lauantai 1. elokuuta 2015

Mustikka-aika


Tänään oli hieno päivä (enkä puhu nyt säästä, sellainen 16 astetta lämmintä ja pilvistä, vesi 18 astetta). Jos päivä alkaa sillä, että poimii katajanmarjoja vieressä olevasta puusta, laittaa hirvenpaistin maustumaan päivällistä varten ja syö nopeasti talkkuna-annoksen. Ja lähtee mustikkametsään, jossa on marjoja. Se on hyvä päivä se. Olin isän kanssa tunnin metsässä ja sain suunnilleen kahdeksan litraa marjaa, niin hyvä marjavuosi on. Ei haittaa että mustikka-aika on melkein kuukauden myöhässä, pääasia että niitä on. Sitä onnentunnetta, mikä minut valtaa metsässä marjastamassa, on vaikea kuvailla, se on sellaista primitiivistä hyvänolontunnetta selviytymisestä, ja jonkinlainen alitajuntainen tajuaminen kuinka onnellinen sitä saa olla, kun pääsee metsään ja vielä nauttii siitä.

Metsästä paluun jälkeen söimme kunnon aamiaisen, yksi söi mustikkamaitoa, toiset vaniljajugurttia mustikoiden kanssa, ja minä ja isä syötiin mustikkapöperöä. En muista milloin se olisi maistunut niin hyvältä, välivuosi mustikoista on näköjään vienyt muistin.

Hyvä päivä jatkui sillä, että ruuaksi oli todella hyvä pieni hirvenvasan paisti jonka käytin grillin kautta, lisänä uusia uuniperunoita ja kesän ensimmäinen kantarellikastike. Jos katajanmarjat olivat pari metriä ovesta, niin kantarellit olivat suunnilleen kymmenen metriä ovesta. Eli kun perunat olivat uunissa, kävin poimimassa sienet, tein kastikkeen ja sitten syötiin. 


Sillä välin pullataikina nousi, ja leivoin pari pellillistä korvapuusteja ja mustikkapiirakan illaksi. Pullaa syötiin ennen sanusaunaa, piirakka sen jälkeen. Piirakan tein kuten ennenkin, eli 2½ dl pullataikina, päälle n. pari litraa mustikoita, joiden sekaan on lisätty n. 1 dl sokeria ja 2 rkl perunajauhoja. Minä en tee piirakasta kovinkaan (yhtään jos lapsilta kysytään) makeaa, eli sokeria voi laittaa enemmänkin, jos haluaa makeaa piirakkaa. Sitten voideltu piirakka laitetaan 225 asteeseen uuniin, ja paistetaan n. 20 minuuttia. Ihan parasta, kelpasi myös niille, joiden mielestä murupohjainen piirakka on parasta. Mutta se tekee joka tekee sellaisen kuin haluaa. 

ps. Eilen kiersin sienipaikat. Tatteja ei ollut, rouskujakaan ei vielä ollut, mutta kantarellejä tuntuu olevan enemmän kuin olen koskaan täällä nähnyt. Ne ovat vielä pieniä, peukalonpään kokkoisia, joten jätin ne pienet kasvamaan. Kastikesienet tuli omasta pihasta. Lampaankääpiäkään ei vielä ollut, orakaspaikat (kuten suurin osa tattipaikoista)  ovat avohakkuuna nyt.

pps. kamera jäi kotiin, kuvat otettu puhelimella.

7 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Kuulostaa täydelliseltä päivältä! Ja mahtavaa, että voi jättää kanttarellit kasvamaan, näillä huudeilla ei voi ellei peittele sammaleen ;). Me saatiin sienimetsästä paljon raitista ilmaa tänään, vähän kanttiksia ja kaksi herkkutattia.

Anonyymi kirjoitti...

Vau! Täällä mustikkaa on ihan hyvin mutta kypsyysaste ja laatu on hyvin epätasaista, poimurin kanssa ei kannattane kerätä. Tänään lähdimme kahden litran jälkeen pois kaatosateen iskettyä. Kanttarelleja on näkynyt pari hassua, herkkutatteja kolme.

Anonyymi kirjoitti...

Hirmu ahkera päivä sulla!!!

- naapuri

Kerttuli/Parasta puutarhasta kirjoitti...

Se on kyllä ihana nautinto, kun mustikoita on tänä vuonna riittämiin, eipä ole ainakaan meilläpäin ollut vuosiin tällaisia määriä. Mukava herkutella tuoreena ja pistää talveksi pakkaseen :)

Ulla kirjoitti...

Mä en niin marjoista välitä, mutta kun metsä notkuu mustikkaa (joskin kovin vetistä), niin olihan niitä pakko käydä poimimassa vajaa ämpärillinen. Parempi puolisko innostui aiheesta niin, että mennään kohta uudestaan :-) Pirkka-lehden ohjeella piirakkaa ja loput mehuksi.

Jael kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta.Ja myönnän olevani kade tuosta mustikkasaaliista;lähdin SUomesta pois juuri kun sen kausi alkoi.Ensi kerralla pitää tulla kun mustikat ovat kypsiä;D

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, tosiaan nuo paikat ovat olleet ihan "omassa käytössä". Samaa ei voinut sanoa tämän päivän mustikkapaikoista, ja saalis jäikin aika köyhäksi.

luimupupu, kyllä tuollakin vielä vähän jäi kantoja kiinni, vähän ihmettelen että missä vaiheessa muut olivat niitä jo poimineet.

naapuri, kun tekee asioita mistä tykkään, on ihan kuin ei olisi mitään tehnytkään, päinvastoin mieli on levännyt.

Kerttuli, sanos muuta. Tänään keitin kaksi kiisseliä, ja huomenna on tarkoitus tehdä vielä yksi piirakka. Ja loput on pakastimessa.

Ulla, oletko kokeillut mustikoita ja härkäpapua http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2014/07/harkapapua-mustikkaa-ja-pekonia.html tai vaikka mustikkaa parsakaalisalaatissa http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2011/07/loma-alkaa-mokilta-mustikka.html Ei ole vielä niin paljoa mustikkaa tullut että olisin raatsinut laittaa niitä mehuksi...

Jael, se onkin vaikea ennustaa etukäteen milloin marjat ovat kypsiä. Tänä vuonna mustikat ovat ainakin meillä päin melkein kuukauden myöhässä, ja menevät pahasti päällekkäin viinimarjojen kanssa.