tiistai 28. kesäkuuta 2016

Neljän päivän River Cottage - kalapäivä

Jokainen sai oman makrillin

Tänään eli kurssin toisena päivänä meillä oli kalapäivä. Kalastajat olivat eilen merellä pyytämässä kalaa ja toivat saaliin meille: makrilliä, seitä, kampelaa ja simpukoita. Valmistimme kolme ruokaa sekä ainakin lientä, friteerattuja kalanruotoja, raaoista karviaisista tehdyllä soseella kypsennettyä kalaa, paistettuja kalanpäita ja kylmä- ja lämminsavustettua kalaa. Saimme jokainen omat kalat ja aloitimme fileoimalla ne kaikki sekä putsaamalla simpukat. Keskustelimme paljon kalastuksesta, kalakannoista ja niiden romahduksesta, kalaviljelmistä jne. Kokkimme Matt ei syö kuin itse kalastamaansa kalaa, ja joskus sen lisäksi ostaa tutulta kalastajalta kalaa. Ajattelin taas että kuinka onnekkaita me saamme olla kaikista puhtaista vesistämme ja järvikaloistamme.



Päivä alkoi taas keittiöstä tulleella herkulla, tällä kertaa kylmäsavustettua seitä ja talvikaalista tehtyä hapankaalia tuoreen leivän päällä. Kupillinen hyvää teetä ja päivä sai alkaa. On muuten ihana olla paikassa jossa hyvä tee on itsestäänselvyys. Ja itse tehty mehu, sekä viinimarja- että seljankukkamehu on tilalla tehtyä.



Tässä kaikki fileoimani kalat, ylhäällä makrilli, sitten sei ja alimpana neljä kampelan filettä. Jäljestä huomaa, että isä on fileoinut suuren osan valmistamistani kaloista, ja että olen antanut myös kalakauppiaan fileoida ostamiani kaloja. Tämä tulee muuttumaan jatkossa. Mutta kyllä nuo ihan kelvollisia fileitä olivat, eikä juuri mitään mennyt hukkaan. Ja mikä hienointa, hiffasin miten kampelan ruodot ovat kalassa, se oli muuten helpoin fileoitava.


Otimme fileet talteen itsellemme. Makrillin ruodot annoimme Mattille ja hän keitti niitä 15 min, valutti ne, pyöritti gluteenittomassa jauhossa ja friteerasi ruodot. Dippasimme ne raparperi-chili-kastikkeeseen, mikä mahtava pikkupurtava. Sein päät paahdettiin uunissa ja söimme niistä poskilihat ja päälaen lihat. Hyvää, vaikka en ole ihan varma onko vaivan arvoista. Valmistimme myös ihanan liemen päistä ja selkärangoista. Lopusta liemestä meille keitettiin vahva paksu tulinen liemi, joka olisi aivan mahtavaa lämmikettä esim. talvella. Ja loput päät ja selkärangat menivät keittiöön, jossa niistä keitetään lientä keittiön tarpeisiin. Sanomattakin selvää että opin paljon paljon uutta tänään, myös asioista joita luulin jo tietäväni.


Lounaaksi valmistimme kampelan fileet kasvispedillä. Käärimme kaiken leivinpaperiin ja paistoimme 200 asteessa 9 minuuttia. Ihan mielettömän hyvää ja kevyttä.


Seuraavaksi teimme simpukkapastan. Olimme aloittaneet päivän pastataikinan tekemisellä ja valmistimme lounaan jälkeen nopean ja käsittämättömän herkullisen simpukkapastan. Taitaa olla parhaat ikinä syömäni simpukat, ja ihan itse tehtynä! Ja miten helpolla tavalla teimmekään pastan.


Lopuksi valmistimme ihanassa voisessa kastikkeessa seifileen. Lisänä vähän eilen poimittuja härkäpapuja, sekä palanen parsakaalia suoraan kasvimaalta. Tätäkin tulen niin tekemään myöhemmin. Minä paistoin kalan vähän yli, mutta silti maku oli aivan käsittämättömän hyvää. Ja tuo parsakaali, en ole niin hyvää syönyt koskaan.

Tänään ei tehty jälkiruokaa, mutta se ei haitannut yhtään. Ja onhan meillä se eilinen porkkanakakku jos vaikka jollain tulisi nälkä. Jos eilinen oli ihan huippu päivä, tämä oli sitä vieläkin enemmän. Savustukseen palaan myöhemmin, kylmäsavustimme makrillifileen, lämminsavustimme seifileen. Ja toinen makrillifile suolattiin ja nautimme sen parin päivän päästä, todennäköisesti itse tehdyn leivän kanssa. Huippupäivä, uskomatonta miten paljon voi päivässä oppia uutta ja uskomatonta silti huomata miten paljon jo osaa ja tietää. Hieno fiilis tänäänkin!

Suomustettu seiti

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä, niin kasvis- kuin kalapäiväkin. Mahtavaa että raportoit, kiitos!

sauvajyvänen kirjoitti...

Eipä kestä, hyvä saada heti kaikki ylös, sillä tietoa tulee niin paljon, että väkisinkin asioita unohtuisi, jossei heti kirjottaisi ylös.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Odottelinkin jo postausta, nyt voin mennä nukkumaan <3 Hyvää yötä ja mahtavaa huomista!

sauvajyvänen kirjoitti...

No hyvä etten valvottanut sinua enempää ;) Ja kiitos samoin!

Anonyymi kirjoitti...

Sun into tarttuu tekstistä tänne lukijalle.
Huikea kokemus tuo kurssi ja hieno loman aloitus.

Anonyymi kirjoitti...

- naapuri siis elää täällä sun fiiliksiä ;-)

Ulla kirjoitti...

Tällä viikolla aamulukemiset muuttuvat, kiitos tästäkin. En illalla jaksanut valvoa odottelemassa :)
Nauti!

Ulla kirjoitti...

Hienot raaka-aineet teillä. Mahtavaa, että siellä oppii noin paljon uutta.

sauvajyvänen kirjoitti...

naapuri, tosiaan hieno aloitus lomalle.

Ulla, nautin tosiaan ihan täysillä.

Ulla, eikö olekin. Hyvä muistutus itsellekin, että vaikka tietää kuinka paljon, aina voi tietää ja oppia vielä enemmän.