Olimme miehen kanssa Groteskissa nauttimassa Dario Cecchinin liha-ateriasta. Ilta oli upea hyvän seuran, loistavan lihan ja lempiviinien ansiosta. Alakuvassa näkyy ruokalista kokonaisuudessaan, aivan mahtava. Etukäteen hehkutettiin että lihaa tulee n. 1 kg per syöjä, mutta ei se kyllä ollut lähelläkään sitä, mikä siis ainakin seuraavaa päivää ajatellen oli ihan hyvä. Ravintola oli täynnä ruokafaneja ja lihafaneja, istuimme pitkässä pöydässä, ja lähellä oli parikin ihmistä jotka ovat käyneet Italiassa Darion vieraana, matkustaneet sinne ruuan perässä. Siellä kuulemma meno oli ollut erilaista, kaikkea oli tarjolla niin, että kilo kyllä täyttyi helposti, jos vaan kesti syödä sen verran. Nyt tämä taisi olla mahdollista vain chef tablessa.
Minusta menun parasta antia oli liemi (oi kun joskus pääsisi samaan intensiteettiin maussa ja värissä) sekä tartar. Lihan rakenne ja maku oli jotain aivan ainutlaatuista. Vaikka riistaa syövä perhe on tottunut hyvään lihaan, niin oli tämä silti jotain aivan erityistä. Etenkin kaikki missä liha oli raakaa se tuli hyvin esiin. Pitkään kypsennetyn lihan saa itsekin tehtyä hyväksi, raa'an tai mediumin maku sen sijaan riippuu raaka-aineesta paljon enemmän.
Ilta oli siis onnistunut ja mukava, mutta aavistuksen hämmentynyt jälkifiilis kuitenkin jäi. Jälkikäteen huomasi bloggareiden postaamista kuvista, että annoksissa ja tarjoilussa oli vähän eroa pöytien välillä. Mm. minua vastapäätä istuvalta vieraalta meni ohi T-luupihvi. Hän huomautti jälkiruuan kohdalla että hei se eniten odotettu T-luupihvi jäi välistä. Kaverinsa sitten oikaisi, että se pikkubiitti oli se.
Tämä toi taas mieleen sen, kuinka joskus on mennyt syömään johonkin ravintolaan blogin innoittamana, on kehuttu isoja annoksia, reiluja kaatoja viinejä ja hymyilevän ystävällistä palvelua. Paikan päällä voikin olla vähän huonompi päivä kokilla ja tarjoilijalla. Se pistää väkisinkin miettimään, että onko mahdollista, että asiakkaita kohdellaan eri tavalla. Siinähän ei kai sinänsä ole mitään ihmeellistä, kyllähän tutuille ollaan helpommin ystävällisiä ja mitäpä sitä ei kannattaisi tehdä hyvän mainostamisen vuoksi. En kuitenkaan aio alkaa vieläkään kuvata ravintoloissa.
Sitten on tietysti nämä minun lempiravintolani, joissa on aina juuri niin huomaavainen palvelu ja mahtava ruoka kuin mitä saa kenen tahansa blogista lukea. Asiakas on aina tärkein, on sitten suosittu bloggaaja tai ruokamaailman nobody. Esim. ravintolat Juuri, Muru ja Carelia eivät ole pettäneet vuosien saatossa, kiitos siitä!
Sitten on tietysti nämä minun lempiravintolani, joissa on aina juuri niin huomaavainen palvelu ja mahtava ruoka kuin mitä saa kenen tahansa blogista lukea. Asiakas on aina tärkein, on sitten suosittu bloggaaja tai ruokamaailman nobody. Esim. ravintolat Juuri, Muru ja Carelia eivät ole pettäneet vuosien saatossa, kiitos siitä!
7 kommenttia:
Multa juuri kysyttiin blogissa, olenko ajatellut sitä, että saan kutsuvieraana aivan erityistä palvelua, ja kokemus on ihan erilainen kuin kenellä tahansa asiakkaalla. Onhan se nyt ihan selvää, sillä kutsuvierastilaisuus on jo lähtökohtaisesti eri juttu kuin mikä tahansa tiistai, vaikka ravintolan kuinka pitäisi pyrkiä tarjoamaan sitä parasta jokaiselle asiakkaalle.
Kutsuvierastilaisuudet ovat siitä kivoja, että tarjoavathan ne tavalliselle tallaajalle ihan eri malliin mahdollisuuksia syödä ulkona kuin oma, keskivertopalkansaajan tilipussi. Mutta mä olen itse ottanut sen linjan, että kirjoittaessani niistä illoista kyseessä on enemmänkin esittely tai semmoinen fiilistely, ei ravintola-arvostelu. En jaksa sitä vääntöä ihmisten kanssa, että aletaan väitellä siitä, oletko nyt objektiivinen kun söit ilmaiseksi.
Asiasta aasiin, tuo ihana tartar jäi kyllä kiehtomaan. Pyöräytäpä seuraavaksi mehevä peuratartar! :)
-Savusuolaa, Janica
Joo minusta on selvää että kutsuvierastilaisuudet on ihan eri juttu, enkä niiden perusteella koskaan valitse tai ole valitsematta ravintolaa, enemmänkin viittasin juuri niihin sellaisiin varsinaisiin "arvosteluihin". Eikä minua haittaa sekään, että joku saa ilmaista ruokaa (kun kerran voin maksaa omalla rahalla), mutta se toki kiinnostaa (ja sitä välillä kysynkin, tosin lähinnä tavaroista),että olisiko se ollut rahan väärtti, eli vaikka joku juttu saa kehuja, niin olisiko se saanut samat kehut jos siitä olisi pulittanut ovh:n.
Hih, minä olen tartarin suhteen sellainen puristi, ettei ole toista. Minun tartareista ei riitä tarinaa blogiin asti, kun siihen maksimissaan hyvän lihan lisäksi tulee aavistus hyvää suolaa, aina ei sitäkään. Mutta tuo sitruunainen maku oli kyllä upea, tosin silti epäilen että ihan minun makuun se olisi ollut parasta ihan sellaisenaan, lisänä vain ja ainoastaan sitä upeaa suolaa.
Jep. Kutsuvieraspostausten avulla voi kurkistaa, miltä paikka näyttää, pääsee vähän hajulle tyylistä, onko isoja pippuripihvejä vai piperrystä ja millainen sisustus on.
Itselläni on käynyt sillä tavalla hyvä tuuri, että kolmen vuoden blogihistoriani aikana tosi huonoja kokemuksia on ollut vain kourallinen. Mutta siihen vaikuttaa sekin, että kyllä raflasta jo vähän etukäteen näkee, istuuko se lainkaan omaan makuun, ja jätän suosiolla väliin paikat, joista tiedän, että minä ja paikan henki vain emme kohtaa toisiamme.
Ei minullakaan montaa huonoa kokemusta ole ns. hyvistä paikoista, osaksi kyllä tiedostan että olen aikamoinen jämähtäjä, käyn noissa suosikkipaikoissa useammin kuin uusissa paikoissa.
Tuollainen yhdistelmä, jossa osa maksaa itse ja osa tulee kutsuttuna voi olla hieman ongelmalliista minusta, en sellaisiin ole itse koskaan osunut. Ainakin jos ero olisi räikeä sen suhteen, miten eri pöydissä istuviin suhtauduttaisiin.
Lisään vielä, että tarkoitin tuollaista yhtenäistä tapahtumaa, jossa kaikki syövät samaa. Eihän sitä muutoin tiedä ketkä ovat kutsuttuja tavallisena ravintolailtana.
Minullekin tämä oli uusi juttu, toisaalta en tälläisessä *tapahtumassa* ole ollutkaan ennen. Menisin kyllä uudestaankin :)
Lähetä kommentti