Sauvajyvänen 3 v ja pieni mansikkakakku

Niin se aika rientää, että sauvajyvänenkin viettää jo 3v-synttäreitä. Tällä kertaa esikoinen sanoi, että synttäreiden kunniaksi pitää tehdä kakku, sillä eihän synttärit ole synttärit jos ei saa kakkua.Teimme yhdessä pienen kakun, sellaisen jonka neljä ihmistä söi yhdeltä istumalta (ja blogitodellisuushan on irrallaan oikeasta todellisuudesta, oikeasti kakku syötiin jo eilen illalla iltapalaksi).

Kolme vuotta on mennyt nopeasti, paljon on tapahtunut ja silti kaikki on ennallaan. Minähän en ole vanhentunut yhtään, mutta lapset ovat kasvaneet aika paljon tämän kolmen vuoden aikana, nähtäväksi jää onko esikoinen minua pidempi ensi vuonna tähän aikaan... Luulin että elämä vähän rauhoittuisi, mutta näköjään kiireen ja stressin määrä on vakio, luuli mitä luuli.

Jonkin asteista blogi-kyllästymistä on ollut havaittavissa, en tiedä johtuuko se työelämän kiireestä, siitä ettei aika ja ajatus vaan riitä kaikkeen muuhun mielekkääseen niin paljon kuin haluaisi; vai johtuuko se siitä, että tälläinen jämähtäjä käy kaiken läpi muutamassa vuodessa. Välillä tulee tunne, että pitäisi jollain tavalla uudistua, mutta sitten ei kuitenkaan aika ja ajatus riitä siihen että jaksaisi miettiä miten uudistua (saa ehdottaa/esittää toiveita).

Savimaalla on tapahtunut paljon, siellä on tapahtunut kuluvan vuoden aikana suorastaan hyppäys seuraavalle tasolle: maa alkaa olla jo aika multaista ja siedettävää käännettävää. 5 vuotta siiihen on mennyt, kymmeniä ja taas kymmeniä kottikärryllisiä multaa ja hiekkaa, tuhat litraa turvetta ja kaikenlaista kompostia, hevosenkakkaa ja lehmänlantaa säkkikaupalla. Samanlainen maanparannus jatkuu, mutta nyt on luottamus työn kannattavuuteen palannut. Rikkaruohojen kanssa taistelu jatkaa, mutta penkit alkavat pysyä kohtuullisella työllä riittävän puhtaina. Ja satoa tuli viime kesänä ihan huipusti, ei mikään keskinkertainen vuosi. 

Ruokapuolella mennään edelleen aikalailla samaan tyyliin kuin ennenkin. Olen tyytyväinen, että nykyään on poliittisesti korrektia sanoa pitävänsä hyvistä hampurilaisista. Mistä tulee mieleen anekdootti, jonka kuulin vuosia sitten työpaikan ruokalassa. Satuin vierestä kuulemaan kuinka joku, juuri jenkeistä parin vuoden post-doc-kaudelta palannut, kehui ylpeänä, ettei hän koko aikana syönyt jenkeissä kertaakaan hampurilaista. Olin kyllä aika äimistynyt kommentista, vähän sama kuin joku palaa Italiasta ja kuhuu ettei syönyt koko aikana pastaa, tjs. Jotain positiivista siis ruokatrendeissä, toisaalta tietynlainen suvaitsemattomuus tuntuu nostavan päätään. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että minusta tex mexiä mollataan turhaan, sekin voi oikeasti olla tosi hyvää (terveisiä vaan Texasiin ja Kaliforniaan). En mitenkään halua vähätellä mex mexiä (terveisiä vaan Kukalle Mexico Cityyn), mutta kyllä hyvä tex mex on hyvää sekin. Lähinnä tarkoitan nyt sellaista vakavampaa ruokasuvaitsemattomuutta, jossa tuomitsemalla puututaan toisten tapaan elää. Se on saanut ainakin minussa heräämään pienen vastarannan kiisken, ja huomaankin olevani puolustamassa ihmisten erilaisia ruokatottumuksia. Saarnaaminen ja tuomitseminen ei todellakaan johda mihinkään, mutta kannustava neuvominen ja ymmärrys toisen elämää kohtaan voi saada muutosta aikaan. Loistava esimerkki on Kari Aihisen Kaappaus keittiössä, jossa vaikka minkälaiset ei-kokkaajat saavat loistavia ohjeita, ymmärrystä ja intoa ruuanlaittoon positiivisen mallin ja neuvomisen kautta. Tykkään!

Mutta nyt siihen pääasiaan, eli kakkuun. Joskus tulee tehtyä tälläinen pieni kakku omalle porukalle, ja se on ihan vaivaton ja helppo tehdä. Minä en ole koskaan ollut mikään täytekakkuihminen, mutta kyllähän kesän ensimmäisessa mansikkakakussa on sitä jotain :)

2 munaa

1 dl sokeria

0.75 dl vehnäjauhoa
(½ tl leivinjauhetta jos haluaa)

1 l mansikoita

1 rkl sokeria

2 dl kermaa

1 dl rahkaa

1-2 rkl sokeria

ripaus vaniljajauhetta/2 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot joukkoon, sekoita varovaisesti ja kaada taikina pieneen voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 15 cm, tai 18). Paista uunissa 175 asteessa n. 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla, jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun vähän tasaantua ja kumoa se jäähtymään, anna jäähtyä kunnolla.

Sillä välin viipaloi vajaa puolet mansikoista kulhoon ja ripottele sokeria päälle. Anna mehustua ja makeutua rauhassa (ja huolehdi etteivät lapset syö muita mansikoita). Vatkaa kerma, lisää vähän rahkaa, sokeri ja vaniljajauhe/sokeri. 

Leikkaa kakku kahteen osaan. Ota mansikkaviipaleista valunut mehu talteen, lisää siihen vähän vettä (muutama rkl) jos mehua ei ole paljoa. Kostuta kakun alaosan reunat mehulla ja levitä kermarahkaa päälle. Levitä viipaloidut mansikat kerman päälle ja nosta toinen kakkulevy mansikoiden päälle, paina kakkua ihan vähän jotta yläpuoli mehustuu vähän mansikoista. Kostuta päällimäinen kakkulevy lopulla mansikkamehulla ja levitä kerma päälle (sen voi tehdä kauniisti pursottimella, tai sitten kuten minä eli ihan vaan lastalla sinne päin). Koristele kakku kokonaan mansikoilla (olettaen että lapset eivät ole syöneet niitä liikaa*).

*yleensähän mansikoita on reilusti, jotta kuormasta voi syödä ihan rauhassa. Tässä vaiheessa kesää, kun 250 g kotimaisia mansikoita maksaa mansikoita=5€ niin ei vaan raatsinut ostaa niitä riittävästi. Hyviä olivat!