tiistai 3. kesäkuuta 2014

Paistettu kana-risoni-pannu

Sitähän on pyttipannua perunoista ja paistettua riisiä mutta mikä on sopiva nimi jämäpastalle?  Yhdistin tämän ruuan nimeen nyt kummatkin, sillä sitähän tästä tuli. Keitin eiliselle epäonniselle kalakastikkeelle (yhden mielestä ihan ok mutta mautonta, kahden mielestä pahaa ja yhden mielestä ehkä syötävää kunhan lastasi riittävästi chiliä päälle) reilusti risonia lisukkeeksi. Ja kun kastike ei uponnut, ei lisukettakaan kulunut paljoa. Sain tälle päivälle kastikkeesta vielä lounaan töihin (joo, olin tuo ensiksi mainittu, sekä samalla se, joka pelasti muun perheen "kärsimykseltä") ja silti risonia riitti tämän päivän päivälliselle. Minulla on pakastimen tyhjennys menossa edelleen, nyt oli sulamassa kukonpojan fileitä. Tein ruuan sen mukaan mitä sattui kaapeissa olemaan, ja tälläinen ruoka siitä tuli:

öljyä/voita
2-3 broilerinfilettä (tai mitä käytätkin)
suolaa, viherpippuria ja mustapippuria myllystä
2 kevätsipulia
n. 300 g kirsikkatomaatteja
valmiiksi keitettyä risonia sopivasti
1 rkl hyvää pestokastiketta
reilusti basilikaa (minulla oli sitruunabasilikaa)

Paista pieniksi paloiksi leikatut fileet öljyssä ja/tai voissa, mausta haluamallasi tavalla. Anna lihan kypsyä kokonaan. Puolita tomaatit pannulle, sekoittele vähän ja lisää risoni ja pestokastike. Anna lämmetä kunnolla ja sekoita kaikki hyvin sekaisin. Silppua reilusti basilikaa päälle ja nauti.

Ruoka oli ihan hyvää, joskin ruman väristä, vihreä ja punainen sekoittuivat väriopin mukaan ruskeaksi. Sitruunabasilika oli jo vähän nuupahtanut, tavallinen basilika olisi varmasti toiminut paremmin, mutta ne ovat vielä liian pieniä syötäväksi. Tomaatti oli selvästi liian kauan pannulla, vähempikin olisi riittänyt. Mutta ihan ok ruokaa (5v:n sanoja), ja hyvä mieli ettei mennyt mitään hukkaan.

Ei kommentteja: