lauantai 29. joulukuuta 2012

Aromaattinen villisikapata River Cottagen tyyliin


Tämän ruuan esikuva löytyy River Cottage Meat Book -keittokirjasta (Aromatic pork belly hot pot). Siinä oli käytetty possua, mutta minä käytin villisikaa, sellainen n. kiloinen patapala jalkaa tällä kertaa. Muutenkin vähän  muutin reseptiä, minulla ei esim. ollut kevätsipulia, käytin sitten tavallista sen sijaan. Määrätkin ovat erilaisia, kun lihaa oli alun alkaen eri määrä. Mutta ilman tuota alkuperäistä ohjetta tätäkään ruokaa en olisi tehnyt.

n. 1 kg villisian patalihaa (tai porsasta)
1 l villisikalientä (tai jotain muuta lientä) tai vettä
1 iso sipuli (n. 10 kevätsipulia ohjeen mukaan)
75 ml soijakastiketta
25 ml riisiviinietikkaa (ohjeessa oli myös riisiviiniä)
1½ rkl ruokosokeria
2 tähtianista
n. 7 cm pätkä inkivääriä kuorittuna ja pilkottuna
hyppysyellinen kuivattua chilirouhetta

Leikkaa liha paloiksi, n. 2,5 X 5 cm, tai mitä sattuu tulemaan kuten tuosta jalkapalasta. Laita kattilaan, kaada päälle kiehuvaa lientä niin, että liha peittyy hyvin, anna kiehua. Kuori vaahtoa pois niin kauan kuin sitä muodostuu. Pilko sipuli (tai puolet kevätsipuleista), lisää se ja muut mausteet sekaan. Sekoita hyvin, anna padan kiehua uudestaan. Pienennä lämpöä niin, että liemi juuri ja juuri poreilee, ja keitä kaksi tuntia kannen alla. 

Ota lihat ja sipulit talteen ja siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan. Kuori rasvaa pois niin paljon kuin saat. Anna liemen kiehua reilusti kasaan niin, että siitä tulee aavistuksen siirappimaista. Älä kuitenkaan konsentroi liikaa, ettei siitä tule liian suolaista. Lisää lihat takaisin liemeen (ja loput pilkotut kevätsipulit). Syödään nuudeleiden kanssa. Oli todella hyvää, lisukkeeksi sopii hyvin vaikka aasiailaishenkinen kaalisalaatti. Kuten reseptistä näkee, tässä on samaa makumaailmaa Farangin karkkipossun kanssa.

6 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Kuulostaapa hyvältä! Vähän niinkuin aasialaishenkinen karjalanpaisti? :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Tuo oli hyvä kiteytys ruuasta! Tulee varmasti tehtyä toistekin, silloin voisi tehdä keitoksi ja lisätä kasvikset joukkoon. Ei vaan ollut lasten suosikki, kuten ei karkkipossukaan.

Jonna kirjoitti...

Mistä olet hankkinut villisikaa?

Kun nyt reseptin muokkaamisesta puhutaan, millä korvaisit reseptissä talvivalkosipulin varret? Ihan tuntemattomia suuruuksia minulle.

sauvajyvänen kirjoitti...

Meillä mies metsästää, ja käy aina eteläisessä naapurissa kerran vuoteen sikajahdissa. Sitä syödään sitten pitkin vuotta, nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että lihaa tulee tehtyä monella tapaa, ei vain sellaisella jossa liha maistuu ihan sellaisenaan.

Korvaisin talvivalkosipulin varret varmaankin kevätsipulilla, vähän tietysti riippuu reseptistä. Jos aikaa on, valkosipulia voi myös idättää ruukussa, jolloin se alkaa kasvaa vartta jota on hyvä napsia. Tähän aikaan vuodesta vaan varret jäävät aika kelmeiksi ja mauttomiksi, ainakin ilman reilua lisävaloa. Joskus niitä voi löytää vihannestiskilläkin, mutta ei mitenkään aina.

Nanna kirjoitti...

Meillä juuri haisee nämä samat aromit. Karkkipossu tulollaan huomiseksi.
Kävin just S&H kommenttilootassa, olet kyllä ihan kaikilla kriteereillä ruokabloggari, itseasiassa yksi niistä massasta erottuvista symppiksistä. Ei johdu ehkä kuvien loistolaadusta tai pitkistä jaarituksista, mutta täältä löytää aina jotain uutta ja erilaista. pysy aina tuollaisena kun nyt oot!

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, kiitos kivasta kommentistasi! Mutta tarkoitan siis sitä, että en ole sellainen normaali ruokabloggari, joka käy kaikilla kivoilla kekkereillä, testailee/mainostaa tuotteita, kirjoittaa ravintola-arvosteluja ja postaa kaikenlaisia muualta pyydettyjä makupareja. Kunhan vaan pidän omaa kivaa, mikä siis on kivaa.

Oletko jo saanut koneesi kuntoon? Mielenkiinnolla odotan mitä teillä tykätään karkkipossusta, ja etenkin että mitä lapset tykkäävät!