Vuodet eivät tosiaan ole samanlaisia. Tänä vuonna ei tarvitse tuntea kasvimaakateutta, tämä kuva on otettu samalta paikalta kuin tuo tasan vuosi sitten otettu kuva. Tänä vuonna tuli kaikki kylvettyä kolme viikkoa myöhemmin, mutta siitä huolimatta ero on huima.
Oma palsta sen sijaan on jo tuottanut mukavasti, lehtikaalia ämpärikaupalla, isoja sipuleita ja nyrkin kokoisia valkosipuleita on jo kerätty. Herneitäkin on jo syöty monta litraa, ja arvatenkin melkoinen määrä on odottamassa jahka sinne asti pääsen. Punajuuret ja perunat ovat jo syötävän kokoisia, porkkanat ja palsternakat kohta. Ja niitä riittää.
Minulla ei ole tapana valittaa säästä, olen vaan tyytyväinen, ettei selviytyminen talven yli ole enää oikeasti kiinni omasta sadosta. Tietysti on kiva että maa tuottaa hyvin, mutta muistaapahan taas tälläisenä vuotena että itse voi vaikuttaa satoon vain tietyn verran, ja sillä on pärjättävä.
5 kommenttia:
Oho millainen ero! Ensi kesänä sitten paremmalla onnella. Vaan älyttömän kivan otsikon keksit tälle postaukselle. Voisi olla jokin kirjan nimi.
On tosiaan eroa vuosissa! Meillä ei meinaa tomaatteja tulla juuri yhtään. Pettymys on suuri, mutta nyt kurkkuja alkaa valmistua ja persiljaa on ihan myymään asti:)
Ai niin, piti kysyä siitä kumatosta, onkohan siitä sinulle tulossa satoa?
Monesti olen huokassut, että onneksi en ole ammattiviljelijä. Puolitutun mansikkatilallisen kuulumisia kuullessa tulee itsekin surulliseksi.
Aidosti iloitsen jokaisesta sadonrippeestä (vaikka välillä valitankin säästä:) )
Ankerias, tuo otsikko on ikivanha sanonta, etten sitä varsinaisesti itse keksinyt...
Campa, minäkään en tile paljoa saamaan tomaatteja, toivottavasti jokusen kuitenkin. Kumatosta en vielä ole varma, se jää nähtäväksi.
Hannele, juuri niin.
Lähetä kommentti