Nyt on takana reilu kuusi viikkoa etätöitä ja lapsillakin melkein kuusi viikkoa etäkoulua. Kaikkeen alkaa olla tottunut, ja kuten aiemmissa postauksissa olen todennut, meidän perheen elämä ei ihan hirveästi ole muuttunut tämän eristyksen aikana. Oikein havahduin, kun työkaveri kysyi, että mitä olen tehnyt nyt eri tavalla kuin ennen. Mietin pitkään, mutta pakko oli myöntää, että en mitään (voi tosin olla etten vaan muista), teen vaan vähän enemmän sitä mitä tein ennenkin. Meidän pääsiäinenkin oli ihan perinteinen, samoin vappuakaan ei ole peruttu: teen simaa ja munkkeja kuten ennenkin ja kitken rikkaruohoja.
Alkuun aivot siritti ja sitä mietti, että miten tässä selviää kaikesta ylimääräisestä kotityöstä. Siritys on loppunut ja jotenkin vaan kaikki on järjestynyt ja luiskahtanut paikalleen. Olen pitänyt positiivista mieltä yllä, ja listaan mielessäni hyviä asioita päivittäin, montakin kertaa päivässä. Kirjoitan tähän eilistä listaa, osa näistä on sellaisia pikkupositiivisuuksia ja osa isompia asioita, missään järjestyksessä ne eivät ole, paitsi ensimmäinen ensimmäisenä.
- Olemme toistaiseksi pysyneet terveinä, tämä tietysti se isoin ja tärkein asia
- Esikoinen nauttii etäkoulusta
- Kuopuskin pärjää etäkoulussa ihan hyvin
- Perhe on ollut pääasiassa hyväntuulisesti yhdessä, oma rauha löytynyt tarvittaessa
- Lapset haluavat edelleen viettää aikaa minun kanssa sekä sisällä että ulkona
- Lapset eivät valita lounaista
- Kauppatilauksiin on löytynyt hyvä rytmi: ruokatilaus kerran viikkoon, Maxin kala joka toinen viikko
- Ostin huutonetistä puoli tusinaa Elegia-aterimia, aivan kuin uudet
- Tilasin kolme teemaistelua Wehmaan teehuoneelta, maltan tuskin odottaa! 💚
- Etätapaamiset ystävien kanssa 💚
- Lukupiiri 💚
- Pääjohtajan perjantaiset kirjeet 💚
Mutta onhan tämä nyt rankkaa. Suvussa on ollut surua, se on se isoin juttu. Ja pienempinä asioina mm. se, miten työpäivät venyvät, unet ovat pääasiassa kamalia ja kaikki on yhtä pötköä päivä ja viikko ja kuukausi toisensa perään. Tunteet ovat pinnassa, laitan sydänhymiöitä joka paikkaan ja kyyneleet nousevat silmiin pienistäkin asioista, kuten vaikka pääministerin vastatessa lasten kysymyksiin. Ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut, samaa samaa vaan. Ikävä työpaikalle, ikävä Hakaniemen halliin ja torille, ikävä käytäväkeskusteluja, ikävä ravintolaillallisia, ikävä naurua ja ihmisten hymyilyä. Ikävä sitä, että hiljaisuus ei tunnu painostavalta (kuten etäkokouksissa).
Näistä ei saisi valittaa, mutta kyllähän se harmittaa, että suvun iloiset juhlat ovat peruuntuneet. Ylioppilaat pitäkööt ylioppilaslakkejaan koko kesän siitä hyvästä, ettei juhlia tule normaaliin tapaan (kummipojalle 💚). Minäkään en saa järjestää niitä omia isoja juhliani, joihin olin suunnitellut esikoisen kanssa kaiken jo valmiiksi ja puheetkin miettinyt. Esikoinen kylläkin totesi ihanan positiivisesti, että ajattele: jos voit pitää juhlat ensi vuonna, niin yksi vuosi vaan hävisi ja olet edelleen samanikäinen. Tähän tähtään, se olkoon voima-ajatukseni!
#pysytäänkotona #tuepaikallista #kauniistikotimainen #perunahaaste #jne.
9 kommenttia:
Mä olen huomannut, että mulle joka päivä on nyt keskiviikko - sellainen tasapaksu, mitäänsanomaton päivä :-D
Toisaalta hyvä, että tämä etäily osui kevääseen, jolloin ulkona on paljon puuhaa, mutta voi että miten sitä kaipaa taimikaupoissa browsailua ja kasvien ihastelua (ja yletöntä ostamista). Eilen oli pakko hakea muutama säkki multaa, ja pikaisesti kaappasin kasveja kainaloon, kun ei halunnut jäädä vahtimaan joka mummoa, että pysyvät tarpeeksi kaukana.
Tuo on hyvä kuvaus, tosiaan eletään ikuista keskiviikkoa. Minä en ole oikein palstallakaan känyt, lantaa kävin kärräämässä yhtenä päivänä ja ahdisti se ihmisten parveilu lähellä. Ja ne rikkaruohot.
Minä olen aivan viikkopölllönä, minulla on ollut perjantai nyt monta päivää!
Taitaa viikonpäivät tosiaan olla vähän sekaisin kaikilla. Minä otin aamulla herätessäni työkoneen esiin, hetken piti oikein pohdiskella että ainiin, eihän sitä nyt tarvitse.
Me ollaan myös ihan viikkovillissä. Onneksi kännykän ja tietokoneen ruudulta voi tarkistaa viikonpäivän. Tästä kotoilusta voi tulla vielä aika pitkä maraton...
Moni asia menettää merkityksensä ja pienet saa isomman, näinä aikoina. Ehkäpä me opimme arvostamaan kaikkea sitä pientä onnellista elämässä. Minullakin isot juhlat pieneni meren rannalle kahdestaan siskon kanssa, mutta se ei silti millään pienentänyt päivän juhlatunnelmaa <3 Samaa mieltä olen lakin saajista, ylpeästi vain koko kesän valkoinen lakki päässä! Mukavaa sunnuntaita <3
Tuplaespresso, kyllä, turnauskestävyyttä tarvitaan. Ja senkin jälkeen varmasti jatkuu erilaiset poikkeustilanteet aina silloin tällöin.
Onneli, juuri niin, nyt tehdään erilaisia ja eri tavalla juttuja, mutta ihan yhtä tärkeitä silti, ellei tärkeämpiäkin. Ja kiitos samoin!
Apua. Luulin jo tulleeni hulluksi. Paniikinomaiseen minuuttiin en löytänyt miten tänne kommentoidaan!
Ihanaa postiivisuutta, sitä luettelointia pitäis harrastaa, on niin helppo valittaa.
Ja oon ihan sekaisin koko ajan, että mikä päivä, kuka mä oon ja mitä seuraavaksi?
Toivottavasti juhlat voi siirtää, koska juhlat kannattaa pitää.
Onneksi löysit kommentointikohdan. Tarkoitushan ne juhlat on siirtää, mutta katsotaan miten tässä käy. Jos juhlat tuntuvat aina tärkeiltä, entistä tärkeämmältä ne tuntuvat tämän ajan aikana/jälkeen.
Lähetä kommentti