Rusinasoppa - luumukiisseli

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja niin meidän perheen yhdellä lempijälkkäreistäkin on. Milloin puhumme luumukiisselistä, milloin rusinasopasta, milloin sekametelisopasta (vaikka sitä se ei enää vuosiin olekaan ollut). 

Lapsuudessani sain kahdenlaista luumukiisseliä, tai oikeastaan kolmenlaista. Toisessa mummolassa siinä oli hyvin paljon sattumia ja paljon perunajauhoa, niin että se oli ennemminkin kiinteää syötävää, ja se syötiin jouluaterian jälkiruokana kermavaahdon kanssa. Toisessa mummolassa se oli taas hyvin laihaa, lähes juotavan paksuista ja sattumia oli vähemmän, ja se tarjottiin riisipuuron lisänä. Kotona taisi olla siltä väliltä. Jostain syystä olen aina pitänyt kiisselin liemestä eniten, parasta olisi kun ei olisi sattumia ollenkaan - no joo, ymmärrän toki että jostain se maku pitää tulla. Vuosia yritin hakea riittävän laimeaa koostumusta (kauan sen jälkeen kun mummo oli jo kuollut) ja lopulta olen ollut tyytyväinen. Tämä tuotos on siis enemmänkin soppa, ja laimea sellainen, eli joka tykkää enemmistä sattumista, älköön käyttäkö tätä reseptiä, mutta laimean sopan ystäville kutsuisin tätä suorastaan täydelliseksi. Lisäksi tämä ei ole yltiömakeaa, osaksi koska tykätään näin, ja osaksi sen takia, että meillä kuluu tätä, ja paljon. Viime vuonna meni 4-henkisellä perheellä jouluviikkoina 15 litraa, se taitaa tosin olla ennätys. Syödään puuron kanssa, sellaisenaan, ja aattona jälkiruokana kermavaahdon kanssa. 

Oli pakko kaivaa kuvat arkistoista, meillä kumpikin lapsi on ollut melko tarkkaan 1-vuotias joulun aikaan, ja kumpikin syöneet ekana jouluna (siis ekana jouluna jolloin syöneet muutakin kuin äidinmaitoa) sopan samalla tapaa, kastamalla sormet siihen ja nuolemalla ne antaumuksella. Kivat samanlaiset kuvasarjat kumpaisestakin.

1½-2 dl sokeria
3 l vettä
200 g luumuja
100 g rusinoita
2 dl vettä
~7 rkl perunajauhoja

Keitä luumuja ja rusinoita vähän aikaa sokerivedessä. Suurusta perunajauhoilla. Kiisseli kannattaa säilyttää huoneenlämmössä, säilyy päivän pari niin. Syödään joko riisipuuron lisänä tai jälkiruokana kermavaahdon kanssa. Näin tehden kiisselistä ”laiha”, eli sellainen jossa on paljon lientä ja vähän sattumia, ja lähes juotavan paksuista.