tiistai 14. elokuuta 2012

Jätemehu


Lapsuudessani meillä keitettiin jätemehua vispipuuroa varten. Jätemehu on sitä mehua, joka saadaan keittämällä kattilassa mustaviinimarjamehun keittämisestä peräisin olevaa marjamäskiä. Äitini otti aina talteen mäskin, lisäsi reilusti vettä, keitti ja valutti mehun mehupulloihin. Sitten yhdestä pullosta keitettiin aina vispipuuro.

Minä teen jätemehun hieman eri tavalla. Kerään kahdesta maijallisesta mäskin ja lisään pienimmän mahdollisen määrän vettä (=muutaman litran). Annan seoksen kiehahataa kattilassa, jonka jälkeen valutan sen mehumaijan siiviläosasta isoon kannuun. Tämä on sellaista lähes puuromaista seosta, jota pitää vähän kaapia ja hämmentää ja painella jotta saa kaiken "mehun" irti. Jaan sen niihin pieniin minigrip-pusseihin, n. 1-1½ dl/pussi ja pakastan.

Ja sitten kun teen vispipuuroa, otan yhden tälläisen pussillisen jätemehua kattilaan, lisään vettä, mannaryynejä ja sokeria ja keitän puuron. Näin tehden jätemehu vie vähemmän tilaa ja säilyy (teoriassa) pakastimessa lähes loputtomiin.

6 kommenttia:

mammukka kirjoitti...

Mielenkiintoista. Jostakin joskus luin, että nuo tähteet voisi kuivata marjateeksi. En ole kokeillut, tuntuu työläältä. En ole ikinä kuullut tätä jätemehujuttua, vaikka lähipiirini on täynnä perinjuurin säästäväisiä ja tarkkoja ihmisiä. Voi ehkä olla, että marjapensaita on niin monia ja jokin eläin on aina syönyt nuo tähteet, että noita mäskejä ei ole tullut sillätavalla arvostettua.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tiedän että jotkut käyttävät tuota sellaisenaan vispipuurossa.

Minusta tuosta jätemehusta tulee paras vispipuuro, pitää varmaan tehdä siitäkin postaus jossain vaiheessa.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä vissiin mehustan niin loppuun marjat, että ne ovat vaalenneita ja tyhjiä kuoria vaan:/ Mutta tuo ajatus pusseihin pakastatuista vispipuuroon käytettävistä annoksista on oikein hyvä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Minullakin punaiset menee noin, mutta mustiin jää aina sen verran, että saan hyvää jätemehua.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Nyt kokeilen tätä! Minulla on hyviä suljettavia pussejakin valmiina.

sauvajyvänen kirjoitti...

Toivottavasti olet tyytyväinen keitoksiisi. Olen tekemässä huomenna vispipuuroa, eli sen ohje on tulossa :)

Minä käytän siis aina pelkkää mustaviinimarja-mäskiä, siinä on vielä makua jäljellä.