sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Täytetyt talvikurpitsat

Vasemmalla pähkinä-homejuusto, oikealla poronkäristys-juusto

Olen niin tyytyväinen, että annoin kurpitsalle vielä mahdollisuuden (tiedättehän, ne äidin tekemät kurpitsapikkelsit ja -marmeladit...). Tilasin viime vuonna Harrier-talvikurpitsan siemeniä, ja kyllä kannatti. Satoa sai odotella aika pitkään, mutta onneksi lämpöä riitti pitkälle syyskuuhun, niin ehdin saada yhteensä reilu kymmenen "voipähkinäkurpitsaa". Lapsuuden traumoista johtuen en ole juurikaan (=ollenkaan?) kokannut kurpitsasta, ja ajattelinkin turvautua asiantuntijoiden neuvoihin, eli River Cottage Everyday -kirjaan tällä kertaa. Otin sieltä "Stuffed butternut squash"-ohjeen, ja käytin reseptiä soveltavin osin. 

3 pientä, n. 350-450 g painoista kurpitsaa (tai yksi iso 1.5 kg painava kuten ohjeessa oli)
1 valkosipulin kynsi
50 g voita
öljyä
suolaa, pippuria
75 g pekaanipähkinöitä (ohjeessa saksanpähkinää, mutta minulla oli vain pekaanipähkinöitä kaapissa)
100 g Peltolan Blue -homejuustoa (ohjeessa 200 g, homejuustoa minulla vaan ei ollut enempää)
50 g Kolatun Martta-cheddaria (koska sitä homejuustoa ei ollut enempää)
timjamia
hunajaa
suolaa ja pippuria

Pese savi pois kurpitsoista (tämä vaihe ei varmaan tule muilla eteen). Halkaise kurpitsat pituussuunnassa kahtia. Poista siemenet ja niissä kiinni olevat rihmat. Käytin jäätelökauhaa tähän, se toimi loistavasti! Pilko valkosipuli pieneksi ja laita sitä jokaiseen koloon ja lisää pikkunokare voita perään. Paista 200 asteessa uunissa vajaa tunti, kunnes kurpitsa on pehmeää. Rouhi sillä välin pähkinät ja murustele juusto. Lusikoi pehmeä kurpitsamassa ja ihana valkosipulivoi kulhoon pähkinöiden ja juuston sekaan. Jätä kurpitsaa myös kuoreen, jotta ne pysyvät muodossaan. Sekoita täyte tasaiseksi massaksi. Jos sinulla on tuoretta timjamia, pilko se sekaan. Täytä kurpitsankuoret täytteellä, lisää pikkuloraus juoksevaa hunajaa jokaiselle puolikkaalle ja suolaa ja pippuroi lopuksi. Jos käytät kuivattua timjamia, sen voi ripotella lopuksi päälle. Paista uunissa vielä 15 minuuttia ja nauti lämpimänä salaatin kanssa. 

Tein lapsia varten myös yhden kurpitsan, jonka täytteeksi tuli poronkäristystä ja Kolatun juustolan Martta-cheddaria. Ihan turhaan, ei uponnut lapsille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Monellakohan on kurpitsakammo johtuen koulun säilykekurpitsakuutioista? Me tutustuimme ja ihastuimme eri lajikkeisiin Zürich-vuonna, onneksi täältäkin saa nykyisin muutamaa erilaista lajiketta eikä vain jättimäistä, vaaleaa, jonka rakenne ei oikein sovi uuniin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Sanopa muuta, taitaa olla aika monella. Minäkin olen huomannut että tarjonta alkaa olla jo monipuolista, monenlaisia kurpitsoja on tarjolla. Minulle jenkeistä yksi hienoimpia mieleenpainuneita kuvia on kirkkaan oranssi kurpitsapelto jossain lähimaaseudulla. Sellaista näkyä ei täällä kohtaa.