torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä 2012

Kukat Pirjo Koppi
Tänä vuonna vietetään itsenäisyyspäivää kolmestaan, sillä perheen metsästäjä on hankkimassa uutta villipekonia pakastimen täytteeksi. Esikoinen on haaveillut jo viikkotolkulla luumukeitosta, ja lupasinkin keittää riisipuuron ja luumusopan itsenäisyyspäivän aamiaiseksi. Sillä oli kiva aloittaa juhlapäivä, ensimmäinen vähän vajaa 4 l luumusoppaa on keitetty tälle vuodelle. Esikoinen söi useamman lautasellisen aamulla, ja sanoi syövänsä sitä myös iltapalalla ja mietti jo, että riittääkö huomisaamuksi (kyllä riittää).

Siitä huolimatta että olemme kolmestaan, saimme "luvan" syödä lihoista parhainta, eli hirvenvasan sisäfilettä. Sen ympärille aloin sitten miettiä että mitä muuta haluamme syödä. Viimevuotista menua on vaikea ylittää, mutta näin syötiin tänä vuonna:

Kalakeitto kuhasta

Hirven sisäfile, perunamuusi ja uunijuurekset

Hillakiisseli kermavaahdolla


Paljon oli joo keittoja, mutta kun haluttiin noita kaikkea, niin tälläiseksi se menu muodostui. Kiisselit ovat minusta sitä tyypillisintä suomalaista jälkiruokaa, ovat ainakin olleet. Kalakeittoa varten ostin kaupasta tuoreet kokonaiset kuhan ja siian, joiden perkeistä keitin ensin liemen. Siian graavasin muuten vaan, kuhan laitoin keittoon. Lapset toivoivat yksinkertaista kalakeittoa (=ei paljoa juureksia) joten tein sen näin:

Kalaliemi:
2 kalan ruodot ja päät
1 l vettä tai vähän yli
pala palsternakkaa
porkkana
1 sipuli
10 cm pätkä varsisellerin vartta
muutama kokonainen valkopippuri
laakerinlehti
muutaman tillinvarsi

Fileoi kalat, tai jos pyydät kalakauppiasta fileoimaan pyydä myös perkuujätteet mukaan. Poista päästä kidukset, ne tekisivät liemestä kitkerän ja samean. Minusta ne on helpoin poistaa samalla, kun pyyhkii kalat kuivaksi reilulla paperilla, samalla voi repiä kidukset irti paperi kädessä, etenkin näistä pienistä vähän alle kiloisista kaloista lähtevät helposti niin. Laita ruodot ja päät kattilaan, lisää vettä niin että peittyvät hyvin. Pilko juurekset ihan pieneksi, sipuli kuorineen pieniksi lohkoiksi ja lisää ne kattilaan. Anna liemen poreilla hiljalleen, kuori vaahto jos sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen mausteet ja keitä vartin verran. Siivilöi liemi ja käytä keiton pohjana. Nyt tein ihan pienen keiton, joten pakastin osan liemestä seuraavaa kalakeittoa/kastiketta varten.


Alkukeittoon kolmelle otin lientä puolisen litraa ja tein keiton näin:

½ l kalalientä + 1 dl vettä
2 perunaa pieninä suikaleina
yrttisuolaa kalalle
2 kuhafilettä

mätiä, sipulisilppia, smetanaa, tilliä

Laita kalaliemi puhtaaseen kattilaan, lisää perunat pieninä suikaleina (huuhtele suikaleet hyvin kylmällä vedellä ensin), anna kiehua muutama minuutti. Lisää kala reiluina paloina ja anna kiehahtaa. Laita annokset lautaselle ja koristele mädillä, sipulisilpulla ja smetanalla, lisää tilliä maun mukaan. Hyvä yksinkertainen peruskeitto, lasten toivekeittoa.



Hirven sisäfileen leikkasin reiluiksi pihveiksi, paistoin kuumalla pannulla, ripotelin päälle vähän yrttisuolaa ja se oli siinä. Oma pihvini oli reilusti medium, lasten vähän kypsempiä. Lisäsin pannulle vähän kermaa ja raaputin kaikki maut talteen. Hyvä helppo kastike lihan ja perunamuusin kanssa. Edelleen todella yksinkertainen ruoka, mutta sitäkin parempi. Aterian päätti aivan ihana hillakiisseli, se tuli syötyä lasten kanssa viimeiseen pisaraan asti. Hyvä ruoka, juhlamieli.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Ruokaa odotellessa nälkä kasvaa tätä lukiessa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Toivottavasti et enää ole nälässä ;)