Parasta parsaa: se oli parsasesonki

Tiedättekö että parsa maistuu mansikalle? Ainakin silloin, kun sen katkaisee parsapenkin vieressä ja syö suoraan sellaisenaan, noin sekunnin parin päästä katkaisusta.

Minun parsapenkki tuotti tänä vuonna sen verran satoa, että kolmesta vanhimmasta juurakosta söin pari parsaa jokaisesta, yhteensä siis kuusi. Koska satoa oli sen verran vähän saatavilla, nautin sen sillä parhaalla tavalla, jonka opin River Cottage -kirjoista eli suoraan sellaisenaan. 

Nyt saa loput parsat kasvattaa kunnon lehvät ja kerätä paljon voimia ensi vuotta varten. Ensi vuonna on tarkoitus vähintään tuplata, ellei jopa triplata sato. 

Helmikuusta lähtien some on tursunnut parsasesonkia, minun parsasesonki osui tänä vuonna helatorstain ympärille. Jep, olen parsanirso, mutta tällä hetkellä onnellinen sellainen.

Parsapenkin perustaminen

Kuva otettu sateessa

Minun on myönnettävä että olen parsanirso, tiedostan myös että se ärsyttää joskus ihmisiä. En sentään ole ihan sitä mieltä, että keitinveden pitää olla kiehumassa siinä vaiheessa kun parsan leikkaa irti, ja että kelvollisen parsan ikä kypsennykseen lasketaan sekunneissa, eikä minuuteissa puhumattakaan tunneista. Mutta tuoretta parsan pitää olla, siis oikeasti tuoretta. En tietenkään kieltäydy syömästä tai muutenkaan kommentoi parsaa jos joku tarjoaa sitä, saatan myös tilata parsa-aikaan ravintolassakin parsaa (mutta en vielä helmikuussa). Mutta jos itse valmistan parsaa, haluan sen olevan todella tuoretta.

Valitettavasti parsaa on todella vaikea saada oikeasti tuoreena mistään. Olen haaveillut parsapenkistä kauan, jo monen monta vuotta. Toteutus kaatui aina siihen, että vuosia ajattelin että siihen menee monta vuotta ennen kuin penkki alkaa tuottaa jotain. No, tässä on nyt mennyt monta vuotta ihan muutenkin, joten tänä vuonna ajattelin toteuttaa haaveen vihdoinkin.

Penkin perustamisessa on auttanut monta ihmistä, kiitos kaikille: palstanaapurin kautta tilasin laudat, lannoitetta on hankittu maalta useammaltakin viljelijältä, mies rakensi penkin ja onhan noita parsojakin ostettu monelta puutarhalta aina Elimäkeä myöten. Minulla ei ole kokemusta parsalajikkeista (ehkä olisi kannattanut selvittää etukäteen) joten ajattelin hankkia useampaa lajiketta. Maassa on nyt kolmea erilaista parsaa, kolme kutakin eli yhteensä 9 juurakkoa. 

Penkkiä varten kaivoin pintamullan, anteeksi, siis pintasaven pois. Kuopan päälle mies rakensi kehikon laudoista. Jätin pystypuut korkeaksi, jos myöhemmin on tarvetta harsoille tai verkoille, niitä voi käyttää avuksi. Pohjalle levitin kankaan hidastamaan rikkaruohoinvaasiota. Kangas niitattiin toiselta reunalta kiinni.

Pohjakankaan päälle levitin monta kottikärryllistä hiekkaa. Tiukkaakin tiukempi pohjasavi pidättää vettä niin tehokkaasti, että ajattelin hiekan toimivan salaojana pohjalla. Hiekan päälle levitin pari säkkiä multaa, kottikärryllisen hevosenlantaa ja jätesäkillisen hyvin palanutta lehmänlantaa. Nämä odottivat aika pitkään penkin pohjalla ja ensimmäiset rikkaruohot nousivat jo sirkkalehdille. Poistin ne kaikki ennen kuin lisäsin vielä 10 säkkiä multaa.

Kolme ostamaani juurakkoa ovat jo isossa ja hyvässä kasvussa. Availin juuria varovaisesesti ja levitin ne mahdollisimman levälleen. Kaivoin multaan kuopan, johon istutin juurakon. Kuusi muuta, kahta erilaista lajiketta, ovat varmastikin pari vuotta nuorempia, ja niiden juuret olivat huomattavasti pienempiä. Levitin niidenkin juuria, ja taivutin ruukussa ylöspäin kasvavat juuret takaisin maata kohti. Istutin parsat kahteen riviin lomittain. Ensi vuonna lisään vielä multaa muutaman säkin verran.

Toivon totisesti ettei varkaita käy penkissä ja että rikkaruohot pysyvät vähissä, niin että juurakot saavat kerätä voimia pari seuraavaa vuotta ihan rauhassa. Parin vuoden päästä saatan saada vähän maistiaisia isoimmista kolmesta taimesta, ja siitä seuraavana muistakin. Jos siis hyvin käy.

Parsapenkin perustamiseen olen saanut oppia jonkun vuoden Strömsö-ohjelmasta (oman muistin varassa), Ripaus tryffeliä -blogista ja Pikkutalon elämää -blogista. Ripaus tryffeliä -blogissa oli jo päästy maistelemaan omia parsoja.


ps. Ehkä ihan pikkuisen kitkemisen tarpeessa tuo palsta. Viimeisen muutaman päivän aikana täällä on satanut 150 mm vettä, palstalla ei ole kävelemistä nyt ja rikkaruohot kiittää. Ennen juhannusta tiedossa pikkuprojekti vielä.

Parsarisotto

Parsarisotto taitaa olla tämän hetken suosituin risotto. Tästä ei tullut mitenkään oikeaoppinen risotto, vaan sellainen häkivistä-herkuksi-sopiva risotto. Minulla jäi vähän parsan päitä ja kokonaisia parsoja yli toissapäivästä, kermaakaan ei ollut, sen sijaan oli puoli purkkia yrttistä kermaviilikastiketta joka jäi viikonlopulta yli. Näistä sitten tein vähän soveltaen risoton. Tämä oli ihan ok, vaikka minusta mikään risotto ei ole niin hyvää kuin kyyhkyliemeen (tai hanhi-) tehty herkkutattirisotto.

parsaa

nokare voita

silputtua sipulia

1½ dl risottoriisiä

3½ dl jotain lientä (vihannes-, kana-, hanhi-, kyyhky-...)

1 dl kuivaa valkoviiniä (tai parsan keitinvettä)

loraus kermaa (eikun siis kermaviiliä jossa yrttejä)

100 g raastettua parmesania

Keitä parsat nopeasti niukassa vedessä. Jos käytät tuoreita parsoja, ei niitä tarvitse kuoria. Pilko parsat sentin parin pätkiksi ja siirrä ne odottamaan. Kuullota sipuli ja riisi voissa ja ala lisätä lientä/nestettä vähä kerrallaan riisin joukkoon. Minulla oli nyt konsentroitua vihanneslientä jääpalakuutioinna, lisäsin ne parsan keitinveteen ja käytin sitä liemenä. Kun riisi alkaa olla lähellä valmista, lisää loraus kermaa (ei kun siis kermaviiliä 1 dl), juusto ja sekoita hyvin. Lisää parsat lopuksi ja nauti alkukesästä.

Parsaa pehmeäksi keitetyn munan kanssa

Lupasin lapsille ostaa kirsikoita torilta. Samalla reissulla silmiin osui ensimmäiset kotimaiset parsat, ja pitihän niitä ostaa kirsikoiden lisäksi. Parsa on minulle aika uusi tuttavuus, lapsuudessa sitä ei ollut "saatavilla" ollenkaan, ja nuoruudessakin kokemukset rajoittuivat lähinnä tölkkiparsaan pitsassa.  Hyvään tuoreeseen parsaan olen tutustunut ensimmäiseksi työmatkoilla pitkin Eurooppaa, ja viime vuosina sitä on tullut keitettyä silloin tällöin jos varmasti tuoretta kotimaista parsaa on ollut saatavilla. Ja onhan parsa varma puheenaihe geneetikkojenkin keskuudessa. Kasvatus kiinnostaisi toki kovasti, mutta tilanpuutteen takia toteutus on ollut jäissä toistaiseksi. Nyt mietin että kuinkahan se menestyisi savimaassa, jos sitä uskaltautuisi vähän laittaa palstalle. Tai jos rakentaisi pihaan kapean kasvulavan sitä varten?

Törmäsin tähän reseptiin River Cottage Everyday-kirjassa, ja ajattelin heti on pakko kokeilla. Meillä muut eivät ole löysien munien ystäviä, lapset eivät pidä muutenkaan parsasta, mutta minä halusin silti kokeilla reseptiä. Ja hyvää oli, vaikka ei ehkä ihan perinteisen hollandaisen veroista.

kymmenisen tuoretta parsaa

1 muna

omenaviinietikkaa

suolaa
voita
mustapippuria

Keitä munaa nelisen minuuttia, ja keitä/höyrytä parsat nopeasti samaan aikaan, minulla oli eilen kerättyä parsaa ja muutama minuutti riitti saamaan ne sopivan pehmeiksi. Riko muna, lisää siihen muutama tippa viinietikkaa, suolaa, voita ja rouhaise vähän pippuria päälle. Ala dippailla parsaa tähän pikaiseen versioon hollandaise-kastikkeesta.