torstai 29. syyskuuta 2011

Maksakastike

Maksa on meidän perheessä aikuisten herkkua, lapset maistavat aina pikkunokareen ja irvistävät. Minä olen tykännyt maksaruuista ihan pienestä pitäen, mutta näköjään omat lapset eivät. No eihän se haittaa, jää meille enemmän. Paistetut maksapihvit runsaan sipulin kanssa ovat suurta herkkua, samoin jauhemaksapihvit. Nyt tuli tehtyä perinteinen kermainen maksakastike:

nokare voita
2 sipulia
500 g maksaa suikaleina
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä
porkkasuikaleita
mustapippuria
suolaa
meiramia
2 dl kermaa

Ruskista sipulit voissa, lisää maksasuikaleet ja ruskista nekin. Lisää jauhot, anna saada vähän väriä ja lisää vesi, porkkanat ja mausteet. Anna kiehua 5-10 minuuttia (vähän riippuen maksanpalasten koosta) ja lisää kerma, kiehauta vielä hetki. Tarjoa puolukkasurvoksen ja perunamuussin kanssa. Tämä oli tehty hirvenvasan maksasta, mutta samalla tavalla teen naudanmaksakastikkeen. Kuinka ollakaan, Iltasanomien Ruokalassa oli juuri kehuttu maksaruokia.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Valmistautumista kevääseen

Tässä tulee pieni poikkeama keskellä syksyn kiireitä ja talveen valmistautumita, nimittäin on pakko ihan vähän valmistautua kevääseenkin: 

Keräsin reilusti kukkien siemeniä, kehäkukkaa, monenväristä ruiskaunokkia, kesämalvikkia ja kiiltomalvaa. Leijonankidat eivät ole vielä valmiita, eli niitä saa vielä vähän odotella. 

Serranon siemenet ovat kuivuneet (mustalla lautasella) ja siirisn ne kirjekuoreen odottamaan ensi vuotta.

Tomaatinsiemenet laitan kuivumaan talouspaperille, jonka kuivatan ilmavasti. Paperiin on hyvä kirjoittaa tomaatin nimi, ja sitten paperit voi kerätä päällekkäin ja säilöä siellä missä siemenet säilötään. Keväällä sitten leikkaan halutun määrän siemeniä, otan paperin kahtia (jos siis kaksinkertaista talouspaperia) ja laitan sellaisenaan ruukkuun ja vähän hiekkaista multaa päälle. Tämän kätevän tavan säilöä tomaatinsiemenet bongasin muutaman vuoden takaisesta Kotipuutarha-lehdestä, mutta lehteä minulla ei enää ole, joten en voi antaa tarkempaa viitettä. Siinä kokenut tomaatinkasvattaja kertoi tekevänsä näin, ja se on osoittautunut käteväksi. Joskus toki kuivatan tomaatinsiemenet tavallisesti ja säilön kirjekuoressa kuten muutkin siement.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Villisikaa Porterissa

Pakastimesta löytyi vielä pieni villisian palanen, johon olin päälle kirjoittanut "kastike". Aikaa ei ollut kamalasti ruuanlaittoon, joten nopeutin kastikkeen valmistumista pilkkomalla lihan ihan pieniksi suikaleiksi.

nokare voita
400 g villisikaa
1 sipuli
1 porkkana
4 katajanmarjaa
6 musta- ja valkopippuria kumpaakin (sattui tulemaan tuon verran)
suolaa
puoli pulloa Porteria
1-2 dl vettä

Kuullota sipulit ja ruskista liha voissa. Lisää porkkanat, mausteet ja nesteet ja anna lihan hautua padassa vajaa puoli tuntia, suunnilleen saman ajan mitä perunat kiehuvat muussia varten. Tarjoa muussia ja puolukkasurvosta kaverina. Tätä ruokaa lapset söivät niin innoissaan, että vähän jo epäilin että loppuiko ruoka kesken.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Hirvipata hitaasti

Sunnuntaisin on hyvä tehdä hitaita pataruokia. Sähkö on meillä yösähkön hintaista, joten ei haittaa niin paljoa vaikka uuni olisi päällä pitkäänkin. Välissä ehtii ulkoilla lasten kanssa raikkaassa syyssäässä, kääntää maata ja pestä pyykkiä ilman, että ruokaa tarvitsee miettiä. Lihapadat eivät ole yleensä kovinkaan kuvauksellisia, mutta tummat maut sopivat hyvin syksyyn.

Minä teen lihapadat aina tyylillä "mitä sattuu kaapissa olemaan". Tänään kaapista löytyi:


muutama suikale Pajuniemen pekonia
1.7 kg pataliha luineen hirvestä
6 pikkusipulia
6 pikkuporkkanaa
1 palsternakka
10 katajanmarjaa
pippureita
yrttisuolaa
½ ploa Porteria
1½ dl vettä

Ruskista liha padassa pekoninrasvassa (voi tai öljy käy yhtä hyvin, oli vaan jäänyt vähän pekonia niin piti käyttää pois). Lisää sipulit, juurekset, mausteet ja nesteet. Anna padan hautua uunissa, 110 astetta ja n. 5-6 tuntia. Liemen voi halutessa suurustaa ja maustaa kermalla. Tai vaihtoehtoisesti käyttää ylimääräisen liemen jonkun keiton tai kastikkeen pohjana.

Vihannesliemi

Nyt on hyvä aika keittää vihanneslientä. Minulla on siinä sama tyyli kuin riista- ja lihaliemissäkin, eli ensin keitetään liemeen kaikki maut, sitten siivilöidään ja keitetään liemi vielä reilusti kasaan. Tämä viimeinen vaihe jäisi pois, jos olisi pakastimessa enemmän tilaa. Mutta kun ei ole, näillä mennään. 

Vihanneslientä tehdessäni minun tulee aina pohdittua, mikä merkitys virtuaali-ihmisillä voi olla. Olen palstaillut kohta 10 vuotta Martta-liiton sivuilla, joskus tiiviimmin (etenkin alkuvuosina), joskus pitkiäkin taukoja pitäen (kuten nyt). Niinpä sieltä on väkisinkin tullut muutamia virtuaali-tuttuja, joiden neuvot tai kommentit tai persoona ovat jääneet mieleen, ja joiden elämä koskettaa jollain tapaa. Minulla tulee aina vihanneslientä keittäessäni mieleen nyt jo edesmennyt nimimerkki ehe, jolta sain kullanarvoisen vinkin käyttää parsa- ja kukkakaalien, persiljoiden ja muiden vihannesten varret liemeen. Makua irtoaa hyvin, eikä mitään mene hukkaan. Näin me jätämme jälkiämme myös virtuaalisesti, ja joskus pienikin asia voi jäädä mieleen elämään.

Tällä kertaa liemeen löytyi tälläiset aineet:

3 l vettä
1 parsakaalinvarsi
1 kukkakaalin kanta
2 palsternakkaa
10 pikkuporkkanaa kuorineen
2 purjon vihreät osat
iso pala juuriselleriä
pari kourallista persiljan varsia/persiljaa
1 rkl yrttisuolaa

Pilko tarvittaessa, keitä reilussa vesimäärässä vajaa tunti. Siivilöi juurekset pois, ja pakasta sellaisenaan, tai keitä  vielä kasaan haluttu aika. Jos tekee oikein tiukkaa lientä, sen voi pakastaa jääpalarasiassa, ja siirtää kuutiot sitten jäätyneenä pakastuspussiin. Tällöin 1-2 kuutiota riittää neljän hengen ruokaan hyvin.

Liemi tulee tehtyä aina sen mukaan, mitä sattuu olemaan kaapissa. Yritän keittää useamman satsin tähän parhaaseen juuresaikaan. Joskus pakastan parsakaalien varsia, purjojen osia tai muita ei-säilyviä juttuja siiheksi, kun on aikaa keittää liemi, hyvin toimii niinkin. Hyvä pohja keittoihin, risottoihin ja kastikkeisiin.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Syksyn sadonkorjuu ja maanparannusta


Palstatyöt ovat olleet ihan ihan rempallaan, kun kaikki viikonloput ovat menneet mökillä sienien ja marjojen ja marjapuskien kanssa. Mutta tulihan se "vapaakin" viikonloppu, ja askel vei kottikärryjen kanssa palstalle. Ihan ensimmäiseksi keräsin lopun sadon talteen: muutama litra papuja, viimeiset persiljat, muutamia sipuleita, ämpärillinen porkkanoita, kassillinen punajuuria ja iso säkillinen kaikenlaisia kurpitsoja, niissä kolme spagettikurpitsaa! Ja kaikki kolme (!) laihaa palsternakkaa. Purjoihin olen erittäin tyytyväinen, hyvä sato reilulla eurolla. Keräsin kaiken mahdollisen talteen, viimeiset kukat jätin vielä ilostuttamaan maata, kehäkukista poimin sentään kimpun kotiin. Onneksi oli kottikärryt mukana, ei olisi tuota määrää saanut millään kannettua.

Käänsin tänään puolet penkeistä, ja loput on tarkoitus kääntää huomenna. Otin maan esiin pressun alta, enkä meinannut uskoa silmiäni, kun puolet alasta oli ihan vihreänä rikkaruoista. Kyllä ovat sitkeitä, kaksi vuotta pimeässä ja silti vihertää, kuvassa näkyy kasvustoa vähän. Maa on sitä kovaa savimaata, jota käännetään lapio kerrallaan lapion kokoisina paloina. Päälle levitin muutaman hiekanjyvän sekä vähän lehmänlantaa (kuva otettu ennen sen lisäystä). Nyt saa routa ja pakkanen tehdä työnsä, ja keväällä jatketaan noiden uusien penkkien maanparannusta. Ilo oli suuri, kun huomasin että muutaman vanhan penkin sai jo kääntää talikolla, tätä on odotettu!

Serrano-sitruuna-marmeladi

Joskus kokkaillessa syntyy hyvää raaka-ainetta jollekin muulle. Tälläinen arvokas raaka-aine on esimerkiksi Serrano-kastikkeesta syntynyt mäski, sitä vaan ei raatsi heittää pois. Minä päätin keittää siitä sitruunan kanssa marmeladin seuraavasti:

200 g Serrano-mäskiä
5 sitruunan mehu
6 dl hillosokeria

Olen pitänyt marmeladin suhdelukuna 1:1 (mehu:sokeri), eli mittasin mäskin ja nesteen määrän ja lisäsin saman verran hillosokeria. Keitin marmeladia suunnilleen 20 minuuttia, ja testasin, että pisara jähmettyy kylmässä lusikassa. Maistui mukavan kirpeän tuliselle, kuitenkin niin, että chilin maku on päällimmäisenä, ja sitruunan raikkaus tulee jäljessä.Tulee syötyä paahtoleivällä, lihan lisukkeena, wokin kaverina ja voisi sitä maistaa vaikka jäätelönkin kaverina tai heittää muffini- tai kuivakakkutaikinaan sekaan.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Serrano-kastike Tabascomaisesti

300 g pensaista kerättyjä chilejä
Tänään keräsin loputkin Serranot, kun viikonlopuksi on luvassa kylmää. Minulla oli kolme Serranoa tänä vuonna, ja yhteensä sain niistä reilu puoli kiloa kypsiä chilejä. Ihan olin tyytyväinen, ei mikään huippusato, mutta kohtuullinen silti, siitä huolimatta että muualta olen lukenut kuinka kaikki ensikertalaisetkin saavat kilokaupalla chilejä puskasta parista. Reilu 300 g kypsyi puskissa, ja suunnilleen saman verran kypsytin sisällä. Vihreiksi jäi/saa jäädä n. 200 g. 

Meillä kuluu Tabascoja melkoista vauhtia, ja tänä vuonna ajattelin kokeilla tabascomaista soossia omista Serranoista suunnilleen Perin ohjeen mukaan. Serrano on ollut 90-luvulta lähtien lempichilini. Sain silloin yhdeltä amerikkalaiselta kasvigenetiikan proffalta Serranon siemeniä (hän teki ikimuistoisen maukasta chili con carnea, toi itsekasvattamiaan kuivattuja chilejä mukanaan ja valmisti ehkä parhaan chilin mitä olen syönyt), ja sen jälkeen olen kasvattanut niitä aina kun vaan mahdollista. Eniten käytän niitä hilloon ja sen lisäksi ruokaan joko tuoreena (pakastettuna) tai kuivattuna. Mutta jos tästä kastikkeesta tulee menestys, saan siihen uppoamaan vaikka koko sadon:

Muista hanskat!

500 g Serrano-chilejä (tai mitä haluatkaan)
2.5 dl etikkaa (10% väkiviinaetikka, Rajamäki)
0.5 dl vettä
0.5 rkl suolaa
1-2 limen mehua

Muista hanskat!

Poista chileistä siemenet ja vaalea sisus. Pilko pieniksi ja jatka pienimistä tehosekoittimessa. Lisää suola ja nesteet. Surraa tehosekoittimessa kunnes seos on ihan hienoa. Laita seos tiheään siivilään, ja puserra neste sopivaan astiaan. Kastikkeen voi säilöä pieneen pulloon ja tarvittaessa pakastaa. Jos pakastat pulloissa, muista jättää laajentumisvara.

Varovaisuus kannattaa muistaa, ainakin mitä tulisempia chilejä käyttää. Serranot eivät ole kovin vahvoja, mutta kyllä ne henkeen käyvät silti. Ja jos hanskaan tulee reikä, se kannattaa vaihtaa. Eikä purkkapalloja kannata puhallella. Ja jos sinulla ei ole silmälaseja, suosittelen suojalaseja (ai miten niin tästä tulee radioaktiivisuustyöskentely mieleen?).

Tästä se alkaa
Serranot pilkottu, siemenet poistettu ja valiosiemenet kerätty
Valmista kastiketta n. 400 ml, sen lisäksi hyvä pohja marmeladille
Oikealla alkuperäisen ohjeen mukainen Habanero sauce



tiistai 20. syyskuuta 2011

Rosolli sauvajyväsen tapaan

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa blogi-historiani aikana ruokahaasteeseen, koska aihe on niin lähellä sydäntäni. Tälläiselle tapapakanalle kekri on tärkeä ja mielenkiintoinen juhla. Minä haluan syödä kekrinä jotain jouluista, koska joulun pitopöydän antimia on ammoisina aikoina nautittu juuri kekrin aikaan.

Meillä ei suuremmin syödä talvisin tomaatteja ja salaatteja ja sen sellaista, vaan silloin keskitymme säilyviin juureksiin ja kaaleihin. Minun yksinkertaistettua versiota rosollista syömme yleensä kekristä pääsiäiseen hyvinkin usein, melkeinpä joka viikko. Tähän rosolliin tulee 

5 isoa punajuurta
3 porkkanaa
2 isoa omenaa

Keitä punajuuria n. tunti ja porkkanoita suunnilleen 20 minuttia tai vähemmän. Anna jäähtyä, punajuuret kylmässä vedessä, porkkanat vaikka lautasella. Kuori juurekset ja omenat, pilko kuutioiksi ja sekoita. Kannattaa tehdä edellisenä päivänä, ja säilyy hyvänä muutaman päivän jääkaapissa. Hyvää sellaisenaan, juhlassa tarjoan lisänä etikalla, suolalla ja punajuurimehulla terästettyä kermavaahtoa.

Omenahillo, kauraomenat ja mitä vielä

Ostin Hakaniemen torilta Antonovkaa, viimeiset pari kolme kiloa mitä myyjällä oli jäljellä. Lisäksi ostin toista hilloksi sopivaa lajiketta, jonka nimeä en saanut selville. Antonovkan keitin hilloksi, ensimmäistä kertaa sosemyllyn avulla tehden. Minä tykkään pakastaa hillon, niin siitä ei tarvitse tehdä kovinkaan makeaa. Halusin saada ihan vaan omenan makuista hilloa, joten tein sen näin yksinkertaisesti:

3 kg Antonovkaa
1 dl vettä
½ kg hillosokeria

Keitin omenalohkot vesitilkassa niin, että vähän pehmenivät. Tämän jälkeen soseutin ne sosemyllyssä, lisäsin sokerin joukkoon ja keitin vielä vajaa 10 minuuttia. Laitoin vähän purkkiin, joka tulee käytettyä pian, ja loput rasioihin pakastimeen.

Iltapalalle oli yllätysyllätystoiveena saada kauraomenia. Teen ne aina vähän sinnepäin, mutta näistä määristä on hyvä lähteä:

5-8 omenaa (koosta riippuen)
100 g voita
100 g fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
loraus siirappia
kanelia
vaniljasokeria

Lohko omenat uunivuokaan, valuta vähän siirappia ja ripottele kanelit päälle. Sulata voi kattilassa, lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet, ja haluttaessa vaniljasokeri. Sekoita hyvin, ja levitä omenoiden päälle. Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Erityisen hyvää jäätelön kanssa.

Ja tuleehan niitä omenoita käytettyä tomaattien kypsyttämiseen. Kun laittaa vasta kypsymässä olevat tomaatit paperipussiin omenan kanssa, on toiveita saada tomaatit kypsiksi asti. Pimeys on hyvästä, mutta hyvin toimii nuo ikkunalliset paperipussitkin, niistä on hyvä seurata kypsymistä, ja poistaa mahdolliset pilalle menneet tomaatit heti.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Syksyn töitä


Tähän aikaa vuodesta alkaa syystöiden tekeminen, tai osassa olen jo vähän myöhässä, mutta ei voi mitään: kaikkea ei voi saada. Syksyn huumaavimpiin tuoksuihin kuuluu survotut puolukat. Puolukoissa on bentsoehappoa, joka on luonnon oma säilöntäaine. Jos puolukat survoo huolella, ja huolehtii että survoksen pinta pysyy tasaisena, ne säilyvät jääkaapissa/kellarissa hyvin vuodenkin. On kellareita, joissa puolukat homehtuvat nopeammin, mutta jokainen tuntenee oman kellarinsa (se onnellinen jolla sellainen on). Puolukat kannattaa survoa vanhanaikaisesti survimella. Sauvasekoittimella saa sileää survosta, mutta joukkoon sekoittuu samalla ilmaa, joka heikentää säilyvyyttä. Pieniä määriä kerralla tulee tehtyä niinkin, mutta tuo iso ämpärillinen kannattaa tehdä perinteisen luotettavasti.

Mökin viinimarjapensaiden leikkaus on jäänyt liian monelta vuodelta. Tänä vuonna sato jäi heikoksi, ja marjoja oli rasittava poimia, joten leikkasin ne reilusti tässä parina viikonloppuna. Yhdeksästä pensaasta sain kaksi puolitoistametristä kasaa aikaiseksi. Tämän lisäksi leikkasin karviaisista kaikki sammaloituneet tai muuten vanhentuneet oksat, reilu kasa niistäkin. Toivotaan että tämä syksyn trimmaus onnistui, ja että ensi kesänä saataisi edes kohtuudella marjaa. Ehkä odotettavissa on parin kesän mittainen uudistuminen, mutta ei kai se paljon huonommin voi mennä kuin tänäkään vuonna (joo näin ei kannattaisi ikinä sanoa...).

Ja eiköhän tämän syksyn sienisato ole kerättynä. Niistä tuli kuivattua suurin osa, nyt löytyy monenlaisia tatteja, mustatorvisieniä, lampaakääpiä ja vaaleaorakkaita kuivattuna. Olen kuivannut ne noin 50:ssä asteessa rapsakan kuiviksi. Kuivatut sienet säilyvät useamman vuoden, joten ei hätää jos ensi vuosi on huono sienivuosi.

Takana kuivatut lampaankäävät, edessä orakkaat

torstai 15. syyskuuta 2011

Sieni-bruschetta (vai sruschetta?)



Vaaleaorakas, kuusen symbiontti
Tämä vuosi on ollut todella hyvä sienivuosi, en ole koskaan kerännyt näin paljoa sieniä. Sienet elävät symbioosissa puiden (juurien) kanssa, ja tänä vuonna on ollut erittäin hauska seurata juuristojen kulkemista maan alla, kun sienirivistöt toisensa perään seurailevat niitä. Löysin vaaleaorakkaita ensimmäistä kertaa näin paljon, viiden litran ämpäri tuli ihan täyteen. Ne kulkivat nätisti rivissä selvästi kuusenjuurta seuraillen. Vaaleaorakkaan maku on mieto, hieman kanttarellimainen ja rakenne hyvän kiinteä. Päältä näyttää aika paljon lampaankäävältä, mutta alapuoli paljastaa: sieltä löytyvät pitkät "piikit". Ihan mielettömän hyvää pannulla voissa paistettuna. Kuivasin loput, katsotaan mitä kivaa niistä keksii. Lampaankääpiä löytyi myös niin paljon kuin ikinä jaksoi kerätä. Kuivasin niistäkin osan ja loput paistoin pannulla ja säilöin pakastimeen.

Halusin verrata lampaankääpää, vaaleaorakasta ja kanttarellia. Päätin tehdä jonkinlaisen version bruschetasta, vai pitäisikö niitä kutsua nimellä "sruschetta" tuon sapas-keskustelun perusteella? No jokatapauksessa, tein ne ihan yksinkertaisesti, eli voitelin patonkiviipaleet rypsiöljyllä, jossa oli murskattua valkosipulia. Paistoin niitä muutaman minuutin grillivastuksen alla uunissa niin, että öljy alkoi poreilla ja reunat saivat vähän väriä. Sitten lisäsin päälle pannulla voissa paistettuja sieniä, joiden seassa oli vähän sipulia ja ripaus yrttisuolaa. Tomaatti-täytteen seassa oli raakaa sipulia, valkosipuliöljyn jämät ja pienilehtistä basilikaa. Paistoin sienet tällä kertaa blinipannuilla (=valurautapannut) ja ne tummuivat kovin, ei ole tietoakaan lampaankäävän heleänkeltaisesta väristä, tai kanttarellien syvän oranssista sävystä. Harmi, kuva näyttää ankeammalta, mutta maku oli superherkullista. Tulee tehtyä toistekin. Ai niin, vaaleaorakas voitti, ja toiseksi tulivat tasasiesti lampaankäävät ja kanttarellit.

Vaaleaorakas, kanttarelli ja lampaakääpä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Luumuhillo


Luumuja luumuja, enemmän luumuja. Sain käydä vierailemassa taas vuokrapalstalla jossa kasvaa kolme komeaa luumupuuta. Keräsin 10 litraa luumuja luumusateessa (tuuli sen verran napakasti, että koko ajan ropisi luumuja päälle), suurkiitokset Jenkalle! Luumut ovat erityisen kypsiä ja hyviä, joten säilöin ne heti, siis ne jotka jäivät jäljelle iltapalalta (vähän jäi huomiseksikin). Soseutin vanhanaikaisella sosemyllyllä osan luumuista, ja pakastin ne sellaisenaan ilman sokeria. Niitä voi käyttää ainakin piirakoihin tai kiisseleihin pitkin talvea. Keitin myös vaniljaisen luumuhillon seuraavasti:


2.3 kg luumuja (kivet poistettuna)
1 iso vaniljatanko
1 kg hillosokeria

Halkaise luumut veitsellä ja irrota kivet. Laita luumut isoon kattilaan, lisää halkaistu vaniljatanko ja sen siemenet sekä sokeri. Keitä vajaa puoli tuntia,  kuori vaahto pois (sitä ei juurikaan ollut), poista vaniljatanko ja purkita steriileihin purkkeihin.

Koemaistoin hillon, se oli ihanan vaniljaista, himpun kirpeää. Varmasti hyvää jäätelön kanssa tai piirakassa. Harmi vaan kun tähän aikaan illasta ei saa kunnon valoa kuvaan. Ja nyt kuuntelen kun kannet paukkuu, mikä ihana ääni!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Mustatorvisienikeitto

Yleensä vältän ruuanlaitossa kaikkea, mikä ei ole pelkkä raaka-ainetta, siis sellaisia aineksia joista ei itse oikeasti tiedä että mitä niissä on. Mutta aina on poikkeus, joka vahvistaa säännön, joskus toinenkin. Minulla se poikkeus on mustatorvisienikeitto ja suppilovahverokeitto, jotka teen ihan samalla tapaa. Niihin nimittäin laitan yleensä aina osterikastiketta, ja se saa keitosta mielestäni todella hyvän makuisen. Tänään tein keiton melkoisen juoksevaksi, jopa juotavaksi. Suurustusta voi toki käyttää enemmänkin, tai käyttää tuoreena paistettuja sieniä, jolloin niitä ei ehkä saa ihan yhtä pieneksi mitä murustetut kuivatut sienet.. Minä se vaan ehdin jo kuivata mustatorvisieneni, joten tein keiton näin:

kourallinen kuivattuja mustatorvisieniä (tai suppilovahveroita) (vastannee n. ½ l tuoreita sieniä)
nokare voita
1 sipuli
1 l vettä
3 rkl vehnäjauhoa (tai jotain muuta suurusta)
2-3 rkl osterikastiketta
ripaus suolaa
mustapippuria
1 tl hunajaa
2 dl kermaa

Murskaa kuivatut sienet ja laita likoamaan veteen siksi aikaa, kun kuullotat sipulin kattilassa voinokareessa. Lisää sienet vesineen kattilaan, vesitilkassa ravistettu vehnäjauho ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää osterikastike, suola, pippuri ja hunaja ja lopuksi kerma ja anna kiehahtaa. Lopuksi kannattaa vielä tarkistaa suolan määrä, sillä eri valmistajien osterikastikkeissa suolan määrä vaihtelee.

torstai 8. syyskuuta 2011

Uuniomenat

Silloin kun elämässä on monenmoista myllerrystä, vaikka pieniäkin, on kiva palata vanhoihin lapsuuden tuttuihin makuihin. Muistan kuinka uuniomenat olivat suurta herkkua, meillä ne syötiin tavallisesti vaniljakiisselin kanssa. Nykyisin teen useammin kaura- tai toscaomenia, mutta en sentään aina. Löysin Hakaniemen torilta Antonovkaa, joka on ehdoton lempiomenani hillo-omenista ja tänään söimmekin (minulle) perinteisiä uuniomenia jäätelön kanssa. Poikkeuksellisesti pilkoin omenat, äiti laittoi ne aina kokonaisena, vain siemenkota poistettuna, ja siirappi keskellä.

6 omenaa lohkoina
reilu loraus siirappia päälle
kanelia
pieni ripaus kardemummaa

Laita omenalohkot uunivuokaan. Ripottele vähän kanelia ja kardemummaa päälle, ja valuta siirappia ohuena norona joka paikkaan. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kyyhky ihmepadassa

 

Meillä oli jo lapsuudenkodissa ranskalainen pata, jota kutsumme ihmepadaksi, koska siinä saa niin ihmeellisen hyvää ruokaa. Idea siinä on, että padan kannessa on syvennys, jossa voi pitää kylmää vettä ja jäätä/lunta. Kannen sisäpinnassa on "pisaroita", joten haihtuva höyry tiivistyy kylmään kanteen ja tippuu helposti alas. Minun patani on ostettu ehkä jotain 15-18 vuotta sitten, mutta enää en ole nähnyt tälläisiä patoja missään, ehkä niitä kuitenkin vielä on. Minun täytyy myöntää, että eniten käytän pataa ihan tavallisesti uunipatana, mutta joskus sentään vielä "ihmepatana". Tänään olin lasten kanssa kolmistaan kotona, ja ajattelin tehdä helpon ruuan, eli kyyhkyä ihmepadassa:

Vasemmalla kannen sisäpuoli
nokare voita
3 kyyhkyä
2 porkkana
1 palsternakka
1 sipuli
5 katajanmarjaa
muutama musta- ja valkopippuri
pari oksaa timjamia
1 dl vettä
(4 kyyhkyn sydäntä ja kivipiiraa)

Ruskista linnut padassa, lisää vesi, pilkotut juurekset, sipuli ja mausteet (ja sydämet ja kivipiirat). Hauduta ihan miedolla lämmöllä reilu tunti/vajaa pari tuntia. Tämän jälkeen linnut voi tarjota sellaisenaan, tai tehdä kastikkeen. Kastiketta varten:

luista irroitetut lihat palasina
3 dl lientä padasta
2 dl kermaa
1-2 rkl vehnäjauhoja tai haluttua suurusta
halutessa juureksia ja sipulia

Sekoita jauhot nesteiden joukkoon, lisää lihat ja haluttu määrä juureksia ja keitä muutama minuutti. Tänään linnut syötiin sellaisenaan lasten toiveesta, lisäksi paistoin perunoita, kun niitä oli jäänyt aiemmalta ruualta reilusti. Lisukkeena olivat keitetyt pavut ja punajuuret, jotka  oli juuri haettu palstalta kuopuksen kanssa.

Esikoisen mielestä kyyhkyn sydän ovat maailman parasta ruokaa. Hän on pitänyt huolen, että miehen metsästyskaverit, vaari ja suunnilleen kaikki muutkin tietävät asian, joten meillä on aina paljon enemmän sydämiä mitä lintuja. Ja jos joku ei tiedä mikä kivipiira on, niin se on elin, jossa lintu jauhaa jyvät ja muut vastaavat, linnuilla kun ei ole hampaita. Kivipiira (tai kivipiiras kuten lapset sanoo) halkaistaan, otetaan kalvot ja samalla kivet pois. Sydämen veroinen vahva lihas, joka kannattaa ilman muuta valmistaa.


lauantai 3. syyskuuta 2011

Tomaatteja ja tomaattikastike

 

Tomaatteja riittää tänä vuonna. Minulla taitaa olla tomaatinviljelyhistoriani paras vuosi menoillaan. Suurin osa on jo kypsynyt, ja lopuistakin suuri osa punertaa jo, eli ehtinee kypsyä puskassa valmiiksi asti. Kastelu on vaan ollut vähän mitä sattuu, ja haljenneita tomaatteja onkin melkoisesti. Keräsin tänään reilun kilon haljenneita tomaatteja ja käytin ne tomaattikastikkeen. Kastikkeen voi hyvin pakastaa, ja se on mahtava pohja nopealle jauhelihakastikkeelle, pitsaan tai vaikka keitoksi (jos sattuu tykkäämään tomaattikeitoista). Minä teen aina reilun satsin kastiketta, ja pakastan jäähtyneenä puolen litran minigrip-pusseissa.

2 kg tomaatteja
2 isoa sipulia
valkosipulia kynsi pari
reilu kourallinen basilikaa, oreganoa, timjamia, persiljaa
1 rkl fariinisokeria
suolaa maun mukaan

Pilko tomaatit kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä. Kuullota sipulit öljytilkassa ja lisää tomaattien joukkoon. Lisää yrtit, murskattu valkosipuli, sokeri ja suola ja jatka keittämistä. Kun olet saanut haihdutettua osan nesteestä pois soseuta kastike sauvasekoittimella. Jäähdytä ja pakasta tarvittaessa.



Voyage oli yksi uusi tomaattilajike tänä vuonna. Satoa siitä sain ihan kohtuudella, vaikka muuta aiemmin epäilin. Tomaatti on ihan hyvän makuinen, mutta ei nuo lohkot ole niin käteviä tai viehättäviä mitä etukäteen ajattelin. Ehkä meillä ei ole riittävän tasaiset olosuhteet, jotta niistä kasvaisi oikein meheviä. Muutama siemen jäi ensi vuoteen, mutta uusia en taida enää tilata, enkä siemeniä kerätä. Sen sijaan yläkuvassa ja keskikuvassa taustalla oleja iso pihvitomaatti on yksi parhaita mitä olen viljellyt, vielä kun tietäisi että mikä tomaatti se onkaan...

perjantai 2. syyskuuta 2011

Suolasienet

Suolasieniä tulee tehtyä, jos rouskuja löytyy riittävästi. Käytän niitä lähinnä sienisalaattiin, joskus kastikkeisiin ja piiraisiinkin. Suolasieniä varten putsaan rouskut (minulla haapa-, kangas- ja karvarouskuja) ja pilkon ne sopiviksi ja huuhtelen vedellä. Ryöppään ne keittämällä runsaassa vedessä viitisen minuuttia. Laitan ison kattilan melkein täyteen vettä, ja kun se kiehuu reilusti, lisään sienet ja veden kiehumisesta alan laskea aikaa. Sen jälkeen laitan sienet lävikköön ja huuhtelen reilulla kylmällä vedellä. Puristelen vedet mahdollisimman tarkkaan pois, ja alan latoa sieniä puhtaiseen purkkiin suolan kanssa vuorotellen. Joskus olen nähnyt ohjeen että suolaa pitäisi olla 10% sienien painosta, mutta kyllä minulla menee enemmän suolaa. Laitan kerrokssen suolaa pohjalle, ja sitten aina vuorotellen niin, että päällimmäiseksi jää reilu suolakerros. Sieniä pitää painella, jotta ilma poistuu väleistä. Suola saa osmoosin avulla sienistä nestettä ulos, joten vähän ajan päästä sienet lilluvat 10%:ssa (minulla isommassa) suolaliuoksessa. Tärkeää on, että sienet ovat aina nesteen peitossa, näin ne eivät homehdu.

Sitten kun sieniä haluaa käyttää, otetaan purkista haluttu määrä sieniä, ja liuotetaan liika suola pois. Minä liuotan yleensä reilussa kylmässä vedessä yön yli. Jos on kiireempi, kannattaa vettä vaihtaa tiheään, ja ne saa sopiviksi nopeammin. Purkissa olevat sienet pitää jäädä täysin nesteen alle, jos näin ei käy, voi keittää 10%:sta suolaliosta ja lisätä purkkiin.