keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto 2014

Esikoisen 1v tekemä tonttu, rakkain joulukoriste

Jouluaatto sujuu meillä aika samalla tapaa vuodesta toiseen. Omat perinteet ovat muotoutuneet pikkuhiljaa, vähän erilaiset kuin lapsuudessani, mutta silti aika samanlaiset. Nykyisin herään aamulla leipomaan pullaa (tämä on miehen suunnilleen ainoa perinne, josta hän haluaa pitää kiinni: aattona pitää herätä pullan tuoksuun). Aamiaisella syödään riisipuuroa rusinasopan kanssa, ja pullaa.

Aamiaisen jälkeen mennään joulusaunaan. Entisaikoina, kauan aikaa sitten, talonväen tuli saunoa valoisan aikaan, jotta haltijat pääsivät saunaan ajoissa. Joulusaunan jälkeen on tarkoitus kuunnella joulurauhan julistus, se onnistuu joinain vuosina, aina ei ihan ehdi. Ja sitten vaan tavallista ulkoilua, oleilua ja sen sellaista. Minulla ruuan valmistelua, lämmittämistä ja tänä vuonna jopa lanttulaatikon teko.

Jouluruoka syödään yleensä neljän viiden aikaan. Ja sen jälkeen lapset jaksavat odottaa pukkia vähän aikaa, ja kun eivät enää jaksa odottaa, lähtevät etsimään pukkia ulkoa. Ja välillä näkevät vilahduksen pukista, mutta miten sattuukaan aina, että juuri sillä välin pukki on käynyt tuomassa lahjat. Ilta kuluukin sitten lahjoja availlessa, pelatessa ja suklaata syödessä. Ja siinähän se yksi aatto taas vierähtää.


Oikein rauhaisaa ja omanlaista joulua teille kaikille!

3 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Hyvää ja rauhallista joulua!

Tuplaespresso kirjoitti...

Valkoista ja maistuvaa joulua sinnekin :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitoksia toivotuksista! Ihanat ilmat, sopivasti pakkasta, riittäväsi lunta ja pelkkää auinkoa.