Tämä vuosi on ollut yksi huonoimmista sienivuosista mitä muistan, vaikka muualla sieniä ilmeisesti onkin ollut. Olen sentään saanut suppilovahveroita muutamaan ruokaan ja joulun sienisalaattiin, ja vähän vietyä kummilleni. Yhtenä päivänä tein sopivan kokoisen keiton itselleni:
pari kourallista suppilovahveroita (tai n. 1½ dl paistettuja ja pakastettuja suppiksia)
öljyä/voita
1 sipuli
1 porkkana karkeasti raastettuna
suolaa ja pippuria
3 dl hyvää lientä (minulla kyyhky-)
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 kaffir-limen lehti
pala sitruunaruohoa vähän murskattuna
1 chili vähän pilkottuna (tai maun mukaan)
½ tl korianterinsiemeniä
Perkaa suppilovahverot, paista pannulla niin että nesteet haihtuvat (tai käytä käytä valmiiksi paistettuja ja pakastettuja). Lisää pannulle vähän öljyä ja/tai voita ja pilkottu sipuli ja raastettu porkkana, suolaa ja pippuroi. Kuullota kasviksia sienien kanssa muutama minuutti. Laita sillä välin kattilaan liemi ja mausteet, nosta kiehuvaksi. Kaada sienet ja sipulit joukkoon, anna kiehua kymmenisen minuuttia, tarkista suola. Poista limenlehti, sitruunaruoho ja chilin kappaleet (tarvittaessa) ja kaada keitto lautaselle. Nauti sellaisenaan.
Tämä oli taivaallisen hyvä sienikeitto, heittämällä paras mitä olen tehnyt, ja ehkä paras mitä olen koskaan syönytkään. Lientä/vettä lisäämällä, ja ehkä nuudeleita myös, tästä saa ruuan isommallekin määrälle syöjiä, makua kyllä riittää.
Luin samaan aikaan mielenkiintoisen kirjan surusta ja siitä kuinka sienestyksen avulla oli mahdollista päästä eteenpän. Long Litt Woon kirja Minun sienipolkuni, suosittelen vahvasti! Koskettava, ajatuksia herättävä ja jollain primitiivisen maagisella tavalla kiinnostava kirja sienistä, sieni-ihmisistä ja elämästä, sekä siihen kuuluvasta surusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti