sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hanhi padassa

Lokakuisen sadepäivän valo on harmaata, ja sitä on vähän

Tämä resepti on keittokirjasta, jota äiti täytti minulle ja siskolle, sen tarkemmin en tiedä alkuperää. Tätä on syöty joskus isänpäivänä, sillä otsikkona oli isänpäivän hanhi. En muista tarkkaan koska äiti teki tätä, mutta luulisin että tätä on syöty joku 30 v sitten. Samalla reseptillä on varmasti tehty myös teeripataa, sillä äiti on kommentoinut loppuun että tällä ohjeella voi tehdä myös teeripataa.

Minä vähän muutin ohjetta, alkuperäisessä ohjeessa kerma (2 dl) ja hillo lisättiin suoraan pataan liemen joukkoon, eikä sitä suurustettu mitenkään. Minä halusin kuitenkin tehdä kastikkeen erikseen, joten tein näin:

1 hanhi

voita
sipulia, porkkanaa 
2 tl suolaa
kokonaisia musta- ja valkopippureita
laakerinlehti
n. 2-2½ l vettä

rintalihat ja koivet
n. 5-6 dl rangoista keitettyä hanhilientä
n. 10 katajanmarjaa

voita
n. 10 pikkusipulia (tai 2 isoa)

Kastike:
n. 4 dl lientä padasta
2 rkl vehnäjauhoa
1 dl kermaa
2 rkl pihlajanmarjahyytelöä

Irrota koivet ja rintalihat hanhesta ja jätä ne odottamaan. Paloittele ranka pienempiin osiin ja ruskista ne ja paloitellut pari sipulia ja porkkana voissa. Laita luut, kasvikset ja mausteet kattilaan ja lisää vettä niin että kaikki peittyy. Keitä lientä tunti pari ja siivilöi lopuksi. Osa käytetään tähän ruokaan, ja lopun voi pakastaa, hanhiliemi on ihan niitä parhaita liemiä mitä on.

Ruskista koivet ja rintapalat voissa, suolaa ja pippuroi lihat. Siirrä lihat pataan ja kaada lihojen päälle lientä niin, että lihapalat juuri ja juuri peittyvät. Lisää katajanmarjat ja anna hautua padassa 1 tunti. 

Ruskista kuoritut pikkusipulit voissa pannulla ja lisää ne pataan. Jatka hauduttamista n. 45 minuuttia. Ota n. 4 dl lientä pieneen kattilaan ja vispaa vehnäjauhot joukkoon niin, ettei jää paakkuja Lisää kerma ja pihlajanmarjahyytelö ja anna suurustua hetki. Tarkista liemen maku, lisää suolaa ja/tai pippuria tarvittaessa.

Tämä oli todella hyvä ruoka, liha oli mureaa ja maukasta sekä kastike täyteläistä. Syötiin perunamuusin ja porkkanaraasteen kanssa. Esikoinen toivoi jo seuraavankin hanhen tällä tavalla tehtynä, enää puuttuu se hanhi. Minusta hanhi on yksi hienoimmista riistalinnuista, mitä on, voittaa vesilinnut ja kyyhkyt mennen tullen, vaikka hyviä toki nekin ovat.

Pata ennen liemen ottamista erikseen ja lihojen pilkkomista


2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Hanhi pitää saada ihan pikimmiltään nyt, että pääsee kokeilemaan!

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, se ei vaan meillä ainakaan ole kovinkaan helppoa. Tänä syksynä aion hankkia vielä Hauhalan hanhen, vaikka se onkin vähän eri makuista, niin ihan mahtavan hyvää sekin :)