torstai 1. lokakuuta 2015

Muistilista kesälle 2016


Joka vuosi sitä oppii jotain uutta keittiöpuutarhasta, huomaa että jotain ei kannata tehdä, tai että jotain muuta kannattaa todellakin tehdä. Minun tämän vuoden lista ensi satovuodelle on seuraavanlainen:

1) Laita tomaatit ja chilit myöhemmin itämään. Olen aikaistanut kylvämistä, myönnän kyllä, pääosin sen takia että netti pursuaa kaikkea niin aikaisin, tulee katsos sitäsatokateutta jo etukäteen. Ei onnistu aikainen kylväminen minulla, eli palaan vanhaan aikatauluun.

2) Kirsikkatomaatit pitää laittaa vielä siitäkin myöhemmin itämään. Ei ole mitään järkeä tunkea yli metriä honteloa vartta ruukkuun ja jättää saman verran honteloa vartta horjumaan tuuleen ja palamaan aurinkoon.

3) Peitä kaikki herneet, pavut ja härkäpavut harsolla kylvämisen jälkeen. Yksi kerta kyyhkyparvelle riitti, toista kertaa ei tarvitse tulla.

4) Suojaa myös varsisellerin taimet. Selleri on monen inhokkia, mutta jäniksille kelpaa hyvin. Vaikka komean sadon sainkin, niin kesti kauan ennen kuin sellerit toipuivat jänisten jäljiltä.

5) Osta fenkoli taimena. Olen nyt muutaman vuoden yrittänyt saada fenkolia itämään enkä ole siinä onnistunut. Katsotaan ensi vuonna jos vaikka saisi fenkolin kasvamaan, vaikkei itämään.

6) Pink fir apple -perunaa kannattaa todellakin laittaa maahan. Parhaita uusia lajikelöytöjä tänä vuonna.

7) Älä masennu, vaikka näyttäisi kuinka huonolta. Puhuin melkein koko kesän katovuodesta, vaikka pakko todeta, että kasvimaan antimia on syöty tänäkin vuonna paljon. Etenkin perunat ja kaalit (myös kerä- ja parsa-!) ovat tuottaneet todella runsaan ja maukkaan sadon. Ja on sitä saatu herneitä, sipulia ja porkkanoitakin ihan mukavasti. Ja mökiltä puna- ja keltajuuria sekä palsternakkaa. Ja hajuherneet ja auringonkukat ovat ilahduttaneet pitkään. Kuten aikaisemmin loppukesästä otetusta alakuvasta näkee, kaikenlaista sitä on syöty maan antimista.

8) Ja se joka vuotinen lupaus, joka ei ole vielä koskaan toteutunut: huolehdi paremmin rikkaruohojen kitkemistä ja käännä maa ajoissa syksyllä.


7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kovin tutulta kuulostavia pohdintoja :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo eikähän tämä vuosi ole ollut aika poikkeuksellinen vähän kaikille.

annekatariina kirjoitti...

Hyvä listaus ja sopii varmaan minullekin. Mutta mikä neuvoksi kun kirsikkatomaatit eivät punastuneet, vaikka loppukesä olikin aurinkoinen. Ja taimet kasvoivat tukeviksi, runsaasti vihreitä tomaatteja vieläkin.

Merja kirjoitti...

Mulle käy tälläisinä kesinä, niin heitän kitkemishanksat kaivoon, se hoitaa loputkin sadosta. Onneksi jotain kasvoi siitä huolimatta ;).

Ulla kirjoitti...

Meidän kasvimaat ovat - toistaiseksi - säästyneet noilta isoilta tuholaisilta. En tiennytkään, että jänikset osaavat arvostaa selleriäkin. Hmm, teidän metsästäjähän voisi saalistaa tuon sellerillä marinoidun pupun. Maku olisi varmaan kohdillaan ;-)

sauvajyvänen kirjoitti...

annekatariina, minä olen saanut tomaatteja punertumaan vielä sisätiloissa: terttu paperipussiin omenan kanssa, ja suurin osa punertuu vielä. Kannattaa toki seurata mitä pussissa tapahtuu, joskus joku tomaatti voi homehtua.

Merja, vähän sama täällä, tai se ainakin käy syystä ;)

Ulla, ensimmäinen kerta kun kävi näin, taitaa olla urbaania sukua. Ja juuri noin, kyyhkyt herneiden kanssa, ja jänikset sellerin kanssa...

Mustavalkoisten koti kirjoitti...

Meillä fenkoli riehaantui liikaakin, joka ainoa siemen iti ja ne kasvoivat liian nopeasti ja liian honteloiksi.

Voi kun blogiin saataisiin sellainen automatiikka että se hälyttäisi aina kun on edellisvuonna kirjoittanut jostain "Muista tämä!"-asiasta. Tai edes muistaisi lukea omia vanhoja blogikirjoituksiaan... Minulla ainakin.