lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 kohokohdat


Jos vuoden aikana julkaisee 52 postausta, ei voi poimia jokaiselta kuukaudelta mieluisinta postausta kuten olen tehnyt joinain vuosina. Tänä vuonna mietin mielestäni parhaita ja koskettavimpia postauksia, ja huomasin että kaikkia yhdistää yhdessä tekeminen. Tämän vuoden viimeinen postaus on siis teille kaikille, joiden kanssa puuhastelen oikeassa elämässä, ja tietysti kaikille teille lukijoille jotka kuljette mukana.

Pitkään ajattelin/kuvittelin, että teen tätä blogia pääasiassa muille iloksi ja hyödyksi. Nyt olen tajunnut, että blogin suurin arvo on kuitenkin minulle itselle; niin paljon tähän mahtuu omaa henkilökohtaista historiaa, nyt jo pitkältä ajalta. On arkea, on juhlaa, enemmän tai vähemmän merkityksellisiä hetkiä, mutta jollain tapaa olennaisia hetkiä kuitenkin. Ehkä blogillani on edelleenkin tulevaisuutta, nimenomaan historiallisena koosteena sitten aikanaan. Jos nykyisyyttä ei kirjoita ylös, tulevaisuudessa ei ole menneisyyttä kirjallisessa muodossa. Onneksi on bujo (se muuten uudistuu minulla ensi vuonna, ensimmäistä kertaa), onneksi on blogi.

Tässä on minulle vuoden tärkeimmät tai muuten koskettavimmat hetket:

Prometheus-juhla



Vuoden merkittävin päivä taisi olla esikoisen Prometheus-juhla. Kirjasin ylös kokonaisen juttusarjan juhliin liittyen tähän blogiin (kutsukorteista, menusta, järjestelyistä, leirijuhlasta jne.). Jo varhain keväällä juhlat olivat mielessä perunoita istuttaessa, esikoisen kanssa suunnittelu aloitettiin vieläkin aikaisemmin. Juhlien järjestäminen vei aikaa, mutta kaikki oli sen arvoista. Juhlista jäi paljon ihania muistoja, lämpöä ja tarinoita. On puhdasta kultaa, että ympärillä on sukua ja ystäviä jotka haluavat olla juhlistamassa esikoista, ja puhdasta kultaa on esikoinen, joka halusi sukua ja ystäviä ympärilleen.

Päivä Kielometsässä



Tämä päivä oli yksi vuoden 2019 hienoimmista päivistä. Koko päivä huokui semmoista syvää onnea, kauneutta ja yhdessä tekemistä että harvoin saa kokea. Yhdessä sienestämistä ja säilömistä, yhdessä kokkaamista kauneimmassa mahdollisessa ympäristössä. Siinä on kaikki, vieläkin sydän sulaa kun ajattelen tuota päivää.

Lasten synttärit



Vaikka lapset alkavat olla isoja, ja vaikka aina olen melko väsynyt tuossa vaiheessa vuotta, on silti mukava nähdä sukua ja juhlistaa lasten synttäreitä yhdessä. Herkkuja ja hyvää seuraa, siitä on juhlat tehty.

Työpaikan pikkujoulut



Tästä ei ole omaa postausta, mutta olin järjestämässä työpaikan pikkujouluja, jotka vietettiin Kekri-juhlana kestävän kehityksen teemalla. Hyvä ruoka, hyvä seura ja upea musiikki, muuta ei tarvitakaan. Paljon työtä, mutta ennenkaikkea paljon iloa ja työhyvinvointia.

Ulkotulilla kokkaaminen



Minulle tuottaa suurta iloa valmistaa ruokaa ulkona primitiivisissäkin oloissa, sisäinen muinaissuomalaisuuteni nauttii sellaisesta. Tänä vuonna rakensin "hienon" ulkogrillin mökille, ja sen äärellä kokkailu on tuottanut mitä suurinta iloa kesän aikana. Ihmisiä pyörii ympärillä välillä enemmän, välillä vähemmän, ja minä hyrisen onnesta nuotion äärellä. Esim. tuo kuvan jänis kuuluu suuriin onnistumisiin tänä vuonna.

Makkaratalkoot



Makkaratalkoot miehen kanssa olivat hauskat, vaikka tulivatkin vähän yllättäen. Tarkka etukäteen suunnittelu (onneksi on pitkä bussimatka töihin ja takaisin) ja mielessä selkeä työsuunnitelma, niin kaikki sujui hyvin aikataulusta ja univajeesta huolimatta. Makkaroita on kiva tehdä, ja etenkin kun tietää tekevänsä niitä muille. 

Muutama sana 2020-luvulle



Tätä kulunutta vuosikymmentä on luonnehdittu sähläyksen vuosikymmeneksi, vuosikymmeneksi jolloin on pitänyt suorittaa ja olla kiireinen koko ajan kaikista keskeytyksistä huolimatta. Vuosikymmen, jota leimaa FOMO (fear of missing out), eli pelko siitä että jos ei tee koko ajan kaikkea, jää jostain paitsi.

Tulevan vuosikymmenen soisi olevan aivojen vuosikymmen, aika, jolloin tehdää asioita jotka saavat mielen voimaan hyvin ja jaksamaan. Ja vuosikymmen, jolle tyypillistä olisi FOMOn sijaan JOMO (joy of...), eli ilo siitä, että asioita jää tekemättä ja kokematta, tämän minä jo osaankin hyvin. Vähän, pienesti ja lähellä.

Tajusin vasta jälkikäteen, että minun tämän vuoden joulukalenterini oli kokonaisuudessaan kuin vastaus tähän toiveeseeni tulevasta vuosikymmenestä (lukeminen, museot, metsä ja käsityöt). Kun tekee mitä tahansa noista, jää monta muuta asiaa tekemättä ja kokematta, mutta mieli voi hyvin.


Tervetuloa 2020, taas uusi tasavuosi!

tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulua 2019


Tämä joulu muistetaan jouluna, jolloin on ollut kiva tehdä joulua. Joulukuusi tuli jo reilu viikko sitten, ostokuusi josta esikoinen keskusteli isänsä kanssa viikkokaupalla (eikä ole vieläkään varma saako lahjoja). Joululaulut ovat soineet melkein kuukauden verran ja tontut ovat löytäneet paikkansa.

Ruokien valmistaminenkin osui jotenkin hyvin tänä vuonna, mikään ei rasittanut ja kaikkia oli kiva tehdä. Sunnuntaina tein maksa- ja porkkanalaatikon, ja söimme toisen maksalaatikon ruuaksi. Kaikki kolme aikuista nauttivat ruuasta suunnattomasti, ja lapset ulkoilivat hakemaan kaupasta itselleen ruokaa. Hinnatonta.

Sain siivottua riittävästi perjantain ylityövapaana ja ruuat, paitsi kalat ja juustot, tilasin kauppahalli24:n kautta, sopivaa helpotusta jouluvalmisteluihin. Eilen syötiin kalat, tänään kinkku ja laatikot. Ihan illalla on vielä tiedossa kotimainen juustovalikoima, jos nyt suklaalta jaksaa.

Kuvassa kattausta tämän päivän puuroaamiaiselta. Riisipuuroa (ensi vuonna en laita jokaiselle omaa mantelia, siitä tuli niin paljon jupinaa), luumusoppaa (on muuten ensimmäinen vuosi blogihistorian aikana, jolloin luumukiisseli ei kohonnut top-vitoseen), leipiä, graavikaloja eiliseltä sekä eilen paistettua kinkkua (joka oli vähän liian suolaista). Ja tietysti sitä aamulla leivottua pullaa, joka tuo miehelle joulun. Hyvä aamiainen, vieläkään ei ole nälkä. Ja kukat perinteiseen tapaan Pirjo Kopin käsialaa.


Toivotan kaikille lukijoille rauhoittavaa ja omanlaista joulua!


maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulun 2019 kalapöytä


Tänään nautittiin työpäivän päälle meille perinteinen aatonaaton kalapöytä. Lipeäkalasta voi päätellä, että paikalla oli viisi ruokailijaa. Blogiin olen kirjannut blogi-historian ensimmäistä lukuunottamatta jokaisen aatonaaton kalapöydän ylös, joten täytyyhän tämäkin laittaa. 

Viime vuonna totesin, että paras päivä jouluaatolle on maanantai. Edelleen olen samaa mieltä, mutta kyllä tiistaikin on hyvä. Ainakin jos pitää edellisen viikon perjantaina ylityövapaan ja hoitaa joulusiivouksen alta pois (joka minulla on siis normaali viikkosiivous ja mahdollisesti vähän enemmän järjestelyä) jotta ehtii sukuloimaan, sekä tekee maanantaina vähän vajaan työpäivän. Minulla tätä(kin) joulua edelsi sellainen työrupeama, että epäilen perjantain aivokapasiteetin olleen aika vähissä, mutta jaksoin kyllä hyvin käydä kyynelehtimässä kuopuksen joulujuhlissa (mikä poro!) ja siivota. Ja maanantaina jaksoi taas herätä töihin aikaisemmin kuin kehtaan tähän laittaa.

Pöydästä löytyi tänä vuonna seuraavat ruuat:

Lohenmäti, smetana, sipulisilppu, keksilajitelma ja saaristolaisleipä

Graavit lohi ja siika
Kylmäsavuhauki (miehen savustama)
Lämminsavulohi



Lipeäkala, sulatettu voi, maustepippuri
Keitetyt perunat

Juomana kotikalja, olut ja cokis

Muistiin ensi vuodeksi:

  • käytä mittaria lipeäkalan kanssa kuten aiemmin
  • kilon verran lipeäkalaa ihan ok
  • kylmäsavulohta pitääkin olla
  • katkaraputuorejuustoa pitää olla kokonainen rasia ja siihen sopivasti lohta
  • lämminsavulohta ennemmin yli kuin alle kilo
  • sen (ja mädin) ostaminen kannattaa suunnitella jotenkin muuten, kuin aatonaatoksi töiden jälkeen


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 4 - käsityöt

Kutomiani joululiinoja vuosien varrelta

Minä olen tekijöiden sukua, suvut ovat täynnä toinen toistaan taitavampia ihmisiä. Vaari oli seppä, isä nyt muuten vaan osaa tehdä kaiken (mitä haluaa, kuten olen sanonut lapsena), äiti, mummot, tädit jne. ovat olleet taitavia kankaankutojia, kutoneet (=neuloneet) ja ommelleet vaikka mitä jne. Tämä taitaa olla aika tavallista minun ikäisteni joukossa.

Minä olen kokenut elämäni onnellisimpia hetkiä käsitöiden parissa. Lapsena kangaspuiden alla istuminen mummon ja hänen ystävien puiden louskutusta ja juttuja kuunnellen on yksi lämpimimpiä muistoja, tai se kun kipusi yläkertaan katsomaan mitä mummo sillä kertaa kutoi. Se kun hoitajamme opetti minut kutomaan (=neulomaan), tai kummini kaivoi kaapistaan taas uuden turkoosin lankakerän minulle virkattavaksi. Kun rakensin siskon kanssa barbille huonekaluja tai tein nukkekotiin tavaroita. Tai miltä tuntui juhlia väitöstä ja karonkkaa itseommelluissa silkkipuvuissa (no myös väsytti, se on varma) tai häitä omatekemässä hääpuvussa. Tai juhlia lasten nimiäisiä, kun lapsilla oli päällään hääpuvun ylijäämäkankaista ompelemani mekko ja haalari. Muistan itkeneeni onnesta (hormonipöllyssä tosin) kirjaillessani silkkinauhalla esikoisen mekkoon kukkia.

Se tunne, kun tässä abstraktissa, aivoja kuormittavassa maailmassa saa jotain oikeasti aikaiseksi. Tuunaa vanhaa, luo uutta, tekee jotain konkreettista. Sitä vaalin, ja siihen palaan aina vaan uudestaan ja uudestaan. Taukokaan ei haittaa, kuten huomasin esikoisen toiveesta räsymattoa kutoessani: 20 v tauko, ja sieltä se tuli lihasmuistista, samanlainen nopeus ja jälki kuin nuorena. Ja sellainen syvä onnentunne että ihan itketti.

💜Tehkää käsillä, tehkää kaunista, tehkää rumaa, mutta tehkää 💜

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 3 - metsä


Jos minulta kysytään, ehkä parasta mitä ihminen voi tehdä, on mennä metsään. Metsään voi mennä aina: kesällä, talvella, valoisalla, pimeällä, sateella, aurinkoisella, helteellä, pakkasella, ihan milloin vaan.

Metsä antaa ja ottaa; antaa hengen ja ruumiin ravintoa, mutta ottaa huolet ja murheet pois (myös joulustressin). 

Kuten blogia seuranneet tietävät, meidän perheen keittiön keskiössä on metsän antimet; riista, marjat ja sienet (no sieniä syö 50 % perheestä). Ja vaikka kuinka aina korostan saaliin merkitystä, on se vain pieni osa kaikesta vaikka muuta väittäisinkin.

Metsään mennessä halaan puuta, ja samalla halaan koko metsää, ja kiitän mielessäni siitä, että saan astua maailmaan, joka antaa niin paljon.

💚Metsä💚

lauantai 14. joulukuuta 2019

Makkaratalkoot: Peuramakkara


Tämä tuli vähän yllättäen, mutta pidimme tiistaina miehen kanssa makkaratalkoot. Mies oli saanut vajaa 6 kg peuraa, josta piti tehdä makkaraa. Ostin lisäksi neljä kiloa possua, ja valmistimme lihoista makkaraa ja hampurilaispihvejä. Aikaa meni viitisen tuntia siivouksineen päivineen. Ehkä aavistuksen iso homma tässä vaiheessa vuotta, mutta oli kyllä mukava tehdä yhdessä iso määrä ruokaa meille ja muille.

6 kg jauhettua peuraa, 2 kg jauhettua possun silavaa ja kylkeä

Valmistin kahta erilaista makkaraa, toinen miedommilla mausteilla suolaisempana, ja toinen vähän mausteisempana. Loput lihoista ajoin massaksi jonka maustoin maltillisesti, ja siitä mies puristi valmiita pihvejä, jotka pakastimme hampurilaisia varten. 

Makkaraa tulee tehtyä sen verran harvoin, ettei meinaa muistaa mitä on tehnyt, jossei sitä kirjaa ylös. Muistiksi itselle: tuo määrä on maksimimäärä joka sopii minun yleiskoneeseen (Ankarsum), eli isompaa määrää kerrallaan minun ei kannata tehdä.  

Makkara menossa uuniin

Liemi oli sekalaisia liemikalikoita pakastimesta, siinä oli ainakin paria peuraa, jänistä ja kyyhkyä. Osa oli vähän vanhempiakin, sain kaikki jämät käytettyä tähän. Käytin lisäksi reilusti tuoreitä yrttejä, timjamia, rosmariinia ja persiljaa sekä muutama tuore laakerinlehti. Keitin lientä yrttien kanssa tovin, jonka jälkeen poistin yrtit. Käytin lientä makkaramassan kostuttamiseen, sekä keitin osan makkaroista siinä. 

1,5 kg peuran jauhelihaa
500 g possunjauhelihaa (mahdollisimman rasvaista)
500 g possun kylkeä ja silavaa karkeasti jauhettuna
200 g sipulia hienoksi pilkottuna ja paistettuna
3 rkl perunajauhoa
2½ rkl suolaa (vähän vähempikin voi riittää)
2 tl jauhettua mustapippuria
2 tl kuivattua timjamia
2 rkl paprikajauhetta
½-1 dl jaloviinaa
2-3 dl vahvaa lientä

Laita lihat ja sipuli yleiskoneeseen (tai isoon kulhoon). Ripottele perunajauhot ja mausteet päälle ja vaivaa kaikki sekaisin. Lisää nestettä niin, että saat vähän kosteampaa massaa. Jatka vaivaamista vielä n. 15 min. Jäähdytä massa sen jälkeen mahdollisimman kylmäksi. Pursota makkara porsaan suoleen, solmi päät. Makkaran voi paistaa uunissa 180 astetta n. 30-40 minuuttia, tai keittää liemessä n. 20 minuuttia. Ajat ovat vähän sinnepäin. Keittäessä voi makkaroita pistellä terävällä tikulla, jos niihin on jäänyt ilmaa. 

Toinen satsi oli muuten samanlainen, mutta jaloviinan tilalla oli omenaviinietikkaa ja saman verran hunajalikööriä, sekä mausteita lisäksi 2 tl jeeraa, 1 rkl chorizoa, 1 rkl savupaprikaa sekä ½ tl Fataliin kuivattua rocotoa ja chipotlea kumpaakin.

Nämä makkarat saivät jäähtyä yön yli, ja seuraavana päivänä mies vakumoi ne. Ensimmäiset on jo paistettu pannulla, oli kuulemma mausteet kohdillaan. 

Laitan vielä jauhelihapihvien ohjeen ylös, oli kuulemma hyviä nekin:

2 kg peuran jauhelijaa
1 kg possua (jauhelihaa sekä kylkeä ja silavaa jauhettuna)
1½ rkl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl timjamia
2 rkl perunajauhoa
2 rkl omenaviinietikkaa
2 dl vahvaa lientä

Vaivaa kaikki hyvin sekaisin n. 15 min. Muotoile massassa sopivan kokoiset pihvit (nyt 150 g) ja pakasta ne siten, että väleissä on voipaperia, laitoin aina neljä pihviä samaan kasaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 2 - museot


Olen tänä vuonna käynyt enemmän museoissa kuin kai koskaan aiemmin. Ihan säännöllistä sarjaa en ole käynneistäni blogiin saanut, mutta jotain sentään. Vielä ennen joulua olen menossa ainakin Ateneumiin katsomaan Helene Schjerfbeckin näyttelyn Maailmalta löysin itseni, sinne on tarkoitus viedä myös lapset joululomalla (lievistä vastalauseista huolimatta).

Toistaiseksi tämän vuoden lempinäyttely on ollut HAMin Ellen Thesleff - Minä maalaan kuin jumala. Olen käynyt siellä jo pari kertaa, ja aion käydä vielä ainakin kerran ennen kuin näyttely loppuu 26.1.2020. Tätä näyttelyä kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Ja kun on museokortti, kynnys käydä museoissa laskee entisestään ja voi mennä katsomaan vaikka vain yhtä taulua/teosta, jos niin haluaa.

Tämän vuoden ylivoimaisesti mukavin museokäynti on ollut suunnittelematon käynti kuopuksen kanssa Kansallismuseossa. Kun passinhaku sujuikin ennakoitua nopeammin, "ylimääräinen" aika vietettiin museossa hauskassa näyttelyssä. Opas oli ihan paras: kuopus, joka oli käynyt vähän aiemmin siellä luokkansa kanssa ja osasi poimia parhaat palat hauskasti. Euran muinaispukua tosin jäin katsomaan oikein ajan kanssa, niin että opas jo meinasi hermostua. Pukua voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan, sitä palaan katsomaan toistekin.

Museokortti on ehkä parhaita sijoituksia mitä voi tehdä, ainakin jos asuu paikassa (tai käy paikoissa) missä sille on paljon käyttöä.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Peuran ulkofile pannulla ja itsenäisyyspäivä 2019


Itsenäisyyspäivä on ollut aina tärkeä juhlapäivä, jota viime vuosina(kymmeninä) on tullut juhlistettua kotona hyvän ruuan ja television äärellä. Aika usein mies on metsällä tähän aikaan, niin tänäkin vuonna. Monena vuotena tämä yksi vapaapäivä tulee niin tarpeeseen ettei tosikaan, niin tänäkin vuonna. 

Töissä oli kollektiivista sen suuntaista suunnittelua, että jes, kolme pyjamapäivää putkeen. Kun oli jo todettu, ettei kukaan tee yhtään mitään (poislukien sukulaisiin matkustavat ja ylioppilasjuhliin menijät) puhuimme ruuasta ja totesin, etten jaksa tänä vuonna tehdä mitään ihmeellistä ruokaa: teen vain esikoisen toivomaa perunamuusia ja lisäksi peuranvasan ulkofilettä. Jonkin verran kommettini herätti taas hilpeyttä (myös strutsinmakkarakeittoa muisteltiin), mutta tarkoitin vain sanoa, että pienellä vaivalla saa juhlavan ruuan, kun raaka-aineena on erityisen hyvää lihaa, eli syyskuussa kaadettua peuranvasaa.

Meille kolmelle vajaan 600 g file oli juuri sopivasti, neljälle olisi ollut vähän vähän. Lisäksi tein perunamuusia ja kastiketta. Illaksi television ääreen olen varannut hyvää mätiä lisukkeineen, juustoja Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä sekä Åkeroita. 

peuranvasan ulkofile (nyt 600 g )
öljyä
voita reilusti
muutama timjaminoksa
tuore laakerinlehti (jos on)
suolaa ja pippuria myllystä

Poista kalvot huolellisesti fileestä. Laita valurautapannulle (rypsi)öljyä ja reilusti voita sekä yrtit. Kun voi on lakannut rätisemästä ja on saanut väriä, paista file pannulla kummaltakin puolelta nelisen minuuttia puoleltaan, suolaa ja pippuroi reilusti. Pitkä ja ohut file taipui hyvin pannulle. Kun olet kääntänyt fileen, valele filettä pannulla olevalla voilla. Käytä halutessa paistomittaria, maksimissaan n. 55-58 astetta on sopiva (paitsi jos minulta kysytään). Kääri liha tämän jälkeen folioon ja anna vetäytyä kymmenisen minuuttia. Viipaloi liha ja aseta lämmitetylle lautaselle tarjolle (unohdin ottaa kuvat).

Valmista kastike. Kaada rasva pannulta pois mutta älä pese pannua. Lisää pannulle vähän uutta voita ja ruokalusikallinen vehnäjauhoa, paahda jauhoja hetki, lisää loraus kermaa ja vähän vettä, voit huuhtoa kermapurkin jos käytit sen loppuun, tarkista suola. Kaada kastike pieneen astiaan ja tarjoa lihan ja perunamuusin lisänä. Lisäksi juureksia ja suppilovahverohilloa. Jälkiruokana hyvin marjaisaa kuningasrahkaa.


Rentouttavaa itsenäisyyspäivää ja Onnea Suomi 102v!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 1 - kirjastot


Aika rientää niin, että taas on yksi joulukuu alkanut, ja on kalenterin aika, jo viides peräkkäin. Ensimmäisessä kalenterissa minulla ei ollut mitään punaista lankaa, mutta sen jälkeen on aina ollut ainakin jonkinlainen idea tai kokonaisuus johon aiheet liittyvät. Niin tänäkin vuonna, tulossa nimittäin on neljä minulle tärkeää asiaa, joita on mukava tehdä (myös joulua odottaessa/jouluna).

Ensimmäiseksi tärkeäksi tekemiseksi valikoitui lukeminen ja nimenomaan kirjastot. Olen lapsena/nuorena lukenut ihan älyttömästi ja lähikirjaston kirjastonhoitajat tunsivat minut nimeltä. Tahti ehkä vähän hiipui opiskeluaikoina (ei paljoa kuitenkaan), mutta lasten myötä minulle tuli vuosien tauko lukemisessa.  Pikkuhiljaa lukutahti alkoi palautua, ensin tuli vuosia jolloin luin kymmenisen kirjaa, sitten se määrä tuplaantui, ja taas tuplaantui. 

Tällä hetkellä lukutahti on sellainen mikä tuntuu omalta ja hyvältä. Excel-fanina olen tilastoinut luetut kirjat vuosien ajan, tästä on sekin hyöty, että tiedän lukeneeni kirjoja mitä en muista lukeneeni. Mutta eiköhän jokaisesta kirjasta jää joku muistijälki aivoihin kuitenkin... 

Tilastoinnissa myös auttaa työkaverin vinkkaama Goodreads. Sinne on helppo laittaa luetut kirjat (ja muistiin mitä haluaa lukea, jos niin haluaa), seurata mitä kaverit lukevat ja ennen kaikkea minusta on kiva verrata omaa lukumakua muiden arviointeihin. Yhteisö jossa on paljon lukemisesta kiinnostuneita ihmisiä, suosittelen.

Mutta se varsinainen aihe eli mikä oikeasti mahdollistaa tämän mittakaavan lukuharrastuksen: kirjastot! Minulla ei olisi mitään mahdollisuutta, eikä edes halua, säilöä kaikkia lukemiani kirjoja, joten lainaaminen on ainoa vaihtoehto. Kun kuulen mielenkiintoisesta kirjasta, laitan sen heti varaukseen, tämä toimii samalla lukulistana minulle. Minulla on jatkuvasti 20-30 kirjaa varattuna, ja niitä tulee lainattavaksi sitä mukaa kuin tulee, välillä kirjaa pitää odottaa vuosikin. Mutta sekään ei haittaa, lukeminen ei maailmasta lopu.

Kirjaston Helmet-lukuhaaste on osaltaan ollut palauttamassa lukuintoani. Ensimmäisenä vuotena taisin saada sinne reilu kymmenen kirjaa, tästä vuodesta tulee ensimmäinen kerta, jolloin haaste tulee valmistumaan, jopa niin että parikymmentä kirjaa jää haasteen ulkopuolelle. Haasteen myötä on tullut luettua paljon sellaisiakin kirjoja joihin ei muuten olisi osannut tarttua. Voittajafiilis!

Lukekaa ennen joulua, jouluna, ja ihan milloin vaan!

tiistai 26. marraskuuta 2019

Lasten synttärit 2019



Meillä juhlittiin viikonloppuna lasten synttäreitä. Nämä synttärit muistetaan mm. siitä, ettei minulla ollut ääntä, että perjantaina minä olin kekripikkujouluissa (ei ollut ääntä sielläkään, sain silti puheen pidettyä), mies+kuopus olivat Porvoossa pelaamassa (mikä näkyi myös pöydän antimissa) ja esikoinen piti yökyläsynttärit parille kaverille. Minä olin koko viikonlopun aika puolikuntoinen, mutta sain sentää tarjottavat pöytään.

Tällä kertaa en tehnyt ruokaa, vaan suolaisena tarjottavana oli karjalanpiirakoita (kaupan pakasteita) ja munavoita, sekä maidoton ja viljaton savulohipiirakka Antipastaa-blogista. Kumpikin lapsi sai taas oman kakun, ja minä unohdin ostaa kakkukynttilät. Kuopus niitä nimenomaan toivoi, mutta ei sentään ollut minulle vihainen. Pitää muistaa ostaa kynttilät ensi vuodeksi. Lisäksi oli pullaa, 5-luokan myymiä keksejä, sipsejä, karkkia, Brunbergin suukkoja ja lakritsia sekä konvehteja (niitä koukuttavia vihreäkuula-).

Esikoiselle tein Oreo-kakun jonka ohje oli Liemessä-blogissa. Tein kakun ihan ohjeen mukaan, paitsi koristeeksi laitoimme melkein yhtä monta Oreo-keksiä kuin oli vieraitakin, juuri ja juuri mahtui. Koristelut eivät tietysti olleet yhtä hienot kuin LiemessäJennillä, mutta sen verran hienot kuitenkin että sisko luuli esikoisen koristeelleen kakun kokonaan. Ja yksi serkuista sanoi, että kakkuviipale näytti ihan kuin olisi jostain kahvilasta ostettu. Kuopus toivoi lähes perinteiseen tapaan hedelmäsalaattikakun, ja hyvä niin, sillä se vaan on niin hyvä. Jostain syystä se kakku oli erityisen hyvä tänä vuonna, tein tällä kertaa viiden munan kakun, täytteet kuten tuossa toissa vuotisessa. Lisäksi oli vielä maidoton ja jauhoton kääretorttu hillalla.

Kaikki tuntui maistuvan vieraille (minä en maistanut mitään) ja ennen kaikkea oli mukava nähdä kaikkia. Lapset ovat kyllä jo isoja!

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kirkas suppilovahverokeitto itämaisin maustein


Tämä vuosi on ollut yksi huonoimmista sienivuosista mitä muistan, vaikka muualla sieniä ilmeisesti onkin ollut. Olen sentään saanut suppilovahveroita muutamaan ruokaan ja joulun sienisalaattiin, ja vähän vietyä kummilleni. Yhtenä päivänä tein sopivan kokoisen keiton itselleni:

pari kourallista suppilovahveroita (tai n. 1½ dl paistettuja ja pakastettuja suppiksia)
öljyä/voita
1 sipuli
1 porkkana karkeasti raastettuna
suolaa ja pippuria
3 dl hyvää lientä (minulla kyyhky-)
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 kaffir-limen lehti
pala sitruunaruohoa vähän murskattuna
1 chili vähän pilkottuna (tai maun mukaan)
½ tl korianterinsiemeniä

Perkaa suppilovahverot, paista pannulla niin että nesteet haihtuvat (tai käytä käytä valmiiksi paistettuja ja pakastettuja). Lisää pannulle vähän öljyä ja/tai voita ja pilkottu sipuli ja raastettu porkkana, suolaa ja pippuroi. Kuullota kasviksia sienien kanssa muutama minuutti. Laita sillä välin kattilaan liemi ja mausteet, nosta kiehuvaksi. Kaada sienet ja sipulit joukkoon, anna kiehua kymmenisen minuuttia, tarkista suola. Poista limenlehti, sitruunaruoho ja chilin kappaleet (tarvittaessa) ja kaada keitto lautaselle. Nauti sellaisenaan.

Tämä oli taivaallisen hyvä sienikeitto, heittämällä paras mitä olen tehnyt, ja ehkä paras mitä olen koskaan syönytkään. Lientä/vettä lisäämällä, ja ehkä nuudeleita myös, tästä saa ruuan isommallekin määrälle syöjiä, makua kyllä riittää.


Luin samaan aikaan  mielenkiintoisen kirjan surusta ja siitä kuinka sienestyksen avulla oli mahdollista päästä eteenpän. Long Litt Woon kirja Minun sienipolkuni, suosittelen vahvasti! Koskettava, ajatuksia herättävä ja jollain primitiivisen maagisella tavalla kiinnostava kirja sienistä, sieni-ihmisistä ja elämästä, sekä siihen kuuluvasta surusta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kasviskeskiviikko - tortillapaistos


Kaikkien näiden vuosien kokeilujen jälkeen on todettava, että meidän perheessä uppoaa parhaiten kasvisruoka, joka ei sisällä mitään "lihankorviketta", vaan on ihan vaan vanhanaikaista kasvisruokaa. Kunnia elintarviketeollisuudelle, mutta melkein kaikki kokeilut meillä ovat jääneet kokeiluiksi. Kaikenlaiset papuruuat ovat olleet aina kaikkien muiden paitsi kuopuksen suosikkeja. Mutta kehitystä on hänelläkin tapahtunut, sillä hän totesi vihdoin tästäkin ruuasta, että mielummin syö kuin on nälässä (ja söi kelpo annoksen).

Tämä ruoka on ollut joskus vuosia sitten Anton&Antonin ruokakassissa, yksi niistä monista A&A resepteistä, jotka ovat jääneet meillä elämään. Vuokaa on tehty tähän mennessä kymmeniä kertoja. enkä enää edes muista kuinka autenttinen tämä resepti tällaisenaan on, luulisin että melko tarkka edelleen. Kirjaan sen nyt  vihdoinkin ylös (tai siis julkaisen, tämä on ollut luonnoksena blogissa vaikka kuinka pitkään). Paprikan määrä vaihtelee, joskus lisään raastettua porkkanaa, papuja käytän mitä sattuu olemaan eli joka kerta tulee vähän erilainen samanlainen.

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
öljyä
chiliä, paprikaa, savupaprikaa
1 tl jeeraa
400 g tomaattimurskaa
1 rasia punaisia linssejä (290 g) (tai 1½ dl kuivattuja linssejä keitettynä ja valutettuna)
1 rasia mustapapuja tai muita papuja (290 g)
200 g pakastemaissia
1 tl suolaa
1 dl ranskankermaa
6 tortillalättyä (sellaista keskikokoista)
130 g mustaleima emmentalia tai muuta mieluista juustoa

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia ja paprikaa öljyssä, jonka olet maustanut chilillä, paprikoilla ja jeeralla. Lisää tomaattimurska, anna hautua hetken. Lisää myös linssit ja pavut sekä maissi joukkoon, tarkasta suola. Sekoita lopuksi ranskankerma joukkoon. Kokoa paistos pyöreään vuokaan: laita pohjalle tortillalätty, kastiketta, tortilla, kastiketta jne. Jätä tortilla päällimmäiseksi ja peitä se juustoraasteella. Paista 220 asteessa 10 minuuttia. Hyvää sellaisenaan, vielä parempaa limen, hapankerman ja korianterin kanssa.

Maistuu myös seuraavana päivänä, tai pilkottuna ja pannulla paistettuna jämäruokapäivänä.

torstai 10. lokakuuta 2019

Aleksis Kiven päivä ja vielä yksi suppilovahverohillo


Hyvää Aleksis Kiven päivää! Lempikirjailijani, voimallisen suomen kirjoittajan ja metsässä kulkijan juhlapäivä on tänään, vuoden parhaana ruokakuukautena. Aleksis Kiven päivään sopii metsän antimet tavalla tai toisella, niin myös sienet. Olen tehnyt suppilovahverohilloa aiemminkin, ihan tavallista ja itämaisin maustein maustettuna. Nyt tein vielä yhdellä tapaa, joka taisi olla tavallaan paras näistä kolmesta.

Kävimme lauantaina poimimassa suppilovahveroita Kielometsän takaa. Päivän päätteeksi minulla oli muutama litra suppiksia. Peratessani sieniä otin erikseen talteen litran verran pieniä sieviä sieniä. Haluan tehdä hillon aina pienistä kokonaisista sienistä. Tästä määrästä tuli vähän yli kaksi pikkupurkillista hilloa. 

2 dl vettä
1 dl omenaviinietikkaa
10 korianterin siementä
5 valkopippuria
10 viherpippuria
1 tl sinapinsiemeniä
1 l pieniä suppilovahveroita

1 dl hillo-ja marmeladisokeria

Laita kaikki aineet sokeria lukuunottamatta kattilaan. Keitä 20 min, sekoita välillä. Lisää sokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Purkita steriloituihin purkkeihin. Sopii erinomaisesti riistan lisänä tai maustamaan vaikka kasvissosekeittoa. 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Omenakompotti seljanmarjalla ja päivä Kielometsässä


Jos edellinen postaus oli tilitystä, on tämä kirjoitus ylistystä. Vietin eilen nimittäin aivan ihanan päivän Kielometsässä. Olimme suunnitelleet tätä syksyistä säilömispäivää Kielometsässä hyvissä ajoin kesällä. Minä olin jo viikolla käyttänyt illan pari tutkailemalla omaa kirjastoani ja sen säilömiskirjoja ja suunnittelemalla eväitä. Ilse.Kahvelon sanoin otimme kaiken irti päivästä, ja suuntasimme seutuville jo varhain aamulla eväiden ja sienikorien kanssa. Vietimme aamupäivän sienimetsässä kahdestaan (saaliina lähinnä rouskuja) ja puolen päivän jälkeen saavuimme Kielometsään. 

Sitruuna kurpitsahilloon, omenat kompottiin, parmesan risottoon ja mulled cider 

Olimme etukäteen suunnitelleet säilövämme jotain omenoista ja kurpitsasta. Tämän lisäksi Kielometsän Jukalla oli seljanmarjaa pakastettuna. Hän oli jo keittänyt marjoista mainiota mehua ja upeaa hilloa, joita oli tarjolla. Saimme myös maistaa hänen aiemmin seljanmarjoista tekemäänsä "seitsemän vuoden kastiketta". Minä löysin tämän hetken lempikeittokirjailijani, Nigel Slaterin, päiväkirjoista (Kitchen Diaries II)  yksinkertaisen omenakompotin ohjeen: 

1,2 kg omenia
120 g sokeria (enemmän kuin ohjeessa)
reilu 1 dl seljanmarjaa

Pilko omenat lohkoiksi. Kirjan ohjeessa ne käskettiin kuoria, mutta minä en kuorinut näitä kauniita ohutkuorisia Kielometsän omenia. Keitä lohkoja kasaan sokerin kanssa. Keitin näitä omenia aika pitkään, omenat voi jättä vielä enemmän kokonaisiksi niin halutessa. Sekoita lopuksi seljanmarjat joukkoon, ja anna vielä kiehua hetki. Älä enää sekoita kompottia liikaa, etteivät marjat hajoa.

Säilyy jääkaapissa jonkin aikaa, paitsi tulee syötyä nopeasti. Nigel (ja minä) syö kompottia esim. aamujogurtin kanssa. Aion syödä sitä myös kaurapuuron kaverina. 


Keitimme myös sitruuna-kurpitsahilloa sellaisenaan sekä chilillä ja inkiväärillä maustettuna. Iso määrä ei haittaa kun jaoimme kaiken kolmeen. Ehkä Kahvelossa tarjotaan joskus kurpitsahilloa jossain muodossa. Minä aion käyttää chilillä ja inkiväärillä maustetun hillon ruuanlaitossa.

Jukan ottama kuva

Jukka keitti meille Jamie Oliverin Mulled cideria omista omenoista tehdystä siideristä. Ihana lämmittävä juoma kylmän sienimetsän jälkeen (sanoinko, että luntakin oli maassa siellä täällä). Minä olen haaveillut vuosikausia englantilaisesta mulled ciderista, ja nyt sitä siis sain. Täytti kaikki odotukset ja sen yli.

Jukan ottama kuva

Kielometsän isännät valmistivat meille myös illallisen, upeaa tomaattipiirasta ja kurpitsarisottoa. Minä ja Ilse.Kahvelo kumpikin oltiin sitä mieltä, että saimme elämämme parhaan risoton, ja kaikki olemme sitä mieltä että tuo Markon tomaatti-quiche on paras kasvispiirakka mitä on. Enkä  muista milloin olisin nähnyt näin kauniisti katettua pöytää, tuntui että sydän suorastaan suli kaikesta hyvästä ja kauniista ympärilläni. Ihana päivä!


Koko Kielometsä on kuin satua matkalla muistoihin. Jos kävelee yläkertaan, näkee tuon huonekuusen. Tuli suorastaan epätodellinen tunne, että onko sitä jossain kauniissa unessa. Tällaisen päivän jälkeen on yhtä virkistynyt ja hyvä olo kuin hyvän loman jälkeen. 

ps. Tästä päivästä kuullaan vielä lisää.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Palstakuulumiset ja muistilista ensi vuodelle


Minulla on ollut lähes täydellinen välivuosi palstaviljelystä. Palsta on rikkaruohottunut ja siementänyt perusteellisesti, minulla meni ns. moti koko hommaan. Olen kyllä saanut jonkun verran satoa, sain perunat ja auringonkukkia esikoisen Prometheus-juhlaan (tämä taisi olla keväällä tärkein tavoite). Sipuleita sain jonkin verran, ne eivät petä koskaan, avomaan kurkkua upean sadon neljästä taimesta ja vadelmaakin tuli hienosti. Keräsin mustajuuren siemeniä ja vielä taitaa olla korianterin siemeniä kerättävissä. Mutta siinä se.

Olin valmiiksi aika poikki toukoaikaan ja kansalaisvaikuttaminen alkoi viedä mehut kaiken muun ohella. Keväällä oli hirmuaikaisin todella lämmintä ja kuivaa, sitten tuli kylmät ja kuivat pakkaskelit. Ja uudestaan lämmintä ja kuivaa. Ja kesä meni vuoroin paahtavassa kuumuudessa ja hetkittäisessä sateessa (mökillähän oli vieläkin kuivempaa kuin viime vuonna, joka oli ennätyskuiva vuosi koko Suomessa).

Kiireiden keskellä toukotöihin ja sen jälkeen jäi liian vähän aikaa, eikä mikään itänyt noissa olosuhteissa. Kukat, salaatit, yrtit, ei mitään. Herneet ja pavut jäivät laittamatta maahan. Punajuuret, se vähän mikä iti, tukehtui rikkaruohoihin. Porkkanoista iti muutama lajike, nekin jäivät harventamatta ja peittyivät rikkaruohoihin.

Kaiken kaikkiaan tästä vuodesta ei ole mitään raportoitavaa, muutama asia jää ylös ensi vuodelle:


  • Jussi on ihan turha peruna. Annabelle on ihan ok, mutta altis rutolle. Siikli erinomainen, ehkä parempi kuin Arielle. Perunat mitkä jäävät jääkaappiin: ei kannata vaivautua. Kasvoivat huonosti jos ollenkaan, ja loput söivät myyrät tai tauti vei.
  • Jos viljely ei innosta ensi vuonnakaan, peitä viljelemättömät alueet heti äläkä kuvittele että saat jotain tehtyä.
  • Pidä toinenkin välivuosi tomaatille. Muutama chili ruukussa riittää.
  • Peitä pihan kasvulaatikko harsolla ja estä eläinten pääsy kehikolla. Tai pidä sekin kesannolla.
  • Mieti myös mahdollista välivuotta mökin kasvimaalle


Olen alkanut tosissani miettiä palstaviljelyn lopettamista. En ehkä jaksa taistelua rikkaruohojen kanssa, en jaksa oikukkaita säitä, en jaksa sitä, ettei kasvattamani ja valmistamani ruoka kuitenkaan kelpaa. Ja kaikkia niitä kasviksia, mitä ennen ei saanut kaupoista, saa nykyisin helposti lähiprismasta ja -sittarista edullisesti. Niilla satasilla mitä menee maanparannukseen ja siemeniin, saa paljon hyvää toreilta ja kaupoista.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Virkatut istuinaluset


Minulla on iso kaapillinen kankaita ja lankoja. Kankaita olen lahjoittanut paljon eteenpäin, vaikka kyllä siellä tarpeita on minullekin edelleen vaikka mihin. Lankoja olen myös perinyt, on mummon langat, on äidin langat ja tietysti ne omat ihanat langat.

Olen luvannut (lähinnä itselle), että sukupolvien ketju katkeaa tässä(kin) asiassa minuun, eli en enää jätä näitä lankoja jälkikasvulle. Olen kutonut langoista mm. sukkia mutta eihän langat sillä tavalla vähene. Lisäksi olen huomannut että osa vanhoista langoista on aika heikkolaatuisia, ja raitoja on suorastaan hävinnyt kulumisen myötä.

Niinpä ajattelin virkata langoista lämpimiä istuinalusia ulkokäyttöön, ideana on käyttää monta lankaa kerrallaan, jolloin ei haittaa jos joku lanka sieltä kuluu pois. Näin muutama vuosi sitten Novitan joululehdessä (2013, siis ihan just!) ohjeen pyöreisiin ja pitkulaisiin istuinalusiin. Heti laitoin ohjeen muistiin ja lehden talteen. 

Syyslomalla vihdoin aloitin, ja virkkasin kaksi pyöreää alustaa. Käytin virkkukoukkua nro 10 ja kerrallaan 8-10 lankaa, riippuen niiden paksuudesta. Kun jatkoin uudella langalla, liitin langat yhteen helposti solmulla, sinne ne solmut häviävät. Viimeisen kerroksen virkkasin neljällä langalla ja virkkuukoululla nro 6. 

Istuinaluset ovat nätit ja toivottavasti tarpeelliset ja näitä on tosi kiva ja nopea virkata. Nyt on tulossa pitkulainen alusta penkille, ja jos lankoja riittää senkin jälkeen niin virkkaan vielä pyöreitä lisää. Perikunta kiittää.

torstai 19. syyskuuta 2019

Peurakeitto ja peuraliemi ulkotulilla



Mies sai peuranvasan viime viikonloppuna, meille tuli siitä puolikas sekä maksa ja sydän. Maksa syötiin heti maanantaina perunamuusin, sipulin ja puolukan kanssa, osa sisäfileestä saattoi mennä pelkistettynä tartarina eläintä pilkkoessa. Tämä peura on ehkä parasta lihaa mitä voi saada, vasa on tässä vaiheessa vuotta kasvanut lähestulkoon pelkällä maidolla. Mietoa mutta maukasta, täysin rasvatonta lihaa. Paloittelimme lihat aiemmin tällä viikolla, otin silloin talteen myös kaikki luut, selkärangan puolikkaan sekä etulavan, josta lihat oli irroitettu jauhelihaksi. 

Minulla on meneillään oma syyslomaviikko, alkuviikko meni kotihommissa ja loppuviikko mökillä kuten viime vuonnakin. Tulin eilen mökille luut mukanani. Tänään keitin luista liemen ja sain vielä aikaiseksi hienon keiton, syömme siitä isän kanssa pari päivää. Vastaavia reseptejä löytyy tästä blogista aiemminkin, tuossa on linkit kaikkiin blogista löytyviin peuraliemiin. Tämän liemen juju on avotulella paahdetut luut ja kasvikset. Yksi pieni tiilikasa on tuottanut tänä kesänä suunnattomasti iloa ja hyvää makua, tästäkin tuli aivan erityisen hyvä liemi.


Keräsin kasvimaalta kaikki raaka-aineet, eli tästä tuli sellainen liemi ja keitto kuin sattui tulemaan, ruokaa maasta ja metsästä. Liemeen voi hyvin käyttää juuri niitä kasviksia mitä on saatavilla. Liemenkeitto vie vähän aikaa (joskaan ei aktiivista), mutta on silti yksi palkitsevimpia keittiöpuuhia. Erityisen mukavaa se on ulkona, jolloin ei tarvitse miettiä sitä, että tuoksuuko koko koti lihaliemeltä pari päivää.


Peuraliemi avotulella paahdetuista luista


puolikkaan peuranvasan luut ja selkäranka
3 pientä sipulia
muutama pieni porkkana
muutama pieni palsternakka
muutama pieni varsi selleriä
muutama litra vettä
kourallinen persiljaa, timjamia ja lipsikkaa
ruokalusikallinen kokonaisia pippureita (musta-, mauste- ja valko-)

Paahda luut hyvällä hiilloksella. Kuori porkkanat ja palsternakat, paahda kasviksiakin niin, että saavat vähän väriä. Laita luut ja kasvikset isoon kattilaan ja lisää vesi. Nosta kiehuvaksi ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen yrtit ja pippurit. Anna liemen kiehua neljä viisi tuntia tai kauemminkin. Siivilöi liemi ja ota lihat tarkasti talteen. (Lientä voi keittää reilusti kasaan. Anna jäähtyä ja kuori rasva pois.)


Peurakeitto


1 l lientä
3 tl suolaa
6 perunaa
muutama porkkana
muutama palsternakka
1 iso sipuli
kourallinen papuja
liemenkeiton lihat
persiljaa

Laita liemi kattilaan, lisää suola. Lisää kuoritut ja pilkotut perunat, porkkanat, pasternakat ja sipuli. Keitä hetki, lisää pilkotut pavut ja liha sekaan. Lisää tarvittaessa vettä. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, yhteensä taisi mennä vartin verran. Mausta reilulla persiljalla.

Keitto syötiin ruisleivän ja maidon kanssa hyvässä seurassa. Melko täydellinen ruoka kylmään ulkona vietettyyn syyspäivään. Aamulla oli maa valkoisena, Kymi 13 astetta. 


Olin tänään melkein koko päivän sienimetsässä, marjaan ei tänä vuonna tarvitse mennä. Sieniä on, mutta todella vähän. Kuvassa on parin tunnin saalis. Limanuljaskat syötiin lounaaksi isän kanssa, tatit menevät huomenna piirakkaan. Toisella reissulla sain sen verran rouskuja että joulun sienisalaatti on turvattu, ja kaksi kantarellia.  

maanantai 16. syyskuuta 2019

Keltainen luumuhillo


Samalla kun tein luumuchutneytä, tein myös luumuhilloa. Ajatuksena oli maustaa hillo kanelilla, mutta eihän minulla ollutkaan kanelitankoja, laitoin sitten kardemummaa. Onneksi laitoinkin, se sopi todella hyvin tähän hilloon. Käytin marmeladisokeria, jotta hilloa ei tarvinnut tehdä niin makeaksi, näin se on monikäyttöisempi. Olen syönyt hilloa jo jäätelön, viilin ja jugurtin kanssa. Seuraavaksi voisin käyttää sitä pullaan ja ehkä piirakkaankin.

1 kg luumuja
½ dl vettä
1 tl kardemummaa
pätkä vaniljatankoa
330 g hillo- ja marmeladisokeria

Puolita luumut ja poista kivet. Laita luumut kattilaan veden, kardemumman, vaniljatangon ja sokerin kanssa. Puolita vaniljatanko ensin, vedä siemenet veitsellä irti ja lisää nekin kattilaan. Keitä luumuja sokerin kanssa reilun vartin verran. Anna vähän jäähtyä ja purkita steriloituihin purkkeihin. 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Luumu-chutney


Tämä vuosi on hyvä luumuvuosi, tuntuu että kaikkialla on paljon luumuja. Kodin luumupuu notkuu luumuista, samoin mökin toinen luumupuu, Laatokan helmi, oli keltaisenaan luumuja. Kriikunoitakin oli sellainen määrä vanhoissa puissa, ettei isä muista vuosiin nähneensä. Keräsin eilen reilu pari kiloa Laatokan helmiä säilöttäväksi ja mökkireissun jälkeen keitin ne hilloksi ja chutneyksi.

Rouva Raadelmasta oli tehnyt luumuista chutneytä ja hilloa, siitä tämän chutneyn idea lähti. Tein säilykkeen miettien parhaita mango-chutneytä mitä muistan Skotlannissa saaneeni. Tästä tuli ihan älyttömän hyvä säilyke, ihan yllätyin itsekin. Selvästikin hyvä flow viikonloppuna.

1 kg luumuja kivet poistettuna
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1-2 Aji Cristal
1-2 Aji Fantasy
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 rkl korianterinsiemeniä
2 tl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
400 g hillosokeria
½ dl omenaviinietikkaa
½ dl etikkaa

Puolita luumut ja poista kivet. Pilko sipulit ja chilit hienoksi silpuksi ja laita kaikki aineet etikkaa lukuunottamatta kattilaan. Keitä vajaa puolituntia. Lisää etikka ja anna kiehahtaa hetken verran. Anna jäähtyä pieni hetki ja purkita steriloituihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa jäähtymisen jälkeen.

Aion käyttää tätä luumu-chutneyta ainakin wokeissa, kanaruuissa, riistan lisukkeena ja dipeissä. Maltan tuskin odottaa uusia kokkailuja.

lauantai 7. syyskuuta 2019

Muinaissuomalaisen jänis


Siitä lähtien, kun rakensin mökille tiilistä ulkogrillin, olen haaveillut grillatusta jäniksestä. Ajattelin, että sen on pakko olla hyvää, ja niinhän se olikin, suorastaan liikuttavan hyvää. Suosittelen lämpimästi valmistamaan jäniksen muutenkin kuin padassa.

Kun ensin olin viettänyt koko päivän metsässä ja käynyt tervehtimässä sukulaisia, tulin takaisin mökille ja tein hyvät tulet grilliin. Isä nosti perunat kasvimaalta ja keitti ne, minä keräsin lisäksi vielä papuja. Ruokaa maasta ja metsästä taas kerran.

Osallistun tällä reseptillä Parhaat ruokablogit -sivuston järjestämään syyskilpailuun. En ole aikoihin osallistunut kilpailuihin, osaksi siksi, etten niissä koskaan pärjää. Pettymykset ovat unohtuneet, ja tällä herkullisella ruualla on mukava osallistua (vaikka kaikilla muilla tuntuukin olevan upeita leipomuksia).

Minulla oli kaksi jäniksen satulaa, eli fileet, jotka olivat vielä selkärangassa kiinni.  Sivelin lihat rypsiöljyllä ja maustoin ne yksinkertaisesti suolalla, chilillä ja pippurilla, toiseen sivelin lisäksi Poppamiehen makeaa savuista omenakastiketta.  Tämän jälkeen siirsit satulat halsteriin.

Levitin hiilloksen tasaiseksi ja grillasin lihoja hyvällä hiilloksella yhteensä 20 minuuttia. Käänsin lihat aina viiden minuutin välein. Tämän jälkeen käärin lihat folioon ja annoin niiden vetäytyä n. vartin verran. Lopputuloksena oli todella mehukas ja murea jäniksen filee, parasta jänistä mitä muistan syöneeni. Pienemmille satuloille riittää varmasti lyhyempikin aika, tai jos haluaa lihan kunnolla roseena.

Liha syötiin juuri nostettujen perunoiden ja keitettyjen tuoreiden papujen kanssa. Kastikkeen tein tuohon tapaan jäniksen kylkiluista keitetystä liemestä, jonka maustoin kermalla ja omenakastikkeella.

Hieno ateria, kertakaikkisen upea. Muinaissuomalainen kiittää.


ps. Tänään on ollut muutenkin puuhakas päivä mökillä. Aamulla heti herättyäni, ennen aamiaista, kiersin kaikki lähisienimetsät ja saaliina oli yksi (1!) pieni herkkutatti. Ja 10 000 askelta ennen kymmentä. Aamiaisen jälkeen lähdin isän kanssa metsään, kiersimme koko meidän parhaan puolukkametsän pidemmän kautta, ja saaliina oli n. pari litraa puolukoita. On tämä surkea sadonkorjuuvuosi kertakaikkiaan. Miehellä sentään oli parempi saalis, kuten kuvasta näkee.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Suomalaisen ruan päivä


Tänään vietetään ensimmäistä kertaa suomalaisen ruuan päivää. Minä totean lyhyesti ja tällä kertaa perustelamatta (olen asiasta puhunut niin pitkään ja niin paljon), että syökää kotimaista, lähellä kasvatettua ruokaa. Kun ruoka tulee läheltä, on mahdollista tietää miten se kasvaa, missä sitten olettekin. 

Jos tekee ruuan itse, tietää mitä siinä on; ja kun syö ulkona, selvittäkää mistä ruoka tulee. Ei tarvitse miettiä antibioottien tai hormonien määrää, tai raskasmetallien tai ylimääräisten myrkkyjen. Suomessa siis. Pidetään huoli että näin on jatkossakin.

Meillä syödään tänään(kin) kotimaista ruokaa, ruokaa omasta maasta ja metsästä.

lauantai 31. elokuuta 2019

Museossa: Kuopion korttelimuseo


Vuuoden alussa aloitin museosarjan, jonka päiväittäminen on vähän jäänyt. Olen kuitenkin käynyt joka kuukausi vähintään kerran museossa, välillä useammankin kerran, vaikken niitä olekaan postaillut. Kesään on mahtunut HAM ja ihana Ellen Thesleff, Mikkelin jalkaväkimuseota ja päämajaa ja sen sellaista.


Viime viikolla minulla oli työmatka Kuopioon, ja samalla reissulla pääsin monen vuoden haaveen jälkeen käymään Minnan Salongissa Kuopion korttelimuseossa. Koko korttelimuseokokonaisuus on hieno, suosittelen käymään, muidenkin kuin tällaisten Minna Canth -fanien. Pihapiiri oli sellainen oikea muhkurainen piha (kuten Mielensäpahoittaja on sanonut), ja eri rakennuksissa ja huoneissa on paljon näkemistä. Vaihtuva näyttelykin, Minna Canthin Kuopio, sopi minulle hyvin, fanilla oli paljon ihasteltavaa, saatoinkin olla vähän herkistyneessä mielentilassa.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun vietin useamman päivän Kuopiossa, se on kiva käveltävän kokoinen kaupunki. Kävelin luonnollisesti myös Kanttilaa katsomaan, ja muutenkin pitkin poikin kaupunkia. Ja kalakukkotuliaiset kävin tietysti hakemassa Hanna Partaselta.

ps. Junalukemisena oli Minna Canthia.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Viherherukkapiirakka


Leivoin tänään viherherukkapiirakan yhdistelemällä paria ohjetta. Pohjan tein River Cottagen kurssilla oppimalla tavalla, ja muuten tein vanhan mustikkapiirakan ohjeella, paitsi vähän eri tavalla. Nyt tein vähän pienemmässä piirakkavuokassa (23 cm), mutta suosittelen vahvasti käyttämään vähän isompaa vuokaa, n. 26-28 cm. Nyt kermatäyte ja marjat jäivät tässä aika paksuiksi kerroksiksi. Kopion pohjan tekstiä taas vanhasta omasta postauksesta.

Pohja:
115 g voita
160 g jauhoa
vähän suolaa (alle tl)
60 ml vettä

Pilko todella kylmä voi pieniksi kuutioiksi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi, lisää suola ja vesi ja työstä kaikki hyvin sekaisin taikinaksi, sellaiseksi kimmoisaksi. Laita taikina jauhotetulle alustalle ja ala kaulia. Kauli taikina paksuksi levyksi, taittele ylhäältä noin 1/3 keskelle, alhaalta samoin. Taittele vielä toinen sivu puoleen väliin, ja toinen sivu päälle, nyt sinulla on korkea pieni neliö. Kauli se taas alkuperäisen kokoiseksi, toista taittelut. Toista yhteensä nelisen kertaa. Taputtele/kauli lopuksi taikina vähän littanammaksi, kelmuta se ja pistä jääkaappiin vähintään tunniksi, pidempi aika käy myös hyvin. Kauli taikina piirakkavuokaa suuremmaksi, siirrä se vuokaan ja pistele haarukalla. Peitä taikina foliolla ja lisää folion päälle kuivattuja herneitä painoksi. Paista 200 asteessa 30 min. Poista folio ja herneet ja anna pohjan jäähtyä.

Täyte:
200 g ranskankermaa
2 dl kuohukermaa
½ dl ruokotomusokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunan mehua

Vaahdota ranskankermaa 3-4 minuuttia, ranskankerman tilavuus moninkertaistuu ja se jämäköityy tuossa ajassa. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi. Yhdistä vaahdot, lisää sokeri ja sitruuna, sekoita. Levitä jäähtyneen pohjan päälle tasaiseksi.

Päälle:
n. 1 l viherherukkaa
1½ dl vettä
1½ dl Multi-hyytelösokeria

Laita viherherukat kermaseoksen päälle. Valmista kiille paketin ohjeen mukaan ja levitä hieman jäähtyneenä herukoiden päälle (keitin minuutin verran ja annoin jäähtyä muutaman minuutin). Anna jähmettyä kylmässä.

Ihan hyvännäköinen, sopivan kirpeänmakea piirakka. Pohjassa ei ole yhtään makeutta, mutta vaihteeksi sekin on hyvää. Täytteen ja marjojen paksuus hieman häiritsi, mutta ei liikaa.