sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Syvä sitruunamarenkipiiras


Nyt on toinen hunajasimasatsi laitettu käymään, mutta siitä huolimatta sitruunoita jäi reilusti. Meidän Citymarketissa hyvännäköiset sitruunat maksoivat 59 c/kg, joten niitä tuli ostettua reilusti. Lapset ovat juoneet sitruunamehua, simaa tulee kaksi satsia ja vielä sain tehtyä sitruunamarenkipiiraankin.

Se syvempi sitruunamarenkipiiras jäi vaivaamaan viime kerrasta. Kokeilin siis piirasta uudelleen, ja tein melkein samalla tapaa kuin viimeksi, paitsi käytin pienempää vuokaa: tein piiraan tällä kertaa 20 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Kopioin ohjeen aikaisemmasta postauksestani, vähän tein eri tavalla, mutta en paljoa.

Pohja:
175 g jauhoa
100 g kylmää voita
1 tl sokeria
1 munankeltuainen
1 tl kylmää vettä

Nypi jauhot, pieniksi kuutioiksi leikattu voi, sokeri ja munankeltuainen taikinaksi. Kauli taikina jauhoitetulla alustalla ja siirrä 20 cm kokoiseen irtopohjavuokaan. Tee sen verran isompi, että saat n. 2-3 cm korkeat reunat. Pistele haarukalla reikiä, peitä foliolla ja anna kylmentyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Kaada folion päälle kuivattuja herneitä ja paista 200 asteessa 15 minuuttia. Poista herneet ja folio, ja paista vielä 5-8 minuuttia. Siirrä vuoka jäähtymään, ja alenna uunin lämpö 180 asteeseen.

Sitruunakiisseli:
3 tl maissitärkkelystä
100 g sokeria
3 sitruunan mehu
1 appelsiinin mehu (yhteensä mehuja 300 ml)
85 g voita
3 munankeltuaista
1 muna

Samalla kun pohja paistuu, tee sitruunakiisseli. Sekoita maissitärkkelys ja sokeri kattilassa, lisää mehua pikkuhiljaa. Lämmitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli on sileää ja paksua ja alkaa kuplia. Siirrä kattila lämmöltä pois ja vatkaa voi joukkoon niin että se sulaa. Lisää vielä keskenään sekoitetut keltuaiset ja kokonainen muna ja vatkaa hyvin, siirrä kattila takaisin hellalle. Vatkaa muutama minuutti, kunnes kiisseli on hyvän paksua. Siirrä kattila odottamaan ja valmista marenki.

Marenki:
4 munanvalkuaist
200 g sokeria

Laita valkuaiset kulhoon, vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan, vatkaa kunnes vaahto on pehmeää ja paksua. Ankarsrum teki taaskin hienon ja kiiltävän marengin, tosi hienon.

Kaada kuuma kiisseli pohjan päälle ja lisää marenki sen päälle, aloita reunoilta ja etene keskelle päin. Paista 180 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ohjeen mukaan vähintään tunti ennen tarjoilua, minä suosittelen kyllä pidempää aikaa niin että piiras on kunnolla viileää. Syödään kuitenkin samana päivänä.

Tämä oli minusta parempi versio, suhteet toimi paremmin tämän kokoisessa vuuassa. Eli jos teen isompaan vuokaan, lisään aineiden määriä samassa suhteessa. 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuivattujen herneiden paistaminen ei tässä yhteydessä ihan avautunut.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Se pitää pohjan kasassa kunnes pohja on tarpeeksi kova.

sauvajyvänen kirjoitti...

Aivan, siksi niitä herneitä (tai riisiä) laitetaan taikinan päälle, ettei pohja ala kohoilemaan vaan pysyy hyvänä paiston aikana ennen kuin täyte laitetaan päälle.