lauantai 30. elokuuta 2014

Tämän hetken mietteitä


Tämän postauksen kuva on kopsattu luvan kanssa Puutarhan ja Hellan välissä -blogista. Ulla oli tehnyt kuvan, koska oli turhaantunut jatkuviin einespostauksiin ja sen sellaisiin. Minäkin ajattelin laittaa saman kuvan sivuun tiedoksi, että tämä blogi on tehty omalla rahalla ilman yhteistyötä kenenkään kanssa; ja samalla tiedoksi, että jos jotain kauppaa tai tuotetta kehun, kehun sitä ihan omasta vapaasta tahdosta omalla rahalla ostettuna ilman, että kehuttava taho siitä edes mitään tietää.

Täytyy todeta, että minäkin, kuten Ullakin, olen melkoisen kyllästynyt jatkuviin einesmainoksiin, mitä monet ennen niin hyvätkin blogit nykyään tarjoavat. Olen myös kyllästynyt siihen, että sauvajyväsen FB-sivu on nykyään täynnä "äänestä minua" -postauksia. Olen lopettanut äänestämisen kokonaan (anteeksi kaikille), lukuunottamatta sitä kuukauden ruokahaastetta, sillä en jaksa niitä jatkuvia kisapostauksia milloin mistäkin. Tiedostan kyllä, että juuri kisapostauksia varten tulee keksittyä jotain uutta ja ennentekemätöntä, mutta jos ne kumminkin pyörivät jonkun tusinaviinin (jota en juo kumminkaan) tai eineksen tai milloin minkäkin ympärillä, niin minua innostavat innovaatiot ovat aika kaukana.

Tiedostan kyllä, että jokainen yhteistyötä tekevä tekee yhteistyötä vain blogiin sopivien tahojen kanssa, eikä kehu mitään mitä ei tarkoita. Tämähän on kuultu moneen kertaan. Kuitenkin kirjoituksista ei koskaan käy selville, että olisiko kyseinen tuote tai kokemus kaiken sen rahan arvoista, mitä se oikeasti maksaisi. Kyllähän kuka tahansa ottaisi mitä vaan kameroita ja illallisia ja jotkut jopa eineksiä, mutta yleensä näissä arvosteluisa ei (muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta) käy ikinä selville se, että olisivatko ne jutut kaiken sen rahan arvoista, mikä tavallisilta ihmisiltä niihin menee. Siis oikeasti sen arvoista. Siten ne ovat arvottomia postauksia minulle kuluttajana, ja monet postaukset vielä lisäksi sisällöllisesti köyhiä.

Tiedän senkin, että Suomessa bloggaajia on suhteessa paljon ja bloggaajien kaupallinen yhteistyö on edellä monia muita (kaikkia?) maita. Se varmasti on hieno asia josta voi olla ylpeä yleisesti, mutta kovin huonosti se tuntuu sopivan siihen, millä tavalla minä haluan pitää blogiani ja millaisia blogeja seuraan. Monia kivoja seurattuja blogeja on tippunut matkan varrella pois, mutta onneksi uusia kivojakin blogeja syntyy koko ajan. Toivon kuitenkin että tälläisille riippumattomille blogeille riittää lukijoita jatkossakin. Tähän asti on riittänyt, 20 000 käyntiä kuukaudessa ei ole ihan vähän, vaikka ei tietenkään vedä vertoja niille todella suosituille ruokablogeille. Mutta niin kauan kuin täällä riittää lukijoita, ajattelen että myös riippumattomilla ei-kaupallisilla blogeilla on kysyntää. Pysytään linjoilla!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Puutarhan aakkoset, O-U

Kuva vuodelta 2011


En millään meinannut saada tätä osaa valmiiksi, jotenkin tuo Q tuntui hankalalta kirjaimelta. Huijasin sitten sen verran, että otin siihen tuotteen, vaikka alun alkaen ajattelin etten ota mitään yksittäisiä tavaroita tähän sarjaan.

O Omavaraisuus, tai lähinnä siihen pyrkiminen. Tiedostan kyllä, ettei se ainakaan minulle mahdollista, mutta siihen on kiva pyrkiä niiltä osin kuin mahdollista.  Omavaraisuus antaa vapauden tunnetta, ja ennen kaikkea tyydyttää primitiivistä selviytymisviettiä.

P P*ska (anteeksi ruma sana), mutta kyllä se niin on, että kompostin ohella ihan parasta maanparannusainetta. Palstalla käytössä hyvin palanut hevosen- ja lehmänlanta sekä kanankakka, mökillä lisäksi vielä hyvin palanut makki. Kaikki kiertää, ja maailma pelastuu ainakin pienen palan verran. Ja kyllähän se on todettava, että ilman pistolapiota en selviäsi tuolla savisella aarillani.

Q QuikFit-sarja, joka pelastaa siltä, ettei pieni puutarhavaja olisi täynnä täynnä pitkiä varsia, joiden päissä olisi erilaisia työkaluja. Kun on muutama varsi, ja niihin käyvä setti tarpeellisia työkaluja, tilaa menee vähän vähemmän. Ja tilaahan ei ainakaan täällä ole lähellekään riittävästi.

Ruukkupuutarha eli kaikki chilit ja tomaatit. Tärkeä osa viljelyksiäni, vaikka kieltämättä tämä vuosi vetää mielen matalaksi, sillä tomaatteja ja chilejä ei ole tulossa kuin ihan yksittäisiä kappaleita. Onneksi elantoni ei ole siitä riippuvaista. Parhaina vuosia tomaatteja tulee kymmeniä kiloja ja chilejä useita kiloja.

S Sadonkorjuu on kauneimpia suomenkielisiä sanoja. Alkaa kesällä ja jatkuu pitkälle syksyyn tai talveenkin. Parhaimmillaan sitä, että kaikki ruoka on omaa satoa, siitä nauttii sekä henkisesti että ruumiillisesti; pahimmillaan sitä, että säilötään, hillotaan, kuivataan, pakastetaan öitä myöten, ollaan silmät ristissä kiukkuisia ja mietitään että tässä ei ole mitään järkeä, että ENSI VUONNA tiedän paremmin. Kumpaakin saa kokea, ihan joka ikinen vuosi. Ässään mahtuu paljon muutakin, mistä olisi voinut kirjoittaa, kuten sammakot, sipulit, siemenet ja tietysti se savimaa.

T Toukotyöt, se toinen suomenkielisistä lempisanoistani. Toukotöiden aikaan herään eloon toden teolla, elo on niin fyysistä niin fyysistä, paikkoja kolottaa ja mieli käy ylikierroksilla koko ajan. Suunnittelutyö on tehty aikaisemmin, toukotöiden aikaan vain pusketaan menemään. Sen jälkeen on aina voittajafiilis, konkretiaa ihan parhaimmillaan.

U Unelmat liittyvät puutarhaan hyvin olennaisesti. Olen enemmänkin kuin tyytyväinen siihen mitä nyt on, ja suorastaan kiintynyt jopa siihen aarin savilänttiin, mutta silti unelmoin isommasta kasvimaasta, paremmasta mullasta, sopivista säistä ja ennen kaikkea kasvihuoneesta. Se tuntuu olevan se mahdoton asia mitä en vaan tule saamaan, eli unelmoin edelleen. Niin, ja unelmoin kunnon maakellarista.


Aikaisemmat osat tässä:

H-N

perjantai 22. elokuuta 2014

Kirkas kalakeitto + fregola-pastaa


Tässä taas on hyvä esimerkki, siitä, miten nopeasti ja helposti voi tehdä hyvää ruokaa, joka nostaa perjantai-illan arjen yläpuolelle. Nopeuteen tosin kuuluu, että pakastimessa (tai jääkaapissa) on hyvää kalalientä valmiina. Toki sen voi keittää samalla, mutta silloin keiton valmistamiseen menee enemmän aikaa kuin vartti.

1 l kalalientä
1½-2 dl Fregola-pastaa
voita
1 pienehkö sipuli
½ fenkolia
500g hyvää kalaa (minulla oli nyt lohta)

tilliä

Kiehauta liemi ja laita sinne Fregola-pasta kiehumaan. Viipaloi sipuli ja sen verran fenkolia kuin haluat. Kuullota niitä pannulla voissa. Kuutioi kala. Kun pasta on melkein kypsää (minulla meni n. 8 minuuttia) lisää kasvikset pannulta, anna kiehahtaa ja lisää kala, anna kiehahtaa. Lisää tilli lautasella, ja nauti aivan ihanasta ja vähän erilaisesta kalakeitosta. 

Kuva ei tee mitenkään oikeutta keiton maulle. Ja pasta painuu pohjaan, eli keittoa kannattaa sekoittaa ennen kuin sitä kauhoo lautaselle. Tätä tulee tehtyä toistekin!

torstai 21. elokuuta 2014

Kurpitsapannukakku


Meiltä jäi osa paahdetusta Potimarron-kurpitsasta syömättä, vaikka hyvää se olikin. Pöydällä oli koululaiselta päivällä unohtunut avonainen maitopurkki. Jääkaapissa oli turkkilaista jugurttia, jonka parasta-ennen-päiväys oli heinäkuulta. Omatunto kolkutti, kun olin juuri vähän aiemmin joutunut heittämään pilaantuneen kesäkurpitsan, homeista leipää ja ruuan jämiä roskiin ihan omaa huolimattomuutta ja ja mitä lie - ihan luuseriolo. Mutta vakaa aikomus nousta sieltä itsesäälin ja murheen alhosta: miten loistava nousu tästä tulikaan!

n. 200-300 g paahdettua kurpitsaa, kaneli on kiva bonus
6 dl maitoa
2 dl jugurttia
4 munaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
4 dl jauhoja

voita

Laita kurpitsa ja maito kulhoon ja aja sauvasekoittimella kurpitsat sileäksi. Lisää jugurtti (tai käytä koko määrä maitoa jos ei ole mitään hävikkiongelmaa odotettavissa), munat, suola, sokeri sekä jauhot, ja vatkaa taikina tasaiseksi. Anna turvota puolisen tuntia. Vuole pellillä olevalle leivinpaperille ohuita voilastuja ja kaada taikina niiden päälle. Paista 225 asteessa 30-35 minuuttia. Ripottele päälle sokeria ja nauti tuoreiden marjojen tai hillon kanssa.

Ihan mielettömän hyvä pannukakku, ihan parhaita mitä ollaan syöty. Ja minulla hyvä mieli, kun kohta-pilalle-menevä-maito sekä ainakin kolme viikoa yli parasta ennen jugurtti, puhumattakaan tuosta rakkaudella kasvatetusta ja huolella hyysätystä kurpitsasta, tuli käytettyä. Yhden illan iltapala oli suuri menestys, kaikella tapaa.

tiistai 19. elokuuta 2014

Härkäpapua, vuohenjuustoa ja yrttejä



Taas kerran loistava kasvisresepti River Cottage Veg Everyday -kirjasta. Ohjeessa suositeltiin tätä tapas-pöytään tarjolle, tai leivän päälle, tai käärimään johonkin (vaikka rieskaan) lounaalle. Minä tein pienemmän annoksen, sillä pieniä härkäpapuja ei ollut tämän enempää mökillä, palstalla ei enää ollenkaan. Laitan tähän kuitenkin ohjeen sellaisena kuin se oli kirjassa, 4-6 annosta.

400-500 g pieniä härkäpapuja (n. 1½ kg palkoineen)

125 g pehmeää, mietoa vuohenjuustoa
4-5 rkl maustamatonta paksua jugurttia
kourallinen yrttejä (minulla ruohosiuli, timjami ja persilja)
aavistus valkosipulia murskattuna
pippuria

Keitä härkäpapuvut, koosta riippuen minuutti pari (käytä siis vain pieniä papuja). Jäähdytä pavut heti kylmässä vedessä. Jos pavut ovat riittävän pieniä, niistä ei tarvitse poistaa nahkamaista kuorta, isommista poista se. Sekoita kulhossa juusto ja jugurtti haarukala painellen, lisää silputut yrtit, vähän valkosipulia, härkäpavut ja mausta pippurilla. Sekoita ja nauti sellaisenaan salaattina, leivän päällä tai wrappina.





Keräsin viime viikolla palstan härkäpavut, olivat tänäkin vuonna ehtineet liian isoiksi. Papuja tuli reilu ämpärillinen, niiden työstämiseen meni yhteensä n. 3 tuntia. Sain n. 1½ l valmiita papuja, jaoin ne kolmeen osaan eli saamme niistä kolme ruokaa. Joskus ruuan tie pellolta lautaselle on vähän työläämpää kuin joskus toiste.



Tänä vuonna minulla oli useampia lajikkeita härkäpapuja. Niistä yksi kuivui suoraan pellolle. Kävin sunnuntai-iltana keräämässä ne kaikki sateiden alta pois, ja hyvä niin, vettä nimittäin on tullut (en valita, toteampa vaan, että kasvukaudella sitä vettä odotettiin ja odotettiin, ja 3 mm tuli kuuteen viikkoon. Nyt kun pitäisi päästä puimaan ja keräämään satoa, vettä tulee koko kesän edestä. Sieniä ei vieläkään.) Nuo pavut saavat vielä hetken kuivata tuossa tarjottimella, sitten kerään pavut talteen ja keksin niille talvella jotain käyttöä, silloin kun mikään tuore ei kasva. Ja osan säästän siemeniksi ensi kevättä varten. Hyvä sato härkäpavuista tänä vuonna.

lauantai 16. elokuuta 2014

Elokuun sadonkorjuuta ja potimarron-kurpitsa uunissa

Lehtikaalia ja potimarron
Keskikesän eli heinäkuun ylenpalttinen vihreys on muuttunut loppukesän eli elokuun kellan- ja ruskeanvihreäksi. Palstalta tulee satoa enemmän kuin mitä meinaa ehtiä käyttää/säilöä mutta yritän pysyä sadonkorjuussa mukana.  Mehut on keitetty, tänä vuonna tuli seitsemän ämpärillistä viinimarjoja mökiltä, eli sain tehtyä 7 maijallista. Karviaisia on syöty litratolkulla, ja hilloa ja tahnaa saatu keitettyä. Vadelmia ei tullut yhtään, mustikoita sen verran että sain silloin lomalla tehtyä sen yhden piirakan.

Lehtikaalia on tänä vuonna todella paljon. Kylvin saman verran kuin viime vuonna, mutta tänä vuonna kaalit säästyivät siltä kaalikoi-invaasiolta, ja itäminenkin oli parempaa kuin viime vuonna. Olen kuivannut lehtikaalia useamman ämpärillisen, nyt käytän sitä tuoreeltaan niin paljon kuin ehdin, ja loput saavat jäädä talvivarastoksi. Sitä on tainnut kulua ämpäritolkulla smoothiessa, pastoissa ja wokeissa. Edelleenkään ei ole muun perheen suosikki, mutta eivät voi muuta kuin syödä kun kerran tungen sitä joka paikkaan.

Kukat ovat ohittaneet parhaan kukkimisen, nyt odottelen siemeniä. Hajuherneet eivät ole ikinä onnistuneet näin hyvin. Olen kerännyt monta kimppua ja kukkia vaan tulee lisää koko ajan. Osa kukista on ehtinyt tehdä palkoa, ja annan niiden kypsyä jos vaikka ehtisi saada niistä siemeniä ensi vuodeksi. Kehäkukkaa ja ruiskaunokkia ei tarvitse ensi vuonna ostaa, jos vaan löydän siemenet jemmasta.


Maissia, potimaaron ja hajuhernettä.

Maissit alkavat olla kypsiä. Tänä vuonna niitä onkin tulossa vähän enemmän, ainakin kymmenen, kuuma kesä tehnyt niille hyvää. Potimarron-kurpitsa, jonka bongasin viime vuonna loistavasta Puutarhan ja hellan välissä -blogista, onnistui tekemään peräti kolme kurpitsaa tänä vuonna. Potimarron-kurpitsaa oli paahdettu uunissa erilaisten mausteiden kanssa, ja hyvää oli ollut. Noissa yläkuvissa näkyy kaksi potimarronia, ja kolmannen, sen ensimmäisen ja kypsimmän, otin eilen talteen. Tänään se sitten syötiin, ja aikuisten mielestä se tosiaan oli hyvää. Minun ensimmäinen kommentti oli, että eihän tämä maistu yhtään kurpitsalle, tämähän on todella hyvää.


Keräsin palstalta myös kaikki vihreät härkäpavut, reilu ämpärillinen niitä vielä tuli, vaikka paljon on syötykin (liian paljon jos lapsilta kysytään). Irrotin pavut paloistaan, niitä tuli sellainen kaksi litraa, ehkä juuri ja juuri. Ja se määrä taas puoliintui kun repi nahkamaiset kuoret pois. Yksi lajike oli hauskasti kypsynyt ja kuivunut pystyyn. Se on tarkoitus kerätä pian, antaa kuivua kunnolla ja käyttää talven aikana. Ensi vuonna aion pitää huolen, että tiedän mikä papu on mitä, vaikka ei kai silläkään ole väliä kun kerran pidin kaikista, eli pidetään lajikirjo laajana ensikin vuonna. Näistä pystyynkuivaneista aion jättää osan talteen siemeniksi, samoin jätin kääpiöhärkäpavusta osan kypsymään siemenpankkiin. 

Puna-, kelta- ja raitajuuret ovat juuri nyt parhaimmillaan. Ovat jo aika isoja, mutta vielä juuri sopivan kokoisia ja makeita. Porkkanatkin alkavat olla jo hyvän kokoisia, vaikka ehtivät vielä toki kasvaa paljonkin. Juurikkaat saavat kuitenkin vielä kasvaa ennen nostamista. Sipulit olen jo nostanut palstalta, mökiltä en vielä. 

Takaisin siihen kurpitsaan. Viipaloin kurpitsan, leikkasin n. 1-2 cm paksuisiksi suikaleiksi ja kuorin kuoren pois. Levitin viipaleet vuokaan ja ripottelin aavistuksen kanelia päälle. Paahdoin 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Sen jälkeen ne syötiin sellaisenaan lisukkeena. Ensi kerralla lisään varmaan vähän voita, ja käytän chiliä ja/tai pippuria mausteena. Mutta hyvää tämä oli villisikapadan (villisian selkää grillin kautta pataan, lisäksi kasvimaalta juuri nostettuja sipuleita, porkkanoita ja nauriita, sekä sopivasti mausteita ja suolaa), sekä juuri nostettujen punajuurien ja papujen lisänä. Tähän aikaan vuodesta on niin helppoa olla omavarainen.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Fregola-pastaa ja lehtikaalia


Tämä ruoka on minusta hyvä esimerkki siitä, miten voi valmistaa nopeasti ja vaivattomasti hyvää ruokaa. Raaka-aineet ovat tuoreita ja niissä on pieni juju, lopputulos arjen luksusta. Tein tämän ruuan itselleni lomani viimeisenä päivänä. Saatoin koululaisen kouluun ja koukkasin kotiin palstan kautta, josta keräsin kourallisen papuja, sipulin, pienen kesäkurpitsan ja reilusti lehtikaalia, kotona otin kasvisliemen sulamaan. Tämä annos oli sopivan reilu yhdelle:

3 dl kasvislientä
1 dl Fregola-pastaa
kourallinen papuja
voita
sipuli
kourallinen lehtikaalia
pieni kesäkurpitsa/osa isommasta
suolaa

Kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää pasta kiehumaan. Ryöppää pavut kiehuvassa vedessä, kaada vesi pois. Laita paistinpannulle vähän voita, lisää silputtu sipuli. Kuullota sipulia, muutaman minuutin päästä lisää pilkottu lehtikaali ja sen perään kesäkurpitsaa. Anna kasvisten vähän pehmetä pannulla. Leikkaa ryöpätyt pavut pieniksi ja lisää kaikki kasvikset kypsän pastan joukkoon. Mausta suolalla, sekoita ja syö heti sellaisenaan. Hyvä ja täyttävä kasvisruoka, sadonkorjuuaikaa parhaimmillaan. Kuka väittää että puoli kiloa kasviksia päivässä olisi vaikea syödä?
 

maanantai 11. elokuuta 2014

Karviaistahna - gooseberry curd


River Cottage handbook -sarjasta löytyy aivan loistava Pam "the Jam" Corbinin säilöntäkirja. Siinä on ainakin minulle vähän uudenlaisia ideoita säilömiseen, sen lisäksi että kokemattomampi löytää hyvät perusohjeet kaikkeen säilömiseen liittyvään. Minä olen suuri karviaisfani, ja ennen kaikkea pidän keltaisista karviaisista. Kirjassa oli ohje omenatahnalle, ja sivun alareunassa vihje, että tahnan voisi tehdä karviaisista. No sitähän oli ihan pakko kokeilla, ja kyllä kannatti. Minä puolitin kirjan ohjeen, paitsi käytin karviaisia enemmän, sillä paseerauksen jälkeen niitä on vähemmän kuin omenaa olisi. Tässä on tuo muokkaamani ohje sellaisena kuin tein.

450 g karviaisia
½ dl vettä
sitruunan kuori raastettuna
½ dl sitruunamehua
65 g voita
225 g sokeria
2-3 munaa

Keitä karviaisia vedessä sitruunankuoriraasteen kanssa hetki. Paseeraa karviaiset siivilän läpi, jotta pääset eroon kuorista ja siemenistä. Laita sen jälkeen karviassose, sitruunan mehu, voi ja sokeri kerroskattilaan tai kattilaan, joka on toisen kattilan päällä (alakattilassa kiehuu vesi). Lämmitä seosta sen jälkeen niin että voi sulaa. Vatkaa munat kulhossa ja lisää ne pallovispilällä vatkaten (näin ohjeessa luki) seokseen. Anna seoksen saostua sen jälkeen, sekoita vispilällä aina välillä. Ohjeen mukaan kymmenisen minuuttia riittää siihen, että seos muuttuu tahnamaiseksi, mutta minulla meni kyllä reilusti kauemmin aikaa. Kun karviastahna on tahnamaista, purkita se kuumennettuihin purkkeihin ja anna jäähtyä. Tahna säilyy kirjan mukaan kuukauden jääkaapissa, mutta minä voin jo nyt todeta, että ei säily.

Käytin tänään tahnaa lättänän kakun päällä, tein lättänän kakun, levitin päälle tahnaa ja sen päälle kermavaahdon. Päälle niin paljon mustikoita kuin pensaista löytyi, ja niin hyvä ja maukas kakku oli valmis. Ehkä on kokeiltava kääretorttuakin. Ja paahtoleivän päällä. Ja tuoreiden sämpylöiden. Ja ehkä sitä tahnaa voi kokeilla omenoillakin. Mutta tämä on parasta näin!


torstai 7. elokuuta 2014

Juuren lihaliemi


Lihaliemet ovat lopussa tähän aikaan vuodesta, kyyhkykausi alkaa muutaman päivän päästä, joten kohta pääsee toivottavasti lintuliemienkin keittoon. Mutta hyvää lientä saa muustakin lihasta, kuten naudasta. Juuri nyt -kirjassa löytyi ohjeet Ravintola Juuressa käytettäviin liemiin. Aika samalla tavalla minäkin liemet aina keitän, mutta nyt oli kiva kokeilla ihan tarkkaan ohjeen mukaista lientä. Ja hyväähän siitä tietysti tuli. Minäkin teen liemet suolattomina, joten ruokaa valmistaessa on täysi vapaus suolan suhteen. Lihana minulla oli nyt sekä häränhäntiä että liemiluita, jotka olin tilannut Reinin lihasta Kauppahalli24:n kautta. Kaikki kasvikset olivat omalta palstalta, juuriselleri on vielä pikkurillin pään kokoista, joten käytin suosiolla varsiselleriä.

2 kg naudanhäntää ja/tai liemiluita (minulla 1 kg kumpaakin)
2 sipulia
3 porkkanaa
1 palsternakka
1 mukulaselleri (minulla varsiselleriä)
1 purjo
3 laakerinlehteä
1 rkl mustapippureita
½ ruukkua timjamia
1 ruukku persiljaa

Laita kaikki aineet mausteita ja yrttejä lukuunottamatta uunipellille tai vuokaan. Paahda uunissa 220 asteessa 20 minuuttia. Kaada sen jälkeen kaikki isoon kattilaan, minulla oli 10 l kattila. Lisää vettä niin että kaikki peittyvät hyvin. Anna lämmetä hissukseen ja kun liemi alkaa kiehua, kuori kaikki vaahto pois. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää mausteet ja yrtit joukkoon. Anna kiehua ihan hiljalleen muutama tunti. Siivilöi liemi ja käytä heti tai pakasta sopivan kokoisissa annoksissa.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Amerikkalaiset pannukakut Kotilieden ohjeella



Tänä kesänä on käynyt monta kertaa, että jääkaapissa ei ole yhtään maitoa. Sen sijaan piimää sieltä löytyy lähes aina lempismoothietani varten. Yhden jos toisenkin tälläisen maidottaman aamiaisen on pelastanut nämä pannukakut, jotka olen tehnyt  Kotiliedestä löytyneellä ohjeella. Vähän muutin ohejetta, jätin kardemumman pois enkä käyttänyt voisulaa itse taikinaan. Mutta muuten tein uskollisesti ohjeen mukaan. Paistoin pannukakut perintölettupannulla, joka on sellainen neljän kolon valurautainen oikea lettupannu. Pannukakuista tuli kertaheitolla perheen lempparit, taidetaan siirtyä tähän ohjeeseen vallan kokonaan.

5 dl piimää
2 munaa
2 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria

Sekoita kulhossa piimä, munat ja öljy. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista pannukakut reilussa voissa sopivan miedolla lämmöllä, niin, että taikina kypsyy sisältäkin, mutta ei pala. Syö hillon kanssa, tai kuten nyt marja-aikaan eli mustikoiden ja vaahterasiirapin kanssa.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Juuren punajuurimureke ja marinoidut pikkusienet


Minä olen suorastaan ihan liikuttunut. Niin upea kirja Juuri nyt -kirja on. Ostin kirjan melkein heti sen ilmestyttyä, mutta nyt vasta ehdin pikkuhiljaa päästä sen kimppuun. Osaksi olen odottanut sopivaa aikaa tuhlattavaksi keittiöön (monet reseptit vaativat vähän enemmän aikaa), osaksi sadon kasvamista ja osaksi helteiden ohimenoa. Aikaa ei meinaa löytyä, helteet eivät mene ohi (kuukauden aikana meillä on satanut yhteensä 4 mm!) mutta sato sentään on kasvanut. Ihan ensimmäiseksi halusin tarttua tähän kaikkien aikojen Juuren sapas-suosikkiini.

Taustaksi sen verran, että Ravintola Juuri on juuri se ravintola, joka palautti uskoni siihen, että ravintolaillallisen jälkeen voi olla hyvä olo, siis suorastaan mielettömän hyvä olo. Ja vahvisti näkemystäni siitä, että suomalainen keittiö on se paras keittiö kaikista etnisistä keittiöistä. Ja että hyvistä kotimaisista raaka-aineista saadaan loistavaa ruokaa ilman kikkailua. Palasimme jenkeistä kymmenen vuotta sitten, ja vähän sen jälkeen sain esikoisen (esikoinen taitaa olla viikon pari nuorempi kuin Juuri) ja vähän sen jälkeen kävin syomässä Juuressa.

Se ensimmäinen kerta oli mieleenpainuva kokemus, vieläkin muistan sen hyvän olon ruuan jälkeen. Sitä en enää muista mitä söin, paitsi sen, että yksi sapaksista oli juuri tämä punajuurimureke. Sen jälkeen olen käynyt Juuressa monen monta kertaa, sekä kavereiden kanssa että yksin, vienyt sinne kymmenittäin ulkomaalaisia vieraita syömään (työn takia ja joskus muutenkin) ja joka ikinen, siis ihan joka ikinen kerta, ruoka on ollut ihan loistavaa ja siitä on jäänyt hyvä fiilis ja olo. Sapaksia on tullut kokeiltua vaikka mitä, siinä määrin että kirjankin sapaksista suuri osa oli tuttuja. Pitkään tämä punajuurimureke oli aina yksi tilaamistani sapaksista, sitten vähän myöhemmin se alkoi vaihdella poron sydämien kanssa, eli tilasin aina jomman kumman sekä lisäksi yhden tai kaksi muuta sapasta.

Kun sain kirjan käsiini, ensimmäiseksi katsoin että löytyykö tämä ohje, seuraavaksi katsoin poron sydämet, jotka nekin löytyivät. Ja hiffasin senkin, että miksi en ole ikinä onnistunut saamaan niin hyvää juurespyrettä mitä Juuressa aina saa. Selvisipä sekin mysteeri. Minä tein murekkeen pienempänä, mutta laitan tähän sen kokoisena kuin ohje löytyy kirjasta. Mietin muuten liivatteen takia, että laitanko vege-tagia, mutta päätin laittaa sen kumminkin. Liivatteen voi jättää poiskin, ja muotoilla murekkeesta sellaiset palat kuin haluaa.

900 g punajuuria
kylmäpuristettua rypsiöljyä
4 salottisipulia
2 dl maapähkinöitä
1 rkl suolaa
1 sitruunan mehu
1 ruukku basilikaa
125 g smetanaa
7 liivatelehteä
mustapippuria myllystä

Paista punajuuria paistopussissa 180 asteessa n. tunti. Minä tosin keitin pienet, juuri maasta nostetut juuret, sellainen 10 minuuttia riitti niille. Anna vähän jäähtyä, kuori ne ja pilko paloiksi. Kuullota pilkottua sipulia öljyssä, anna sipulin jäähtyä. Paahda pähkinät kuivalla pannulla, suolaa lopuksi, minä en tainnut käyttää ihan noin paljoa suolaa. Laita kaikki aineet kulhoon, liivatetta lukuunottamatta. Aja karkeaksi tahnaksi sauvasekoittimella. Pehmennä liivatteet kylmässä vedessä, purista vesi pois ja sulata ne tilkassa kiehuvaa vettä. Sekoita tasaiseksi massan joukkoon, lisää vielä pippuria. Laita tahna elmukelmutettuun leipävuokaan, käännä kelmua päälle niin että saat tiukan paketin. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.


1 l kantarelleja
½ dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
½ dl fariinisokeria
suolaa
½ purjoa
½ dl omenaviinietikkaa

sormisuolaa

Paahda sieniä pannulla öljyn, fariinisokerin ja suolan seoksessa kunnes sokeri sulaa. Kaada sienet kulhoon, lisää ohueksi suikaloitu purjo joukkoon. Anna jäähtyä ja lisää lopuksi etikka Laita kansi päälle ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Leikkaa punajuurimurekkeesta pala lautaselle. Laita päälle sieniä ja purjoa. Ripottele suolaa tarvittaessa.

perjantai 1. elokuuta 2014

Härkäpapusosekeitto


Tein (lue: tästä tuli) juotavaa sosekeittoa härkäpavuista. Keitto on yksinkertainen, mutta kuten kaikki tuoreita härkäpapuja käyttäneet tietävät, niin nopea se ei ollut, vaan ennemminkin työläs, mitä ei tietenkään tuosta kuvasta uskoisi. Härkäpapujen valmistaminen käynee jonkinlaisesta meditaatiosta, siihen menee aikaa mutta mieli lepää. En ehkä kuitenkaan valmistaisi tätä keittoa isolle vierasjoukolle, ainakin jos pitäisi ehtiä siivotakin. Tai voisihan sitä järjestää vieraiden kanssa paputalkoot: istuttaisi kaikki ringissä, ja perattaisi härkäpapuja (idea vapaasti käytettävissä). Joskus pitää varmaan tehdä kuvasarja, jossa lähdetään maassa kasvavista pavuista (metrisiä nyt, paitsi se matala lajike), mennään niistä kerättyyn isoon pussilliseen palkoja, ja päädytään lopulta pieneen kulholliseen käyttövalmiita papuja.

Tästä tuli reilun sopiva määrä kahdelle:

400 g härkäpapuja kuorittuna (punnittu ennen keittämistä)
4 dl hyvää vihanneslientä
1 dl kermaa
½ limen mehu (voi jättää pois)
½ tl fariinisokeria (voi jättää pois)
suolaa maun mukaan

korianteria

Perkaa härkäpavut. Ryöppää ne sen jälkeen kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan ja valuta heti ja laske kylmää vettä päälle jotta kypsyminen lakkaa. Poista sen jälkeen papujen vahamainen kuori, eli tee tarvittaessa kynnellä pieni viilto ja paina papua sormien välissä, jolloin vihreä sisus tulee ulos kuorestaan. Kuori on kompostikamaa. Kaada vihreät kuorettomat pavut kiehuvaan liemeen ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma, ja haluttaessa limen mehu ja hiven sokeria, ja anna kiehahtaa. Mausta tarvittaessa suolalla. Lisää vähän korianteria mauksi ja nauti hyvästä keitosta. 

Tämä oli ihan juotavaa, eli jos haluat tiukempaa keittoa, käytä lientä vähemmän, tai suurusta keitto vehnäjauholla. Keitto oli todella hyvää ilman limea+sokeriakin, esikoinen etenkin tykkäsi siten selvästi enemmän.