Vuosi 2014 pulkassa

Vuosikatsauksia näkee blogeissa siellä täällä. Niitä on kamalan kiva lukea, ja uskoin Jonnaa kun hän sanoi että myös kiva tehdä. Ja niin olikin: kun selasin tämän vuoden alkuun, tuli mieleen paljon mukavia muistoja, sekä tapahtumista että ihmisistä mitkä liittyivät eri ruokiin ja juttuihin. Sellainenhan ei näy kauhean selvästi ulospäin blogissa, etenkin kun olen pitänyt tämän sellaisena semianonyyminä (luimupupun termi) blogina, jossa nimiä eikä liikoja yksityiskohtiä näy, paitsi tietysti tutut tietävät mistä on kyse.

Olen sellainen tavallinen ruuanlaittaja, joka ei keksi itse juurikaan uusia reseptejä, vaan sen sijaan joko teen niin kuin aina ennen on tehty, tai sitten etsin inspiraation muualta, useimmiten samoilta tutuilta ja minun tyyliin sopivilta kokeilta ja bloggaajilta. Toki olen niin paljon vuosikymmenten varrella ruokaa valmistanut ja oppinut kaikenlaista että minun on helppo muuttaa ohjeita ja tehdä sinne päin sen mukaan mitä sattuu olemaan ja mitä sattuu tulemaan. Mutta kyllä ne ideat ja inspiraatiot ovat aina jostain peräisin. Se on minusta ihan ok etenkin tälläiselle tavalliselle kotikokkaajalle, jonka työ on jotain ihan muuta kuin ruokaan liittyvää.

Tammikuu

Tammikuu-helmikuu on minulla aina kiireistä aikaa töissä, jopa siinä määrin että olen pyytänyt isäni tänne useammaksi viikoksi alkuvuoden arkea helpottamaan. Ruoka on silloin usein simppeliä ja sellaista, jota tehdään isoja määriä kerralla ja sitten vaan lämmitetään, kuka milloinkin. Paljon keittoja, patoja ja kastikkeita. Tämän vuoden tammikuun iloisin löytö oli nämä hunajapullat, vanha resepti jonka löysin uudestaan lukioaiakaisesta itsetehdystä keittokirjasta. Äiti teki näitä aina silloin tällöin, minä vähän parantelin reseptiä ja uusi lempipullaresepti oli löytynyt. Koko perheen herkku. Ja hunajahan on sitä parasta makeutta!

Helmikuu

Helmikuu oli yksi niitä kuukausia, josta oli ihan mahdotonta valita suosikkia. Nyt joulun aikaan tietysti mielessä on joulukinkun loppusijoitusruoka, eli hernekeitto haudutuspadassa, tämä on se täydellinen versio, ja tänäkin jouluna sinne sujahti reilu 11-kiloisen kinkun jämät. Ja tunnelataus sisältyy tuohon vaarin paistamaan haukifileeseen, se vaan on niin hyvää. Ja nimenomaan vaarin paistamana. Postaukseni talven salaateista sai paljon huomiota. Luulisin että vastaavia salaatteja alkaa yhä usempi tehdä, ei vähiten Satokausikalenterin tekemän hienon työn vuoksi. Mutta kaikesta tästä huolimatta helmikuun valintani on madepitsa. Muistan vieläkin sen fiiliksen onnistuneesta pohjasta ja täytteestä. Tämä oli tavallaan ihan uusi ruoka, vaikka kyseessä olikin kahden luottobloggaajan ja -kokin ohjeen yhdistämisestä (kiitokset Jonnalle ja Mysille). Saanko esitellä hemikuun helmen, eli Made in pitsa.

Maaliskuu

Maaliskuussa vietimme mukavia pastailtamia, ja minulle on edelleenkin pastakone lainassa. Olimme kaikki kolme pääkokkia ihan megaväsyneitä, mutta niin vaan saimme aikaiseksi hyvää ruokaa illaksi ja lisäksi vielä perheillemme kokonaiset ateriat seuraavalle päivälle. Meitä on sellainen kolmen (välillä neljän) naisen porukka, että kun jotain tehdään, niin silloin syntyy paljon, sen mukavan yhdessäolon lisäksi. Nyt jouluisen kalapastan myötä aloin jo ajatella että ehkä se omakin pastakone pitää hankkia, mutta katsotaan vielä. Esikoisen suurta herkkua oli simpukkapasta, sitä pitää varmaan tehdä pian uudestaan. Maaliskuu oli muutenkin pastan aikaa, bottargapasta  itsetehdystä bottargasta nousi uudeksi suosikiksi.

Huhtikuu

Huhtikuu jäi mieleen silakkakuukautena. Mies kävi hakemassa lasten kanssa ämpärikaupalla silakkaa, Lauttaaaren sillalta silakkaa nousi litkalla kun vaan viitsi nostaa. Pääsivät vielä uutisiinkin, kivakiva. Silakkaa tuli tehtyä monella tapaa. Opettelin myös fileoinnin Jaakko Kolmosen neuvoilla, ja mädistä tein mm.silakanmäti-kvinoa-pihvejä. Onnistunutta omaa soveltamista keittiössä.

Toukokuu

Toukokuu on minun lempikuukauteni. Siihen mahtuu mukavia juhlia, puutarhatyöt ovat parhaimmillaan, vihreys on kauneimmillaan, kynnenaluset ovat taas mustina ja kaikki on vielä mahdollista. Pettymykset tulevat vasta sitten myöhemmin. Toukokuussa tulee tehtyä parhaat ja raikkaimmat kakut, kuten tämä mangopavlova. Tästä ei kakku parane, ja jopa minä sain siitä kauniin.

Kesäkuu

Kesäkuussa alkaa saada jo ensimmäistä satoa kasvimaalta. Tämän vuoden kesäkuussa löytyi myös yksi uusi ruoka arkirutiineihin, eli Nyhtökana Katuruokaa-kirjasta. Hyvää ruokaa joka maistuu koko perheelle, arjen pelastaja jota on helppo tehdä iso määrä kerralla ja jakaa sopiviin annoksiin pakastimeen. Pelastanut monta arkipäivää ja yllättävää tilannetta. Ja maistui juhannuksenakin isolle porukalle.

Heinäkuu

Heinäkuussa alkaa saada lehtikaalia jo reilusti omalta kasvimaalta. Lehtikaalista on tullut todella suosittua viimeisen parin vuoden aikana. Ja vaikka aina sanon että olen jämähtäjä enkä mitenkään trendien harjalla, niin silti joskus olen, hihih. Ensimmäinen lehtikaaliresepti tässä blogissa on julkaistu kesäkuussa 2011, ja se on tainnut olla aika ensimmäisiä mitä blogeissa on näkynyt. Sen jälkeen olen julkaissut kymmenittäin erilaisia lehtikaalireseptejä, osa omia, osa luottokokeilta opittuja, eniten River Cattage -kirjoista. Enää ei juurikaan tarvitse niitä kirjoittaa ylös, kun kaikki muutkin paikat ovat täynnä lehtikaalia, minun "työni" on tehty. Kesäkuun karkkikanan kaveriksi sopii  lehtikaali aasialaisittain kuin nätti nenä päähän, sitä on tehty myöhemminkin vaikka minkä ruuan lisukkseeksi. Suosittelen!

Elokuu

Elokuussa löysin vihdoinkin aikaa Juuren keittokirjalle. Pakko oli tietysti aloittaa kaikkien aikojen sapas-suosikista, eli  Juuren punajuurimurekkeesta. Olin niin supertyytyväinen, että resepti toimi käsissäni, sain pieniä nättejä sieniäkin, vaikka mökillä ei sieniä ollutkaan. Minulle harvinaisesti kuvakin oli kiva ;) Onnistumisen riemua keittiössä suurimmillaan. Tämä elokuu oli muuten kummallinen, kun aikaa ei mennyt marjametsässä yhtään. Ensimmäinen vuosi elämässäni, ettei mökiltä tullut mustikoita, vadelmia, puolukoita eikä sieniä. Ei mitään. Ahdistava kesä, kuten oli talvikin, kaikki äärimmäistä, ja sen huomasi sadossa, tai siis siinä että se oli kehnoin ikinä.

Syyskuu

Jatkoa onnistumisille löytyi leipomisesta tällä kertaa. Mies oli haaveillut vuosikymmeniä  Murupullamustikkapiirakasta. Tässä näkyy oikeasti parhaimmillaan se, että kun on kokannut ja leiponut paljon, kaiken soveltaminenkin onnistuu. Tämän piirakan teossa taikinoiden ajoitus on ehdotottaman tärkeää, ja se onnistui ihan nappiin, kun vain mietin asian etukäteen päässäni. Riemu syntyi onnistuneesta lopputuloksesta, ja ennen kaikkea siitä, että toinen oli niin tosi tyytyväinen kun hänen vuosikymmenien takaiset haaveet toteutuivat ja jopa ylittyivät.

Lokakuu

Lokakuu on edelleen yksi parhaista ruokakuukausista. Kasvimaa ja metsä ovat vielä satoisia, jos ovat, ja hirvestyskausi on päällä. Tänä vuonna hirven valmistukseen tuli jotain uutta pitkästä aikaa, nimittäin  hirvenposket. Helppoa, joskin aikaavievää, valmistaa, ja lopputuloksena mitä maukkain ja monipuolisin ruoka. Lokakuulle halusin ottaa toisenkin ruuan, joka on minusta hyvä esimerkki, miten samanlaiset ruuat nousevat usein monilla yhtä aikaa esiin, ja suurimmalla osalla vielä ihan eri lähteistä. Minä hankin Ree Drummondin juhlakirjan, ja bongasin sieltä ruusukaalit karpaloilla. Ohje suorastaan huusi kokeilemaan sitä, ja en ole ollut ainoa. Joulukuussa näitä vastaavia reseptejä oli vaikka kuinka paljon, sekä blogeissa että ruokalehdissä. Hyvä Ruusukaali!

Marraskuu

Joskus hyvät ideat syntyvät lennosta. Synttärijuhlista jäi vähän brushettaa yli, ja keksin laittaa ne lammaslihapulliin. Todella loistavat lihapullat, ja hyvä mieli siitä että taas sai pelastettua jotain sellaisenaan hävikkiä herkuksi. Mutta siitä huolimatta marraskuun kohokohta oli reseptilöytö isän luota remontin keskeltä. Siinä oli pino minun ja äidin kirjoittamia reseptejä, tärkeimpänä minun lapsuus/nuoruusvuosien bravuuri eli mokkapalat. Tästä paperinpalasta tulvi paljon muistoja mieleen. Ja pakkohan niitä oli heti kokeilla alkuperäisellä reseptillä.

Joulukuu

Joulukuussa seurasin aika vähän blogeja. Minua toisaalta ahdistaa se jo marraskuussa alkava hypetys joulusta, ja toisaalta se jo ennakoimani viimeistään tapanina alkava valitus kuinka jouluruuat kyllästyttävät ja ihan kamalaa joulu ja voih. Minä haluan tehdä jouluamme rauhassa niin, ettei se ala heti kyllästyttämään. Aloitan pienesti ja myöhempään, mutta jatkan pidempään, kyllä tapanikin on vielä joulua, ja haluan nauttia silloin joulusta ilman että kaikki ympärillä toitottaa että onneksi on ohi. Mutta tämä on minusta tyypillistä nykyään, kaikkia juhlia hehkutetaan etukäteen, ja sitten kun kyseinen juhla on päällä, hehkutetaan jo seuraavaa. Ja hassua minusta tässä on se, että kun kaupat tekevät samaa, se onkin paheksuttavaa. Minusta ihan samasta ilmiöstä on kyse, omien "tuotteiden" mainostamisesta, oli kysessä sitten omat blogikirjoitukset tai myytävät tavarat.

Mutta takaisin siihen joulukuun ylivoimaiseen huippukohtaan, eli sehän oli tietysti porkkanalaatikko Juuren ohjeella. Että voi porkkanalaatikkokin olla hyvää, ja että se kelpaa melkein koko perheelle (joo ei tarvitse miettiä, kuopus on se poikkeava).

Melkoinen ruokavuosi tämäkin, meillä on syöty hyvin, tavallisesti, arkisesti, juhlavasti, yksinkertaisesti ja välillä vaivoja säästelemättä. Kiva vuosi ainakin näin kohokohdat poimittuna. Minä en keittiössä piperrä, enkä kaipaa sitä oikeastaan muuallakaan. Parasta on hyvin tehty ruoka hyvistä raaka-aineista niin, että raaka-aineet ovat pääosassa, ei kikkailu eikä trendit. Ei ihme että esim. Henri Alenin ruokafilosofia kolahtaa minuun, hänen jouluista jutustelua on kiva lukea. Osuva lainaus tekstistä: "Paras ravintolakokemus on mielestäni se, kun ihmiset eivät edes muista mitä ovat syöneet. Heillä on silloin ollut hauskaa." Saan siis synninpäästön sillä en läheskään aina muista ajan päästä mitä olen missäkin syönyt, mutta fiiliksen (niin hyvän kuin huonokin) muistan aina. Ja miten sympaattinen toteamus suurista odotuksista ja todellisuudesta, lainaus jälleen tuosta samasta tekstistä: "Jengi tuli tänne illalliselle ja vaati meitä antamaan heille sen muruefektin. Olin aivan ihmeissäni, että ei minulla tässä mitään efektiä nyt ole, kun on tätä ruokaa."

Ensi vuosi jatketaan kuten ennenkin, eli yritän selvitä töistä, arjenpyörityksestä ja yleensäkin elämästä sillä tavalla, ettei ihan koko vuosi olisi pelkkää selviämistä ja selviytymistä, niin että mukaan mahtuisi vähän jotain muutakin. Ja tasapainoilla ruuanlaitossa sen kanssa, että kuinka paljon rasittavasti ruokaan suhtautuva (anteeksi vaan kuopus) 6-vuotias kestää ja mitä puolestani minä haluan tehdä niin, että arkikokkaus pysyisi mielekkäänä. Mielekästähän se arki on, jos ruoka ei ole pelkästään sitä mitä se 6-vuotias haluaa. Tasapainoilu ei ole ihan helppoa, yritän välttää sitä, että sen 6-vuotiaan ei tarvitsisi olla kovin usein omassa huoneessa miettimässä miten pöydässä käyttäydytään, ja jupista siellä (kovaan ääneen!) että kuinka juuri hänellä on ihan kamala lapsuus ja että miten juuri hänelle sattui se kamala äiti joka pilaa hänen elämänsä kamalalla ruualla eikä tee hänelle aina pastaa ja spagettia ja osta grillikanaa. 

Riittävän hyvää uutta vuotta 2015 kaikille!

Vuoden 2014 lempikirjat: Top3 ja vähän päälle

Ennen joulua saimme lukea monista blogeista listauksia vuoden lempikirjoista. Minä olen vähän myöhässä tämän postauksen kanssa, sillä ainakin joululahjavinkeiksi tämä minun listaus tulee vähän myöhässä. Paitsi tietysti niille, jotka ovat saaneet lahjakortteja tai kahisevaa ja aikovat käyttää sen kirjoihin.

Tänä vuonna, ainakin minun mielestä, on ilmestynyt ennätysmäärä keittokirjoja, paljolti bloggaajien tekeminä. Minulle tarjonta on ollut vähän liiankin yltäkylläistä, moni keskinkertaisempi kirja ei ehkä saa ihan riittävää huomiota sillä tarjontaa on vaan yksinkertaisesti liikaa. Toisaalta, sehän on vaan minun ongelma, ettei hyllyissä ole enempää tilaa eikä aikaa enempää. Olen jo vuosia puhunut, että olen (keitto)kirjojen ostolakossa, mutta ehkä ne puheet voi unohtaa, sen verran monta kirjaa olen ostanut tänä(kin) vuonna. Olen kuitenkin päättänyt, että se metrimäärä mikä minulla on keittokirjoja, saa riittää, eli ostan uusia jos voin jostain vanhoista luopua. Tänä vuonna olenkin luopunut isosta määrästä kirjoja, sekä keittokirjoista että romaaneista. Keittokirjojakin taisi mennä melkein metri, romaaneja montakin metriä. En tiedä kadunko tätä myöhemmin (vielä en), mutta tilaa vaan on rajallisesti, sille ei voi mitään. Olen tämän vuoden aikana käyttänyt kirjastoa enemmän kuin yli vuosikymmeneen, ja sama linja saa jatkua.

Lainailen nykyään keittokirjojakin kirjastosta. Kun uusi vähänkin mielenkiintoinen kirja ilmestyy, laitan sen heti varaukseen. Sähköpostilla saan sitten kuukauden, parin kolmen, päästä ilmoituksen että kirja on noudettavissa. Tämä on toimiva systeemi, saan tutustua moniin uutuuksiin, kokeilla pari ruokaa ja sen jälkeen palauttaa kirjan kirjastoon. Suurin osa kirjoista on sellaisia, että se toimii hyvin näin, en kaipaisi niitä hyllyyni, vaikka ihan suht kivoja ovatkin. Jotkut kirjat ovat olleet suoranaisia pettymyksiä, ehkä odotukset ovat olleet liian korkealla. Joskus sitten huomaan, että joku kirja onkin hyvä olla hyllyssä, kuten Jenni Häyrisen Katukeittiö. Lainasin sen kirjastosta, ja siitä löytyi niin paljon kokattavaa, että aloin olla pulassa kuukauden laina-ajan kanssa. Minulla oli tuuria, hyvä ystäväni antoi kirjan minulle lahjaksi, eli minulla on nyt oma kirja omassa hyllyssä. Kiitoksia vielä näin bloginkin kautta!

Jottei tälle(kin) postaukselle tule liikaa pituutta, listani on lyhyt, mutta sitäkin suositeltavampi. Ensimmäistä kirjaa lukuunottamatta lista ei ole järjestyksessä.

1) Juuri Nyt (Björs, Ahokas, Nykänen, Koskelo, Wist)

Tämä kirja on ylivoimaisesti vuoden 2014 paras keittokirja, ja sen ostinkin lähes heti sen ilmestyttyä. Tässä on paras keittokirja jos katsotaan vuosikymmen taaksepäin, ja uskaltaisin väittää että myös eteenpäin, tosin sen aika näyttää. Kirja on kokoelma Juuren sapaksista, pää- ja jälkiruuista. Vähän työläämpiä tavalliseen arkikokkailuun, mutta juhlafiilis on taattu, kun tekee mitä tahansa tästä kirjasta. Kirjasta löytyi lempireseptini Juuren sapaksista, ja mikä parasta, olen onnistunut niiden kaikkien kanssa mielestäni loistavasti. Eli resepti toimii Juuren lisäksi myös kotona, ihan huippua. Tiedän, että enää ei tarvitse miettiä että mitä kokkaa jos tulee ulkolaisia vieraita, tai muuten vaan haluaa juhlaa juhlaan tai arkeen. Suurkiitos tekijöille upeasta ja huolellisesta työstä!

2) Katukeittiö - parempaa roskaruokaa (Jenni Häyrinen)

Jos jonkun kirjan ajoitus on ollut loistava, niin tämän. Vaikka varmasti osaksi juuri tämä kirja on ollut nostamassa katuruokaa uuteen nousuun. Kirjassa on toinen toistaan parempia reseptejä, kaikki helppoja ja hyviä. Muutama perheen uusi suosikkiruoka ja arjen pelastaja on löytynyt tästä kirjasta. Osa resepteistä ei ole toiminut ihan yksyhteen minun käsissä (lähinnä taikinat), mutta olen aina tiennyt mitä tehdä että lopputulos on hyvä. Kiitos Jennille toimivasta ja hienosti tehdystä kirjasta. Ja erityinen huomio siihen, että hän on tehnyt kirjan itse, kuvineen kaikkineen. Ainoa pikkumiinus kirjan nimestä, mielestäni tämän kirjan ruuat eivät ole roskaruokaa, kuten ei mikään muukaan ruoka.

3) Sieniä & Ihmisiä (Hoyer, Salmela)

Tämä kirja on ollut minulla kirjastosta lainassa. Tarkoitus on lainata toisenkin kerran, ja saattaa olla että lopulta ostan kirjan itselleni. Kirja on kiva kokoelma tarinoita, ihmisiä, intohimoa ja ruokaa. Mitään ei ole liikaa, mutta kaikkea riittävästi niin, että kirja on enemmän kuin osiensa summa. Kirjaa lukiessa mielen valtaa hyvä olo, ja koko ajan miettii että mitähän kivaa on vielä tulossa. Kirjassa on paljon harvinaisia sieniä, ja niistäkin on kiva lukea, vaikka tuskin laajennan omaa lajikirjoa mitä sienestämiseen tulee. Minulle kirja on enemmänkin romaani kuin ruokakirja, vaikka sitäkin se on.

4) Baking Instinct (Elina Jyväs)

Vuoden paras ja hauskin leivontakirja Eleanora von Smöörin kootuista leivonnaisista. Monta reseptiä on jo tehty, ja monta on jäljellä. Toimii myös kuvakirjana, niin kauniita kuvat ovat. Kirjan jaottelu Eleanoran ruokaympyrän mukaan todella toimiva (makea, makeampi, makein). Kirjan ohjeilla tehdyistä leivonnaisista puhutaan edelleen, vaikka aikaa kuluu.

Bonus: Beautification with floral jewellery - kukkakorut (Pirjo Koppi)

Pakko lisätä listaan vielä vuoden kaunein kirja, varsinainen taidekirja, kuten isäni sanoi. Floristimestari Pirjo Koppi on tehnyt upean sadunomaisen kirjan kukkakoruista. Monta ihanaa ideaa kuinka juhlaan voi valmistauutua uusilla ja ennakkoluulottomilla tavoilla. Suomessa ei ole tehty montaa floristiikan alan kirjaa, mutta tässä on yksi. Minä selailen kirjaa usein, ihan vaan saadakseni kaunista estetikkaa mielelle. Kirjaa en ole vielä nähnyt kaupoissa, mutta sen voi tilata helposti netin kautta tuolta.

Muitakin ihan hyviä kirjoja on kuluvan vuoden aikana ilmestynyt, mutta tässä on minusta kyllä se sellaiset erottuvat kirjat, joita varmasti tulee käytettyä vuosikausia. Jatkan ruokablogien perinnettä, eli niistä mitättömistä tai muuten vaan huonoista kirjoista en kirjoita, tosin en ole niitä ostanutkaan eli onneksi meillä on kirjasto.

Lasagne savukalasta ja lehtikaalista Jamien tapaan

Tämä resepti löytyy samasta Jamien joululehdestä kuin jouluisen rommitotin ohje. Minä pääsin veivaamaan edelleen lainassa olevaa pastakonetta ja samalla sain upotettua joulun jämäkalat tähän ruokaan. Ohjeessa käytettiin savulohta, mutta minulla oli sekä kylmä- että lämminsavustettua lohta ja vielä lisäksi vähällä suolalla graavattuua lohta. Ehkä pelkällä savukalalla tehty olisi ollut vielä parempaa, mutta hyvää oli tämäkin. Ja sain käytettyä vihreää talvivarastoani eli jäistä lehtikaalia. Miesväki kaipasi vähän enemmän suolaa ja makua, mutta sormisuola ja savu-Aji cristal onneksi riittivät.

400 g pastajauhoa (00)

4 isoa munaa

250 g ricottaa (ohjeessa oli 500 g, minulla oli vaan yksi purkki, riitti sekin)

2 munaa

50 g parmesania raastettuna

öljyä (ohjeessa 60 ml, en käyttänyt niin paljoa)

1 sipuli

lehtikaalia pari reilua kourallista (ohjeessa 240 g, minulla varmaan ei ihan sitä)

3½ dl kermaa

savulohta (ohjeessa 200 g, minulla varmaan tuplaten erilaisia lohia)

320 g mozzarellaa (minä käytin 400 g pötkön kokonaan)

Aloita valmistamalla pastataikina. Punnitse jauhot kulhoon, lisää munat ja sekoita taikina tasaiseksi. Tarvittaessa voit lisätä aavistuksen vettä, mutta missään nimessä ei liikaa. Vaivaa taikinaa pöydällä niin, että saat tasaisen pehmeän taikinan. Minä en lisännyt vettä, mutta kastelin käteni ennen kuin aloin vaivata taikinaa, se oli hyvä. Kääri taikina elmukelmuun, ja anna odottaa huoneenlämmössä tunnin. 

Sillä välin sekoita kulhossa ricotta, munat ja raastettu parmesan sekaisin haarukalla. Jätä odottamaan. 

Kuullota silputtua sipulia öljyssä kymmenisen minuuttia. Lisää hienoksi pilkottu lehtikaali ja jatka kuullottamista. Lisää 1 dl kermaa joukkoon, anna kerman kiehahtaa ja siirrä odottamaan.

Pilko kaloja pienemmäksi, perkaa tarvittaessa ruodot pois. Parasta tulisi varmaan käyttämällä pelkkää savulohta kuten ohjeessa, mutta hyvin tähän sai uppoamaan kaikki jämäkalat, olin tyytyväinen.

Kun tunti on kulunut, ala työstämään taikinaa. Jaa taikina neljään osaan, puolita vielä jokainen osa kahtia. Aja taikinapalat pastakoneen läpi. Ensimmäisellä kerralla aja muutama kerta paksuimmalla välillä ja taita taikina aina kaksin tai kolminkerroin välissä. Sen jälkeen ala ajaa aina yksi kerrallaan ohuemmalla välillä niin, että lopulta saat n. millimetrin paksuista pastalevyä.

Kokoa lasagne kolmen litran vetoiseen uunivuokaan. Alimmaksi kaada vähän kermaa, ja sen päälle yksi kerros pastalevyjä. Pastan päälle ricottatäyte, pasta, kalat, pasta, lehtikaali-sipuli-kerma ja pasta. Leikkaa mozzarella viipaleiksi, asettele tasaisesti pastan päälle ja lorota loput kermasta päällimmäiseksi. Peitä vuoka foliolla ja paista 180 asteessa 40 minuuttia. Poista folio ja paista vielä n. 15 minuuttia, tai enemmän, niin että juusto tummuu vähän päältä.

Jamien mukaan tässä oli 6-8 annosta, meillä söi kolme aikuista ja n. yksi lapsi mahat täyteen, ja vielä jäi ehkä kaksi annosta. Kahdeksalle nälkäiselle ei siis ihan olisi riittänyt. Vähän lisäsuolaa ja lisämakua chilimyllystä, ja hyvin maistui. Lisänä reilusti porkkanaraastetta ja lauantain ruoka oli siinä.

Muistilista ensi joululle

Kukat Pirjo Koppi

Tänä jouluna tuli muutamia pikkujuttuja mieleen, mitä olisi hyvä muistaa ensi vuonnakin. Ja kun nykyään muistiin ei voi luottaa samalla tapaa kuin ennen, niin kirjataanpa ne ylös:

1) Pikkukuuset ovat kivoja. Jopa niin, että kaksi pikkukuusta on kivempi kuin yksi iso. Yksi kuva tuolla.

2) Vaikka yksi iso kinkku (11.2 kg) on hyvä, sen paistaminen oli sellainen urakka, että kaksi pienempää kinkkua voisi olla jees.

3) Jaoin tänä vuonna jouluruuat entistäkin selvemmin niin, että oli kalapäiviä, ja sitten kinkku+laatikkopäiviä. Näin kannattaa tehdä jatkossakin, sillä millään aterialla ei tullut syötyä liikaa.

4) Tuuvinkia ei ole pakko tehdä.

5) Porkkanalaatikko Juuren tapaan oli hitti kaikkien mielestä, sitä pitää tehdä ensi vuonnakin. Pitkulaiseen vuokaan koko satsi, siitä on helppo leikata siivuja ja paistaa pannulla.

Ja viimeinen huomio, 16 l rusinasoppaa joulukuussa on juuri sopiva määrä.

Suklaakakku ja marinoidut luumut jouluksi

Kukat Pirjo Koppi

Vaikka meillä on joulun ruuat vuodesta toiseen ihan samanlaisia samoilla resepteillä tehtyjä, niin joka lomalla tulee leivottua jotain uutta, niiden pakollisten torttujen (joiden sesonki on ennen joulua), taatelikakun ja pipareiden lisäksi. Tänä vuonna huomasin  Baking Instinct- blogissa olevan ranskalaiseen suklaakakkun. Tein kakun puolikkaana, tässä on se puolikas versio. Tämä oli enemmän kuin riittävästi meille, sillä tästäkin jäi osa syömättä. Tein myös muutaman työvaiheen eri järjestyksessä. Laiskuuttani en halua pestä esim. vatkaimia kesken leipomisen, eli vatkaan valkuaisvaahdon ensin, ja sitten samoilla vatkaimilla käyn voin ja sokerin kimppuun. Toimii hyvin, sillä valkuaisvaahto ei lässähdä hetken odottaessa. Näin olen aina tehnyt, ja hyvin toimii. Toinen muutos on tuo viikuna, unohdin nimittäin että niiden piti olla kuivattuja, ja minulla oli vain tuoreita, jotka sitten syötiin juustojen kanssa iltapalalla.

Vaikka kakku oli minusta ihan hyvä, niin suuri menestys se ei kuitenkaan ollut: yksi ei tykännyt kakusta, toinen ei päällisestä, kolmas ei luumuista ja neljäs ei edes maistanut. Pienensin vuuan kokoa ihan turhaan, vaikka tekisikin tämän puolikkaan taikinan, kannattaa se paistaa isommassa cm vuuassa. Puolitin nyt kakun ja laitoin väliinkin täytettä, koska tästä tuli niin korkea. Minusta ihan jees kakku, mutta ehkä ei tule tehtyä toista kertaa, eikä ainakaan tälle porukalle.

100 g tummaa suklaata (kaakaota vähintään 70%)

3 kananmunaa

½ dl tomusokeria

vaniljajauhetta

75 g voita

1 dl sokeria

1,75 dl vehnäjauhoa

0,75 dl rouhittuja pähkinöitä (minulla pekaani- ja hassel-)

100 g kuivattuja luumuja

100 g kuivattuja viikunoita (nämä jäivät siis pois)

1 dl makeaa mustaherukkaviiniä (tai portvniiniä tai madeiraa)

1 kanelitanko

vaniljajauhetta

125 g mascarponea

200 g rahkaa

2 rkl sokeria

vaniljajauhetta riittävästi

Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa lämmittäen pienellä teholla. Erottele munista keltuiaset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, lisää tomusokeri ja vaniljajauhe ja vatkaa niin, että saat tiukan vaahdon. Vatkaa toisessa kulhossa pehmennyt voi ja sokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset yksi kerrallaan ja vatkaa hyvin sekaisin. Lisää suklaa seokseen, sekoita tasaiseksi. Kääntele osa valkuaisvaahdosta taikinaan, lisää jauhot ja pähkinä, sekoita varovaisesti. Kääntele loput valkuaisvaahdosta varovaisesti taikinaan. Paista voidelleussa ja jauhotetussa 18-20 cm kakkuvuuassa, 175 astetta n. 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Valmista marinoidut hedelmät: laita kaikki aineet kattilaan. Hauduta pienellä lämmöllä kannen alla kymmenen minuuttua. Anna jäähtyä.

Valmista rahkaseos yhdistämällä mascarpone, rahka, maun mukaan sokeria ja vaniljaa. Arvon von Smöör käytti vaniljarahkaa, mutta minä maustan ja makeutan mielummin rahkan itse.

Kokoa kakku: levitä mascarpone-vaniljarahka kakun päälle, ja niiden päälle maustuneet hedelmät. Anna vetäytyä vartin verran ja nauti hyvästä kakusta. Minä valmistin kakun ja hedelmät edellisenä päivänä, ja kokosin seuraavana.


Kakut eivät selvästikään ole minun juttu. Kuten kuopus 6 v totesi: "Ehkä sinä äiti et vaan osaa tehdä niin hyviä kakkuja kuin mitä niistä ohjeista pitäisi tulla." Niinpä.

Jouluaatto 2014

Esikoisen 1v tekemä tonttu, rakkain joulukoriste

Jouluaatto sujuu meillä aika samalla tapaa vuodesta toiseen. Omat perinteet ovat muotoutuneet pikkuhiljaa, vähän erilaiset kuin lapsuudessani, mutta silti aika samanlaiset. Nykyisin herään aamulla leipomaan pullaa (tämä on miehen suunnilleen ainoa perinne, josta hän haluaa pitää kiinni: aattona pitää herätä pullan tuoksuun). Aamiaisella syödään riisipuuroa rusinasopan kanssa, ja pullaa.

Aamiaisen jälkeen mennään joulusaunaan. Entisaikoina, kauan aikaa sitten, talonväen tuli saunoa valoisan aikaan, jotta haltijat pääsivät saunaan ajoissa. Joulusaunan jälkeen on tarkoitus kuunnella joulurauhan julistus, se onnistuu joinain vuosina, aina ei ihan ehdi. Ja sitten vaan tavallista ulkoilua, oleilua ja sen sellaista. Minulla ruuan valmistelua, lämmittämistä ja tänä vuonna jopa lanttulaatikon teko.

Jouluruoka syödään yleensä neljän viiden aikaan. Ja sen jälkeen lapset jaksavat odottaa pukkia vähän aikaa, ja kun eivät enää jaksa odottaa, lähtevät etsimään pukkia ulkoa. Ja välillä näkevät vilahduksen pukista, mutta miten sattuukaan aina, että juuri sillä välin pukki on käynyt tuomassa lahjat. Ilta kuluukin sitten lahjoja availlessa, pelatessa ja suklaata syödessä. Ja siinähän se yksi aatto taas vierähtää.

Oikein rauhaisaa ja omanlaista joulua teille kaikille!

Joulun 2014 kalapöytä ja lehtikaali-persimon-salaatti

Meillä on ollut jo vuosia tapana syödä jouluaatonaattona kalapöytä. Tämä juontaa juurensa siihen, että minusta kalat ovat parasta joulupöydässä. Ja laatikot ovat parasta joulupöydässä. Mutta kun kaikkea ei pysty/kannata syödä kerralla, niin olen jakanut parhaat herkut kahdelle päivälle, jolloin kummastakin parhaasta saa nauttia kunnolla. Eli kun kaloja saa syödä rauhassa aatonaattona, niin aattona voi keskittyä laatikoihin, ja laittaa kaloja tarjolle ihan vaan vähän.

Kala-aterialla on yksinkertaisimmillaan kolmea lohta, eli graavattua sekä kylmä- ja lämminsavustettua lohta. Sen lisäksi on mätejä smetanan ja sipulin kanssa. Ja rosollia ja tietysti keitettyjä perunoita. Ja jos toinen lipeäkalan syöjä on paikalla minun lisäkseni, niin sitten tietysti lipeäkalaa, sulatettua voita, maustepippuria ja suolaa. Tänä vuonna toinen lipeäkalansyöjä on paikalla vasta joulupäivänä, eli lipeäkala saa odottaa siihen.

Joinain vuosina pöydästä löytyy sitten muutakin. Sellainen vuosi oli nyt, selvästi nämä muutamat lomapäivät ennen joulua vaikuttavat asiaan. Siikaa graavasin pakastimen kautta muutamalle ruualle. Tein myös salaatin lehtikaalista ja persimonista. Ja pikkuisia suupaloja, eli vesikeksejä joiden päällä avokadoa tai persimonia ja bottargaa. Bottarga oli tällä kertaa Hellasta & Herkusta, se on miedompaa kuin omatekemäni. Lisäksi oli ruisleipiä, joiden päällä oli lasten lempitäytettä, eli lämminsavulohta ja katkarapu Creme Bonjouria haarukalla tahnaksi. Ja ihanaa Nygrenin katkarapuherkkua, herkkkua se olikin. Lisäksi oli lasimestarin silliä ja katajanmarjasilakoita (nämä eivät näy kuvassa, samoin perunat ovat kuvan ukopuolella). Rosolli on tänä vuonna tehty kahdenlaisista punajuurista sekä kelta- ja raitajuurista, siksi se näyttää niin vaalealta.

Lehtikaali-persimon-salaatti

pari kourallista (jäistä) lehtikaalia

1 persimon

1 rkl öljyä (vajaa)

1 rkl hyvää balsamicoa (vajaa)

ripaus suolaa ja tummaa sokeria

Hakkaa lehtikaali veitsellä ihan pieneksi. Kuori ja pilko persimon pieniksi kuutioiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään kulhossa. Laita lehtikaali kulhoon, pyörittele niin että se on tasaisesti kastikkeessa. Nosta lautaselle, lisää persimon-kuutiot päälle. Hieno syvän värinen salaatti, maistui myös sille joka ei lehtikaalista niin välitä.


ps. Saatiin yön aikana lunta tänne eteläänkin. Ei hetkeäkään liian aikaisin. Lapset ovat olleet tänään ulkona ihan koko päivän, lounaankin söivät ulkona: vein heille kinkkuleivät ja lämmintä viinimarjamehua ulos. Esikoinen rakensi hienon linnoituksen, joka on nyt valaistu kynttilöin, kuin jättimäinen lumilyhty ulkona. Taitaa lapsille tulla vähintään 8 tuntia ulkoilua tälle päivälle, minä olin vain vajaa pari tuntia kun oli kaikenlaista puuhaa sisälläkin.

Porkkanalaatikko Juuren ohjeella

Porkkanalaatikko on ollut ainoa laatikko meillä, josta kukaan ei oikein pidä. Kaikki muut laatikot ovat aina jonkun suosikkeja. Joka vuosi päätän, etten tee porkkanalaatikkoa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun keitän riisipuuroa maksalaatikolle, ajattelen että samallahan se pieni porkkanalaatikko tulee. Ja sitten teen sen yhden pienen laatikon, josta syödään joulunpyhien aikana ehkä puolet. 

Tämän vuoden parhaassa keittokirjassa eli Juuri Nyt -kirjassa, oli ohje Juuren porkkanalaatikkoon. Päätin heti kirjan ostettuani että annan vielä yhden mahdollisuuden porkkanalaatikolle. Tässä blogissa oleva ohje on myös hyvä, mutta ei kuitenkaan sellainen, että sitä olisi pakko olla joulupöydässä, tai edes että sitä kuluisi sen pienen laatikon verran. Juuren ohjeessa ei ole kermaa säästelty, lisäksi siinä on lisänä kuttukreemiä ja porkkanasuikaleita koristeena. Minä tein puolikkaan annoksen  tuosta alla olevasta ohjeesta, sain siitä kulhollisen jouluaterialle ja toisen satsin nyt syötäväksi.

Täytyy todeta että nyt löytyi porkkanalaatikon resepti, joka toimii meillä!. Esikoinenkin kehui todella hyväksi, aiemmin ei ole porkkanalaatikko hänelle(kään) kelvannnut. Joulupöytään on tarkoitus laittaa laatikko sellaisenaan, mutta pakkohan sitä oli kokeilla myös koko settiä. Minä kun en keittiössä piperrä, niin ulkonäkö ei tietysti vedä vertoja kirjan kuvalle, mutta olin tyytyväinen kokonaisuuteen. Ja maku oli ihan parasta.

Riisipuuro:

3 dl vettä

5 dl täysmaitoa

6 dl kermaa

3 dl puuroriisiä

Porkkanalaatikko:

1,2 kg porkkanoita

1 dl kermaa

½ dl siirappia

½ tl raastettua muskottipähkinää (käytin vähemmän)

1 rkl suolaa

2 kananmunaa

2 dl tattarijauhoja

(rypsiöljyä paistamiseen)

Valmista riisipuuro ensin. Kiehauta vesi, maito ja kerma. Lisää riisinjyvät ja keitä ohjeen mukaan puolisen tuntia kunnes puuro on valmista, minulla meni kyllä lähemmäs tuntia. Anna jäähtyä.

Kuori ja pilko porkkanat, keitä ne kypsäksi, minulla meni n. vartti. Soseuta ne sauvasekoittimella ja anna jäähtyä. Sekoita porkkanasose, puuro ja loput aineet keskenään. Paista 180 asteessa 35 minuuttia kunnes laatikko on kypsä. 

Ohjeen mukaan laatikko saa jäähtyä ja tasaantua kylmässä. Laatikko leikataan annospaloiksi ja paistetaan pannulla hyvä pinta. Jos tekee niin, kannattaa vuorata vuoka leivinpaperilla, jolloin siitä on helppo nostaa vuuasta pois. Minä laitoin osan laatikosta tässä vaiheessa aattoa odottamaan, ja lopun kanssa jatkoin (tein 1/3 tuosta allaolevasta ohjeesta):

Kuttukreemi:

2 dl maitoa

3 keltuaista

3 rkl maissijauhoa (minulla meni vähän liikaa, eli ennemmin vajarit kuin överit)

ripaus cayennepippuria

vähän suolaa

50 g voita

150 g kuttucheddaria

Sekoita kattilassa maito, keltuaiset, maissijauhot ja mausteet. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen. kunnes seos sakenee. Ota kattila pois levyltä, vatkaa juusto raasteena sekä huoneenlämpinen voi nokareina sekaan. Anna jäähtyä.

Koristelu:

1 porkkana

3 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä

1 rk omenaviinietikkaa

ripaus suolaa

1 tl hunajaa

(½ tl kuminaa)

Kuori porkkana, raasta siitä pitkiä suikaleita. Minä en saanut raastettua, joten käytin kuorimaveistä. Sekoita muut aineet kulhossa, lisää porkkanasuikaleet kulhoon ja sekoita. Minulla ei ollut kuminaa, joten se jäi pois. Anna maustua hetken aikaa.

Kokoa annos: paista porkkalaatikkopaloihin hyvä pinta, samalla laatikko lämpenee. Lusikoi kuttukreemia lautaselle, lisää porkkanalaatikkoviipale päälle. Koristele vielä kuttukreeminokareella ja porkkanasuikaleilla.

Parasta porkkalaatikkoa koskaan!

Linssejä ja punakaalia talven salaatissa

Vähän aikaa sitten ihanassa Appelsiineja ja hunajaa -blogissa oli upean näköinen kaalilinssisalaatti. Ajattelin heti, että tuo jos joku on hyvä salaatti talveen. No ihan en ehtinyt heti tehdä, ja väliin mahtui kaikenlaista, sen myötä mm. unohdus että mitä kaikkea salaattin tulikaan. Kaalin sentään muistin, ja linssit. Väliin mahtui myös ostosreissu Hellassa & Herkussa, josta minulle tarttui mukaan juuri puristettua oliiviöljyä, joka maistuu minusta ihanasti koivulle+kesälle, sekä aivan ihania balsamicoja. Ajattelin heti niitä maistellassani, että nämähän sopisivat hyvin talviseen kaalisalaattiin.  

Minulla ei siis ollut kaikkia aineita mitä salaattiin olisi tarvinnut, ja tosiaan kastike muuttui ihan toiseksi matkan varrella. Mutta oli tämäkin aivan ihana salaatti, ja edelleenkin on tarkoitus tehdä sellainen salaatti kuin alkuperäisessä ohjeessa oli, chilikastikkeineen kaikkineen. Mutta nyt tein näin:

punakaalia

porkkanaa

paprika

pieni sipuli tai kevätsipulia (jos muistat, minulta unohtui)

Beluga-linssejä keitettynä

2 rkl oliiviöljyä 

1-2 rkl balsamico-viinietikkaa 

suolaa ja tummaa sokeria aavistus

Leikkaa kaalia niin ohuiksi viipaleiksi kuin saat. Raasta porkkana raastimen karkealla terällä. Pilko paprika ja sipuli pieneksi. Lisää keitettyjä beluga-linssejä muutama ruokalusikallinen tai sinne päin (keitä linssit pussin ohjeen mukaan, minulla 20 minuuttia). Tähän voisi sopia myös idätetyt linssit hyvin, ensi kerralla ehkä käytän niitä. Sekoita kaikki sekaisin. Valmista kastike ja sekoita salaatin joukkoon, anna maustua vähän aikaa. Hyvää, todella hyvää.

Jälkikirjoitus: hyppään nyt vähän asian viereen, mutta tätä kirjoittaessa tuli mieleen se, että minkä verran bloggaajat kertovat tai ovat kertomatta ideoidensa lähteitä. Minä olen/olen ollut ammatissa, johon kuuluu se, että omat ideat ja työ pohjaavat muiden ideoille ja työlle. Muiden töitä/ideoita lainataan, mutta niin että aina viitataan siihen alkuperäiseen lähteeseen. En tiedä onko sattumaa vai olenko vaan alkanut kiinnittää asiaan enemmän huomiota, että etenkin näin joulun aikaan löytyy todella paljon blogi-kirjoituksia, joista näkee, että idea on kopsattu muualta, mutta silti idea esitetään omana. En tiedä miten muut ottavat sen, mutta minua asia häiritsee aika paljon. Minusta on pelkästään hyvä, että hyviä ideoita postataan moneen kertaan, sillä monesti se alkuperäinen idea on blogissa jota ei seuraa. Mutta se kyllä häiritsee jos alkuperäistä lähdettä tai idean alkuperää ei mainita. Nykyään netti on auki kaikille, ja kaikkien on helppo löytää ne samat ideat, joten ei tarvitse olla mikään sherlokkinen että asian hiffaa.

Rommitoti Jamien tapaan

Se alkoi joululoma tänään. Loma alkoi päivää aikaisemmin kuin oli tarkoitus, sillä huomenna matkustetaan sukulaisia tapaamaan. Olisihan sitä tietysti sukulaisia iloisemmissakin merkeissä voinut nähdä, mutta siitä huolimatta mukava nähdä kaikkia ennen joulua ja samalla saa annettua pienet joulumuistamiset heille joille se on ollut tapana.

Loma on tänäkin vuonna pitkä, ja aika etupainotteinen, hyvä niin. Riittävästi aikaa siivota sekä valmistaa ne perinteiset jouluruuat, mitä meillä nyt onkaan, laatikoita, kaloja, rosollia ja sen sellaista. Siivoukseksi riittänee tavallinen viikkosiivous ja ehkä jotain pientä ekstraa jos huvittaa. Ruokia on tarkoitus tehdä sellainen keskimääräinen valikoima mutta maltillinen määrä. Paitsi kinkun suhteen tässä perheessä maltti ja kohtuullinen koko ovat tuntemattomia käsitteitä: siitä pitää huolen perheen kaksi kinkunsyöjää, luottamus siihen että kinkku tulee syödyksi ja toteamus "jouluhan on vain kerran vuodessa". Kinkku on tietysti kotimainen, ja samaa toivon muillakin olevan. Jos kukaan ei ostaisi ulkolaisia MRSA-kinkkuja, niin ehkä niitä ei edes tuotaisi Suomeen.

Minä toivon ihmisille rauhallista joulun odottamista, sellaista, ettei jo joulupäivänä olisi olo että johan joulu on nähty ja onneksi se on kohta ohi. Minä muistan lapsuudesta, että joulu varsinaisesti alkoi aatosta, ja sitä kesti vähintään uuteen vuoteen, jossei jopa loppiaiseen saakka. Nykyään tuntuu että kaikki alkavat höösätä hikihatussa kaikkea jo lokamarraskuussa, ja ovat ihan kypsiä jouluun aattoon mennessä. Johan netti pursuaa reseptejä kinkun jämille, miten käyttää rosollin loput jne. Meillä ole edes kinkkua vielä haettu, ja jämiä on jos on vasta reilusti joulun jälkeen.

Ihan vielä ei lomalta tunnu, mutta jos vaikka tämä Jamien joululehdestä (53/2014?) löytämäni resepti toisi lomafiilistä tullessaan. Jamie Oliverilta ilmestyi tänä vuonna kaksi joululehteä, joista tämä ensimmäinen oli minusta selvästi parempi, jopa niin, että ostin sen itselleni.

50 ml rommia (minulla Ron de Jeremy)

20 ml vaahterasiirappia

1 munankeltuainen

muskottipähkinää koristeeksi

Sekoita rommi, siirappi ja keltuainen jäiden kanssa shakerissa. Kaada juoma lasiin ilman jäitä ja raasta vähän muskottipähkinää koristeeksi. Lämmittävää joulunmakua lasi täynnä.

Joulun juomat

Kuva jotain 7-8 vuoden takaa

Minä taidan kuulua vähemmistöön mitä tulee joulupöydän juomiin. En nimittäin voisi kuvitellakaan löytäväni sopivaa viiniä jouluaterian herkuille kuten lanttulaatikolle, tuuvingille, rosollille ja sillille. Minusta parasta joulujuomaa on kotikalja ja sitä haluan joulupöytään joka vuosi. Mies suosii tummia oluita, joten meidän joulupöydästä löytyy aina kotikaljaa ja olutta. Toinen juoma, mitä kaipaa joulunpyhinä, on hyvä vichy, sitä menee etenkin kinkkuleipien kanssa.

Kolmas suosikkini joulupöydässä olisi, yllätysyllätys, Coca-Cola. Jostain syystä se maistuu hyvältä juurikin noiden luettelemieni jouluruokien kanssa. Tämähän on täysin epäkorrekti mielipide, mutta suosittelen kokeilemaan. Tiedän kyllä että cokis on elimistölle myrkkyä, mutta hei, joulu on kerran vuodessa. Ei meillä kylläkään yleensä (=ikinä) ole cokista joulupöydässä, mutta ehkä pitäisi. Riedelkin suunnitteli erikoislasit cokikselle, eli juhlakattauskin onnistuisi (siis jos joskus ostan ne lasit).

Nyt alkaa olla hyvä hetki laittaa kotikalja käymään, jotta sitä on tarjolla aatonaaton kala-aterialla ja aattona. Minä siirsin pullot ulos kylmälaukkuun, kun kerran juhannussään kaltainen jääkaappikeli jatkuu. Ja muutaman päivän päästä laitan toisen satsin käymään, että kotikaljaa riittää välipäivillekin. Olen tehnyt kotikaljan jo vuosia valmiilla Tuoppi-kotikaljauutteella. Ohjeen mukaan se olisi valmista seuraavana päivänä, mutta minä pidän aina useamman päivän kylmässä jääkaapissa/ulkona.

Selleriä uunissa

Meidän tulee käytyä Kujalla aina silloin tällöin lounaalla. Silloin tällöin tarkoittaa sitä että kassalla jo suunnilleen tiedetään mitä kukin aikoo tilata jne, tiedättehän. Yhtenä päivänä olikohan se toissa viikolla siellä oli salaattipöydässä selleriä, joka tuntui kolahtavan vähän koko porukkaan. Minä olin käynyt aiemmin lounaalla, ja muut vähän eri aikaan, mutta heti sen jälkeen kaikki aloittivat että hei mitä hyvää se oli. Minä olin ihastunut siihen selleriin niin, että kysyin kassalta miten se oli tehty. No kokki ei ollut enää paikalla, mutta asia luvattiin selvittää. Eilen se sitten selvisi, eli sain tietää että selleri uuniin niin että se on sopivaa ja sitten uunituksen jälkeen hunajavinaigrette päälle; niin simppelistä lisukkeesta oli kyse. Ja minä puolestani lupasin kirjoittaa ohjeen ylös sillä muutkin aikovat tehdä tätä. Sellerin kulutus nousuun!  Näin etenin saamani ohjeen mukaan:

mukulaselleriä (puolikkaalla pääsee jo pitkälle, kokonaisesta riittää useammallekin)

1 rkl hunajaa (ennemmin vajaa kuin reilu)

2 rkl (omena)viinietikkaa

2-3 rkl rypsiöljyä

suolaa, mustapippuria myllystä

Kuori  selleriä ja pilko se n. 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Laita ne uunikestävään vuokaan ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia (ei ole tarkoitus ruskistaa selleriä). Ne saavat jäädä napakoiksi. Sekoita sillä välin hunajavinaigrette: 1 osa hunajaa, 2 osaa valkoviinietikkaa tai omenaviinietikkaa ja 2-3 osaa öljyä, suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita hunajavinaigrette sellerinpalojen joukkoon, anna jäähtyä jonkin aikaa, jos et malta odottaa seuraavaan päivään (Kujassa ne oli tehty edellisenä iltana). Ei tämä ihan yhtä hyvää ollut kuin Kujassa, mutta niin loistavaa kuitenkin ettei malttanut odottaa seuraavaan päivään. Tai ehkä se oli.

ps. minulla ei ole tapana käyttää nimiä blogissani, eli sanotaan vaan näin: terveisiä kaikille asianomaisille, sekä Kujaan että töihin. Ja että mm. Hakaniemen torilta saa loistavaa kotimaista mukulaselleriä!

Mausteinen härkäpapupata

Kuva on juuri niin harmaa kuin tämä päiväkin on ollut, tosin ruoka kuvattu jo vähän aikaa sitten ihan yhtä harmaan sateisena päivänä. Eipä ollut Tuomaan markkinoilla tänään tungosta, vaan saatiin lasten kanssa ihan rauhassa tehdä ostoksia kaatosateessa, ajaa karusellissa ja moikata Joulupukkia (joka muuten oli sitä mieltä, että ei haittaa jos välillä tekee jotain pieniä koiruuksia, kun sitten kompensoi sen olemalla oikein kiltti ja tekemällä hyviä tekoja).

Minulla on niitä pystyyn kuivaneita härkäpapuja reilu litra, ja olenkin pitänyt silmät auki että mihin niitä voisi käyttää, tuoreille on ollutkin jo monenlaista kivaa ideaa parina viime kesänä. Huomasin joku aika sitten, että Metro-lehden numerossa 27.11.2014 no 220 oli kivan kuuloinen ohje. Sovelsin jonkin verran, tein pienemmän määrän, muutin vähän suhteita ja jätin liemen pois, mutta perusidea on tuosta ohjeesta. Söin sellaisenaan, en lisännyt siis mitään riisiä tai vastaavaa lisuketta. Sain tästä määrästä itselleni kolme lounasannosta.

2-3 dl härkäpapuja liuotettuna

1 l vettä

½ tl suolaa

2 sipulia

½ paprika

1 chili

2 rkl öljyä

1 tl sokeria

1 tl jeeraa

400 g tomaattimurskaa

1 tl tomaattipyretta

1 tl korianterinsiemeniä

suolaa, pippuria myllystä

korianteria

2 dl turkkilaista jugurttia

suolaa, sippuria myllystä

1 tl hunajaa

korianteria

Liuota huuhdeltuja papuja 6-8 tuntia tai yön yli. Huuhtele pavut ja keitä suolatussa vedessä puolisen tuntia tai vähän yli. Valuta pehmenneet pavut ja jätä odottamaan (minulla isoimmat pavut eivät olleet ihan pehmeitä, mutta ei se haitannut, tosin nyt mietin että olisiko kannattanut jättää suola pois, oikeat pavuthan eivät siitä tykkää).

Kuori ja paloittele sipulit, pilko paprika ja chili. Kuumenna öljyä kattilassa, kuullota sipulit ja lisää niille sokeria ja jeeraa. Lisää paprika ja chili, kuumenna. Kaada päälle tomaattimurska ja -pyre. Murskaa korianterinsiemenet ja lisää pataan. Keitä kymmenisen minuuttia. Lisää pavut, tarvittaessa suolaa ja pippuria sekä  tuore korianteri. Anna kiehahtaa, syö hunajalla makeutetun turkkilaisen jugurtin kanssa. Hyvää, täyttävää peruskasvisruokaa, jugurtin vaihtamalla ja korvaamalla hunajan jollain muulla makeuttajalla myös vegaanista. 

Suklaapähkinäkakku

Minä en ole koskaan juurikaan pitänyt kuivakakuista. Lapsuudessahan niitä oli aina kaikissa juhlissa tarjolla, sitten ne hävisivät (hyvä niin, ajattelin) ja nythän ne ovat taas trendien aallonharjalla (enkä muka ymmärrä miksi). Kuivakakku voi olla hyvä, mutta suurin osa on, no kuivia.

Mutta vaikka kuivakakut eivät ole olleet suosikkejani, ne ovat ihan mielettömän kätevää tarjottavaa juhlissa, tuliaisvietävää ja myyjäiskamaa. Niinpä sitten nuorena joskus 80-luvulla kehittelin ohjeen, josta minäkin tykkäsin. Jopa isäni, joka inhoaa kuivakakkuja vielä enemmän kuin minä, on syönyt tätä suklaapähkinäkakkua monen monta kertaa. Silloin aikoinaan tein tätä kakkua joka jouluksi, sekä mökkijouluja varten että jouluviemisiksi.

Kakun esikuva löytyy siitä Kotilieden suuresta leivonkirjasta, josta löysin esim. Nina Lincolnin juustokakun ohjeen ylioppilasjuhliini 80-luvun lopussa (kuivakakkujen lisäksi en pitänyt kermakakuista). Kirjassa oli kahvikakkuluvussa Gebhardin perheen tavallinen sunnuntaikakku, jota käytin pohjana kun kehittelin tätä reseptiä. Perusaineet ja siirappi pysyi, muu vaihtui. Käytin aikoinani joko hasselpähkinä jauhetta tai -rouhetta, kumpikin toimi. Nyt täytyy todeta että osatamani rouhe oli liian rouheaa, eli jos en löydä hienompaa, aion käyttää jauhetta.

200 g voita
2 dl sokeria
4 kananmunaa
4 rkl siirappia
80-100 g hasselpähkinärouhetta
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
100 g taloussuklaata murusina

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää siirappi ja pähkinäjauhe tai -rouhe vuorotellen. Siivilöi keskenään sekoitetut jauhot, kaakao ja leivinjauhe taikinan joukkoon, lisää myös suklaa ja sekoita varovasti sekaisin. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 °C n. 1 h. Lopussa kakku kannattaa peittää foliolla tai leivinpaperilla (n. 15 viimeistä min). Anna kakun vähän tasaantua ja siirrä sen jälkeen lautaselle. Parasta seuraavana päivänä.
 

Kanaviillokki keitetystä broilerista

Lapset katsoivat joskus jotain ohjelmaa, jossa lapset puhuivat vanhemmistaan, ja ohjelmaformaattiin kuului, että lasten piti sanoa että mikä on äidin tai isän huonoin puoli. Kysyin sitten lapsilta, että minkä he sanoisivat minusta, että mikä on heidän mielestään minun huonoin puoli. Neljäsluokkalainen sanoi hetkeäkään miettimittä: "Äiti, se että sä kokeilet aina kaikkia uusia reseptejä, etkä tee riittävän usein niitä tavallisia ruokia mistä me tykätään." Pienempi, eskarilainen, komppasi heti tosi vakavalla äänellä: "Niin, ja ne uudet leseptit on AINA tosi pahoja!" Jep, näillä mennään (mutta oikeasti,  taitaa olla sanomattakin selvää että salaa olin todella tyytyväinen ettei lapsilla ollut suurempia huolia....).

Oikeastihan tämä arkikokkailu menee aina kausittain. Välillä ei huvita, silloin mennään helpolla tutulla. Ja välillä kyllästyttää se helppo tuttu, ja sillon haluaa kokeilla kaikenlaista, jotta oma mielenkiinto kokkaamiseen säilyy, ja ihan jo senkin takia, kun maailma on täynnä hyviä makuja. Ja tästä jälkimmäisestä lapset sitten niin kärsivät, niin kärsivät.

Helppoihin ja tuttuihin ruokiin kuuluu mm. kanaviillokki. Meidän perheessä kaikki pitävät siitä (no mies tykkää kun laittaa riittävästi savu-Aji Cristalia päälle myllystä). Minä kävin koko peruskoulun isossa koulussa, jossa oli aivan loistava keittiö ja keittäjät. He tekivät kaiken ruuan itse, salaatit ja raasteet olivat tuoreita ja ihania ja ruuat hyvin maustettuja hyvistä raaka-aineista tehtyjä (joo käytiin keittiössä niillä tet-jaksoilla). Tietyt ruuat ovat jääneet erityisesti mieleen, ja kanaviillokki oli yksi niistä. Ihanan makuista, syvän keltaista ja mausteista kastiketta, hienoa lihaa ja lisäksi se itsetehty mustaherukkahillo kruunasi kaiken. Kanaviillokki oli koulussa herkkupäivä, myös muidenkin mielestä kuin minun joka oli tunnettu oudoista lempiruuista (kaikki salaatit ja raasteet sekä pinaattikeitto ja kaalikääryleet pääruuista). 

Minä onnistuin tekemään nyt ihan huippua kanaviillokkia käyttämällä L'Uomu nokan kokonaista broileria. Ja tämä sopii loistavasti siihen helppoon ja nopeaan arkikokkaukseen, kun ennakoi sen verran että keittää broilerin edellisenä päivänä. Se käy ihan itsekseen siinä iltahommien lomassa, eli ei vie juurikaan aikaa. Toki kaiken voi tehdä samana päivänä jos on enemmän aikaa ruuan odottamiseen. Laitan tähän kuitenkin sen, miten tein ruuan keskellä arkea. Sain tästä määrästä yhden aterian neljälle, sen lisäksi seuraavana päivänä ruuan kahdelle omia aikojaan syöjälle sekä vielä yhden lounaan itselleni. Minusta ihan hyvin 12.90 euron luomubroilerille. Tiedän että minulla on vanhakin viillokin ohje blogissa, mutta se oli tehty kanasta. Lisäksi laitan tähän vähän tarkemmat ohjeet (jauhoa ei ollut ihan tuota määrää, ja siksi kastike jäi vähän luiruksi, mutta seuraavan kerran käytän tuota määrää).

1 (luomu)broileri

vettä niin että se peittyy

1 porkkana

1 sipuli

3 currynlehteä (ei pakollinen, käytä vaikka laakeria jos ei ole currya)

1 rkl merisuolaa

n. 10-15 valkopippuria

Keitä broileri edellisenä iltana (tai ennen kuin teet kastikkeen). Pyyhi broileri talouspaperilla, laita kattilaan ja lisää vettä niin että broileri peittyy hyvin. Lisää kuorittu ja pilkottu porkkana ja sipuli. Anna veden kiehua, kuori vaahtoa jos sitä tulee. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää mausteet. Keitä broileria n. tunti. Nosta liha jäähtymään lautaselle, siivilöi liemi. Kun liha on vähän jäähtynyt, irroita siitä lihat puhtaaseen kattilaan ja laita jääkaappiin. Ota liemestä talteen 4-5 dl ja pakasta loput myöhempää käyttöä varten, se on hyvä ja mieto kanaliemi risoton, keiton tai kastikkeen pohjaksi.

1 broilerin keitetyt lihat

4-5 dl lientä

1-2 dl kermaa

3 rkl vehnäjauhoa

1 tl väkevää currya (Santa Maria minusta paras)

ripaus valkopippuria

(yrtti)suolaa maun mukaan

Laita kattila lihoineen hellalle. Lisää liemi ja lämmitä kiehuvaksi. Ravista kerma ja jauhot kannellisessa purkissa, voit myös laittaa vähän lientä sekaan, lisää suurus kastikkeeseen. Mausta reilusti currylla ja sopivasti valkopippurilla ja suolalla. Anna kiehua kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen kunnes kastike on riittävästi suurustunut. Tarjoa riisin ja mustaherukkahillon kanssa. Arjen parhautta.

Joulukuinen someähky

Sanotaan ettei maailma meillä ole sen turvattomampi kuin ennenkään, ihmisistä vaan tuntuu siltä, sillä uutiset ja netti tuovat kaikki maailman tapahtumat niin liki, että tulee tunne turvattomuudesta.

Sanotaanko että joulu tulee kuten ennenkin, mutta se vaan tuntuu tulevan väkevämmin joka vuosi? Netti on täynnä toinen toistaan hienompia joulukalentereita, uusia ruokaideoita ja megalomaanisia leipomuksia. Kaupat aloittavat rummutuksen ostanyt ostanyt kaikin mahdollisin tavoin, enää ei riitä se hassu mainos televisiossa.

Minua siis vaivaa tällä hetkellä joulukuinen someähky. En kaipaa uusia reseptejä joulupöytään, en ehdi askartelemaan/sisustamaan ja lahjatkin on jo ostettu. Tuntuukin siltä, ettei netin yltäkylläisyys tuo joulua lähemmäksi, vaan päin vastoin turhauttaa ja saa aikaan vastareaktion. Anteeksi kaikille kun en jaksa seurata teidän hienoja joulukalentereita (no poikkeuksena Pirjo Kopin joulukalenteri) tai kokeilla uusia reseptejä ja leipoa uusia juttuja. Minä haluan edelleen joulupöytään sen Mysi Lahtisen lanttulaatikon ja loma-aamuiksi rusinasoppaa. Se myönnettäköön, että Juuren porkkanalaatikkoa on tarkoitus kokeilla, mutta sekin ohje on keittokirjasta peräisin, ei netistä. Joulumieli tullee tänäkin vuonna pienistä suurista asioista, ihan kuten viime vuonna. 

Ja kun kerran aloitin avautumisen, niin jatketaan turhautumisella: miten minä olenkaan viime aikoina onnistunut löytämään hyvältä vaikuttavia reseptejä eri blogeista, ja kuitenkin useamman kerran lopputuloksena jotain, mikä menee ihan pieleen. Näkee jo ainemääristä että tuo ohje ei tule toimimaan minun käsissä, mutta muuttaminenkaan ei auta. Ja silti tekee sen. Nähtiin sellainenkin ihme, että tämänpäiväisellä aterialla kului yhteensä alle 100 g lihaa, se on jo melkoinen ennätys tässä perheessä. Hyvät puolet tietysti silläkin, onhan se hirvi punaista lihaa, ja sen syöntiä pitäisi vähentää. Ei kehtaa valittaa, kun ei tiedä onko vika minussa ja siinä että ei vaan onnistu, vai onko vika ohjeessa. Ja sitten mietityttää, että pitäisikö sittenkin valittaa, että joku muu osaisi olla varovainen ohjeen kanssa. Vai kun toisaalta se vika voi olla vain minussa. Jep, taitaa olla aika sulkea kone.