lauantai 2. toukokuuta 2020

Etäpäiväkirja 6 - teemaistelu


Nyt on etätyötä takana yli seitsemän viikkoa, ja olen todennut, kuten moni muukin, että päivät seuraavat toisiaan samanlaisena, eikä tästä ajasta ole oikein mitään muistikuvia eikä ole mitään käsitystä mitä on tapahtunut. Seuraan edelleen uutisia ja tilastoja tarkkaan ja jos alkaa tuntua, että uutisvirta vie liikaa aikaa tai ajatuksia, pidän pientä taukoa, ja sitten taas voi jatkaa seuraamista uusin voimin.

Mutta nyt on tänä eristysaikana ainakin yksi päivä, jonka varmasti tulen muistamaan. Sain myös ajatukset täydellisesti irti kaikesta ajankohtaisesta, väsymyksestä ja huolehtimisesta, ja olo oli todella virkistynyt ja onnellinen sen jälkeen. Osallistuin nimittäin viime torstaina teemaisteluun netin kautta. Mikä nerokas keksintö: kun minä en pääse Juvalle, tulee Teahouse of Wehmais minulle kotiin. Jos jotain hyvää tästä ajasta on seurannut, niin se on tämä! 


Minä ostin siis Deli&Decosta netin kautta paketin kolmeen erilaiseen teemaisteluun. Kaikki teet tulivat kerralla postin kautta, siellä oli teet ja ohjeet. Nyt ensimmäisellä kerralla maistelimme kuutta kiinalaista teetä, eikö olekin kaunis värisuora tuossa yläkuvassa. Toukokuussa maistelemme teetä ruokien kanssa ja kesäkuussa valmistamme erilaisia teecocktaileja.

Jokainen osallistuja hauduttaa itse teet, ostaa mahdollisille seuraaville kerroille tarvittavat ruoka- ja muut aineet sekä valmistaa nämä itse. Ja sitten nautimme kaikesta teesommelier Anna Grotenfelt-Paunosen johdolla. Hän kertoi nyt paljon tietoa 💚 teestä, kasvatuksesta, prosessoinnista ja vaikka mistä, sekä ohjasi meidät huomaamaan uusia tuoksuja ja makuja.


Tapaamiseen käytettiin zoomia, mikä toimi todella hyvin tähän tarkoitukseen. Kaikki olimme kamerat auki, mikkiä pidimme auki kun vastailimme ja keskustelimme. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta pääsin hienoon tunnelmaan, ja oli upeaa haistella, maistella ja kuulla muiden tulkintoja eri teelaaduista. Intiimiä ja yhteisöllistä yhtäaikaa, ja historiallistakin! 

Jos nämä teemaistelut jatkuvat eristyksen jälkeen, ihan varmasti osallistun, aivan kuten muihinkin maisteluihin, jos vielä tulee erilaisia tilaisuuksia nyt eristysaikana. Mieskin totesi illalla huomaavansa, että olen ihan fiiliksissä. No niin olin, olen vieläkin kun vain ajattelenkin tätä. Minä en nyt kirjoita analyysejä teestä, tein kyllä neljä sivua muistiinpanoja itselleni illan aikana, joten niihin voin palata koska vain, ja jos joku kysyy jotain, vastaan mielelläni. Ihana ilta!

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Olipa mukava keksintö :-) Ihanaa, miten jotkut keksii jotain kivaa tämän etäilyn keskelle.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä on kyllä ihan parasta mitä korona-ajalla on tarjota :)