lauantai 19. heinäkuuta 2014

Puutarhan aakkoset, H-N

Härkäpapu kukkii

Seuraava osa puutarhan aakkosista tulee tässä:

H Härkäpapu, minulle melko uusi tuttavuus, viljelen sitä vasta kolmatta vuotta. Löysin härkäpavun River Cottage -kirjoista, aloin etsiä tietoa siitä ja tajusin, että se on vanha suomalainen viljelykasvi. Viljely vaan hävisi melkein kokonaan, koska herne ja peruna ja muut vastaavat syrjäyttivät sen. Nyt se on taidettu löytää uudelleen, ja sitä viljellään vähän enemmän, muutakin kuin vain eläinten rehuksi, ja reseptejä löytyy Suomestakin. Härkäpavusta saa loistavaa ruokaa, kuten paistoksia, pihvejä, tahnoja ja vaikka mitä. Rokkaakin pitäisi kokeilla, jos vaikka tänä vuonna tulisi riittävän iso sato, ainakin viljelyala on kasvanut joka vuosi. Härkäpapu on myös loistava maanparannuskasvi, se typettää ja kuohkeuttaa maata.

I Istutus, se ihana aika keväällä kun saa istuttaa esikasvatetut taimet ulos ruukkuihin. Tai kun saa kivoja vanhoja perenoja jostain, sellaisia joita voi istuttaa vaikka mökin kukkapenkkeihin.

J Juuret, se osa kasvista, josta on pakko pitää huolta, että kasvi kasvaa ja voi hyvin. Kaikki maanparannus ja maasta huolehteminen on juuria varten, jotta niilla olisi kuohkea maa puskea alaspäin ja jotta ne saavat tarvittavat ravinteet. Ja juuriin kuuluu myös kaikki ihanat juurikkaat, jotka ovat ihan parhaita suoraan maasta nostettuna, mutta jotka turvaavat myös talven vihannesten saannin.

K Komposti on parasta maanparannusainetta mitä tiedän. Pieneliöt ja lierot tykkäävät, se kuohkeuttaa kovaakin maata ja sisältää ravinteita juuri sopivasti. Toinen tärkeä K on kastelu, joka kuivana vuotena pelastaa sadon määrän ja maun. Kastelu pitää tehdä aina kunnolla, niin että maa kastuu syvältä, sillä vain pintamullan kastelu on pahempaa kuin ei kastelua ollenkaan.

L Lehtikaaliin hurahdin joku kai 6 vuotta sitten, aivan pienestä. Tilasin siihen aikaan Labbyn vihanneslaatikoita, ja yhdessä niissä oli lehtikaalia ja sille hyvä resepti. Ruoka oli hyvää, ja aloin etsiä lisää tietoa lehtikaalista. Huomasin myös, että sitä ei ole missään saatavilla, joten aloin kasvattaa lehtikaalia itse. Lehtikaali on yksi terveellisimmistä vihanneksista, se on satoisa, ja sitä on helppo säilöä vaikka kuivaamalla. Tässä blogissa on kymmeniä lehtikaalireseptejä sekä vinkkejä lehtikaalin kasvatukseen. Olen ilokseni huomannut, että muutkin ovat löytäneet lehtikaalin ja sitä on kaikkien saatavilla nykyisin, ainakin isommissa kaupoissa sitä näyttää olevan ympäri vuoden tarjolla.

M Maanparannus on savimaalla erityisen tärkeää, ja onkin mielessä koko ajan. Siitäkin löytyy jonkin verran juttuja tässä blogissa. Minulle maanparannus on eniten kompostin, hiekan, turpeen ja lannan kärräystä. Ja hyvien maanparannuskasvien kasvattamista, siinä olen tosin toistaiseksi pysynyt vain palkokasveissa. Ja Fiskarsin pistolapio on ollut tärkein työkalu savisen maan kääntämisessä. Toinen tärkeä ämmä on marjat, etenkin juuri nyt marja-aikaan. Puutarhamarjoista minulle tärkeimmät ovat karviaiset ja viinimarjat, miksei myös pensasmustikka, vadelma ja tyrnikin. Metsämarjoja ei kai tähän listaan oikein lasketa, totean vaan, että tein eilen tämän kesän ensimmäisen (ja varmaankin ainoan) mustikkapiirakan. Kolusin tunnin metsässä ja sain juuri ja juuri vähän yli litran mustikoita. Täällä ei tänä vuonna ole mustikoita, uskottava se on.

N Nimikyltit ovat kylvövaiheessa tärkeitä. Asia mikä meinaa siinä urakalla kylvämisessä unohtua koska "kyllähän minä tämän muistan". No en muista, en edes seuraavana päivänä. Siksi päätän joka vuosi, että ensi vuonna sitten merkitsen kunnolla. No, merkitsen mitä merkitsen, ja unohdan loput.


Muut osat puutarhan aakkosista:

9 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Nuo nimikyltit, ne on muuten tosi tärkeä juttu heti kun jotain alkaa tulla pinnalle :) Ei sitä tosiaankaan muista, mitä sitä on tullut kylvettyä :D

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, ja sitten varsinkin jos joku ei idä, ei tiedä että mikä jäi tulematta pintaan, ennen kuin kaikki muu on itänyt... Tai sitten käy niin kuin minulla tänä vuonna: osa papupenkistä puskee naurista, kun pavun siemenet loppuivat kesken, ja ajattelin täyttää lopun tilan nauriilla. Ja tietysti unohdin sen seuraavaan viikkoon, jolloin olin ostanut uusia pavun siemeniä.

Ulla kirjoitti...

Mullakin on varsinaiset sekopenkit tänä vuonna, kun aluksi ei mikään itänyt, joten tein uusintakylvöjä, mutta nyt on alkanut siellä täällä itää jopa viikkoja mullassa olleet siemenet.

Mitä härkäpapulajiketta sulla kasvaa?

sauvajyvänen kirjoitti...

Ulla, nyt pistit pahan. Tuo kohta "nimikyltit" on minun heikko kohta, en nimittäin ole vielä yltänyt lajiketasolle. Mutta olen tilannut vanhoja suomalaisia härkäpapuja isoäidiltä, ja sen lisäksi ainakin aikaista, matalaa, tummaa ja jotain erityisen hyvää härkäpapua T&M:lta. Ainakin kuutta tai seitsemää lajiketta minulla kasvaa, enkä muista yhtään mikä on mitä. Paitsi se matala on oikeasti matalaa, sen tunnistan.

Yritän skarpata tässäkin, mutta huonolla menestyksellä. Minulla oli pari vuotta sitten yksi ihan loistava palstenakkalajike, mutta en muista yhtään mikä se oli. Harmittaa vieläkin, mikään kokeilemani ei ole ollut niin hyvää sen jälkeen.

Jonna kirjoitti...

Kyllä vaikuttaa vähän joka paikassa siltä, että tänä vuonna syödään ihan muita marjoja kuin mustikkaa. Sitä on ollut vakiopaikoissani ihan surkean vähän.

Ajattelin istuttaa pari pensasmustikkaa puutarhaan. Saa nähdä miten niiden kanssa käy.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Härkäpavut ovat herkkua ja tosi kauniita katsella. Meillä niitä laitetaan ruukkuihin osaksi ihan kukkien takia. Tänä vuonna tosin aiempaa vähemmän, kun en löytänyt mistään siemenpussia.

sauvajyvänen kirjoitti...

Jonna, minulla on kaksi pensasmustikkaa, Aino ja Alvar, pihassa. Ovat nyt todella isoja, ja niistä saa useamman litran marjaa huononakin vuotena. Joudun tosin pitää ne verkotettuna ympäri vuoden, sillä ne ovat kesälläkin jänisten herkkua. Siinä on sellainen nätti reilun metrin halkasijaltaan oleva kavaverkko ympärillä, kohta taas pitää suurentaa sitä.

Minna, tosiaan niitä voisi pitää ihan ulkonäönkin takia, nättejä ovat.

kulkuripuutarhuri kirjoitti...

Hauskat aakkoset!

Härkäpavut ovat ihania, omistani ovat kirvat vaan tykänneet vähän turhan paljon... Pitäisikin kokeilla uudemman kerran.

Nimikylttien tärkeyteen havahduin minäkin tänä vuonna. Keväällä unohdin autuaasti, mitä olin mihinkin kylvänyt, ja sitten koitin lehdistä tunnistaa mikä oli mikä. Nyt kulkee tussi taskussa ja kyltiksi kelpaa vaikka ruukun pala :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos! Ja kiva että löysit tänne :)

Minullakin on niissä kirvoja, mutta härkäpavut eivät ole olleet moksiskaan.