Tämä resepti löytyy samasta Jamien joululehdestä kuin jouluisen rommitotin ohje. Minä pääsin veivaamaan edelleen lainassa olevaa pastakonetta ja samalla sain upotettua joulun jämäkalat tähän ruokaan. Ohjeessa käytettiin savulohta, mutta minulla oli sekä kylmä- että lämminsavustettua lohta ja vielä lisäksi vähällä suolalla graavattuua lohta. Ehkä pelkällä savukalalla tehty olisi ollut vielä parempaa, mutta hyvää oli tämäkin. Ja sain käytettyä vihreää talvivarastoani eli jäistä lehtikaalia. Miesväki kaipasi vähän enemmän suolaa ja makua, mutta sormisuola ja savu-Aji cristal onneksi riittivät.
400 g pastajauhoa (00)
4 isoa munaa
250 g ricottaa (ohjeessa oli 500 g, minulla oli vaan yksi purkki, riitti sekin)
2 munaa
50 g parmesania raastettuna
öljyä (ohjeessa 60 ml, en käyttänyt niin paljoa)
1 sipuli
lehtikaalia pari reilua kourallista (ohjeessa 240 g, minulla varmaan ei ihan sitä)
3½ dl kermaa
savulohta (ohjeessa 200 g, minulla varmaan tuplaten erilaisia lohia)
320 g mozzarellaa (minä käytin 400 g pötkön kokonaan)
Aloita valmistamalla pastataikina. Punnitse jauhot kulhoon, lisää munat ja sekoita taikina tasaiseksi. Tarvittaessa voit lisätä aavistuksen vettä, mutta missään nimessä ei liikaa. Vaivaa taikinaa pöydällä niin, että saat tasaisen pehmeän taikinan. Minä en lisännyt vettä, mutta kastelin käteni ennen kuin aloin vaivata taikinaa, se oli hyvä. Kääri taikina elmukelmuun, ja anna odottaa huoneenlämmössä tunnin.
Sillä välin sekoita kulhossa ricotta, munat ja raastettu parmesan sekaisin haarukalla. Jätä odottamaan.
Kuullota silputtua sipulia öljyssä kymmenisen minuuttia. Lisää hienoksi pilkottu lehtikaali ja jatka kuullottamista. Lisää 1 dl kermaa joukkoon, anna kerman kiehahtaa ja siirrä odottamaan.
Pilko kaloja pienemmäksi, perkaa tarvittaessa ruodot pois. Parasta tulisi varmaan käyttämällä pelkkää savulohta kuten ohjeessa, mutta hyvin tähän sai uppoamaan kaikki jämäkalat, olin tyytyväinen.
Kun tunti on kulunut, ala työstämään taikinaa. Jaa taikina neljään osaan, puolita vielä jokainen osa kahtia. Aja taikinapalat pastakoneen läpi. Ensimmäisellä kerralla aja muutama kerta paksuimmalla välillä ja taita taikina aina kaksin tai kolminkerroin välissä. Sen jälkeen ala ajaa aina yksi kerrallaan ohuemmalla välillä niin, että lopulta saat n. millimetrin paksuista pastalevyä.
Kokoa lasagne kolmen litran vetoiseen uunivuokaan. Alimmaksi kaada vähän kermaa, ja sen päälle yksi kerros pastalevyjä. Pastan päälle ricottatäyte, pasta, kalat, pasta, lehtikaali-sipuli-kerma ja pasta. Leikkaa mozzarella viipaleiksi, asettele tasaisesti pastan päälle ja lorota loput kermasta päällimmäiseksi. Peitä vuoka foliolla ja paista 180 asteessa 40 minuuttia. Poista folio ja paista vielä n. 15 minuuttia, tai enemmän, niin että juusto tummuu vähän päältä.
Jamien mukaan tässä oli 6-8 annosta, meillä söi kolme aikuista ja n. yksi lapsi mahat täyteen, ja vielä jäi ehkä kaksi annosta. Kahdeksalle nälkäiselle ei siis ihan olisi riittänyt. Vähän lisäsuolaa ja lisämakua chilimyllystä, ja hyvin maistui. Lisänä reilusti porkkanaraastetta ja lauantain ruoka oli siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti