maanantai 25. helmikuuta 2019

Omenainen hirvipata

Aurinko on taas täällä

Viikonloppuna söimme pitkästä aikaa hirvipataa. Esikoinen on (hirvi)padattomalla dietillä, joten yritin tehdä hirvipadasta mahdollisimman epätyypillistä ja kutsua sitä kastikkeeksi. Tällä kertaa maustoin padan omenahillolla, ja se kannatti: kaikki pitivät ruuasta. Loppupata kelpasi myöhemmin jämäruokapäivän pastaan (uunifetapastaa, hirvibolognese-pastaa ja tämän padan jämät pannulla sekaisin).

750 g pala hirveä
voita/öljyä
n. 1 tl musta- ja viherpippuria morttelin kautta
1 iso porkkana
1 palsternakka
1 iso sipuli
pieni pala inkivääriä
2 laakerinlehteä
muutama timjamin varsi
3 dl hyvää lientä
2 tl tummaa siirappia
suolaa
1-2 rkl vehnäjauhoa

Pilko liha pieneksi. Ruskista se voin ja öljyn seoksessa kuumassa valurautapadassa, mausta pippureilla. Kuori ja pilko kasvikset, ruskista niitäkin padassa. Lisää joukkoon (lähes sokeriton) omenahillo, laakerinlehdet ja timjamit. Lisää hyvää lientä (minulla taisi olla nyt kyyhky-) ja pikkuloraus siirappia (ainakin jos hillo on sokeritonta). Tarkista suola, jos liemi on suolatonta, lisää 1-2 tl. Anna padan hautua 2 tuntia ihan miedolla lämmöllä. Suurusta vehnäjauholla ja anna hautua vielä vajaa tunti.

Valmista viimeisen vajaan tunnin aikana perunamuusi, ja tarjoa pata muusin, porkkanaraasteen ja itujen kanssa. Hyvää, maukasta perusruokaa.



Padan hautumisen aikana yksi ehti pelata Pokemonia pari tuntia metsässä, ja kaksi ehti koota eteisen kaapit. Hiihtoloma menikin aluksi perinteiseen tapaan sekä vuokramökillä että Lahti-lomalla, ja loppuloma meni remontoidessa yksi huone ja eteinen. Remontin jälkeen olikin kiva mennä taas töihin.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Tervanen


Tervanen on hyvin pihkaista mäntyä, jota käytetään mm. sytykkeenä. Muutama lastu riittää sytyttämään isotkin puut.

Isä on huolehtinut, että savusaunan eteisessä on aina tervasta ja puukko, jolla vuolla ohuita lastua puusta. Nämä lastut kun sytyttää puiden välissä, niin kosteatkin puut syttyvät varmasti. Niin kauan kuin muistan, tervasta on ollut aina saatavilla.

Tervasta saa vauruioituneesta männystä noin viiden kuuden vuoden kuluttua. Meillä on mökillä aina ollut mäntyjä, joiden latvat isä on katkonut. Nämä puut sitten aikanaan on kaadettu ja pilkottu sopiviksi sytykkeiksi. Mäntyyn voi tehdä myös koloja ympäri runkoa, antaa puun kasvaa vähintään viisi vuotta ja kaataa sen jälkeen syttypuiksi.

Ihana tervanen, voittaa kaiken maailman härpäkkeet moneen kertaan. Ja tuoksu on sanoinkuvaamattoman hieno, sitä on pakko nuuhkia joka kerta.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Museossa: HAM ja Tove Jansson


Museokäynnit jatkuvat helmikuussa. Museokortin ansiosta voi piipahtaa museossa katsomassa vaikka vain yhtä työtä. Tai tutustua ihan pieneen osana näyttelystä, viipyä museossa vaikka vartin. Tästäkin jää hyvä ja virkistynyt mieli, eikä ole pakko järjestää puolikasta päivää "koko rahan edestä" museokäyntiä varten.

Se mielessä menin HAMiin katsomaan Tove Janssonin freskoa Juhlat kaupungissa vuodelta 1947. Luin nimittäin vuoden alussa Tuula Karjalaisen kirjoittaman mainion elämänkerran Tove Janssonista. Kirjassa kuvattiin myös tämän teoksen syntyä ja päätin että menen uudestaan katsomaan juuri tätä työtä. Sitä katsoo ihan uudella tavalla kirjan lukemisen jälkeen, sillä mitä enemmän tietää, sen syvemmin teosta ymmärtää. Ja koska ollaan ainakin jollain tapaa ruokaisassa blogissa, huomatkaa pöydällä juhlatarjoilut: viiniä ja hedelmiä. Samaa oli tarjolla myös Juhlat maalla -teoksessa.