Raparperirahka ja kesäkuun pihakuulumisia

Halusin kokeilla raparperirahkaa. Ajattelin että netti olisi pullollaan ohjeita, ja löytäisin jotain muuta kuin mitä sain joskus yhden ravintolan tarjoamana: hapanta rahkaa jossa oli kokonaisia raakoja rapaprperipaloja seassa. Mutta löytämäni ohjeet olivatkin täynnä jotain floravanillaa, valmiita hilloja tai muita kummallisuuksia. Minä tein ihan yksinkertaisen rahkan näin:

5 dl pilkottua raparperia

1½ dl sokeria

½ dl vettä

1 vaniljatanko

2 dl kermaa

500 g rahkaa

Pilko raparperi, laita kattilaan. Lisää sokeri, tilkka vettä ja vaniljatanko. Anna raparperin hautua hiljalleen kunnes se on sopivan hillomaista, n. 15 minuuttia. Jäähdytä kylmäksi ja poista vaniljatanko.

Vatkaa kerma kulhossa. Sekoita joukkoon rahka ja rapaprperihillo. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa sokeria. Rahka oli hyvää ja kesäistä. Sopisi hyvin myös kääretortun tai täytekakun täytteeksi.

Pihalle kuuluu vähän ankeaa. Vasta tänään siirsin tomaatit ja chilit ulos. Koskaan, siis koskaan en ole siirtänyt näin onnettomia taimia näin myöhään ulos, en halunnut edes ottaa kuvaa niistä. En ole viitsinyt edes ulkoiluttaa taimiä, joten harsotin ne kaksinkertaisella harsolla. Se olikin helppoa kun taimet olivat juuri ja juuri ruukunreunan korkeudella. Satoa ei ole pariin vuoteen juurikaan tullut, ja se vei tämän vuoden taimikasvatusinnostuksen täysin. Eikä tilannetta parantanut chileihin tullut kirvainvaasio. Minulta kuoli taimia kasvatusvaiheessa sekä huolimattomaan hoitoon että tuholaisten tekemiin tuhoihin. Saa olla aika ihmeellinen kesä, jos saa edes jonkinlaista satoa chileistä ja tomaateista. Tosin onhan näitä ihmeellisiä kesiä riittänyt, ei voi enää luottaa vanhan kansan viisauksiinkaan.

Marjat kukkivat hyvin, mutta mustia viinimarjoja ei ole juurikaan odotettavissa tänäkään vuonna. Karviaisia on tulossa todella vähän, vadelmien kasvu on hyytynyt. Luumuja tulee ehkä muutama, samoin kirsikoita. Omenoista on vielä liian aikaista sanoa. Ilmeisesti viime vuoden ankea kesä ja hankala talvi vie nyt veronsa.

Kasvulaatikko on kohtuullisessa kasvussa, salaatista saa jo pieniä maistiaisia, ja ehkä retiiseistäkin pian. Rusakko söi sellerit. Porkkanaa ja sipulia saa vielä odottaa. Lämpimästä keväästä huolimatta kasvu ei ole mitenkään ihmeellistä. Ensi vuonna aion vaihtaa mullan kokonaan tuohon laatikkoon, jos vaan vielä keväällä muistan sen.

Risotto emmer-vehnästä eli emmerotto

Ostin Malmgårdin kartanopuodista emmerviljariisiä, josta tein pussin ohjetta mukaellen risottoa. Tämä oli hyvää ja kivaa vaihtelua riisille. Ostin samalla reissulla myös ruisviljariisiä, ja se keitettynä hyvässä liemessä oli aivan ihanaa, paljon parempaa kuin riisi, melkein kaikkien mielestä. Ihania kotimaisia vaihtoehtoja riisille. Ja emmer-talkkuna, hieno uusi tuttavuus. Jos vaan ikinä pääsette käymään kartanossa tai vähintään kartanopuodissa, suosittelen lämpimästi. Senhän jo kaikki tietävät että panimon oluet ovat hyviä...

voita

2 dl emmer-vehnää

1 sipuli

4-5 dl lientä

2 rkl kuivaa vaaleaa balsamicoa

suolaa, pippuria myllystä

Kuullota vehnää ja silputtua sipulia voissa. Lisää hyvää lientä ja balsamicoa ja anna hautua kypsäksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Mausta suolalla ja pippurilla ja nauti. Päällä possunlapaa ja sipulia, vieressä uuden sadon kaaleja, tomaattia ja kurkkua. Arkiruokaa parhaimmillaan.

Helppo mansikkapenkki

Minä luin viime vuonna puutarhalehdestä jutun, jossa neuvottiin käyttämään räsymattoa alustana oikein rikkaruohoisella maalla. Vanhanajan räsymatto estää rikkaruohojen kasvun läpi, mutta mahdollistaa pieneliöistön liikkumisen. Tämä jäi mieleeni silloin mansikkapenkkiä verten. Minä olen haaveillut pienestä mansikkapenkistä pitkään, mutta aina ajatellut että sen perustaminen mökin savimaalle on liian työläs urakka. Viime kesä meni hedelmätarhan perustamisessa ja lisäpuiden istuttamisessa puutarhaan, joten mansikkapenkki jäi suunnitteluasteelle. Tänä kesänä sen sijaan suuria projekteja ei odottanut mökillä, joten pistimme isän kanssa mansikkapenkin pystyyn viikonloppuna ennen juhliin lähtöä.

Kaikki alkoi räsymatosta, kiitos työkaverille lahjoituksesta. Kokeilimme monta kohtaa, ennen kuin hyvä paikka löytyi. Asetimme maton ihan sellaisenaan nurmikon päälle. 

Maton päälle kärräsin ison kottikärryllisen hyvin palanutta lehmän lantaa. Toinen kottikärryllinen oli puoliksi lantaa ja puoliksi kompostinpohjaa, sellaista murumaista saven väristä maata. T'ämä levitettiin lannan päälle, ja lopuksi levitimme vielä säkillisen puutarhamultaa joka oli jäänyt kukkapenkistä yli.

Maan päälle levitin mansikkakankaan ja käänsin reunat maton alle. Tein viillot joista istutin mansikantaimet multaan. Toisessa rivissä on 10 Coronaa, toisessa 10 Bountya. Esikoinen huomautti että laitoin väärät määrät instaan, minulla oli tusina mielessä, mutta 10 niitä kumpaakin oli. Lopulta kastelin vielä maan märäksi. Tämä mansikkakangas on siitä hienoa, että vesi valuu sen läpi. Teimme pienet kuopat keskelle, joihin vesi voi jäädä ennen kuin valuu läpi.

Vielä pitää rakentaa suojakehikko, jotta isän suojelemat räksät ja muut linnut eivät syö satoa, vaan saamme ihan itse nauttia mansikoista. Pidetään peukkuja että tämä toimii.

Mukavuusalueen ulkopuolelle

Minä inhoan matkustamista. Siihen nähden olen matkustanut paljonkin, mutta melkein kaikki matkat ovat olleet pakollisia työmatkoja. 1990-luvulla reissasin paljonkin, silloin vielä vapaaehtoisestikin, tai vähintään yhdistin työmatkoihin milloin mitäkin seikkailua, välillä seikkailut tulivat järjestämättäkin. Mutta sitten tuli muutto jenkkeihin ja heti perään 9/11. Sen jälkeen matkustaminen muuttui minusta painajaismaiseksi, eikä ole siitä mihinkään muuttunut, ehkä minustakin on tullut mukavuudenhaluisempi. Olen hyvinkin tyytyväinen näihin pieniin piireihin työpaikan, kodin ja mökin ympärillä. Lomareissuiksi riittää hyvin kotimaa, ainakin kun saisi vielä sen ruokapuolen toimimaan, vaikka toki kai lapsia pitää välillä viedä ulkomaillekin.

Mutta joskus sitä haluaa/täytyy saada jotain, minkä takia joutuu mukavuusalueen ulkopuolelle. Yleensä nämä jutut liittyvät työhön, mutta voi sitä ihan pelkästään itsenkin takia olla valmis vähän näkemään vaivaa ja tekemään vähemmän mieluisia juttuja jotta saa jotain mistä on haaveillut vuosikausia (siis minun tapauksessa, tiedän että muut ovat paljon nopeampia toimissaan). Minulla on ensimmäinen River Cotttage -resepti ollut blogissa maaliskuussa 2012, eli yli neljä vuotta sitten, ja suunnilleen siitä saakka olen haaveillut River Cottagen ruokakurssista. Pitkään se oli vain kaukainen haave "sitten joskus", mutta puolisen vuotta sitten totesimme että alkaa olla aika toteuttaa haave.

Niin sitten varasin neljän päivän kurssin, vähän päästä majoituksen ja lopulta lennotkin. Ja työkavereiden yllytyksestä päätin vielä jäädä yhdeksi yöksi Lontooseen kurssin jälkeen, joten hotelliyökin on varattuna. Matkustamista tiedossa, peräti viikon reissu odottamassa kesäloman alussa. Kurssin lisäksi vähän shoppailua Lontoossa ja jotain muuta kivaa, saa ehdottaa mukavaa tekemistä Waterloon suunnalla.

Edessä on vielä pakkaaminen, joka on aika helppoa verrattuna vaikka Campasimpukan caminoa varten pakkaamiseen. Ajattelin ottaa mukaan tietokoneen, kameran, puhelimen, laturit + adapterin, kirjan, hyvän kynän, muutaman vaatekerran, hyvät kengät ja minigrip-pussiin mahtuvat pesuvälineet. Ja iloisen ja ennakkoluulottoman mielen. Eiköhän yksi viikko suju niillä siellä mukavuusalueen ulkopuolellakin.

Nyhtökaurasalaatti lounaaksi

Minä olin yksi niistä ennätysmonista (Kauppahalli24:n asiakkaista) jotka tilasivat tälle viikolle Anton&Antonin ruokakassin, jossa yhtenä ateriana oli nyhtökaura-hodarit nuudelisalaatin kanssa. Muina päivinä oli kanasalaatti, jonka esikoinen valmisti eilen kun minä olin illan pois, sekä kalakeitto, joka syötiin tänään ennen kuin lähdin lasten kanssa kevätretkelle (vesisateessa) puistoon. Ai niin, ainakin Kauppahalli24:n asiakkaana toivoisin, että lista olisi nähtävissä siihen saakka kun tilaus tulee, helpottaa muuta ruokatilausta huomattavasti, koska ruokakassi on tilattu jo viikkoa aikaisemmin eikä enää muista mitä siinä on.

Nyhtökaura alkaa varmaan olla tuttua lähes kaikille, se on se suomalainen keksintö, jossa kaurasta ja härkäpavusta on saatu "lihamainen" valmiste ja makukin ainakin maustettuna todella hyvä. Minusta se oli hyvää ihan sellaisenaan, mutta minä pidänkin kaurasta). Suomalaisten naisten keksintö, jonka avulla saadaan Suomi taas nousuun. Tuote jossa on kaikki tarvittavat aminohapot (ne joista proteiinit koostuvat) ja niitä protskuja on paljon sataa grammaa kohden. Ylisanoja on paljon, ja näin ensikokeilun perusteella kaikki on ansaittua, todellakin. 

Huonoa on ollut oikeastaan vain se, että tuotetta on vaikea löytää. Niissä kaupoissa missä asioin, myydään aina eioota, enkä käy kaupassa lauantaiaamuna klo 7. Eikä kukaan ole täsmämarkkinoinutkaan nyhtökauraa minulle, toisin kuin työkaverilleni. Hän oli ostoksilla lähikaupassaan, ostoskorissa IPAa, tofua ja luomumaitoa. Kassa mittaili ostoskorin lisäksi asiakkaan päästä varpaisiin ja kysyi, että kiinnostaisiko myös nyhtökaura. Ja niin työkaveri sai sen kaupan viimeisen rasian suoraan tiskiltä. Jepjep, onneksi minä olin nopea oman ruokakassin kanssa ja pääsin kokeilemaan, muuten olisi edelleen nyhtökaurat saamatta.

Tein hodarit ohjeen mukaan, ja hyvää oli. Tulinen kastike ja marinoidut sipulit toivat hyvää lisämakua. Tein myös nuudelisalaatin, josta jäi hyvä annos lounaaksi. Nyhtökauraakaan ei mennyt koko rasiaa, joten kokosin hyvän työlounaan:

nyhtökauraa, maustamatonta tällä kertaa

marinoitua punasipulia (punasipulia, valkoviinietikkaa, suolaa ja sokeria)

nuudelisalaattia (keitettyä riisinuudelia, uuden sadon kaalia, porkkanaa, cashewpähkinöitä, korianteria ja kastikkeena soijakastiketta, sokeria ja inkivääriä)

Kokoa kaikki Tupperware-kulhoon ja nauti kiireisen työpäivän jossain välissä.

Sireenimehu eli syreenimehu

Kivistössä muistutti ystävällisesti että on sireenimehun aika. Viime vuonna ohjeen huomattuani kukinta-aika oli mennyt ohi, vai eikö sitä ollutkaan, joten mehu jäi tekemättä. Nyt muistutus tuli juuri sopivaan aikaan. Niin sitä lähdin viikonloppuna ison kattilallisen kanssa takapihan sireenipuskaan, ja poimin viiden litran kattilan täyteen kukkia. Alkuperäinen ohje on tuolta, minä vähän oikaisin mehunlaitossa, voi tehdä niin kuin minä tein, tai kurkata Kivistön ohjeen ja tehdä sen mukaan.

n. 30 sireenin kukkaa

1 l vettä

500 g sokeria

1 sitruunan kuori ja mehu

15 g sitruunahappoa

Kerää tavallista vanhanaikaista sireeninkukkaa, minulla oli sitä perinteistä vaalean liilaa, ja yksi iso kukinto tummaa violettia väriksi, myös valkoinen kävisi (jos sitä olisi, tosin silloin jää väri tulematta). Huuhtele kukat pariin kertaan kylmässä vedessä, jotta kukat puhdistuvat. Riivi kukinnot esim. suureen kattilaan. Pese sitruuna, kuori se ohuelti ja lisää kuoret kattilaan. Purista sitruunasta myös mehu kattilaan. Kiehauta vesi ja sokeri ja anna kiehua kunnes sokeri on liuennut. Kaada kiehuva sokerivesi kukkien päälle ja sekoita sitruunahappo joukkoon. Anna jäähtyä. Siirrä liemi jääkaappiin, minä laitoin kannen päälle. Anna makujen uuttua kylmässä kaksi vuorokautta. Siivilöi mehu ja pakasta sopivissa erissä (tai jos olet oikea ruokabloggaaja, säilö se kauniissa steriloidussa pullossa). Jos mehun säilyttää jääkaapissa, se kuulemma säilyy n. kuukauden.

Tälle mehulle hyvä laimennussuhde oli 1:6. Minä ajattelin maustaa mehua tilkalla giniä jonain iltana. Esikoinen ehdotti, että tätä voisi laittaa ihan vähän veteen, jolloin saisi makuvettä. Mehu on hyvää, ja siitä saa juhlavan keskustelua herättävän boolin. Varmasti tulee kuitenkin tehtyä toistekin.

Perennapenkin kunnostusta

Mökin perennapenkki on ollut vuosia aika oman onnensa nojassa, kitketty toki on. Äitini on sen aikoinaan perustanut, siskon kanssa on sitä kerran uusittu, silloin lähinnä vähennettiin keltapäivänliljaa ja suopayrttiä, minä olen istuttanut yhden pionin. Näistäkin on aikaa jo n. 5 vuotta, ja keltapäivänlilja oli valloittanut uudestaan tilan itselleen. Minä sain nyt luvan isältä ja siskolta tehdä kukkapenkille mitä huvittaa, ja minähän tein.

Aloitin piirtämällä kaavakuvan perennapenkistä sen mukaan, mitä muistin talven jäljiltä. Sitten sovin lounastreffit Kielometsän isännän kanssa, ja sain häneltä hyviä ideoita mitä laittaa keltapäivänliljojen tilalle. Halusin vaihtaa värimaailmaa ja istuttaa vähemmän valtaavia kasveja. Maitokello oli yksi ehdotuksista särkyneen sydämen lisäksi. Särkynyt sydän löytyi, mutta maitokelloa ei ole vieläkään löytynyt etsimisestä huolimatta. Jätin sille tilaa, toivottasti sellainen tulee jostain vastaan. Kielometsästä sain kaksi taimea upeaa sinistä syysleimua (vahingossa kiitin).

Nyt tosin pelkään etten tehnyt sittenkään riittävästi. Keskiosa on uusittu, mutta kumpikin reunus jäi sellaiseksi kuin oli. Iirikset ovat aloittamassa kukintaansa, joten en halunnut koskea niihin. Niiden juurakot ovat työntyneet jo reunakivetuksen päälle. Syksyllä aion kaivaa ne kaikki ylös, pienentää kuunliljoja ja istuttaa kaiken takaisin kukkapenkkiin oikeille paikoilleen. Tehdessä totesin myös, että helpompaa olisi tehkä koko penkki alusta asti valmiiksi, kuin uusia vain osaa siitä. Mutta nyt mentiin näin.

Tässä on alkutilanne. Näkyy pääasiassa keltapäivänliljaa, vuohenputkea ja voikukkaa. Myös kivetyksen väleissä reilusti voikukkaa.

Tilanne ns. levällään. Keltapäivänliljat kaivettu ylös, uudet taimet odottavat, kottareissa hyvin palanutta lehmänlantaa. Keltapäivänliljat saivat uuden paikan metsän reunasta lähellä pikkuaittaa. Toinen puoli tiukkaa savea, toinen puoli puhdasta soraa. Siinäpähän valloittavat tilaa itselleen.

Kukkapenkin pohjaa lähempää. Tämä kuva paljastaa minun työskentelytapani hyvin: nopeasti, tehokkaasti, urakkavauhtia ja hups, tuli vähän tallottua iiristä, joka siis taitaa olla saksankurjenmiekka. Pionille tein tilaa, se on jäänyt vähän vuohenputkien ja suopayrtin alle.

Tiikerinliljan sipuleita. Keltapäivänlilja oli levinnyt näiden yli, mutta kyllä tiikerinlilja kukki niidenkin läpi. Olin huolissani että kuinka niille käy, mutta luulisin että ihan hyvin. Sipulit nimittäin löytyivät juuripaakkujen alta. Minä irroitin ne varovasti irti, ja hautasin uudelleen maahan, tällä kertaa puhtaaseen multaan sellaisenaan. Toivottavasti eivät säikähdä pelkästä mullasta ympärillään.

Tälläiseksi kukkapenkki jäi. Laitoin pohjalle palanutta lehmänlantaa ja päälle ihan ostomultaa monta säkkiä. Tilaa on vielä maitokellolle ja uusille akilleioille, tai jollekin muulle. Kummakin reunan kaivan vielä syksyllä ylös, putsaan rikkaruohoista ja siirrän kasvit oikeille paikoille.

Maata myöten ylhäällä keskellä on jotkut sipulit jotka löysin keltapäiväliljan juurakosta, ei aavistustakaan mitä ovat. Ylhäällä on syysleimuja, nyt neljää eri laatua, ja vielä yksi, jota en muista mitä on. Niiden vieressä on tiikerinliljat, vielä maan alla. Niiden alla on yksi saareke suopayrttiä ja ne sipulit. Sitten on pioni, suopayrttiä, iiris ja särkynyt sydän Alhaalla on akilleijaa. Tyhjään tilaan olisi tulossa maitokello, jos vaan jostain löydän sellaisen. 

Kaavakuvat eivät ole ihan oikeassa suhteessa, eikä muutenkaan valmiit, mutta ovatpahan sinnepäin. Päivitän ne oikeammiksi sitten syksyllä kun näen millaiseksi perennapenkki muotoutuu. Ja korjaan kirjoitusvirheet.

Porsaan lapa haudutuspadassa

Tältä pata näytti kun tulin kotiin, hyvä pala lihaa jo syöty

Kari Aihinen opasti joku päivä sitten, että kannattaa satsata raaka-aineeseen, silloin riittää kaksi maustetta eli suola ja pippuri. Ei ole sattumaa, että hän on yksi lempikokeistani, sillä olen niin samaa mieltä, ollut aina. Minä satsasin raaka-aineeseen aikaisemmin tänä vuonna, ja tilasin pari pakettia mallaspossua. Viikonloppuna grillasin kassleria mökillä, mausteena suola ja pippuri, ja hyvää oli, ihan älyttömän hyvää.

Tänään valmistin lapaa haudutuspadassa vähän samaan tyyliin kuin Campasimpukka oli tehnyt porchettaa. Paitsi minulla oli siis se lapa lihana, sipuleita ei oltu marinoitu etukäteen, en grillannut mitään jne. Kyselin vielä lisäneuvoja Campakeittiöstä, ja lopputuloksena oli mitä paras liha. Sellainen todellakin kiireisen viikon ja pitkän työpäivän pelastus, ruoka joka tuo hyvän mielen vaikka miten olisi väsynyt. Minulla oli tänään pitkä työpäivä, joten laitoin lihan pataan aamuvarhaisella. Kun muu perhe tuli normaaliin aikaan kotiin, he söivät lihaa leivän päällä, ja niin minäkin tein sitten tunteja myöhemmin. Loput lihat odottavat huomista, tiedän jo mitä on tulossa. 

2 kg lapa hyvää porsasta

suolaa, pippuria myllystä

3 isoa sipulia

½ dl rypsiöljyä

2 rkl hyvää balsamicoa

2 rkl punaviinietikkaa

2 dl vettä

tuoretta timjamia reilusti

Ruskista lihaan hyvä pinta kunnon valurautapannulla. Suolaa ja pippuroi liha reilusti. Leikkaa sipulit renkaiksi. Kaada kulhoon öljy ja etikat ja sekoita sipulit joukkoon, sekoita hyvin. Laita haudutuspadan pohjalle sipuliseos ja sitten ruskistettu liha. Lisää vähän vettä ja tuoretta timjamia. Anna padan hautua asetuksella low n. 8-9 tuntia (tai mikä aika meneekään). Tässä vaiheessa liha hajoaa nostettaessa.

Syö liha joko ihan sellaisenaan patana, tai ota lihaa lautaselle ja siitä leivän päälle, salaattiin, ihan sellaisenaan tai ihan miten vaan. Tämän parempaa possua en muista syöneeni. Kuten Kari Aihinen sanoi, kun satsaa raaka-aineeseen, suola ja pippuri riittävät. 

Leipää, lihaa ja hautunutta sipulia

Mökki toukokuussa 2016

Tämä viikonloppu on ollut ensimmäinen kesäinen viikonloppu mökillä, ja todella puuhakas sellainen. Tänä vuonna jopa mökillä on maa jo lämmennyt ja vesi on viime vuoden juhannuksen lukemissa. Savusauna oli juuri niin mukava lämmittää ja saunoa kuin muistinkin, isä teki vihdan. Laiska töitään luettelee, mutta laitan kuitenkin itselle muistiin tämän viikonlopun puuhat. Kylvin kasvimaan papuja lukuunottamatta. Tänäkin vuonna ihan perinteisesti sipulia, porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, salaattia, tilliä, persiljaa, kukkia, härkäpapuja ja hernettä sekä muutama purjo taimena. Kitkin uuden hedelmätarhan kokonaan, kitkin myös marjapensaiden ja muiden uusien hedelmäpuiden alustat. Ja kunnostin kukkapenkkiä isommin, siitä tulee jossain vaiheessa oma kirjoitus.

Kasvimaa herneitä ja papuja vailla, kuva otettu eilen. Loput jää perunalle, isä hoitaa ne maahan. Lipstikka on nyt parhaimmillaan, pakastan sitä liemiä ja keittoja varten. Raparperi sai kerätä viime vuoden voimaa, ja sen huomaa. Nyt keräsin reilun satsin raparperiä mehua, piirakkaa ja kiisseliä varten. 

Kitkin marjapuskien ja puiden alustat, niitä riitti, kuvassa näkyy vain osa. Vanha kirsikka on komeassa kukassa, saa nähdä tuleeko yhtään kirsikkaa, vai viekö versomuumiotauti tänäkin vuonna sadon. Kaikki puut ja pensaat kestivät viime talven koettelemukset, se on hienoa se. Omenapuut, luumut ja kirsikat kukkivat hienosti nyt, ja lämpöä riittää pölyttäjille. Mustikkakin kukkii paljon, mutta niistä näkee että talvi otti koville. Viime vuosina olen istuttanut paljon puita ja pensaita ja nyt olen ylpeä hienosta puutarhasta ja hedelmätarhasta.

Tässä uuden hedelmätarhan mustaselja Maija. Olen saanut Kielometsästä kaksi taimea, edessä oleva on siemenestä lähtenyt ja taaempana juuriverson taimi. Ihan kuin kaksi eri kasvia, mielenkiinnolla odotan millaisia niistä kasvaakaan. Vaaleampi pensasmainen on jo täynnä nuppuja, ehkä pääsen jo tänä vuonna kokeilemaan mehua ensimmäistä kertaa. Vähän pitää jännätä kuinka nopeasti ja kuinka isoksi kasvavat. Takana kukkii kirsikka. Tänä vuonna levitetään vielä multaa maahan ja tuon vähän maanpeitekasveja. Nyt tyhjässä kohtaa kasvaa valkosipuli ja muutaman viikon päästä tuon vielä kurpitsat tälle alueelle. Tervetuloa kesä!

Vastakohtia

Vastakkainasettelu tuntuu olevan pinnalla nykyään ja vaikka en siitä kauheasti pidä, kokosin tähän silti muutaman kohdan, enemmän ja vähemmän pieniä asioita.

Kukat:

Minä listasin aiempaan Onnea on -postaukseen yhdeksi ilonaiheeksi oman luottofloristin. Ja kun vastakohtana on se, että luottoforisti on matkoilla toisella puolen maapalloa, on muutos melkoinen. Mitä minä nyt teen kun tuleekin yllättättäviä kyläilykutsuja, konsertteja, juhlia ja sen sellaista? 

Tee:

Minulla on tuossa blogin sivupalkissa paikkoja, joista pidän ja joita voin todellakin suositella. Siellä on myös paikka nimeltä Calliola. Jos vaan ikinä on mahdollista järjestää menoa sinne, menkää ihmeessä, ylisanoja ei ole riittävästi kuvaamaan paikkaa. Ehkä upein vastakohta muihin paikkoihin se on teenjuojan kannalta. Miettikää, melkein joka paikassa teenjuoja saa sitä haaleaa vettä ja valikoiman pussiteetä. Kuten olen ennenkin sanonut, pussiteessä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta siinä valikoimassa yleensä on. Kun kysyy maustamatonta mustaa perusteetä, melkein aina Earl Grey on se vaihtoehto. Uskokaa nyt, se ei ole maustamatonta mustaa teetä. Calliolassa sen sijaan teevalikoimassa löytyy hyvä valikoima erilaisia teelaatuja kommentilla "se on nyt uuden sadon teetä". Luulin hetken joutuneeni toiselle planeetalla (sori kahvinjuojat, tämän voi ymmärtää vain teenjuoja joka nauttii hyvästä teestä).

Ruokarauha:

Kuka tietää milloin Suomessa alkoi se, että ruokapöydässä pitää koko ajan kommentoida ja voivotella ruokaa? Että voi voi kun on voita ja kamalaa kun taas syödään vaikka on edellisestäkin ihan täynnä (ja sitten ladataan lautanen kukkuroilleen taas). Että ei voida vain ottaa sen verran kuin jaksaa, aikuiset ihmiset, ja olla ottamatta sitä voista ruokaa jos se ahdistaa. Hyvässä ruokaseurassa ruuasta voi nauttia, jutella niitä näitä ja jutella siitä ruuastakin nätisti: missä se on kasvanut, miten se on tehty ja miten hyvää se on. Joku sen on kasvattanut, joku on sen valmistanut, joku on nähnyt sen kaiken vaivan. Huonossa ruokaseurassa puhutaan ruuasta ja omasta tai muiden syömisestä rumasti, peitetään se kaikki toisten tekemä työ oman marinan alle, eikä kukaan nauti. En ole missään muussa maassa törmännyt näin systemaattiseen hyvän ruuan dissaamiseen kuin mitä Suomessa törmää, ja usein. Jo pikkukoululainen harmittelee kun ei voi nauttia lempiruuastaan koulussa, kun kaikki ympärillä haukkuvat ruokaa. Sanoo että menee oma ilo pilalla. Nautitaan ruuasta ja nautitaan hyvästä seurasta ja annetaan ruokarauha muille.

Ihan tavallinen nokkoskeitto

Olen varmaan aiemmin kertonut, että meillä kasvaa keskellä pihaa nokkospuska. Saan siitä monta ruokaa kesässä, ja vielä hyvää lannoitetta lisäksi. Kasviskeskiviikon kunniaksi ajattelin tehdä nokkoskeittoa. Kerroin aikeestani etukäteen perheelle, ja sovimme että voin tehdä nokkoskeittoa jos teen lisäksi raparperipiirakkaa iltapalaksi. Kyllähän se kävi, joten tänään oli varsinainen sesonkiruokapäivä. Tein ihan tavallisen nokkoskeiton näin:

n. 1 l tuoretta nokkosta

50 g voita

½ dl vehnäjauhoa

7 dl maitoa

1 tl suolaa

ripaus sokeria

valkopippuria

4 kananmunaa

Aloita ruuanlaitto pihalta, eli käy keräämässä nokkosia riittävästi, minä vähän painelin nokkosia litran mittaan. Ryöppää nokkoset vedessä, ota nokkosvesi talteen vaikka hiusten huuhtelua varten. Purista nokkosista ylimääräinen vesi pois, silppua pieneksi ja jätä odottamaan. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita. Lisää jauhot, sekoita hyvin mutta älä ruskista. Kaada maito hyvin sekoittaen joukkoon niin, ettei tule paakkuja (käytän aina vispilää). Lisää nokkoset ja anna kiehua hiljalleen niin, että keitto sakenee. Lisää suola ja aavistus sokeria, mausta pippurilla. Syötiin kananmunan ja Malmgårdin spelttileivän kanssa. Hyvä keitto, todella hyvä keitto, minusta parempaa kuin pinaattikeitto.

Koivusiirappi eli kokeilu mahlalla

Isä oli valuttanut minulle mahlaa ja toi kylään tullessaan pari litraa pakastettua mahlaa. Minä kävin joskus vuosituhannen alussa jenkeissä asuessani pikkukylän Maple fest -tapahtumassa. Pääsin seuraamaan vanhanaikaista vaahterasiirapin tekoa ja siitä lähtien olen miettinyt, että onnistuuko siirapin tekeminen koivunmahlasta.

Tänä vuonna päätin kokeilla siirapin tekoa ihan pienestä määrästä mahlaa. Löysin netistä Lönnrotin sanoneen että 60 kannullisesta mahlaa tulee vajaa kannullinen siirappia, tämä on aika lähellä sitä vaahterasiirapin suhdetta, joka oli muistaakseni suunnilleen 1:40-50. 

Minä käytin puoli litraa mahlaa kokeiluun, enempää en raaskinut. Kaadoin mahlan kattilaan, ja nostin nesteen kiehuvaksi. Sen jälkeen pidin lämmön sellaisena, että mahla juuri ja juuri kiehui. Sekoittelin mahlaa aika usein ja haihdutin nestettä suunnilleen tunnin ajan, tai vähän vähemmän. Siinä vaiheessa mahla oli jo aika siirappimaista ja vähän tummaa, sitä oli enää ihan vähän kattilan pohjalla. Tässä vaiheessa laskin lämmön ihan alas ja hämmentelin koko ajan sillä sokerinen siirappi palaa helposti pohjaan.

Lopputuloksena minulla oli vajaa 10 ml makeaa tummaa siirappia. Minun makuun ihan hyvää, lapset eivät tykänneet ollenkaan. Ymmärrän että joskus tosi kauan aikaa sitten mahlaa on keitetty makeuttajaksi sillä sokeria ei ollut ja hunajaakin vähän, nyt sen mielekkyydestä en ole ihan varma. Siirapin teko ei ole siis kuten liemen kasaan keittäminen, vaan vaatii vähän vaivaa ja vahtimista. Ehkä olisi helpompaa valmistaa isompi määrä kerralla, jos mahlaa olisi aivan ylenmäärin. Mutta kyllä minä jatkossa juon mahlan mahlana ja nautin sellaisenaan janojuomana, ja jos siirappia kaipaan, ostan suosiolla vaahterasiirappia kaupasta. 

Aavistuksen melkein voittajafiilis, asia ei enää vaivaa mieltä, vaikka en enää koskaan keittäisi koivusiirappia.

Kalaa ja kasviksia - helppoa arkiruokaa

Tästä on tullut lasten uusi toiveruoka perjantai-illallisiksi. Nopea, helppo ja kaikille maistuva ruoka. Jos siis ruoka voi olla muutakin kuin perunaa ja kastiketta. Yksinkertaisesti pilko sesongin kasviksia lautaselle. Tässä vaiheessa vuotta on vielä vaikeaa pysyä kokonaan kotimaisissa kasviksissa, mutta pian se on taas helppoa kuin mikä.

Leikkaa kala, minulla yleensä kuhaa, suupaloiksi. Suolaa pinta kevyesti, pyörittele vehnäjauhoissa, sitten munassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista pannulla voissa tai öljyssä. Valmista dippi maustamalla kermaviiliä tai jugurttia. Dippaa kasviksia ja kalaa ja nauti siitä, että ruoka maistuu kaikille, sellaista hyvän mielen ruokaa.

Toukotyöt 2016

Nyt suurin osa toukotöistä alkaa olla tehtynä. Lähipeltokin on kylvetty muutama päivä sitten. Tämän vuoden kylvöt eroavat niin paljon suunnitelmista, ihan penkkijakoa myöten, joten laitoin ajantasaisen kuvan. Vieressä on uusi puolikas, mutta oikeasti se on tuon vanhan palstan alapuolella oikealla. Kuva vaan oli selkeämpi piirtää noin. Mittasuhteet eivät ole ihan oikeat, mutta sinne päin kuitenkin.

Sain tänään kylvettyä loputkin aikaisemmat kylvöt. Vielä puuttuu papupenkin pavut, kurpitsat, kurkut, hajuherne ja kaali. Purjon ja fenkolikin taimet on vielä ostamatta. Parsapenkki on rakentamatta, mutta osa parsoista on hankittu.

Peitin harsolla kaikki härkäpavut ja herneet, en halua kyyhkyparvea tänäkin vuonna syömään penkkejä tyhjäksi tässä vaiheessa. Palstan kylvöt ovat edenneet pikkuhiljaa, eilen ja tänään meni sellainen 8 h yhteensä, piti vähän kiirehtiä sateen alta. Maa onkin niin kuivaa että saisi sataa ihan kunnolla.

Aloitin kylvöt vapunpäivänä, silloin laitoin pihan kasvulaatikkoon salaatin, retiisin, tillin, persiljan, lehtikorianterin, sipulin ja porkkanan, kaikkea vähän. Palstalle istutin ensimmäiset perunat: 3 kpl Pink fir apple, 6 kpl Blue kongo, Rosamundaa, 1 vako Annabellea, 1 vako Columbaa ja 2 vakoa Ariellea.

Loppuviikosta keräsin 4 ämpärillistä juolavehnän juuria, ja jatkoin äitienpäiväviikonloppuna keräämällä toiset 4 ämpärillistä. Lauantaina tein kaikki penkit valmiiksi ja istutin erikoisemmat perunat: Mayan Gold, Highland Burgundy Red, Red Emmalie ja Violetta. Aloitin myös parsapenkkiä. Sunnuntaina 8.5. istutin sipulit ja kylvin porkkanat, lehtikaalit, nauriit, lantun ja mustajuuren.

Eilen kylvin palsternakan ja tänään kylvin punajuuret, kukat, salaattipenkin, härkäpavut ja herneet. Lehtikaali on peitetty tuholaisten varalta, herneet ja pavut lintujen takia, ja perunat kylmän takia. Nyt vaan odottelen kunnon sadetta ja lisää lämpöä.

Palstaa voisi tuijottaa vaikka kuinka pitkään, on se vaan kaunis se savipeltokin. Matkalla tuomi kukkii valkoisenaan ja kaikki tuoksuu keväältä. Hieno aika vuodesta juuri nyt.

Markankeklu eli vaimon uusi veitsi

Tästä se alkoi. Kaikki on tehty minulta salaa, en osannut aavistaa mitään tälläistä. Kuvassa metallinpaljastimella löydetty vanha hopeamarkka, etulappo ja vesipuhvelin sarvea kaksi palaa.

Mies käyttäisi normaalisti lamellilaikkaa ja nauhahiomakonetta, mutta koska kyseessä on lahja vaimolle, niin kaikki tehdään huolellisemmin. Terä suojattu teipillä sekä terän että tekijän suojaamiseksi.

Kahvaan on piirretty keskiviiva, jotta tietää miltä puolelta otettu liikaa.

Tässä vaiheessa markassa lukee vielä uomi. Kahva on stabiloitua visakoivua, eli se on kyllästetty akryylillä. Vihreällä tietty.

Terä on japanilainen damaskiterä, 45 kerrosta, tämän parempaa eikä hienompaa veistä ei voi olla.

Tuolta löytyy miehen tekemä video. Kaikki kuvat ovat miehen ottamia.

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Mutta suomalainen mies tekee vaimolle syntymäpäivälahjaksi sellaisen veitsen joka saa vaimon liikuttumaan kyyneliin.

"Kun fennofiili saa markan, se alkaa poraamaan"