torstai 9. elokuuta 2012

Punajuuri-suklaa-brownie

Juuri nostettu punajuuri on makea kuin mikä. Se maistuu hyvältä ja tuo kivaa potkua suklaaleivonnaisiinkin. Tämä ohje löytyy River Cottage Everyday -kirjasta, vähän muunsin sitä meidän aineihin sopivaksi. Taitaa olla paras brownie minkä olen tehnyt (ja niitä on monia). Ensi kerralla ehkä laitan aavistuksen vähemmän punajuurta, tai sitten en.

250 g punajuuria (minulla 3 keskikokoista)
250 g voita
250 g tummaa suklaata
3 munaa
250 g sokeria
150 g vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

Keitä punajuuret suht pehmeiksi. Jäähdytä kylmässä vedessä ja raasta ihan hienoksi raasteeksi (tai karkeammaksi jos haluat ne näkyviin). Sulata voi kattilassa, pilko suklaa joukkoon ja sekoittele niin että suklaa sulaa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää siihen voi-suklaa, sekoita hyvin ja siivilöi jauhot, niihin sekoitettu leivinjauhe ja suola joukkoon, sekoita taas. Lisää lopuksi raastettu punajuuri ja sekoita hyvin mutta varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada seos voideltuun uunivuokaan, paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna jäähtyä ja tarjoile. Nyt syötiin jäätelön, mustikan ja vadelman kanssa.

14 kommenttia:

annemi kirjoitti...

Kokeilin vähän aikaan sittenkin itsekin tehdä punajuuri-suklaakakkusysteemiä mutta minulla meni joku pahasti pieleen kun kakku ei noussut :( harmi, koska olen vasta tajunnut kuinka ihana yhdistelmä punajuuri ja suklaa ovat!

sauvajyvänen kirjoitti...

Minusta seuraavana päivänä punajuuri maistui ehkä melkein liikaa. Jos teen tätä vielä joskus, laitan ehkä vähän vähemmän punajuurta. Mutta hyvää tuo oli joka tapauksessa!

Jenkka kirjoitti...

Näyttää ihanalta! Punajuuria vaan tulee mulla kovin vähän..

sauvajyvänen kirjoitti...

Torilta löytää hyvää täydennystä. Tulkaa vaikka lounaalle joku päivä!

Anonyymi kirjoitti...

For the reason that of it is bodyweight and it's size it helps make your stomach and entire body move in ways which you could not have moved in very an extended time - you know who you're you couch potato!



My web site :: SITEMAP

Anonyymi kirjoitti...

Listed here will come the recognition on the different Bowflex styles.


My website: relevant site

Anonyymi kirjoitti...

Just about the most well-liked varieties of routines is recognized as a Bowflex training session.



my homepage: best adjustable dumbbells

Anonyymi kirjoitti...

The Cap exercise dumbbell racks are specially constructed to carry dumbbells in
order that they are often securely saved within the floor.


My web blog bowflex dumbbells 552

Anonyymi kirjoitti...

In the end in the ten years, Elvis returned to Las Vegas & designed a significant hit with the tourists.


Also visit my blog ... please click the next site

Anonyymi kirjoitti...

All things considered, I used to be your normal overweight, outside of condition, and center aged man that experienced
no drive to carry out whatever to enhance my lifestyle.


Stop by my website :: similar internet page

Anonyymi kirjoitti...

A simple three working day per week education regiment really should be broke down into 2 major muscle
mass teams every day, a minimum of 3 workouts for every muscle team, and three sets for every exercising.


Also visit my page ... dumbbell clean

Anonyymi kirjoitti...

There are specific things which should be performed these kinds
of as consuming a correct eating plan, participating within a cardio schedule
and performing many resistance training such as excess weight lifting.


Also visit my page ... free weights for sale

Anonyymi kirjoitti...

It may be utilized and enjoyed by your whole family.


Stop by my web-site - bowflex selecttech dumbbells

Anonyymi kirjoitti...

Third, you will be gonna do a lot of pull ups and many people use a chair to assistance them full their reps within the
beginning or for those who are pushing to the very last two to
3 reps.

my web blog; Read Article