tiistai 31. heinäkuuta 2012

Uuniperunat: Blue Kongo ja pH

Ilman sitruunaa - sitruunan kanssa
Hain ensimmäiset Blue Kongot maasta, nostin kaksi vartta ja sain n. 7-8 pikkuista perunaa. Loput saavat kasvaa vielä tovin, jos vaikka vielä tulisivat vähän isommiksi. Blue Kongo ei ole tunnettu satoisuudestaan, mutta kauniin värinen se on. Siinä on samaa väriainetta kuin esim. mustikassa ja punakaalissa. Ja mikä hauskinta, väri on pH:sta riippuvainen. Mitä happamammassa sen valmistaa, sen punaisemmaksi se muuttuu. Minä tein uuniperunoita sitruunalla ja ilman sitruuna.

Nostin perunat maasta, pesin ne hyvin ja keitin viitisen minuuttia. Sen jälkeen halkaisin perunat, jokaisesta on puolikas vasemmalla ja toinen puolikas oikealla. Laitoin ne kahdelle uuninkestävälle lautaselle, toiseen kaadoin vähän öljyä ja ripottelin suolaa, toiseen öljyä, sitruunamehua ja suolaa. Paistoin perunoita puolisen tuntia 250 asteessa.  Hyviä olivat kumpikin, ja etenkin sitruunan kanssa ihanan väristä. Olisi voinut lisätä yrttejäkin, mutta halusin ensimmäiset Blue Kongoni mahdollisimman pelkistettyinä. Ensi vuonna pitää antaa selvästi enemmän tilaa tälle perunalle.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Härkäpaputahna

Tai ei tästä kunnon tahnaa tullut, kun tein niin pienen määrän (=papuja ei ollut enempää), ettei sitä saanut kunnolla soseutettua. Tämän idean sain jälleen kerran River Cottage Everyday -kirjasta, mutta tarkkoja määriä en seurannut, ainesosat olivat noin:

härkäpapuja
valkosipulia vähän
sitruunaa vähän enemmän
öljyä
suolaa ja pippuria


Keitä palosta irroitettuja härkäpapuja muutama minuutti. Kaada vesi pois, anna jäähtyä sen verran, että kärsit poistaa kuoret. Lisää sitruunaa, valkosipulia, suolaa ja pippuria maun mukaan, sekä pieni loraus öljyä. Aja soseeksi tehosekoittimessa (tai jotenkin), lisää öljyä tarvittaessa. Hyvä leivänpäällinen tai miksei hyvä dippikin.

Hyvänmielen iltapala

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kinuski

Kinuski on ihan parasta tuoreiden (tai jäisten) vadelmien kanssa. Kinuski on helppo valmistaa, joskin minä onnistun vain käyttämällä valurautapannua. Teen sen samalla tapaa kuin mummoni on aikoinaan tehnyt, aivan yksinkertaisesti. Lapsena keittelin sitä aina pitkään jotta saatiin kovaa kinuskia.

2 dl sokeria
2 dl kermaa
1 rkl voita

Sulata sokeri valurautapaistinpannulla. Paahda sokeria vähäsen, jotta saat sopivaa tummuutta makuun. Lisää kerma, varo tässä vaiheessa, sillä seos kuohuu kovasti. Kun suurin kuplinta on vähän tasaantunut, lisää nokare voita, jotta kinuskista tulee oikein kiiltävää. Kaada kinusti astiaan jäähtymään. Jos jatkat keittämistä pidempään, saat kovaa kinuskia, joka on hyvää, mutta ei sovellu kakun päälle eikä kastikkeeksi.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vuodet eivät ole veljeksiä

Vuodet eivät tosiaan ole samanlaisia. Tänä vuonna ei tarvitse tuntea kasvimaakateutta, tämä kuva on otettu samalta paikalta kuin tuo tasan vuosi sitten otettu kuva. Tänä vuonna tuli kaikki kylvettyä kolme viikkoa myöhemmin, mutta siitä huolimatta ero on huima.

Oma palsta sen sijaan on jo tuottanut mukavasti, lehtikaalia ämpärikaupalla, isoja sipuleita ja nyrkin kokoisia valkosipuleita on jo kerätty. Herneitäkin on jo syöty monta litraa, ja arvatenkin melkoinen määrä on odottamassa jahka sinne asti pääsen. Punajuuret ja perunat ovat jo syötävän kokoisia, porkkanat ja palsternakat kohta. Ja niitä riittää.

Minulla ei ole tapana valittaa säästä, olen vaan tyytyväinen, ettei selviytyminen talven yli ole enää oikeasti kiinni omasta sadosta. Tietysti on kiva että maa tuottaa hyvin, mutta muistaapahan taas tälläisenä vuotena että itse voi vaikuttaa satoon vain tietyn verran, ja sillä on pärjättävä.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Villisikaa inkivääri-soijakastikkeessa ja grillattuna


Valmistin taas villisikaa mökkiviemisiksi, aivan kuten viime vuonnakin. Paistoin lihan kypsäksi liemessä ja valmistin makean kastikkeen liemestä ja sokerista. Tämä on resepti jota tuskin voin ihan tälläisenään toistaa, mutta toisaalta hyvää tulee varmasti kunhan tekee vähän sinne päin mitä sattuu olemaan. Samalla tein iltapalaksi pienen naudan potkan, ja yksi pakastimesta lentänyt kyyhkynenkin päätyi mukaan. Olen tehnyt villisikaa niin monta kertaa melko pelkistettynä, nyt halusin saada vähän toisenlaisia makuja.

Hain juurekset ja sipulit palstaltani. Kyllä oli hyvä mieli, kun sipulit olivat jo lapsen nyrkin kokoisia. Enkä meinannut uskoa silmiäni, kun nostin lähes oman nyrkin kokoisen valkosipulin maasta. Vau! En uskonut että ne voivat kasvaa omassa savimaassa noin isoiksi.

1.9 kg villisian lapaa
Lihat menossa uuniin
400 g naudan potkaa, 1 kyyhky (sattuivat tulemaan mukaan)
pari sipulia
1 omena
porkkanoita (harvennuksista)
palsternakkaa (harvennuksista, ihan pieniä)
3 valkosipulin kynttä
5 cm pätkä inkivääriä

2 dl karkkipossun haudutuslientä (tai soijakastiketta)
½ dl punaherukkasiirappia (tai jotain hilloa muutama rkl)
½ dl omenaviinietikkaa
3 dl vettä
chilirouhetta
pippuria myllystä

Laita lihat uunivuokaan. Lisää omena, sipulit ja juurekset pilkottuna vuokaan. Pilko valkosipuli ja inkivääri ohuiksi siivuiksi, levitä nekin vuokaan. Sekoita liemen aineet ja kaada sekaan. Lisää lihan päälle chiliä ja pippuria. Peitä vuoka foliolla tai kannella. Paista 125-150 asteessa 5 tuntia, kunnes liha on aivan mureaa.

Nosta liha jäähtymään, siivilöi liemi, syö naudanpotka tässä vaiheessa (kyyhky syötiin jo aiemmin). Laita liha jääkaappiin odottamaan jos grillaat vasta seuraavana päivänä.

Ota noin 700 ml lientä kattilaan ja keitä sitä kasaan reilusti, taisi jäädä pari desiä jäljelle (pakastin 500 ml lientä seuraavaa kertaa varten). Lisää joukkoon joko palmusokeria tai fariinisokeria n. 100 g. Keitä kunnes saat paksua siirappia. Grillaa lihoihin hyvä pinta ja sivele siirappiliemellä. Syötiin erilaisten salaattien kanssa, oli todella hyvää.



keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Perunasalaatti

Olen tehnyt tätä perunasalaattia jo yli 15 vuoden ajan. Ja edelleen se maistuu minusta todella hyvältä. Perusohje on peräisin Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa-kirjasta (joka muuten on suunnilleen paras suomalainen peruskeittokirja, se ainoa jonka vein jenkkeihin mukaan), mutta en enää ole varma kuinka autenttinen nykyinen tapani tehdä salaatti on. Ja täytyy todeta, että perunasalaatti on suunnilleen yhtä kuvauksellinen ruoka kuin sosekeitot, jos sitäkään, niissä sentään voi olla kaunis väri.


7 perunaa
1 iso hopeasipuli (tai pienehkö keltasipuli)
2-3 isoa suolakurkkua
2-3 omenaa (esim. Golden delicious)
3 rkl kapriksia

2 dl kermaviiliä
1 rkl etikkaa
1 tl sinappia
sokeria
suolaa

Keitä kiinteät perunat kypsäksi. Anna jäähtyä, kuori ja pilko kuutioiksi. Pilko myös sipuli (mitä pienemmäksi, sen parempi), suolakurkut ja omena ja laita kaikki kulhoon, lisää kaprikset. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja sekoita salaatin joukkoon. Salaatti kannattaa tehdä edellisenä päivänä.

Tämä on hyvä perussalaatti ilman kikkailuja. Hyvä vieminen mökille italiansalaatin ja cole slawn lisäksi. Mökillä kelpaa sitten vaan grillailla ja nostaa valmiit salaatit pöytään.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Chili-sinappi, osa 2

Oli pakko merkitä purkkeihin päivämäärä tuolla tavalla :)

Tässä tulee viimeistelty versio chilisinapista. Tämä on melkein samanlainen versio kuin alkuperäinen, hieman vaan muutettu niin, että olen täysin tyytyväinen (joo, Naga-versio on metsästäjää varten). Tein tänään kahta sinappia, sekä Aji Cristal- että Naga Morich-chileillä maustettua. Perusversioon tuli

4 dl sinappijauhetta
3 tl savustettua ja kuivattua Aji Cristal-rouhetta
1 tl savustettua Aji Cristal-jauhetta
2 dl sokeria
4 dl kuohukermaa
2 dl hunajaa
1 muna

3 rkl etikkaa
4 rkl jaloviinaa

Sekoita sinappijauhe, chilit ja sokeri kattilassa, lisää kerma hyvin sekoittaen. Lisää hunaja ja muna ja keitä koko ajan sekoittaen miedolla lämmöllä. Kun seos on sopivan sakeaa, ota kattila hellalta ja lisää etikka ja jaloviina, sekoita hyvin. Kaada sinappi desinfioituihin purkkeihin. Nyt kaadoin puolet, ja loppuun  lisäsin

½ tl (tai vähän vajaa) savustettua Naga Morich-jauhetta.

Hyvä tuliainen mökkivierailulle yrttisuolan lisäksi.

Härkäpapuja paahtoleivällä


Kasvatin tänä vuonna ensimmäistä kertaa härkäpapuja. Näitä on entisaikaan kasvatettu paljonkin, ja se on ollut vuosisatojen ajan erittäin tärkeä ravintokasvi. Pikkuhiljaa herne syrjäytti sen, ja nykyisin härkäpapuja kasvatetaan lähinnä eläinten rehuksi. Mutta onneksi on oma palsta ja pääsin kokeilemaan tätä vanhaa ravintokasvia. Pitää varmaan kokeilla papurokkaa joskus, ainakin jos satoa tulee enemmänkin. Jos jotain kiinnostaa härkäpavun tarkempi historia, siihen voi tutustua vaikka lukemalla tuon Maatiaisen mainion kirjoituksen.

Keräsin ensimmäiset pavut tänään. Niitä ei ollut kamalasti, joten tein siitä hyvän leivänpäällisen, taas River Cottage Everyday -kirjan reseptin innoittamana. Minulla ei ollut tarkkoja määriä, vaan tein vähän sen mukaan mitä sattui tulemaan. Käsittelin härkäpavut samalla tapaa kuin Hugh neuvoi ohjeessaan. (Unohdin lahjakkaasti sitruunan ja pippurin, ja ehkä unohdan seuraavallakin kerralla )

härkäpapuja
1 tl öljyä
pari ohutta suikaletta savukylkeä
muutama kevätsipuli
paahtoleipä
(sitruunan mehua, pippuria)

Irrota pavut, jaottele koon mukaan. Keitä isoja papuja minuutti, lisää sen jälkeen pienemmät pavut ja keitä toinen  minuutti. Valuta pavut lävikössä, ja kuori isommat pavut. Minä jätin vain muutaman pienen pavun kuorimatta, muut kuorin, ehkä vähän turhaan. 

Lorauta pikkutippa öljyä pannulle, laita suikaloidet pekonit siihen. Paista n. minuutin verran, lisää silputtu kevätsipuli joukkoon, paista toinen minuutti. Lisää lopuksi pavut ja anna niiden lämmetä. Samalla paahda yksi paahtoleipä ja kaada pavut leivän päälle. Hyvää, niin hyvää.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Teahouse of Wehmais



Kerrankin oli hyvä ajoitus muiden blogi-kirjoituksilla. Ihan muutamia päiviä ennen kuin oli tarkoitus lähteä Saimaan rannalle uimaan ja saunomaan ihanissa saunoissa löytyi kaksi kirjoitusta samasta paikasta. Sekä suolaa&hunajaa että Sillä Sipuli olivat käyneet Juvalla englantilaisessa teehuoneessa nimeltään Teahouse of Wehmais. Tämä oli ihan täydellinen kesälomareissun aloitus, vaikka mutkaa tulikin kolmisenkymmentä kilometriä.

Olen sanonut aiemmin, etten kirjoita "ravintola-arvosteluja", eikä tämäkään ole varsinaisesti sellainen, kannattaa lukea nuo kahden blogin kirjoitukset ja ihailla niitä kuvia (söimme samassa huoneessa, jonka kuva löytyy Sipulilan kirjoituksesta toisena). Olin vaan niin tyytyväinen, että löysin tälläisen helmen parin blogi-kirjoituksen ansiosta, joten ajattelin ilmoittaa että minäkin pääsin sinne ;D Kuvat on ottanut esikoinen 7 v. Ruoka ei ollut läheskään niin kuvauksellista (esikoisen mielestä) kuin kaikki muu mielenkiintoinen mitä paikasta löytyi. Kertakaikkisen viehättävä ympäristö komeine kivinavettoineen.

Meillä koko porukka meni myöhäiselle lounaalle, joten kokeilimme monenlaista menua, pari kertaa Afternoon Tea ja English Tea ja sitten vielä Summer Tea. Söimme aika ristiin kaikkea, mutta kyllä ne skonssit olivat mielestäni ylivoimaisesti parasta, yhden mielestä mutakakku jäätelöllä, toisen mielestä kasvispiirakka oli parasta. Kolmioleivistä kinkkuleipä tuntui aika tavanomaiselta, muut olivat ihan hyviä.

Teetäkin tuli maistettua monenlaista, nuorimmainen tilasi tosin seljankukkamehua, joi kaksi kannua kun oli niin hyvää (eka pysähdys olikin sitten reilun kymmenen kilometrin päässä). Minä join tapani mukaan mustaa Assamia maidon kanssa, Lapsang Souchong oli oikein mieluista, sitä tuli ostettua kotiinkin, samoin  kuin mansikalla ja limella maustettua Rooboista, kun esikoinen ihastui siihen. Tuliaisiksi piti ostaa myös pari nättiä tulitikkuaskia. Tänne haluan uudestaan!


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lehtikaalisipsit


Näin lehtikaalisipsien ohjeen Kamomillan konditoria-blogissa, ja ihan pakko heti kokeilla. Hän oli maustanut sipsejä, mutta minä kokeilin ensimmäisen version ilman ylimääräisiä makuja. Ei uskoisi kuinka hyviä nämä ovat. Paistamisvaiheessa tosin esikoinen kysyi, että onko meillä parsakaalia kun haisee ihan siltä.

lehtikaalia
ihan pieni loraus öljyä
ripaus suolaa

Revi lehtikaali suupalan kokoisiksi paloiksi. Minulla oli aika pieniä lehtiä, eli otin ne sellaisenaan, ilman vartta. Pyöritä niitä öljytilkassa kulhossa niin, että ovat kokonaan öljyn peitossa ja ripottele vähän suolaa päälle. Ole varovainen suolan kanssa, minulla oli melkein liikaa sitä. Öljynä voisi käyttää myös vaikka chiliöljyä tai jotain muuta maustettua öljyä jos kaipaa muuta makua. Levitä kaalit pellille ja paista niitä 175 asteessa kymmenisen minuuttia. Kannattaa vahtia niitä etteivät pala. Hyviä ovat, tulee tehtyä toistekin.

Lehtikaali menossa uuniin

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kääretorttu

Kääretorttu on niitä perusjuttuja, jonka varmaan kaikki osaa tehdä. Ja silti joskus ei mene leipomiset ihan putkeen, vaikka kuinka osaisi. Nyt oli jotain hassua paistamisessa, liikaa täytettä jne. mutta maku oli todellakin kohdillaan. Kuten sisko sanoi, että tärkeintä on se miltä maistuu, ei se miltä näyttää :)  Tuli siis vähän levähtänyt kääretorttu, mutta hyvä silti.

Punaiset viinimarjat ovat kypsyneet oman pihan puskassa, ja kävin keräämässä sieltä vajaan litran niitä (vähempikin marjoja olisi riittänyt, tai koko täytettä ei olisi ollut pakko tunkea väliin). Yleensä käytän rahkaa täytteessa, mutta nyt sitä ei ollut, sen sijaan oli mascarpone-juustoa. Täyte oli hyvää, mutta ehkä se pysyy paremmin koossa silloin kun juuston sijaan on rahkaa, tai sitten vaan marjat olivat niin mehukkaita tällä kertaa.

4 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoa
1 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta (yleensä en laita, enkä laita seuraavalla kerralla)

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, niin ettei enää näy ollenkaan isoja ilmakuplia. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe joukkoon, sekoita varovasti. Levitä taikina tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Sillä välin valmista täyte

7 dl punaisia viinimarjoja
2 dl kermaa
200 g mascarpone-juustoa (tai prk rahkaa)
½-1 dl sokeria

Survo viinimarjat vähän huolimattomasti. Vatkaa kerma vaahdoksi, vatkaa joukkoon juusto (tai rahka) ja sokeri hyvin, lopuksi sekoita myös marjat joukkoon.

Kun kääretorttulevy on paistunut, kaada se voipaperille, jonka päälle on siroteltu sokeria. Vedä leivinpaperi varovasti irti, anna jäähtyä hetki. Levitä täyte levylle. Jos sitä on liikaa, ei kannata laittaa ihan kaikkea. Kääri nätiksi rullaksi (tai sitten vähemmän nätiksi), kääri voipaperiin ja rutista päät niin, että saat pyöreän kääretortun (tai sinne päin). Anna tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Anjoviskastike vihanneksille


Tämäkin houkutteleva resepti löytyy sekä River Cottage Everyday että Original Cookbook -kirjoista. Hain tänään kaikkea mahdollista palstalta, myös ensimmäisen(!) kesäkurpitsan. Sitten tein kastikkeen ja nautin tuoreista vihanneksista ja juureksista.

50 g anjovisfileitä
1.5 dl öljyä (minulla rypsi)
1 valkosipulinkynsi (ohjeessa 2)
timjamin oksasta lehdet
pari basilikan lehteä
½ chiliä pilkottuna
1 tl sinappia
2 tl viinietikkaa
vähän pippuria

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja aja sileäksi. Ohjeen mukaan säilyy hyvin jääkaapissa ainakin pari viikkoa, öljy tosi erottuu nopeasti, mutta sen voi sekoittaa uudestaan joukkoon.

Dippaa kstikkeeseen kauden vihanneksia ja juureksia, minulla oli nyt

salaattia
lehtikaalia
herneenpalkoja
hopeasipulia
punajuuria
kesäkurpitsa
pari palsternakkaa
eri värisiä porkkanoita

Kastike oli hyvää, vaikkakin ihan erilaista mihin olen tottunut. Ehkä ensi kerralla teen kuitenkin kermaviilipohjaisen kastikkeen.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Lehtikaali-sipuli-pitsa

Tänän tein iltapalaksi lehtikaalipitsaa. Idean otin River Cottage Veg Everyday -kirjasta, mutta ihan tarkasti en ohjetta lukenut. Tein tavallisen sämpylätaikinan, josta otin osan pitsaa varten. Kaulin ohuen pohjan pellille ja valmistin täytteen sillä aikaa:

öljyä paistamiseen
3 pientä sipulia palstalta (niitä harvennussipuleita)
1 valkosipulin kynsi (pieni, omasta valkosipulista)
pari kourallista lehtikaalia
vähän suolaa ja pippuria
n. 75 g cheddar-juustoa (Kolatun Waldemaria)

Viipaloi sipuli renkaiksi, anna hautua öljytilkassa muutama minuutti, lisää pilkottu valkosipuli. Pilko kaali muutaman sentin kokoisiksi palasiksi ja hauduta niitä sipuleiden kanssa muutama minuutti pannulla. Kaada täyte pohjan päälle, raasta juustoa päälle. Hyvä, suorastaan paras iltapala kiinalaisen keltaisen teen kanssa. Ja Waldemar on ihan parasta pitsa-juustoa.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kurkkutuki

Olin viime vuonna palstavierailuilla, ja siellä Jenkka kasvatti avomaankurkkua katiskaverkkoa vasten pystyssä. Ihan mielettömän hyvä idea, etenkin kun maata ei ole tuhlattavaksi asti.

Pyysin isää rakentamaan minulle tuen kurkkuja varten. Piirsin mallin ruutupaperille mittoineen, ja isä sitten rakensi niiden pohjalta noin hienon tuen. Rimat ovat n. 20-30 cm maan alla, ne on veistetty teräviksi, jotta se on helppo laittaa maahan. 

Kurkut ovat vaan vielä pieniä ja vaatimattomia, mutta jos vaikka innostuisivat kasvuun. Toisella puolen verkkoa kasvavat kurkut ovat vielä niin matalia, etten niitä kiinnittänyt verkkoon, ehkä vielä ehtii tämän kesän aikana.

Takana vasemmalla näkyy palsternakkaa ja sipulia ja oikealla lehtikaalia. Lehtikaalipenkistä on kerätty nyt kolme ämpärillistä kaalia, ja ihan kuin ei mitään huomaisi. Ihan pian saan juuresharvennuksista kerättyä kesän ensimmäisen vihanneslautasen. Tuottaa se maa, vaikkakin vähän hitaasti tänä vuonna.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Porsaan kassleria karkkikastikkeella

Olen syönyt tätä herkkua Farangissa kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla se oli koko menun paras ruoka. Viimeksi mietin, että seuraavalla kerralla tilaan listalta vain tätä karkkipossua. Mutta nyt ei tarvitse :) Halusin kokeilla itse tehden, ja kyllä kannatti. Löysin reseptin muutamasta blogista, ainakin Sillä sipulin väki ja Kulinaarimurulan Jaana olivat jo onneksi bloganneet ohjeet. Minä tein suunnilleen niin kuin Sipulilassa oli tehty, sen verran oikoen ja yhdistäen mikä sopi. Alkuperäisemmät ohjeet voi katsoa noista linkeistä.

Ruuan valmistaminen tarvitsee sen verran suunnitelmallisuutta, että pitää aloittaa edellisenä päivänä. Tai minun piti aloittaa jo sitä edellisenä, sillä piti ottaa Benjamin maatilatorilta (Suomen parasta sianlihaa Eerolan tilalta) ostettu kassleri sulamaan. Lihapala painoi 1.2 kg. Viiniä minulla ei ollutkaan, käytin vähän viinietikkaa tilalla. Tein liemen puolta pienenmpänä, se riitti todellakin oikein hyvin. Ylimääräisen liemen pakastin pienissä erissä, se on varmasti hyvä pohja monelle kastikkeelle.

Tarjoamista edellisenä päivänä tee liemi:
 
1 l vettä
1 valkosipulinkynttä (minulla oli pieni valkosipuli omalta palstalta)
5 sentin pätkän inkivääriä
muutama korianterinjuuri
2 valkopippuria
2 rkl valkoviinietikkaa (olisi pitänyt olla 2 dl valkoviiniä)
2 dl vähäsuolaista soijaa (olisi pitänyt olla 4, mutta ei ollut)
1 dl osterikastiketta
½ dl ketjap manista eli makeaa soijakastiketta

Keitä liemen aineet kattilassa. Lisää liha liemeen ja anna sen hautua nelisen tuntia miedolla lämmöllä kannen alla ylikypsäksi. Nosta liha varovasti kattilasta jäähtymään, käytin lastaa apuna sillä ylikypsä kassler hajoaa helposti. Siirrä jäähtynyt liha jääkaappiin, kevyt paino päällä, jätä sinne o/n. Siivilöi liemi talteen ja laita sekin jääkaappiin.


Seuraavana päivänä valmista karkkikastike:

2½ dl haudutuslientä
4 tähtianista
1 kanelitanko
400 g palmusokeria
1 dl vettä

Kuori haudutusliemen pinnalta hyytynyt rasva. Mittaa lientä kattilaan, lisää joukkoon kanelitanko ja tähtianikset. Kiehauta ja siirrä kattila pois lämmöltä.

Laita toiseen kattilaan vesi ja palmusokeri. Sulata sokeri miedolla lämmöllä. Kun sokeri on liuennut veteen, kuumenna seosta kunnes sokeri alkaa tummua. Lisää liemi (poista kanelitanko ja tähtianikset sitä ennen) karamellisoituneen sokerin joukkoon. Varo höyryä, sillä sokeriliemi on kuumaa ja se kuplii voimakkaasti. Anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes se paksunee, minä keitin sitä reilun vartin verran, olisi voinut keittää pidempäänkin.


Lihan friteeraus rypsiöljyssä:

Kuumenna öljy padassa n. 170 asteeseen.  Paloittele possu reilun 1x1 cm  kokoisiksi paloiksi. Friteeraa lihapaloja öljyssä kunnes ne ovat kullanruskeita, minä olin ehkä vähän liian hätäinen. Nosta lihapalat kattilasta reikäkauhalla talouspaperin päälle ja sen jälkeen tarjoiluastiaan. Tämä määrä lihaa pitää friteerata useammassa erässä. Valuta karkkikastiketta lihojen päälle.


Tarjolle lisäksi:

2 punaista pitkää chiliä renkaiksi pilkottuna
½-1 dl riisiviinietikkaa
1 puntti tuoretta korianteria


Söimme lihan riisin kanssa. Tuo tulinen riisiviinietikka sopi todella hyvin makean possun kanssa, sitä ei kannata jättää tekemättä. Lisänä oli lehtikaalisalaattia ja lapsille salaattilautanen kurkusta, tomaatista ja paprikasta. Kuva on räpsästy vauhdista, kun oli jo kiire syömään. Laitoin karkkiliemen kuumana lihan päälle, ja se valui aika lailla lihan sekaan. Jäähtyneenä kastike oli jähmeämpää, ja olisi ehkä näyttänyt enemmän samanlaiselta kuin Sipulilassa. Hyvää oli kaikkien mielestä!