Jos viikonloppuna tulee herättyä jostain syystä aikaisin (kuten siksi että nukahtaa ysin aikoihin illalla) on kiva tehdä sämpylöitä aamupalalle. Minulla on muutaman ämpärillisen verran kuivattua lehtikaalia kaapissa, joten ajattelin kokeilla lehtikaalisämpylöitä.
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
2 dl grahamjauhoja
vehnäjauhoja
1½ rkl kuivattua lehtikaalia
2 rkl öljyä
Murustele hiiva maitoon, lisää suola ja siirappi, sekoita hyvin. Vatkaa joukkoon grahamjauhot ja sen jälkeen lisää vehnäjauhoa niin, että saat vaivattua sopivan taikinan. Sekoita kuivattu lehtikaalimuru vehnäjauhoihin. Lisää lopuksi vähän öljyä, ja jatka vaivaamista. Anna kohota puolisen tuntia tai vähän yli jos on viileää, leivo sämpylöiksi ja kohota toinen puolisen tuntia. Paista 10 minuuttia 225 asteessa.
Lehtikaali ei maistu näissä sämpylöissä juurikaan, ja vain 8-vuotias oli epäluuloinen että mitä nuo pisteet ovat, söi silti kaksi sämpylää. Ensi kerralla voisi lisätä vielä enemmän kaalia. Hyviä sämpylöitä silti. Tästä määrästä tuli 9 sämpylää, juuri sopivasti yhdelle pellille.
4 kommenttia:
Minäkin aina unelmoin oikeasti tuoreista aamusämpylöistä. Meillä nukkumaanmeno tahtoo aina venyä seuraavan päivän puolelle, joten unikin maittaa viikonloppuna hyvin. Täytyy tyytyä illalla sulamaan otettuihin ja aamulla uunissa lämmitettyihin sämpylöihin. Hyviä nekin ovat.
Minä joudun arkena herätä joka aamu viideltä, joten usein perjantaina ei voi mitään, uni vaan on parasta mitä voi olla. Etenkin silloin kun perjantaina tekee ylipitkän työpäivän, käy töiden jälkeen ruokakaupassa ja työmatka on poikkeuksellisen haastava.
Oho, enpä itse olisi osannut laittaa lehtikaalia sämpylätaikinaan :) superterveyssämpylöitä siis!
annemi, kuivattu lehtikaali on tosi kätevää kaikessa leivonnassa letuista leipiin.
Lähetä kommentti