lauantai 23. joulukuuta 2017

Aatonaaton 2017 kalapöytä


Perinteiseen tapaan meillä herkuteltiin kala-aterialla tänään. Näin saa nauttia kaloista riittävästi, ja toisaalta aattona voi keskittyä kinkkuun ja laatikoihin. Eikä milloinkaan tule syötyä liikaa, ei ainakaan niin helposti.

Tämä vuosi on taas sellaisen yksinkertaisen kala-aterian vuosi. Takana on pitkiä työpäiviä puolikuntoisena, eikä ole ollut mahdollisuutta järjestää matkoja erikoisempiin kalakauppoihin, tai aikaa (=jaksamista) mihinkään ylimääräiseen. Mutta lipeäkalaa oli tarjolla, koska pöydässä oli kaksi lipeäkalan ystävää, vai oliko se niin että yksi ystävä ja yksi syöjä. Lipeäkala ei vaan mahtunut kuvaan, eikä leivät ja keksit. Rosolli oli käänteinen tänään, punajuuret keltaisia ja porkkanat violetteja. Huomiseksi on sitten tulossa ihan perinteisen väristä rosollia.

Tällainen oli meidän pelkistetty kalapöytä:

Mäti (kirjolohi, siika)
Smetana
Sipulisilppu

Lämminsavulohi
Kylmäsavulohi
Graavilohi
Graavisiika

Lipeäkala, maustepippuri, suola, sulatettu voi
Keitetyt perunat

Keltainen rosolli
Sienisalaatti

Savulohitahnalla täytetyt ruiskupit
Suolakeksit
Leipä, voi

Juomana vichy, Malmgårdin jouluolut ja maito


Ensi vuodeksi muistiin: siianmätiä ei tarvitse olla, pelkkä hyvä kirjolohenmäti riittää. Savulohitahnaa pitää olla myös sellaisenaan, tee annos koko purkista tuorejuustoa. Kylmäsavulohta ei ole pakko olla, ainakaan lapsille, lämminsavulohta sitten vastaavasti vähän enemmän. Ja keltainen rosolli ei kelvannut lapsille.

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä en sanoisi tuota pelkistetyksi kalapöydäksi! :) Upean näköinen!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos! Pelkistetyksi sanon siksi, kun ei ole sillejä, silakoita ja sen sellaisia, eikä salaatteja enempää. Mutta ei joo jäänyt nälkä, iltapalakin kuitattiin glögillä, suklaakonvehteilla ja vihreillä kuulilla :D