keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Made in pitsa


Nyt on voittajafillis, monestakin syystä. Sain nimittäin tehtyä elämäni parhaan pitsapohjan, ja tämä oli vasta nopea kokeilu. Tämä on osaksi suolaa & hunajaa -blogin Jonnan postauksen ansiota, ja varmaan suurimmaksi osaksi sen ansiota että ostin pitsaan tarkoitettuja erikoisjauhoja Hella & Herkku -kaupasta. Lisäksi sain upotettua lopun loistavasta mademuhennoksesta pitsan päälle ja lopputuloksena oli ihan mielettömän onnistunut makumaailma. Tämä oivallus puolestaan oli Henri Alenin #somepitsa :n ansiota. Siis sen tajuaminen että pitsaan ei ole pakko tunkea tomaattikastiketta vaan sen voi tehdä vaaleana. Henri käytti juustoa "kastikkeena", minä en, vaan käytin mademuhennoksen sellaisenaan, siinä oli kalat ja soosit valmiina. Lisäksi vaan vähän hyviä simpukoita ja loistavia öljyyn säilöttyjä kapriksia, nekin Hellasta & Herkusta. Päällimmäiseksi hyvää cheddaria Hakaniemen hallin Lentävästä Lehmästä ja se on siinä.

Pitsataikinan ohje kannattaa lukea Suolaa & hunajaa -blogista, jos haluaa perehtyä asiaan kunnolla. Minä tein vain vähän sinne päin ja selvästi oikoen, työpäivän päälle ei liikoja ehtinyt kohotella, eikä minulla ole pitsakiveä jne. Mutta hyvin onnistui näinkin tehden, ilman pitsakiveä tai muutakaan tuikitarpeellista. Ei varmistakaan ole täydellistä näin tehden, mutta siitä huolimatta paras pohja mitä olen koskaan tehnyt. Pakko kirjata ohje tähän tulevaisuutta varten:

3 dl haaleaa vettä (ehkä vähän yli)
½ pkt hiivaa (25 g)
1 tl suolaa
n. 350 g jauhoa (00 + gluten) (ehkä vähän yli)
½ dl oliiviöljyä

Sekoita hiiva ja suola haaleaan veteen. Vispaa n. puolet jauhoista nesteeseen reippaasti. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa hyvin. Taikina saa olla aika löysää, noustuaan se kuitenkin on hyvin kaulittavaa. Anna taikinan kohota puolisen tuntia, minulla se oli varmaan lähes kolminkertainen siinä vaiheessa. Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli ne jauhetetun pöydän päällä tai suoraan leivinpaperille. Anna kohota hetki, ja täytä pitsa haluamallasi tavalla. Lämmitä uuni 250 asteeseen, käännä uunin lämmitys pohjalämmölle ja paista n. 15 minuuttia tai kunnes se on sopivan näköistä. Hyvää, ihan mielettömän hyvää. Ja ennen kaikkea hyvä mieli uusista oivalluksista!

5 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Annan jauhot ovat ihan täydellistä tavaraa. Pitäisi käydä taas hakemassa pussukka. Entisessä vilkkuu jo pohja.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, minuakin harmittaa etten ostanut kuin yhden pussin. Tiedänpähän mitä ensi kerralla hamstraan :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Madepizza?! Slurps! Nyt kyllä deletoit blogistasi tuon maininnan keskinkertaisuudesta ;D

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Madepizza kuulostaa tosi gurmeelta! Ja on kekseliästä! Meillä juuri eilen illalla puhuttiin haaveksuen pizzasta, eikä tämän näkeminen ainakaan heikennä hinkua :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Tuplae: :D

Kotiharmi, gurmeeta se olikin. Ja oivallukset syntyvät aina pienistä vihjeistä, joskus vähän isommistakin.

Ostin juuri mateen, mutta tälle päivälle on keittoa toiveissa. Vaikka tekisi mieli tehdä muhennosta taas...ja pitsaa taas, niin toteutetaan toiveet ja tehdään hyvä keitto.