sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Savustettu jäniksen satula ja hyvä kastike


Minä teen jäniksen useimmiten padassa. Se on oikein hyvä tapa, ainakin koiville ja kyljille. Mutta kyllä jäniksen satula kannattaisi valmistaa aina erikseen, kuten nyt tein. Satulassa on fileet ja se on mureaa lihaa, ihan erilaista koostumukseltaan kuin koivet. Satula kannattaa jättää vähän roseeksi, sillä se kuivahtaa helposti rasvattomuuttaan.

Tämä oli mökin jäniksen satula, koivet olin valmistanut hiihtolomalla tuoreeltaan heti raakakypsytyksen jälkeen maailman parhaaksi padaksi. Pakastin silloin satulan kanssa kylkiluut, sillä niistä saa hyvän liemen josta saa erinomaisen kastikkeen. Tämän sunnuntain riistaruokana söimme siis jäniksen satulaa savustettuna. Idean ja ohjeen satulan valmistukseen otin River Cottagen käsikirjasta nro 15, joka on Tim Maddamsin Game. Kirjassa on vähän reseptejä, mutta minulle ihan uusia, upeita oivalluksia, kuten esimerkiksi tämä.

Kastikkeen tein simppelisti kuten aina: yksinkertainen tapa, vaatii vähän aikaa, mutta maku on niin hieno ja intensiivinen että pieni suunnitelmallisuus kannattaa. Nyt keitin liemen aamulla muiden puuhastelujen ohessa, ja ruuan valmistin sitten iltapäivällä.

Jänisliemi

jäniksen kylkiluut
vettä
1 sipuli
1 varsisellerin varsi
2 pientä porkkanaa
pieni pala palsternakkaa
1 tl kokonaisia valko- ja mustapippureita (yhteensä)
½ tl katajanmarjoja

Aloita kastikkeen teko keittämällä pieni liemi. Laita kylkiluut kattilaan, lisää vettä niin että ne peittyvät hyvin. Nosta vesi kiehuvaksi, ja anna poreilla hiljalleen. Kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu, ainakin vartti siihen meni nyt. Lisää sen jälkeen pilkotut kasvikset ja mausteet ja anna poreilla hiljalleen puolitoista tuntia. Siivilöi liemi ja keitä sitä vielä vähän kasaan. Minulla lientä tuli 8 dl, ja redusoin sen puoleen, eli valmista lientä oli 4 dl.

Jäniskastike

1½ dl lientä
1½ rkl vehnäjauhoa
pippuria, suolaa myllystä
1 rkl omena-karhunvatukkahyytelöä (tai musta/punaviini- tai pihlajanmarjahyytelöä)
½ dl kermaa

Laita liemi puhtaaseen kattilaan, vatkaa vehnäjauho sekaan niin ettei tule paakkuja. Keitä niin että kastike saostuu, mausta pippurilla, suolalla ja hillolla. Viimeistele pikkulorauksella kermaa ja anna kiehua hiljalleen vielä hetkisen.

Savustettu jäniksen satula

1 jäniksen satula
muutama mustapippuri
muutama katajanmarja
2 tl fariinisokeria
2 tl suolaa

30 g voita
1 rosmariininokasa

Sekoita mausteet morttelin kautta ja hiero jäniksen satulaan. Anna maustua vartin verran, jonka jälkeen huuhtele mausteet pois. Taputtele liha kuivaksi talouspaperilla. Savusta kuumassa savustimessa n. 6 minuuttia. Lihan ei ole tarkoitus kypsyä kokonaan, vaan saada vain savun makua. Sulata voi melko kuumalla pannulla ja lisää rosmariininoksa kun voi ei enää sihise. Paista satulaa pannulla n. 10 minuuttia, kääntele muutaman minuutin välein. Kääri satula folioon ja anna lämmön tasaantua.

Irrota liha rangasta, leikkaa se paloiksi ja siirrä lämmitetylle lautaselle. Syötiin kastikkeen, perunamuusin, tomaatti-sipuli-salaatin ja keitettyjen parsa- ja kukkakaalien kanssa. Liha meni kaikki, niin hyvää se oli.


ps. Jaoin ylijääneen liemen kahteen osaan, joista toisen pakastin myöhempää käyttöä varten, ja toisen käytän jäniskeittoon. Rankaan jäi sen verran lihaa, että keitin sen vielä, irrotin lihat ja lisäsin kylkilihat pieninä paloina. Lihoista, riittävästä määrästä kasviksia ja liemestä saan vielä hyvän keiton koko perheelle. Näin mökillä hyvin syötetystä jäniksestä koko perhe vähän laajennettuna on saanut 4-5 ateriaa.

Ei kommentteja: