tiistai 29. syyskuuta 2020

Luumukana


Tässä jollain viikolla yhtenä päivänä, kun olimme kolmestaan kotona, tein helpon kanaruuan. Kun  kerran säilöö, niin pitäähän niitä säilykkeitä käyttää. Löysin jääkaapista vielä yhden pikkupurkin viime vuotista luumu-chutneyta. Jo silloin totesin käyttäväni sitä kanaruokiin, ja tässä sitä ollaan.

Tästä annoksesta söimme kolmestaan kaksi ateriaa, ensin tällaisenaan tuoreen maissin kanssa ja seuraavana päivänä kastikkeena. Siivutin kypsät fileet, laitoin kattilaan lopun liemen, viipaloidun paprikan ja huudellun kermatilkan kanssa ja keitin kastikkeeksi. (Vinkki: kun kermapurkki menee tyhjäksi, huuhtele se tilkalla vettä, lisää purkkiin haluttaessa vähän vehnäjauhoa ja ravista. Käytä tämä nestetilkka kastikkeena ja suurustuuna.) Kummatkin ruuat olivat hyviä, niin hyviä.

700 g kanan rintafileitä
currya
suolaa
soijakastiketta
1½ dl luumu-chutneyta

Nuiji rintafileitä tasaisen ohuiksi ja asettele ne uunivuokaan. Mausta fileet currylla, suolalla ja tilkalla soijakastiketta. Levitä luumu-chutney hyväksi kerrokseksi fileiden kummallekin puolelle. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. Anna vähän vetäytyä ja nauti.

maanantai 21. syyskuuta 2020

Oranssi chilihillo ja ei-niin-makea chilihillo



Viikonlopun satoa: kaksi chilihilloa, oranssi jälkiruokamaisen hedelmäinen leivälle ja jopa jälkiruuille, toinen, tuo punainen, tulisempi eikä niin makea ruualle. Tein melko samalla tapaa kuin viimeksikin, tällä kertaa lähempänä alkuperäistä ohjetta, paitsi toisen hillon tein vähemmän makeana. Erilaiset chilit vaikuttavat lopputulokseen paljon.


Oranssissa hillossa minulla oli chileinä Aji Fantasya, valkoista Aji Fantasya, Aji Cristalia ja monta Rocato Guatemalan Orangea. Viimeksi mainittu on uusi lempichilini, siinä on upea hedelmäinen maku ja vähän makeaa tulisuutta, mutta sen verran vähän että chiliä voi käyttää reilusti. Ensi vuonna pitää laittaa ainakin pari kasvia kasvamaan isoihin ruukkuihin, näitä haluan paljon.

Punaisessa hillossa chileinä oli Aji Fantasy, Aji Norteno, Serrano Huasteco ja Fire Flame. Nortenoja oli eniten, serranoja vain yksi. Chilivalikoimasta huomaa, että ostan kaikki chilin siemenet Fataliilta. Kuvassa vain osa käytetyistä chileistä ja puuttuu kokonaan esim. Serrano ja valkoinen Aji Fantasy.

Oranssi makea chilihillo


800 g oranssia paprikaa
100 g chilejä
40 g inkivääriä
350 ml omenaviinietikkaa
1 kg hillosokeria
50 ml limen mehua

Punainen chilihillo


700 g punaisia paprikoita
100 g chilejä
40 g inkivääriä
350 ml omenaviinietikkaa
333 g hillo- ja marmeladisokeria
50 ml sitruunamehua
1 tl suolaa

Pilko paprikat ja chilit, poista niistä siemenet ja se vaalea osa jossa siemenet ovat kiinni. Pilko chilit ja paprikat pienmmäksi ja aja sauvasekoittimella tai blenderillä soseeksi. Laita ne ja omenaviinietikka kattilaan ja nosta kiehuvaksi. Lisää hienoksi raastettu inkivääri, sokeri, lime/sitruunanmehu ja suola ja sekoita kunnes sokeri sulaa. Keitä viitisen minuuttia, ja nosta kattila pois levyltä. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja purkita steriileihin purkkeihin.

Nämä ovat todella koukuttavan hyviä.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Etäpäiväkirja 11 - harrastuksista ja ilosta


Kuten kirjoitin, lomaltapaluu otti aika koville tänä vuonna. Tajusin sen myötä, että on ihan pakko tehdä itselle hyvää. Keksittävä ja tehtävä asioita, jotka ovat mahdollisia ja jotka tuottavat hyvää mieltä itselle. Sen jälkeen jaksaa taas tehdä hyvää muillekin.

Harrastukset ovat tärkeitä ilontuottajia, vaikka minulla ei koskaan ole ollut mitään kummoisia harrastuksia. Vieläkin naurattaa kun mies jenkeissä totesi omille uusille harrastuskavereilleen, että vaimo harrastaa ruuanlaittoa ja kai vähän käsitöitä.

Nykyään taitaa monilla harrastukset olla erittäin tavoitteellisia ja jopa stressin aiheita. Ehkä nyt voisi tehdä hyvää harrastaa jotain myös ihan tekemisen ilosta, ihan vaan siksi, että se on kivaa ja vain sitä. Ihan sama osaako tai syntyykö mitään. Minä olen herätellyt näitä vanhoja harrastuksia eloon siitä syystä että ne tekevät itselle hyvää, ilman mitään tavoitteita tai päämääriä. Ehkä tämä on henkistä laiskuutta, ettei ole tarkoituskaan kehittyä, tai ehkä se on vaan armollisuutta itseä kohtaan. Joka tapauksessa mieli kiittää.

Kuten näkyy, olen taas kirjoittanut blogiin aktiivisemmin. Lupaan, että edelleenkin ilman aikomusta kehittyä kuvien tai kirjoitusten suhteen, puhumattakaan siitä, että ajattelisi tästä tulevan mitään kaupallista. Ihan vaan siksi, kun tekee mielelle hyvää jäsentää tätä poikkeusaikaa myös blogin kautta.

Olen myös palannut käsitöiden pariin, ja tämä paluu on ollut paluuta siihen korkeintaan ekaluokkalaiseen minääni,  joka virkkasi ketjusilmukkaa lankakeristä pelkästään sen takia kun oli niin kiva virkata. Käsitöitä tekemisen ilosta, siitä ilosta, miten hyvää se tekee mielelle. Minulla aukesi jokin lukko kesällä kun poikkesimme Juvan matkalla Lahdessa vanhassa puutalossa. Inspiroiduin kaikesta kauniista; talosta, käsitöistä ja lyhyestä kohtaamisesta (terveisiä sinne).

Ja kyllähän se vanha tärkeä harrastus, lukeminen, on palannut vuosien tauon jälkeen takaisin jo jokunen vuosi sitten. Ehkä siihen on meinannut tulla suorittamisen makua välillä, kun kaikkea kiinnostavaaa ei vaan ehdi lukea. Mutta sekin on ihan ok, luen juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä.

En ehkä ihan osannut sanoa mitä halusin, mutta tarkoitan, että olkaa itselle armollisia, myös harrastaessa. Tehkää itsellenne hyvää, on se sitten veren maku suussa tai leppoisammin, mutta tehkää silti, ilon kautta. Kunhan se on kivaa, kun muuten tämä on niin tätä, niin tätä.


ps. Olen tänä vuonna jopa fiilistellyt marjametsässä.

torstai 10. syyskuuta 2020

Munakoisoa, kantarellia ja mangoldia pastalla


Se on taas hävikkiviikko, ja minäkin jatkan edelleen siinä nollahävikin tavoitteessa. Tällä viikolla se tarkoitti esim. sitä, että mökille lähtiessä nappasin mukaan kaksi parhaat päivänsä nähnytttä munakoisoa, jotka olisivat viikon aikana menneet pilalle (en uskonut että muu perhe olisi niistä mitään kokannut). Ja otin mukaan myös sen hyvän tuoreen buffalo-mozzarellan, joka ei enää viikon päästä olisi ollut tuore. Sienet oli juuri poimittu metsästä, mutta tämän syksyn tavoite on ollut, että sieniä päätyisi mahdollisimman vähän pakastimeen, minne ne meinaavat aina unohtua.

Valmistin kahdelle sen verran reilun annoksen, että tästä riitti kahdelle päivälle, ensimmäisenä päivänä pääruokana, toisena lisukkeena.

2 munakoisoa
1 l kantarelleja
öljyä
tuoretta oreganoa
tuoretta timjamia
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
reilu nippu mangoldia

hyvää pastaa

buffalo-mozzarellaa (125 g)
reilusti raastettua parmesania

Viipaloi munakoisot. Ripottele niille vähän suolaa, ja anna kyynelehtiä puolisen tuntia. Sillä välin pilko sienet ja hauduta pannulla nesteet pois. Jos viimeksi oli "kuivattuja" sieniä, nyt niissä riitti vettä. Siirrä sienet syrjään. Laita pannulle öljyä, pyyhi munakoisoviipaleet kuivaksi ja pilko ne pienemmiksi. Paista ne hyvässä öljyssä niin, että saavat vähän väriä, lisää tuoreet yrtit joukkoon. Pilko sipulit ja lisää nekin pannulle. Kuullota vähän aikaa, lisää sienet takaisin, sekoita ja lisää lopuksi reilusti pilkottua mangoldia.

Tällä välin keitä pasta sopivaksi hyvin suolatussa vedessä. Valuta, mutta jätä pieni tilkka vettä kattilan pohjalle. Kaada kasvikset pastan joukkoon, lisää myös viipaloitu mozzarella ja reilusti parmesania joukkoon. Sekoita hyvin ja anna juuston sulaa kastikkeeksi ja makujen imeytyä pastaan.

Parempi ruoka kuin osasin etukäteen kuvitella, niin hyvä, että teen varmasti toistekin. Isäkin santsasi (ei mainita ketsupista mitään, pasta on pastaa vaikka olisi kuinka hyvää...).

tiistai 8. syyskuuta 2020

Savustettu hirven ja peuran sydän, se parempi versio

Savustettua hirvensydäntä ja ruusunterälehdistä tehtyä mehua

Tässä on vähän jatkoa viikonlopun Kielometsän reissuun. Minä lupasin tuoda jotain lihaa, sillä paikalla oli kaksi muutakin, jotka syövät riistaa. Sen hyvän peuran sisäfileen lisäksi otin vähän savustettua sydäntä mukaan, sillä tiesin Kahvelon Ilsen tuovan upeaa leipää. Minusta keitetty sydän on hyvä leivänpäällinen, mutta täytyy sanoa, että savustettu sydän on vielä parempi. 

En edes muistanut, että olen aiemmin savustanut sydäntä, vaikka olihan sekin ihan hyvää. Mutta kyllä tämä näin tehden oli vielä parempaa. Minulla oli kokonainen peuran sydän halkaistuna ja puolikas hirvenvasan sydän. Niissä lihan paksuus oli melkein sama, hirvessä vähän paksumpi, joten laitoin sen kuumempaan paikkaan savustimessa. Käyttämäni savustin on ihan tavallinen Opan sähkösavustin, jossa ei ole lämmönsäätöä. Ulkona oli n. 15 astetta lämmintä, tämä muistiin itselle. 

½ hirven (vasan) sydän
1 peuran sydän

1 l vettä
½ dl merisuolaa
rosmariininoksa
3 laakerinlehteä

Siisti sydämet, jos et ole sitä tehnyt jo aiemmin. Eli poista isot suonet, mahdollinen rasva (vasoilla harvoin) ja muut roippeet. Laita sydämet suvustusuunin ritilälle. Lisää purut, kaksi sokeripalaa (jos muistat) ja halutessa muutama oksa rosmariinia. Savusta näitä tällaisia suht pieniä sydämiä tunti.

Keitä sillä välin suolaliemi kattilassa. Siirrä sydämet suoraan savustusuunista kuumaan suolaliemeen ja anna suolaantua 3 tuntia. Tällä tavalla tehtynä sydämissä on mieto, minusta juuri sopiva suola. Suolaisemman ystävät voivat pitää pidempään suolavedessä, ja/tai tehdä tiukemman suolaliemen. Nosta sydämet liemestä ja nauti joko lämpimänä tai myöhemmin kylmänä. 

Hyvää leivän päällä, niin hyvää. Ja maistui muillekin. Nautimme nämä Ilsen leipoman juurileivän päällä säilömisen ohessa. Lasissa on Kielometsän ruusunterälehti-mehua, sekin upean makuista.




Peuran sydäntä upealla leivällä.

Ps. Tulin taas mökille etätöihin. Heti saavuttuani mökille lähdin sienimetsään kaatosateessa. Vaatteet saivat kuivua uunin lämmössä ja saaliina oli minulle ja isälle kahden päivän ruuat. Söimme illalliseksi kantarelleja paistettuna sipulin ja mangoldin kanssa sekä näitä savustettuja sydämiä. Ei varmaankaan tarvitse hehkuttaa kuinka hyvä on.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Päivä Kielometsässä ja chilikurkut


Sain viettää tänäkin vuonna päivän Kielometsässä, aivan kuten viime vuonna. Sitä on taas yhtä haltioissaan ja virkistäytynyt kuin mitä oli viime vuonna (kannattaa lukea tuo viime vuodenkin teksti, sillä en toista tässä samoja asioita vaikka voisinkin). Tämä päivä on kyllä todellakin yksi tämän vuoden kohokohdista, olkoonkin, että elämäni epäiltiin olevan aavistuksen tylsää...

Säilöimme porukalla samaa omenakompottia kuin viime vuonna, lisäksi teimme venäläisiä suolakurkkuja (iso purkki) ja etikkaisia chilikurkkuja. Kirjoitan chilikurkkujen ohjeen tähän, tällä tapaa olen tehnyt etikkakurkkuja monena vuotena, ohjeen perusidean olen ottanut Satu Koivistolta, kurkut teen aina sinne päin, eli tämä on vähän muunnettu ohje:

2 kg kurkkua (vähän vajaa)
4-5 chiliä viipaloituna (minulla aika mietoja lajikkeita 4 erilaista)
reilu pala inkivääriä kuorittuna ja viipaloituna
mustaherukanlehtiä
tillin kukintoja

1 l vettä
4 dl sokeria
5 rkl suolaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 rkl korianterinsiemeniä

6 dl etikkaa

Pese ja viipaloi kurkut. Laita (steriloituun) purkkiin kerroksittain kurkkuviipaleet chilien, inkiväärin, herukanlehtien ja tillin kukintojen kanssa. Keitä liemen aineksia niin että sokeri ja suola sulavat ja muutama minuutti päälle. Lisää etikka ja anna kiehahtaa. Kaada kuuma liemi kurkkujen päälle, sulje kansi. Anna maustua vähintään viikko kylmässä. Meillä syödään näitä ainakin leivän päällä, hodareissa, hampurilaisissa ja (peruna)laatikkoruokien lisukkeena.


Viime vuotiseen tapaan otimme Kahvelon Ilsen kanssa kaiken irti päivästä. Lähdimme matkaan aikaisin aamulla ja kävimme sienessä ennen Kielometsään saapumista. Saaliina oli suppiksia ja vähän kantarelleja. Lounaan jälkeen kävimme uudestaa sienessä koko porukalla, saaliina lisää suppiksia ja muutama kantarelli. Huomatkaa minun uudet Sievin saappaat, mikä ihana väri. Eipä haitannut sade, vaikka sitä riitti vähän koko päivälle. 


On tämä, tällaista runsasta kauneutta harvoin pääsee ihailemaan. Ruusuilla oli toinen kukinta päällä, liljatkin kukkivat vielä ja kasvihuoneessa kukki yli parimetrinen dahlia. Ja kauneista kaunein ruusu, ihan saappaideni värinen!


Puutarhasta löytyi mm. vadelmia, omenia, päärynöitä, luumuja ja seljanmarjaa. Teimme samaa kompottia kuin viime vuonna, se vaan on niin hyvää. Lisäksi Jukka järjesti meille hedelmien maistelun:

  • Astrakaani iso kuulas
  • Borgovskoje
  • Jättimelba
  • Tuntematon (Rautell?)
  • Tohtorin päärynä
  • Sinikka (luumu)
  • Eurazia (luumu)
  • Minikiivi
  • Maira (persikka)


Voisin laittaa tähän listaan monta huutomerkkiä, niin upea setti! Lempihedelmä oli, no kaikki! Ja kotimaista persikkaa, ihan uskomatonta.


Ja päivän ruoka! Tullessa meitä odotti kastanja-salvia-keitto ja hyvät leivät. Keiton ohje oli River Cottagen Veg Everyday -kirjasta, miten se onkaan mennyt ohi. Päivällistäkään ei voi hehkuttaa liikaa, tässä taisi olla tämän vuoden paras illallinen. Jamie Oliverin uuniperunoita (pieni epäilys nousi seurueessa, että onko inkubaatioajat optimoitu, mutta lopputuloksen mukaan sanoisin, että kyllä on) ja italialaista salvia-quornia, ihan käsittämättömän hyvää.

Jukan ottama kuva

Lisukkeena oli meille kolmelle lihansyöjälle peuran sisäfile. Laitoin fileen aamulla tilkkaan öljyä, jossa oli  ½ tl suolaa sekä rosmariinia ja laakerinlehteä pilkottuna (ei siis pippuria eikä mitään  muutakaan). Tämä sai marinoitua päivän ajan, ennen grillaamista pyyhin ylimääräiset öljyt ja yrtit pois. Grillasin fileen kolmelta puolelta reilun minuutin puoleltaan lähes suoraan hiipuvan hiilloksen päällä. Sen jälkeen file sai levätä folioon käärittynä vajaan vartin. Sanoisin näin vähän vaatimattomasti, että suunnilleen parasta lihaa mitä olen syönyt. Ja taisi maistua muillekin.


Illan kruunasi upea jälkiruoka hillasta. Onneksi sain reseptin, tätä pitää tehdä pian uudestaan. Meillä oli käsittämättömän upea päivä: koko päivä ulkoilua ja säilömistä sekä puutarha ja talo täynnä kauneutta, ja tietysti loistavaa ruokaa ja parasta seuraa. Kiitos Kielometsän isännille ja muille ihanasta päivästä!


Ps. Mun uudet housut näytti tältä, kun illalla istahdin autoon. Hämähäkinseittejä, lehtiä ja mitä vielä. Ja Ilse vieressä oli ihan fressinä siisteissä farkuissa. Mä en tajua. 

perjantai 4. syyskuuta 2020

Suomalaisen ruuan päivä: perinteiset porsaankyljykset Mallaspossusta


Tänään on suomalaisen ruuan päivä. Meillä nyt syödään suomalaista ruokaa joka päivä, mutta merkkipäivän kunniaksi hain palstalta ison kimpun auringonkukkia ja katoin pöydän tavallista kauniimmin. Mikä ruoka voisi sopia suomalaisen ruuan päivään paremmin kuin tavallista paremmasta possusta tehdyt kyljykset, juuri nostetut omat perunat, höyrytetyt kasvikset ja avomaalta haettu kurkku. Kaikista raaka-aineista pippuri oli ainoa, mikä ei ollut kotimaista alkuperää.


Kyselin jo twitterin parviälyltä, että mitä näistä upeista kyljyksistä tekisi, mutta loppujen lopuksi turvauduin isotätini vanhaan keittokirjaan, eli Koskimiehen ja Somersalon Keittotaito-kirjaan vuodelta 1934 (Karkun Emäntäkoulusta lokakuussa 1937). Tein siis lapsuudesta tutulla tapaa kyljykset, ei näitä montaa kertaa silloinkaan syöty, mutta ehkä useammin kuitenkin kuin nykyisin.

Nyt on kunnollista

reilu 1 kg kyljyksiä
sinappia
pippuria
reilu 1 rkl vehnäjauhoa
suolaa
1 iso muna tai 2 pientä
1 dl korppujauhoa
voita/öljyä
2 dl kermaa

Sivele kyljykset kauttaaltaan sinapilla, rouhi vähän pippuria päälle. Sekoita suola ja vehnäjauhot sekaisin lautasella. Riko muna(t) toiselle lautaselle, ja kaada korppujauhot kolmannelle. Käytä pihvit vehnäjauhossa, munassa ja lopuksi korppujauhossa, ja paista niihin hyvä pinta voin ja öljyn seoksessa. Siirrä kyljykset uunivuokaan ja kaada kerma pohjalle. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja hauduta 180-asteisessa uunissa pihvien paksuudesta riippuen 30-40 minuuttia. Nämä olivat kunnollisen kokoisia, ja haudutin sen 40 minuuttia.

Ruoka oli hyvää, niin sydäntä lämmittävän hyvää, liha tuli kaluttua luuta myöten. Uunissa hautunut kerma maustoi perunat herkullisesti, ja höyrytetyt kasvikset ja kurkku tasapainoittivat ateriaa. Mies pakkasi ylimääräisen kyljyksen kastikkeineen sekä loput perunat mökille mukaan, meillä muilla on viikonlopulle muita suunnitelmia. 

ps. Olen ollut parina päivänä toimistolla töissä. Kaiken muun hyvän lisäksi se, että Mallaspossua saa Hakaniemen hallista on ihan parasta!

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kuukauden tee: Puolukkainen teedrinkki riistalle


Puolukka alkaa pikkuhiljaa olla kypsää. Hitaasti se on tänä vuonna kypsynyt, mutta sentään muutaman ämpärillisen olen saanut poimittua aikaisilta paikoilta. Myös riistakausi on alkanut, ja yhtenä iltana söimmekin juuri metsästettyä kyyhkyä sille sopivan teedrinkin kanssa.

Ja tiedättekö, minusta on ihan superkivaa miettiä näitä uusia teedrinkkejä ja -mocktaileja, ja lisäksi vielä parittaa sopivia ruokia niille. Tämän ankeahkon ajan mukavia juttuja, todellakin. Vaikka kuva onkin sekava, ei se poista sitä kivaa fiilistä mikä tästä ateriasta juomineen jäi.

2 cl koskekorvaa
2 cl paseerattua puolukkaa
15 cl Tarry Lapsang Souchong -teetä
10 cl kuplavettä

jäitä
puolukoita
rosmariinin oksa

Hauduta savuinen tee etukäteen, jäähdytä se kylmäksi. Sekoita juoma lasiin: mittaa alkoholi, lusikoi paseerattu puolukka ja kaada tee ja kuplavesi joukkoon, sekoita. Lisää jäitä, muutama puolukka ja rosmariinin oksa.

Ruuaksi oli siis pannulla rosmariinivoissa nopeasti paistettuja, vähän nuijittua kyyhkyn rintafilettä (ja sydäntä). Lisänä oli palstalta juuri nostettuja perunoita, pihalta haettuja tomaatteja ja kastike, joka tuli helposti raaputtamalla pannulta maut talteen kerma- ja vesitilkkaan.


Pari vinkkiä

  • juoma toimii myös ilman alkoholia erinomaisena ruokajuomana
  • sopiva kirpeys tekee drinkistä upean aperitiivin