tiistai 17. tammikuuta 2023

Peuran sisäfile pannulla


Tämä vuosi on meidän perheessä melkoinen juhlavuosi. Juhliminen alkoi heti tammikuussa viiskymppisillä (ei sentään minun: omat meni jo pandemian aikana). Varsinaisena juhlapäivänä kummmallakin oli pitkähköt työpäivät joten illallinen piti miettiä helpon ja nopean kaavan mukaan. Päädyin peuran sisäfileeseen ja uuniperunoihin ja -kasviksiin. Ja nauratin miestä sillä, että edellispäivänä herkuttelimme savukalalla ja mädillä lisukkeineen koska Suomessahan juhlitaan aina aattonakin. 

Minulla oli kolme peuran sisäfilettä, kaksi aikuisen ja yksi vasan, yhteensä reilu kilo (taisi olla ensimmäinen kerta kun peuran sisäfilettä jokainen sai riittävästi).  Sisäfileet olivat sulamassa jääkaapissa ja töistä lähdettyäni pyysin kuopusta ottamaan lihat huoneenlämpöön. Kotiin tullessa laitoin syvälle lautaselle vähän rypsiöljyä, timjamia, pippureita morttelin kautta sekä suolaa ja lihat maustumaan siihen. 

Kuorin ja pilkoin perunat ja punajuuret, siirsin ne öljyn, suolan ja mausteiden kautta uunipellille 250 asteeseen uuniin. Perunoille timjamia, punajuurille siirappia ja balsamicoa. Jatkoin kuorimalla ja pilkkomalla porkkanat ja palsternakan, niille vaahterasiirappia ja omenaviinietikkaa. Lisäsin nekin pellille ja jatkoin paistamista niin, että perunoille ja punajuurille tuli 30 minuuttia täyteen, muille vähän vähemmän.

Kun kasvikset olivat uunissa, paistoin sisäfileet pannulla voin ja öljyn seoksessa. Laitoin kaikki kolme filettä yhtä aikaa pannulle ja paistoin kaikkia puoli minuuttia puoleltaan lämmön ollessa täysillä. Sitten laskin lämpöä 6/9, paistoin viitisen minuuttia, käänsin puolessa välissä. Tämän jälkeen otin pienemmän vasan fileen pannulta pois, laitoin sen lämmitettyyn astiaan folion alle. Isoja fileitä paistoin vielä toisen viitisen minuuttia, käytin pannulla kantta tässä vaiheessa, käänsin taas kerran. Näiden kokonaisten fileiden kypsyys oli sellainen medium/medium+ vetäytymisen jälkeen.

Kun olin siirtänyt isommatkin fileet astiaan folion alle (en siis käärinyt lihoja folioon) valmistin kastikkeen. Kun oli juhlasta kyse, lisäsin pannulle voita ja jauhoa, annoin vähän ruskistua ja lisäsin purkillisen kermaa. Maustoin kastikkeen kriikunahillolla ja suolalla sekä vielä lopulsi lihasta valuneella nesteellä (sitä ei ollut paljoa). Keitin myös pavut samalla ja maustoin ne voilla ja soijakastikkeella, nämä ovat koko perheen herkkua. 

Tästä syntyi juhla-ateria reilussa puolessa tunnissa pitkähkön työpäivän jälkeen, maistui kaikille, ja vaikka kattaus ei ollut tuon juhlavampi niin kyllähän ne lihaöverit peuran sisäfileestä on juhlaa.


Jälkiruokana oli hillapavlova, olin paistanut edellisiltana marengin, väliin tuli Jymyn vaniljajäätelöä ja hyvää hillaa. Vitonen hajosi, mutta kyllähän sen vielä vitoseksi tunnistaa.



Viikonloppuna juhlittiin vielä sankarin lähisuvun kanssa nauttien hyvästä ruuasta ja mukavasta yhdessäolosta. Sankari sai hienoja lahjoja, ruokaa riitti ja paikka oli juuri sopiva meidän juhlille,
 

 
Kokki valmisti savustettua hirven ulkofilettä sekä kastiketta miehen ampumasta peuran ulkofileestä, lisänä perunoita, paahdettuja kasviksia ja salaatteja (salaatit eivät näy näissä kuvissa, hyvää vihersalaattia ja upeaa savulohisalaattia). 
 

 
Jälkiruokana oli amerikkalaista suklaakakkua, jäätelöä ja hillaa. Ja sankarin ylioppilaslahjaksi (yli 30 v sitten!) saamaa viskiä.  Olipahan meillä juhlat!

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Matsutake-jäätelö ja puolukkakastike

 
Creme brulee matsutakeista oli todella upea jälkiruoka, mutta niin on tämä jäätelökin. Tein pienehkön annoksen, mikä vähän harmittaa koska olisihan sitä syönyt enemmänkin, ensi kerralla teen tuplaten tuon annoksen. Söin jäätelöä puolukkakastikkeen kanssa, maut sopivat todella hyvin yhteen, hyvää jäätelö oli sellaisenaankin. 

Valmistin jäätelön glukoosisiirapin avulla, tämä on minusta hyvä perusohje jonka voi maustaa millä tavalla haluaa. Mutta kyllähän tämä matsutaken hieno maku maustaa jäätelön ihan parhaiten, mitään muuta ei tarvitse. Teen kyllä uudestaan, aion kokeilla myös kuivatuista tateista, arvelen että tattijäätelö olisi hyvää sekin.


Matsutake-kerma

½ dl kuivattua matsutakea
2 dl kuohukermaa
 
Laita sienet ja kerma pieneen kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila pois hellalta ja anna kerman jäähtyä ja maustua kannen alla pari tuntia. Siivilöi kerma talteen, käytä sienet johonkin muuhun, kuten keittoon

Matsutake-jäätelö

2 munankeltuaista
½ dl sokeria
n. 1,75 dl matsutake-kermaa
½ dl glukoosisiirappia
 
Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lämmitä matsutakekerma ja glukoosisiirappi kattilassa. Kaada seos hitaasti keltuaisvaahtoon. Pakasta seos, sekoita/vatkaa sitä muutama kerta ensimmäisten tuntien aikana. Anna jäätelön jäätyä kokonaan.

Puolukkakastike

1 dl vettä
3 dl puolukkaa
2 rkl sokeria

Mittaa kattilaan vesi ja puolukat, keitä minuutti pari kannen alla. Paseeraa mehu puhtaaseen kattilaan, lisää sokeri. Sokeria voi lisätä enemmänkin jos haluaa makeampaa kastiketta. Keitä kastiketta n. 10 minuuttia, tai niin että kastike vähän sakenee lisää. Käytä joko kuumana heti tai kylmänä myöhemmin.

torstai 5. tammikuuta 2023

Kermainen matsutakekeitto

 
Valmistin sienikermaa matsutakeista eli tuoksuvalmuskoista. Tällä kertaa kerman valmistus oli pääasiassa, mutta tietysti käytin sienet ruuaksi. Koska en ole vielä paljoa matsuja käyttänyt, halusin tehdä todella pelkistetyn keiton, jossa sienet olivat pääosassa. Kermassa liuotetuista sienistä tuli yllättävän kermainen keitto (ehkä ei muille olisi ollut yllätys), mutta olihan tämä ihan älyttömän hyvää. Sienissä on kiinteä koostumus ja keitto oli todella maukas ja täyttävä. Tämä on ehkä yksikertaisin sienikeitto minkä olen tehnyt ja myös ihan parhaita. Ja toihan tuo loistava (vaikka itse sanonkin) teeriliemi hienoa lisämakua keittoon. Yksinkertainen ulkonäkö, mutta maku oli jotain ihan omalla tasollaan. 
 
1 dl kuivattuja sieniä kermassa turvotettuna
3 dl hyvää teerilientä (tai mitä hyvää lientä vaan)
1 rkl vehnäjauhoa
suolaa

Liota sienet runsaassa kiehautetussa kermassa pari tuntia. Siivilöi kerma erikseen ja käytä keittoon pelkät sienet. Laita sienet ja hyvä liemi kattilaan, keitä muutama minuutti. Sekoita vehnäjauho tasaisesti joukkoon, jatka keittämistä viitisen minuuttia niin, että keitto suurustuu. Tarkista suola, riippuu liemestä että pitääkö suolaa lisätä. Nauti sellaisenaan.

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Matsutake creme brulee eli creme brulee tuoksuvalmuskasta

 
 
Sain sopivasti ennen joulua ihanan paketin Rovaniemeltä: ison pussillisen kuivattuja matsutakeja eli tuoksuvalmuskaa ja upeaa mustavahakasfudgea. Samana päivänä ovi kävi muutenkin tiuhaan, olin tilannut kotiin joulukalat (Maxin kala),  kukat eli kolme jouluista pikkukimppua (Kauklahden kukka) ja ruuat (Kauppahalli24). Siitä se joulufiilis alkoi, vaikka tänä vuonna olikin kuuseton ja muutenkin kukkia lukuunottamatta koristeeton joulu. 

En ole koskaan löytänyt yhtään matsutakea, luulisin kyllä tunnistavani sen jos löytäisin. Sieni on kiinnostanut minua valtavasti, ja olen lukenut siitä vaikka kuinka paljon ja katsellut tunnistuskuvia vuosien varrella. Nyt googlatessa löytyi kiva juttu muutaman vuoden takaa Suomen luonto -lehdestä, terveisiä vaan sinne Rovaniemelle 💚

Kuulin sieniviikonloppuna sieni-ikäväkurssilaisilta (sieni-ikävä viikonloppu, mikä mahtava konsepti!), että olivat tehneet siellä tattikermaa. Olin paistanut matsuja kerran pannulla ja ajattelin, että sienen aromaattinen maku sopisi hyvin jälkiruokiinkin. Niinpä sitten tein vähän isomman määrän matsutakekermaa jonka käytin mm. creme bruleeseen. Sokerin polttaminen ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin, mutta oli tämä silti todella hyvä jälkiruoka ja maultaan paras creme brulee mitä olen ikinä syönyt, ohjeena käytin vanhaa River Cottagen ohjettani.

4 dl kuohukermaa
1 dl kuivattua matsutakea eli tuoksuvalmuskaa

Aloita valmistamalla sienikerma: mittaa kerma kattilaan ja lisää kuivatut sienet joukkoon, voit vähän murskata niitä jos haluat. Nosta kerma kiehuvaksi, siirrä kattila sivuun ja anna kerman jäähtyä kannen alla tunti pari, tai enemmänkin. Siivilöi kerma, painele vähän sieniä että saat kaiken kerman talteen, ota sienet talteen muuta käyttöä varten (niistä lisää myöhemmin).

4 rkl sokeria
4 munankeltuaista
3,4 dl matsutake-kermaa

2 rkl sokeria
 
Vatkaa sokeri ja munankeltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma joukkoon ja  kaada seos uunin kestäviin annosvuokiin, tästä määrästä tulee 3-4 annosta. Siirrä ne isoon uunivuokaan, jossa on niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee suunnilleen kermaseoksen puolen välin korkeudella. Laita iso vuoka 150 asteeseen uuniin ja paista n. 50 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ihan kylmäksi. Ennen tarjoilua lisää sokeria tasainen kerros päälle ja polta sokeri tohottimella.
 
Sokeri paahtui hymynaamaksi, mutta rapsahti ihan oikeaoppisesti. Ja maku oli ihan sanoinkuvaamattoman hieno. 

lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 kohokohdat


 
Olen kirjoittanut monena vuotena erilaisia vuosikoosteita vuoden viimeisenä päivänä, ja ajattelin kirjoittaa taas vuoden tauon jälkeen tälle hiljaiselle vuodelle sopivan koosteen. Tällä kertaa en jaottele asioita kuukausittain, vaan nostan esiin muutamia vuoden tärkeitä muistoja,  tapahtumia ja oivalluksia.

 

 
Seuraavassa on listaus Vuoden 2022
  
 
Ei haittaa, että 50v-lahjan saa pari vuotta myöhässä, päinvastoin. Sain viettää upean pitkän viikonlopun Saimaan rannalla Hotelli Punkaharjulla. Uusia sieniystäviä, uuden oppimista, hyvää ruokaa ja viileässä uimista. Ehkä vuoden virkistävin viikonloppu, edelleen tulee hyvä mieli kun vaan ajattelenkin tuota reissua. Ps. Olen jo varannut uuden viikonlopun ensi vuodelle, hih, ei kerrota vielä kenellekään.

 

 
 
Kokosin heinäkuussä yhteen postaukseen monta upeaa paikkaa, missä viime kesänä tuli käytyä, lista olisi ollut vieläkin pidempi jos olisin sen kirjottanut myöhemmin. Suomi on täynnä toinen toistaan hienompia paikkoja, joten miksi ei pysyä täällä.



 
Blogikirjoitus: Aleksis Kiven päivä
 
Minut valtasi lämmin tunne, kun kirjoitin tämän vuoden Aleksis Kiven päivästä blogiin. Olen tehnyt niin  blogihistorian jokaisena vuotena, ja sen tajuaminen tuntui hyvältä. Sopiva kunnianosoitus lempikirjailijalleni, perinteistä ja pysyvää. Lokakuun luonto on juuri noin kaunista ja tämän vuoden ruoka oli täydellistä metsämiehen muistolle. Olen edelleen ihan fiiliksissä myös tuosta vaatimattomasta ulkotulipaikasta, paras ruoka tulee siinä.

 

 
Kasvi: Kukat
 
Tänä vuonna satsasin kukkiin (ylin kuva). Otin tämän vuoden harjoittelun kannalta, ja vaikka varmasti toisenlaisena kesänä tai paremmalla satsauksella olisin saanut vieläkin upeammat kukat, oli tämä vuosi rohkaiseva. Ensi vuonna on tarkoitus satsata vieläkin enemmän, jätän chilit ja tomaatit välistä ja laitan kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat kukille. Ensi vuonna meillä on isoja juhlia, ja yritän saada mahdollisimman paljon omia kukkia koristamaan kotia ja pihaa. Ja jos ei onnistu, niin ei sekään haittaa.

 

 
Positiivinen yllätys keittiössä: Kriikunahyytelö

Tänä(kin) vuonna on ollut monia onnistumisia keittiössä, vaikka kaiken kaikkiaan kaikki on ollut hyvin arkista ja välillä tuskaistakin. Mutta ehkä iloisimmaksi yllätykseksi silti nousi tämä vaatimaton kriikunahyytelö, se kuinka tavalliseksi luulemastani hillosta olikin niin moneksi, ja joka suorastaan nosti tavallisia ruokia ihan uusille tasoille. Joskus yksinkertainen on parasta.

 

 
Keitto: Haukikeitto
 
Tämä keitto, tämä päivä, tämä hetki. Niin paljon tunteita mahtuu pienelle keittolautaselle. Ehkä paras haukikeitto ikinä, minun tapa tehdä ruokaa on tässä parhaimmillaan. 

 

 
Leivonnainen: Kukko
 
Tämä kuningatarkukko, tämä hetki, tämä seura. Päivä, jolloin söimme isän ja miehen kanssa melkein koko kulhollisen kukkoa nälkäämme. Kirsikkakukko oli yhtä lailla hyvää, kukko on kyllä lempileivoinnainen ainakin tänä vuonna. 

 
Kirja: Suomaa
 
Tänä vuonna olen lukenut tai kuunnellut lähes 60 kirjaa. Paljon hyviä, ei juurikaan huonoja. Aiempaa enemmän tietokirjoja, elämänkertoja (Kaari!) ja loppuvuonna esikoisen yllytyksestä joulukirjoja (suosittelen!). Mutta kaikista kirjoista parhaimmaksi nousee (jopa niin, että kuuntelun jälkeen ostin kirjan itselleni joululahjaksi) Maria Turtcshaninoffin Suomaa. Kertakaikkisen upea kirja, miten hienosti suomalainen historia onkaan koottu yksiin kansiin, miten meidän luonto ja luonne onkaan saatu kerrottua jokaisessa tarinassa. Klassikko jo nyt.

 
Ilmiö: Ruokapreppaus 
 
Minä havahduin tähän termiin oikeastaan vasta tänä vuonna, kun Kaikki äitini reseptit Nanna sanoi minua mealpreppariksi. Olenhan minä sellainen tavallaan aina ollut; ketjutan ruokia, teen liemiä, patoja ja kastikepohjia arkea helpottamaan, kuten vaikka tuolla tai tuo eilinen ragu-postaus. Mutta en kyllä ole sellainen mealpreppari, joka laittaa viiden seuraavan päivän ruuan valmiiksi annoksiksi jääkaappiin, sinne muusit ja toastit odottamaan koko viikoksi. Sekin sopii varmasti monelle, mutta ei ole minun tapa helpottaa arkikokkausta. Maku edellä mennään edelleen, myös prepatessa (vai juurikin siinä?).

 

 
Etätyöoivallus: Eerikkilä ja kokkauslauantai
 
Tajusin jossain vaiheessa tätä vuotta, että lisääntynyt etätyö ei enää ole sellaista, jota jaksaakseen tarvitsee keksiä jotain erityistä, vaan se on jotain, jonka avulla jaksaa tätä nykyajan työelämää. Jossain vaiheessa vuotta huomasin, että teen n. 50% etätyötä ja saman verran lähityötä, ja se sopii minulle hyvin tässä työssä. Etätyö mahdollistaa tuollaiset Eerikkilän etätyöviikot tai mökillä työskentelyn (paitsi tänä vuonna en päässyt muutamaa yksittäistä päivää lukuunottamatta mökille töihin ollenkaan), ja se taas puolestaan lisää työssä jaksamista huimasti. Ja vaikka niissä etälounaissa on välillä miettimistä, niin jos välillä miettii vähän enemmän, sitten ei tarvitse.
 
 
Tällainen vuosi takana, ihan jees kun läjässä pysyi. Paljon lämpöä, pientä onnea ja hyvää mieltä vaikka pääasiassa kaikki olikin arkista tarpomista ja selviytymistä. Paljoa mitään ei tapahtunut, mikä tällä iällä on aina pelkkää plussaa. Ensi vuosi on juhlavuosi, paljon metatyötä ja oikeaa työtä edessä, mutta sekin on ok. Saattaa olla, että postaustahti hiipuu edelleen, mutta ainakin sieniä ja kukkia tiedossa jos ei muuta.
 
 
Hyvää ja sopivaa uutta vuotta 2023 kaikille!
 
  
 

perjantai 30. joulukuuta 2022

Peuraragu

 
Mies sai jokunen viikko sitten metsäkaverinsa kanssa nuoren peurapukin ja peuranvasan. Kinkut palvattiin, fileet ovat pakastimessa ja lisäksi meillä oli neljä kahden kilon pussia jauhelihaksi sopivaa lihaa palasina. Käytin ensimmäisen kahden kilon satsin jauhamatta (ai miten niin olin laiska joulun alla), ajattelin että kyllä se ragussa liha pehmenee jauhamattakin, ja niinhän se teki. Tästä tuli todella hyvä ruoka, yhdellä hauduttamisella meille viisi ruokaa ja lisäksi vielä hyvää kastiketta muutamalle ruualle.

Googlailin vähän ohjeita, ja totesin että raguja on niin monta kuin on tekijöitäkin. Minä kaivoin varastosta riistalle sopivan punaviinin, käytin kasviksia reilusti ainakin joihinkin ohjeisiin verrattuna ja heräsin aikaisin yhtenä sunnuntaiaamuna edelleen edullisen sähkön aikoihin. Tässä on ohje suunnilleen sellaisena kuin tein, varmasti teen toisenkin kerran.

2 kg peuranlihaa paloina
öljyä (n. ½ dl)
voita (n. 50 g)
3 tl suolaa
3 tl kuivattua timjamia
1 tl jauhettua mustapippuria
½ tl jauhettua valkopippuria
½ tl cayennepippuria
1 rkl kokonaisia viherpippureita morttelin kautta
5 laakerinlehteä
8 keskikokoista sipulia
4 keskikokoista/isohkoa porkkanaa
1-2 varsisellerin vartta
3 rkl vehnäjauhoa
3 tlk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyretta
2-3 dl hyvää peuralientä
4 dl hyvää punaviinia 

Ruskista lihanpalat erissä voin ja öljyn seoksessa kuumalla pannulla. Siirrä lihat haudutuspataan, ripottele suolaa ja mausteita päälle. Tarvittaessa huuhtele pannu vesitilkalla, kaada myös vesi pataan. Kuullota silputut sipulit, siirrä pataan. Kuori ja raasta porkkanat raastimen karkealla terällä, pilko varsiselleri ja kuullota niitäkin hetki pannulla. Jauhota kasvikset ja sekoita jauho tasaisesti kasvisten sekaan, siirrä pataan. Kaada pataan tomaattimurska ja -pyre, lisää lientä (tai vettä) ja kaada viiniä joukkoon. Sekoita kaikki hyvin sekaisin padassa ja hauduta pataa 8-9 tuntia asteuksella low. Minä pidin ensimmäisen tunnin pataa asetuksella high, ja sitten alensin lämmön. 
 
Kun kastike on hautunut riittävästi, sekoita sitä reilusti, liha hajoaa ihan sellaisenaan, minä autoin vielä vähän kahdella haarukalla. Koska söimme ensimmäisen aterian pitaleipien sisällä, kauhoin vähän pelkkää kastiketta pois padasta (pakastin tämän liemen muutamassa erässä nopeaa arkikokkausta varten). Lopputukoksena oli mureaa maukasta lihaa, joka maistui kaikille pitaleipien sisällä kasvisten  kanssa (ei kuvaa).

Pakastin yhden annoksen tortilloille, ja kaksi annosta pakastin liemen kanssa pastakastikkeeksi. Ja vielä jäi tämä annos joka syötiin yhtenä arkipäivänä pastan kanssa. Joulukuisessa valossa kuvattu kuva ei tee oikeutta herkullisuudelle.

Haudutuspata kulutti energiaa haudutusajan aikana 1,5 kwh. Pataa tehdessä päivän keskiarvo oli n. 20 c/kwh, eli padan valmistus kulutti energiaa n. 30 c ja siirto päälle. Ei minusta huono, ottaen huomioon, että padasta tulee meille n. 5 ateriaa ja lisäksi hyvää kastiketta useammalle aterialle.

perjantai 23. joulukuuta 2022

Aatonaaton 2022 kalapöytä ja balsamico-hauki


Perinteiseen tapaan söimme tänään kala-aterian, huomenna voi sitten keskittyä laatikoihin ja kinkkuun.  Blogihistorian ensimmäistä vuotta lukuunottamatta olen kirjannut ylös meidän aatonaaton kala-aterian ylös joka vuosi. Tänäkin vuonna meitä oli kaksi lipeäkalan syöjää koska suunnitelmat muuttuivat hieman. Lisäksi kuopus maistoi lipeäkalaa ensimmästä kertaa ihan pyytämättä, ja sanoi että se on ihan ok (jes!). Se olikin tänä vuonna erityisen hyvää, samoin kotikalja onnistui paremmin kuin aikoihin/koskaan (5 l vettä, 3 pss Tuoppi-uutetta, 1,25 pss hiivaa, sokeria vähän vähemmän kuin laatikon ohjeessa, viikko kylmässä). Pöytä on vähän ahdas, mutta sain sentään kaiken suunnilleen mahtumaan.

Tämän vuoden joulu on vähän tällainen välijoulu, tällä iällä olisi sopivaa jos joulu olisi ehkä joka kolmas tai neljäs vuosi, tosin nyt minä en ole ollut ainoa, joka on ollut vähän väsynyt tässä vaiheessa vuotta. Meillä jäi kuusi hankkimatta, piparit leipomatta ja koristeet laittamatta.  Ruoka on kuitenkin samanlaista kuin joka joulu, mutta onhan tämä vähän tällainen paperiserviettien vuosi. Mutta kun (lähes) kaiken tilaa kotiin, ei tarvitse kaloista, muusta ruuasta tai kukista tinkiä.  Eilen ovi kävi tiuhaan, kun ensin tuli kukkalähetti tuoden ihanat kukat Kauklahden kukasta, sitten Kauppahalli24 toi ruokatilauksen ja illalla vielä Maxin kalan auto kurvasi pihaan kaikkien kalojen kanssa (paitsi lipeäkalan olin ostanut Hakaniemen hallin Reitin kalasta). 
 
Teimme muutama vuosi ennen pandemiaa (joulukuussa 2018) jutun jouluisesta riistapöydästä Maaseudun tulevaisuuden Kantri-liitteeseen. Samassa jutussa oli miehen entisen työkaverin pari upeaa ohjetta hauelle. Tein mökin katiskasta tulleesta haesta limnologin balsamico-haukea. Tämä on huikea resepti, kannattaa tehdä! Hauki on loistava kala tällaiseen, sillä sen rakenne säilyy niin hyvänä.

Pöydässä oli seuraavat herkut:

Lohenmäti, smetana, sipulisilppu
Suolakeksejä ja saaristolaisleipää
 
Graavit lohi ja siika
Kylmä- ja lämminsavulohi 
Sipulisilli
Savulohitäytteiset ruiskupit

Balsamico-hauki (ohje lopussa)

Lipeäkala, voisula, maustepippuri ja suola
Keitetyt perunat

Sienisalaatti
Rosolli
Suolakurkut

Kotikalja ja lapsilla Coca-cola


Balsamicohauki


n. 500 g ruodonta haukea palasina (yli kiloisesta hauesta)
vettä 
1 rkl suolaa

Fileoi hauki ruodottomaksi, leikkaa suupaloiksi. Kiehauta haukipalat nopeasti suolavedessä, jäähdytä.

2 salottisipulia
muutama kevätsipulin varsi
2 chiliä (Ajit Cristal ja Fantasy)
2 valkosipulin kynttä
muutama kokonainen maustepippuri
4 laakerinlehteä
tuoretta timjamia
n. 2 dl vaaleaa balsamicoviinietikkaa
n. 2 dl rypsiöljyä

Lado haukipalat ja kasvikset pilkottuna lasipurkkiin. Kaada päälle etikka-öljyseos. Anna marinoitua vähintään pari päivää jääkaapissa, kääntele purkkia silloin tällöin. Kala säilyy kylmässä pidempäänkin, paitsi tulee kyllä syötyä ennen sitä. 

Ihana kala-ateria tänäkin jouluna. Aiemmin ajattelin lopettaa tämän postauksen sanoihin Näkemiin ja kiitos kaloista, mutta ehkä en kuitenkaan.

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Sienikeitto yhdelle kaksi eikun kolme kertaa


 
Tämän vuoden viimeisellä mökkireissulla (yli kuukausi sitten) sain vielä pienen määrän suppilovahveroita. Sopivasti yhdelle ruualle, tai vaihtoehtoisesti kahdelle runsaalle etälounaalle. 

Teen nykyisin etätöitä kaksi kolme päivää viikossa, mies suunnilleen saman verran. Välillä satumme etäilemään yhtä aikaa, välillä eri päivinä. Usein syömme jotain edellispäivien jämiä, joskus teen nopean pastan lounaaksi (savusimpukat ja/tai järvikala yleisin), välillä lounas kuitataan leivällä. Sellaisina päivinä kun olen yksin, tai jämiä on vain yhdelle, saatan tehdä itselleni nopean keiton. Ja vaikka ennenkin olen yrittänyt olla tarkka hävikin estäjä, on se nyt ihan ihan uudella tasolla kun kaikki menot ovat kasvaneet huimasti (sähkö, korot, ruoka, polttoaine...). Kun täällä istuu kylmässä ja pimeässä niin sähköfirman lähettämät sähkönsäästövinkit lievästi sanottuna ottavat päähän.

Tein kahtena päivänä itselleni noista sienistä sienikeiton (silloin yli kuukausi sitten). Kumpaankin käytin sellaisia raaka-aineita mitä oli jäänyt jostain muusta yli, toiseen keittoon juhlista jäänyttä tuorejuustoa ja salaatista unohtunutta kevätsipulia sekä vähän kastikejämää, toiseen edellisen päivän aterialta jääneet varsiparsakaalit. Kirjoitan tähän nyt keittojen ohjeet sellaisena kuin tein, mutta oikeasti ideana on se, että keittoon voi upottaa mitä tahansa mitä sattuu olemaan:

Suppilovahverokeitto I (kuvassa)

öljyä/voita
reilu kourallinen suppilovahveroita
1 sipuli
2 rkl ylijäänyttä kastiketta (kermaa, lihanesteitä, vehnäjauhoa, mausteita jne.)
1 rkl chili-paprikatuorejuustoa
vettä
(suolaa tarvittaessa)
kevätsipulia

Laita pannulle voita/öljyä ja lisää pilkotut sienet ja sipulit. Jatka paistamista niin kauan, että sienistä on ylimääräiset nesteet haihtuneet ja sipulit ovat pehmenneet. Siirrä sienet ja sipuli kattilaan, lisää kastikkeen jämä, tuorejuusto ja vettä niin että saat sopivan määrän keittoa. Tarkista suola, lisää tarvittaessa. Anna keiton kiehua muutaman minuutin ajan ja lisää lautasella iso määrä kevätsipulia. Hyvä keitto, niin hyvä keitto.


Suppilovahverokeitto II

reilu kourallinen suppilovahveroita
1 sipuli
1 dl hanhilientä (tai mitä tahansa lientä)
varsiparsakaalia pilkottuna

Laita pannulle voita/öljyä ja lisää pilkotut sienet ja sipulit. Jatka paistamista niin kauan, että sienistä on ylimääräiset nesteet haihtuneet ja sipulit ovat pehmenneet. Siirrä sienet ja sipuli kattilaan, lisää liemi ja keitä vähän aikaa. Lisää lopuksi pilkotut parsakaalit ja keitä hetki. Hyvä keitto, niin hyvä keitto. 
 
 
Bonuksena vielä nopea tattikeitto, jonka tein kourallisesta jämäksi jääneestä pastasta: laita kattilaan 2 dl vettä, kourallinen kuivattuja tatteja: liuotus n. puoli tuntia. Sen jälkeen hella päälle, vähän mausteita lisäksi (suolaa, timjamia, viherpippuria morttelin kautta tai mitä vaan), keittäminen pari minuuttia ja kypsät pastat joukkoon. Nopea ja yksinkertainen lounas joka voitti ainakin pussinuudelit lounaana jos ei muuta.

Niukan sienikauden 2022 viimeiset sienet

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Marraskuu - synttärikuu


Kuten blogia seuranneet tietävät, meillä on kaksi marraskuun lasta eli juhlia riittää tähän harmaaseen aikaan. Tänä vuonna juhlimme vähän perusteellisemmin, sillä esikoinen tuli täysi-ikäiseksi. Viikko sitten juhlittiin sukulaisten kanssa yhdessä, tänä viikonloppuna esikoinen juhli kavereidensa kanssa yökyläsynttäreiden merkeissä muun perheen vuokramökkeillessä yhden yön.

Viime viikolla juhlimme hyvin perinteiseen tapaan, vieraita tosin oli paikalla vähän vähemmän, yhteensä meitä oli 12 oma perhe mukaanlukien. Minä valmistin ruuan ja päälle juotiin kakkukahvit. Ruokana oli yksinkertaisesti hapanimelää porsasta ja riisiä, lisänä salaattia ja patonkia. Tämä oli helppo ruoka valmistaa juhlapäivänä, sillä olin paistanut lihat ja keittänyt kastikkeen edellisenä iltana valmiiksi, eli vähän ennen vieraiden saapumista piti vain paistaa paprikat ja sipulit ja sekoittaa kaikki yhteen, sekä keittää riisi. Tein tuon annoksen n. 3x, kasviksia vähän reilummin, ja siitä jäi vielä yhdelle aterialle ruoka. Juotavaksi oli tarjolla maitoa, mehua, vettä ja kuplavettä. Ruoka taisi maistua kaikille, ja erityisesti siskoni oli iloinen siitä, että kerrankin joku muu oli tehnyt ruuan ja hän pääsi valmiiseen pöytään. 


Esikoisen kakkutoiveina oli viime vuotiseen tapaan pätkis-vadelmakakku  ja kuopuksella jo perinteeksi tullut hedelmäsalaattikakku (joka oli jotenkin erityisen hyvää tänä vuonna). Kuopuksen kakun tein neljän munan kakkuna ja se meni melkein kokonaan, suklaakakkua jäi vähän enemmän. Leivoin myös tiikerikakun, jota on ollut tarjolla esikoisen nimiäisissä, monilla synttäreillä ja Prometheus-juhlassa. Juomana kahvia, teetä, limsaa ja mehua.



Esikoinen halusi järjestää kavereilleen perinteiset lasten kutsut. Vai pitäisikö sanoa että lähes perinteiset, sillä vanhemmat eivät olleet paikalla leikittämässä ja tarjoilemassa herkkuja. Ja olihan tarjolla myös kuohuviiniä ja kohtuudella muuta alkoholipitoista, sillä esikoinen on kaveriporukan viimeinen, joka tuli täysi-ikäiseksi. Tilasin perinteisesti kukat Kauklahden kukasta floristimestari Pirjo Kopilta, kimppuun oli piilotettu ihana yllätys syntymäpäiväsankarille. Tarjolla oli coctail-tikkuja, minipitsoja, mokkapaloja, prinsessakeksejä ja tietysti sipsiä ja karkkia. Vieraat ilmeisesti viihtyivät hyvin, meillä oli n. 10 nuorta joista puolet jäi yökylään. Nyt meillä on koti täynnä kukkia, ilmapalloja ja serpentiiniä!


Me muut olimme yhden yön mökkeilemässä, mies kävi vähän metsällä, saunoime, minä luin yhden kirjan ja uin avannossa sekä nukuimme riittävästi (toisin kuin synttärivieraat). Söimme sushia ja hyvän aamiaisen sekä ehkä vähän herkkuja. Tulimme kotiin illalla puoli kuuden aikaan, vieraat olivat poistuneet 10 minuuttia aiemmin. Nyt on enää yksi alaikäinen kotona eikä ole kuin yksi Wilma-tili jolle pääsen. Onnea lapsille ja kiitos kaikille vieraille!

Täysi-ikäisen lapsen toiveaamiainen: riisipuuroa ja luumusoppaa

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Hirvi-kriikunapata


Tein muutama viikko sitten ihanaa kriikunahyytelöä. Sanoin kyllä siinä kirjoituksessa, että ei ehkä ole ihan lempihilloania vaikkakin hyvää, mutta tämän hirvipadan jälkeen otan kyllä sanani takaisin. Miten upeasti hillo maustoikin hirvenlihan. 
 
Selailin hyytelönkeiton jälkeen vähän keittokirjojani hillon hyödyntämistä varten, ja River Cottagen kirjoistahan monia ideoita löytyi. Tämänkin ohjeen esikuva löytyy Fruit Everyday -kirjasta. Pekonin olisin varmaan jättänyt pois, mutta kun aiemmalta kokkaukseslta sitä oli jäänyt muutama siivu, niin tietysti käytin sen hävikin estämiseksi. Hirvenlihan olin saanut isän pakastimesta, muuten olisin varmaan käyttänyt peuraa.
 
öljyä
50 g hyvää pekonia
2 isoa sipulia
2 isohkoa porkkanaa  
1 kg hirven patalihaa
suolaa, pippuria myllystä
1 rkl vehnäjauhoa
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
laakerinlehti tai pari
2 rkl punaviinietikkaa
n. ½ l hyvää lientä
 
3 rkl kriikunahyytelöä
 
Laita pannulle tilkka öljyä ja paista suikaleiksi leikattu pekoni siinä. Kun rasva on irronnut ja pekoni on saanut vähän väriä, lisää kuoritut ja pilkotut kasvikset. Kun kasvikset ovat saaneet vähän väriä, siirrä ne syrjään ja jatka paistamalla liha kuumalla pannulla. Suolaa ja pippuroi sopiviksi kuutioiksi leikattu liha sekä ripottele vähän vehnäjauhoja päälle. Paista aina pienehkö määrä lihaa kerralla, siirrä syrjään ja jatka seuraavalla satsilla.  Kaada lopuksi kaikki lihat ja kasvikset takaisin pataan, lisää yrtit ja nesteet. Laita pata kansi päällä 225-asteiseen uuniin ja laske lämpö heti n. 140 asteeseen ja anna padan hautua vajaa 2 h. Ota pata uunista, mausta se hyvällä määrällä kriikunahyytelöä, sekoita, ja  anna vielä hautua puolisen tuntia.

Pata syötiin perunamuusin, salaatin ja kriikunahillan kanssa. Hyvä ruoka, niin tosi hyvä.

maanantai 10. lokakuuta 2022

Aleksis Kiven päivä ja hirvipaisti

 
Tänään on taas liputuspäivä ja lempikirjailijani juhlapäivä. Juhlan kunniaksi valmistin pienen hirvipaistin mökkiolosuhteissa (kuten arvata saattaa: eilen). Paistin lopputulos meni arvailuksi, sillä en tiennyt paistin painoa eikä mökillä ole (oma moka) edelleenkään paistomittaria. Mutta ehkä sitä kokemusta on sen verran kertynyt, että arvioin paistin painoksi vähän vajaa 2 kg ja ajaksi uunissa 2 h, ja lopputulos oli juuri sellainen kuin halusinkin. Paistista riitti hyvin nälkäisten aterialle, seuraavan päivän arki-illalliseksi sekä isälle parin kolmen päivän aterialle.


Aterian kokoaminen vaati vähän vaivannäköä, mutta kaikki oli sen arvoista. Omavaraisuusaste oli myös huima: hirvi oli isän ampumaa, perunat, kasvikset ja yrtit mökin kasvimaalta, sienet (se kourallinen) lähimetsästä ja katajanmarjat mökin pihasta. Aamulla ennen sieneen lähtöä laitoin lihan marinoitumaan, siitä parin tunnin päästä tein tulet ulos. Hiillosta odotellessa hain kasvimaalta kasvikset ja yrtit. 

hyvää hirvipaistia (vajaa 2 kg)
tuoretta rosmariinia
tuoretta timjamia
katajanmarjoja (n. teelusikallinen)
1 tl viherpippuria
vähän kuivattua chiliä
2 tl suolaa
2 rkl öljyä
 
1 iso porkkana
1 iso sipuli
varsisellerin varsi
rosmariinia ja timjamia
1 dl vettä
 
Siisti hirvenpaisti tarvittaessa. Hiero yrtit ja mausteet morttelissa, sekoita ne öljyyn suolan kanssa. Levitä yrttiseos tasaisesti lihalle ja anna maustua pari tuntia tai enemmän.

Vihannespeti lihalle

Valmista ulkotuli jos mahdollista. Grillaa hyvä pinta lihaan (tai paista kuumalla valurautapannulla) ja aseta liha uunipannulle porkkanan, sipulin, sellerin ja yrttien päälle. Lisää vähän vettä vuokaan ja paista n.  125 asteessa kaksi tuntia (tai käytä paistomittaria ja kypsennä haluttuun lämpöön). Kääri liha folioon ja anna vetäytyä vähintään 20 minuuttia, minulla meni nyt n. puoli tuntia.


Sillä aikaa kun liha vetäytyi foliossa valmistin uuniperunat ja juurekset: vähän öljyä, timjamia ja suolaa ja 250 astetta n. 25 minuuttia. Valmistin myös sienikastikkeen, tai oikeastaan sienillä maustetun sipulikastikkeen: käytin kastikkeeseen ison sipulin ja kourallisen (kahden päivän saalis!) suppilovahveroita, sekä liemen joka syntyi paistista. Täydellinen juhla-ateria.
 
Hyvää Aleksis Kiven päivää kaikille!

Aamu-uinnin jälkeinen paluu, oma varjo on pitkällä

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Kriikunahyytelö


Tänä vuonna kriikunoita oli paljon, aivan kuten luumujakin, oksat ihan notkuivat hedelmien painosta. Käytiin isän kanssa katsomassa pensaita/puita muutama viikko sitten, silloin eivät vielä olleet ihan kypsiä (kuva siltä kerralta), mutta viikko sitten olivat juuri sopivan kypsiä. Kriikunassa on pyöreä kivi ja selvästi vähemmän hedelmälihaa suhteessa kokoon kuin vaikka luumuissa. Mutta hyviä ne ovat, lapsuuden herkkua: kriikunat olivat kypsiä aina perunannoston aikaan ja niitä oli kiva syödä serkkujen kanssa.

Minun aika/kärsivällisyys ei riitä kriikunoiden kivien poistamiseen, eikä se olisi (mielestäni) järkevääkään, eli keitin hillon näin:

n. 3 l kriikunoita
n. 3 dl vettä
2 l siivilöityä kriikunasosetta
1 kg hillo- ja marmeladisokeria

Laita kriikunat isoon kattilaan, lisää pohjalle vähän vettä. Keitä kriikunoita niin, että alkavat hajoilla, muistaakseni keitin vartin verran, sekoita muutaman kerran. Kaada kriikunat siivilään ja painele kaikki neste ja hedelmäliha siivilän läpi puhtaaseen kattilaan. Minä käytin ihan tavallista siivilää jonka läpi myös hedelmäliha mahtui hyvin läpi. 

Lisää mehun joukkoon hillo- ja marmeladisokeri, keitä hiljalleen vielä kymmenisen minuuttia. Purkita puhtaisiin purkkeihin.

Hyytelö sopii hyvin esim. riistalle, kastikkeiden mausteeksi, jälkiruokiin, leivontaan, jäätelön kaveriksi, ihan mihin vaan. Ei ehkä mikään ihan lempihilloni, mutta hyvinkin monikäyttöinen sillä sopii hyvin sekä suolaisen että makean viereen.

perjantai 30. syyskuuta 2022

Luumu-inkiväärihillo

 
Tämä vuosi on ollut hyvä luumuvuosi. Olen kerännyt mökiltä yhteensä yli ämpärillisen noita ihania keltaisia luumuja, keitin niistä jo aiemmin isot satsit hilloa ja chutneyta. Viime viikonloppuna toin vielä niin paljon luumuja, että niitä oli pakko säilöä syömisen lisäksi, vaikka jääkaappi pursuaakin hilloja ja kaikkea. Samaan aikaan olin löytänyt kotimaista inkivääriä kaupasta: oli helppo keksiä millaista hilloa tekisin. Ja koska jääkaappiin ei enää oikein mitään sopinut, keitin hillon vähän vähemmällä sokerilla pakastimeen, ei minulla ollut hillosokeriakaan. Toki voit säilöä hillon purkkeihinkin jääkaappiin tai kellariin ja/tai käyttää hillosokeria, mutta minä tein nyt näin:

1½ kg luumuja kivet poistettuna
750 g sokeria
n. 2 rkl raastettua (kotimaista) inkivääriä

Halkaise luumut ja poista kivet. Punnitse luumut ja laita ne kattilaan. Jos et halua kovin makeaa hilloa, lisää sokeria puolet luumujen painosta. Keitä hilloa 10-15 minuttia ja lisää raastettu inkivääri. Inkiväärin määrä riippuu inkivääristä ja siitä kuinka inkivääristä haluat, eli sen määrä ohjeessa on suuntaa antava. Kannattaa maistella hilloa ja lisätä inkivääriä tarvittaessa. Purkita hillo kuumana, tai anna jäähtyä ja pakasta se rasioissa. Ihana hillo leivälle, pullaan/leivontaan tai ruuanlaittoon. 
 

Tein sinisistä luumuista ihanaa luumupaistosta Satu Koiviston ohjeella. Tein ohjeen 1½-kertaisena, ja sitä riitti maanantaijälkiruuaksi ja parille päivälle aamiasjugurtin lisäksi. Upea paistos, teen toistekin.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Sieni-iloittelua Punkaharjulla

Viikonlopun sieninäyttelyä

Minä olin jo pidempään miettinyt Hotelli Punkaharjun sieniristeilylle tai sieniviikonloppuun osallistumista, ehkä olin joskus asiasta saattanut mainita ääneenkin. Nyt kävi niin, että sain työkavereilta 50v-lahjaksi lahjakortin sieniristeilylle (hyvä täyttää heti pandemian alettua 50 v, kun tuntuu säilyvän ikuisesti saman ikäisenä kun muistamisia tulee edelleen). Ja samaan aikaan sain muitakin muistamisia (mm. isältä) joiden turvin päätin osallistua risteilyn lisäksi myös sieniviikonloppuun heti perään. Mies oikein yllytti tekemään kaiken pitkän kaavan mukaan, ja hyvä niin, olipahan nimittäin melkoinen reissu.

Uintimaisema
 
Varasin junamatkan Luston asemalle vieruspenkkeineen ja lähdin torstaina lounaan jälkeen matkaan. Tein junassa töitä menomatkan (sekin on niin kivaa), evääksi hain marjoja Hakaniemen torilta (parhaat eväät on puolukkaa ja vadelmaa). Saavuin perille alkuillasta ja sisäänkirjautumisen jälkeen menin suoraan uimaan Saimaaseen. Tämän jälkeen vielä hyvä illallinen ravintolassa sekä rentoutumista ihanassa Metsähuoneessa. Torstain ja sunnuntain väliin mahtuikin monta uintia ja saunaa, ihan huippua uida Saimaassa tähän aikaan vuodesta.

Vihertuoksumalikka
 
Perjantaina osallistuin sieniristeilylle. Ihana laivamatka Saimaalla, kaksi saarta, kaksi sieniretkeä, maukas lounas ja maistuvat kahvit (=teet) mennen tullen. Ja mukava ja kiinnostava seura. Ei haitannut yhtään, että olin yksin liikenteessä sillä tutustuin laivalla ihaniin (sieni-)ihmisiin. 
 
Kuten moni tietää, tämä on ollut ihan katastrofaalisen huono sienivuosi monin paikoin, mutta silti saimme yhdessä yli 50 erilaista sientä risteilyn sieninäyttelyyn. Minä opin kerralla uuden syötävän sienen eli vihertuoksumalikan. Kuten Saimi Hoyerin ilmeestä huomaa, siinä on aivan ihana aniksen tuoksu.

Risteilyn jälkeen jatkoin Hotelli Punkaharjulle Jukka Pojan keikalle. Hyvä ruoka, ihana tunnelma ja kaikesta huokuva lämpö. Paras hetki on parhaillaan, ei mulla muuta.

Monivyöseitikki ja kangastatti
 
Lauantaina alkoi sitten sieniviikonloppu: lauantain ja sunnuntain pitkiltä sieniretkiltä yli 80 lajia näyttelyyn. Ruokasieniä löytyi jonkin verran, minulla pääasiassa limanuljaskaa ja muutama herkkutatti. Lahjoitin omat sienet keittiöön kuten teki moni muukin.

Aamiainen maisemalla
 
Sieniviikonloppuun kuului myös upea ruoka. Harvinaisen upeat aamiaiset paikallisista raaka-aineista ja tuotteista (ja hyvä tee!), hyvät keittolounaat ja lisäksi sieni-illallinen pitkän kaavan mukaan. Illallinen meni heittämällä ihan parhaisiin ravintolakokemuksiini ikinä: yli viis tuntia  toinen toistaan parempia sieniruokia hyvässä seurassa kuunnellen mitä mielenkiintoisempia tarinoita. Kaikki aloitettiin neljän sienen maistelulla ja siitä ilta jatkui kymmenellä ruoka-annoksella. Ja tuo sorsa; lapsuudesta lähtien hyvää sorsaa syöneenä sanoisin, että tuo oli ylivoimaisesti paras sorsa-annos mitä olen ikinä syönyt. Ateria päättyi vihertuoksumalikkafudgeen mikä teki kunniaa minun uuden oppimiselle.

 
 
Sorsaa ja mustavahakasta
 
Sieniviikonlopussa taisi olla keskimäärin kolmenlaisia sieni-ihmisiä: intohimoisia sienestäjiä jotka tuntevat huiman määrän sieniä, sitten sellaisia tavallisia sienestäjiä jotka keräävät sujuvasti monia ruokasieniä (minä taidan kuulua tähän joukkoon), ja sitten sellaisia, jotka eivät välitä tai edes kamalasti pidä sienistä. Mutta mikä hienointa, kaikki saivat varmasti hienoja kokemuksia ja jokainen oppi uutta. Vähän samalla tapaa kuin River Cottagen ruokakursseilla, kaikki oppivat omalla tasollaan. Mikä ihanuus seurata intohimoisia ja päteviä opettajia, se tiedon määrä on valtava 💚 
 
Herkkutatti-iloa

En minä edes osaa kirjoittaa miten nuo kolme päivää vaikuttivat, tuntuu ettei mitkään sanat tee oikeutta kokemukselle. Sain uusia ystäviä, ihania kokemuksia ja muistoja sekä opin paljon uutta. Mitään muuta ei tarvitse, hyrisen edelleen onnesta. Ei tarvitse haikailla ulkomaiden ruokakursseille kun meillä on tällaista. Sanoinkin ehkä sata kertaa "sitten seuraavalla kerralla...". Ehkä/toivottavasti se seuraava kerta on esikoisen kanssa yhdessä vaikka jo ensi vuonna 💚 Kiitos Saimi, kiitos Jarkko, kiitos Virpi ja kiitos kaikki muut 💚
 

tiistai 30. elokuuta 2022

Ajatuksia puutarhasta

 
Kukas sitä omia aikaansaannoksia kehuu jos itse ei kehu? Olen miettinyt näitä puutarha-ajatuksia pitkään, mutta ehkä kirjoittamisen kimmokkeena toimi podcast (terveisiä vaan sinne Kivistöön) jossa lueteltiin ihania puutarha-aiheisia sometilejä. Heitin vitsillä hirveän kuvan vuohenputkien valtaamista karviaisista instagramiin "ihmetellen" että jo on ihme kun oma marjatarha ei päässyt suosikkilistalle. Kukapa sitä haluaisi katsella toisten vuohenputkien peittämiä marjapensaita tai juolavehnäistä savista kasvimaata, kun tarjolla on toinen toistaan upeampia oikeita puutarhoja ja siistejä kasvimaita. Eikä niitä rikkaruohoja kukaan kehtaa julkisesti kenellekään näyttää, ei niitä ainakaan somessa näy. Ja sitten aloinkin miettiä, että onko meidän estetiikan kaipuu niin suurta, että keskeneräinen ja -kertainen ei mahdu someen eikä muihin julkaisuihin.

Paitsi minä kyllä haluaisin nähdä myös muita puutarhoja kuin niitä viimeisen päälle kauniita (vaikka eniten tietysti niitä kauniita kuten Kielometsä). Mutta haluaisin nähdä millaisista epätoivoisista viritelmistä saadaan kuitenkin satoa, marjoja, kukkia ja kaikkea mahdollista. Haluaisin kuulla siitä, että miten ihmiset pärjäävät, kun arki ja työt kaatuvat päälle mutta sen lisäksi on vielä halua hoitaa puutarhaa tai palstaa tai muuta kasvimaata. Joista kuitenkin ehkä saadaan ihan kelpo satoa, joinain vuosina parempi ja joinain  huonompi, mutta saadaan kuitenkin. Kannustusta siihen, että kun aika ei riitä, niin silti kannattaa yrittää. Kannustustamista ja inspiraatiota maan hoitamiseen jaksamisen ja ehtimisen verran.
 
Tarvitsemme armollisuutta mutta ennen kaikkea kaikkea tarvitsemme inspiraatiota ja rohkaisua siihen, että vähempikin voi riittää, ja se on ihan riittävän hyvä. Pienikin omavaraisuuden aste on enemmän kuin ei mitään, että kannattaa viljellä pienestikin ja vähän sinne päin ennemmin kuin ei ollenkaan

Pitää myös muistaa, että maat ovat erilaisia. Tällainen uusmaalainen vanhaa merenpohjaa oleva savimaa on ihan erilaista viljeltävää kuin vaikka Hämeessä oleva viljava maa. Mutta jonkun se on savimaatakin viljeltävä, ja vähän suuremmalla työllä on saava vähän vaatimattomamman sadon. Mutta sekin on riittävän hyvä. Perunoissa on pysytty täälläkin, ja lisänä on ollut vaikka mitä muuta härkäpavuista kukkiin.

Voisiko siis tällainen keskinkertainen pienviljelijä toimia jollekin inspiraationa ja innoittajana, vai haluammeko nähdä ja kuulla pelkästään upeista puutarhoista? Minulla ei ole vastausta, paitsi että minä näkisin mielelläni sitä keskinkertaista ja keskeneräistä puutarhanhoitoa muiltakin. Jossei muuta, niin vertaistueksi ja hyväksi mieleksi.

Ps. Eikö olekin ihanat kukat! Siemenet on tilattu Monosillagardenista. Ihan kaikki ei itänyt, osan saatoin kitkeä rikkaruohojen mukana pois, osalle ei ehkä riittänyt vesi tai ravinto, mutta olen silti saanut kesän aikana monta kaunista kimppua. Ei täydellistä tai kovinkaan runsasta,  mutta silti riittävän hyvää.