sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Marjapiirakka mascarponella


Minä kuulun siihen ikäpolveen jolla ystävänpäivä ei kuulunut lapsuuteen/nuoruuteen. Tiesin kyllä (lähinnä Aku Ankasta ja teinisarjoista) amerikkalaisesta Valentinen päivästä, mutta nimenomaan ystävänpäivään minulla ei ole tullut mitään tunnesidettä. Niinpä en osaa sitä oikein millään tavalla viettää. Silti kysyin eilen illalla mieheltä, että pitäisikö huomenna tehdä jotain asian eteen. Mies totesi siihen, että voisihan jonkun piirakan leipoa. Niinpä sitten aamulla mietin, että joku marjapiirakka voisi olla kiva. Minulla ei vaan ollut yhtään kermaviiliä tai hapankermaa tai vastaavaa jääkaapissa, Muistin kuitenkin että siellä on yksi mascarpone-juusto (ei kerrota kenellekään että päiväys oli mennyt jo kuukausi sitten, mutta juusto oli edelleen priimaa). Niinpä sitten googlasin sanoilla piirakka ja mascarpone. Paljon tuli reseptejä, samojakin (ja taas ilman lähteitä), ja muutama oli tehnyt perinteisen mamman marjapiirakan ohjeella, käyttäen vaan kermaviilin tilalla juustoa. Niin ajattelin minäkin tehdä, mennä helpon kautta. Minulla täytteestä tuli kuitenkin todella jäykkää, vaikka vatkasin sitä ihan kunnolla, enkä olisi saanut sitä mitenkään levitettyä marjojen päälle. Tein siis piirakan näin:

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 pieni muna
1 dl vehnäjauhoa
1 dl graham-jauhoa
vajaa 1 tl leivinjauhetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten, siivilöi lopuksi jauhot ja leivinjauhe joukkoon, sekoita varovasti. Levitä pohja 24 cm kokoiseen vuokaan.

Täyte:
2 munaa
0,75 dl sokeria
1 prk mascarpone-juustoa
1 dl kermaa

mustikkaa ja vadelmaa, n. 4 dl

Vatkaa munat ja sokeri hyvin sekaisin. Vatkaa mukaan juusto ja kerma. Levitä marjat piirakkapohjan päälle ja kaada täyte päälle. Paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti hyvässä, eikun parhaassa, seurassa. Hyvää ystävänpäivää kaikille blogiystäville, sukulaisille, työkavereille, ystäville, tutuille ja tuntemattomille!

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Päiväykset ja niihin suhtautuminen on jännä juttu. Itse olen käyttänyt monesti leivonnassa viiliä tai rasvatonta rahkaa, joiden päiväys on mennyt reilu kuukausi sitten. Avaamaton tuote kuitenkin useimmiten on ihan kunnossa, korkeintaan tuoksu voi olla hieman happamampi. Sitten on niitä, jotka heittävät jogurtit ja muut avaamatta suoraan roskiin, jos päiväys on ollut vaikka eilen. En oikein ymmärrä tuota. Toki lihan yms. kanssa tulee olla tarkka.

sauvajyvänen kirjoitti...

Hapanmaitotuotteet eivät tosiaan mene juuri miksikään vaikka päiväykset meneekin yli. Niiden kanssa voi hyvin luottaa aisteihin.