tiistai 1. huhtikuuta 2014

Chilit ja tomaatit koulittu


Tässä tulee vähän muistutusta aikatauluista tuleville vuosille: viikonloppuna koulin loput chileistä ja kaikki tomaatit. Eli siirsin tiheämpään kylvetyistä pikkuruukuista lähes jokaisen kasvin omaan vähän tilavampaan ruukkuun. Vaikka mielestäni olin ihan ajoissa tänä vuonna, on omat taimet vielä ihan pikkuruisia verrattuna moniin muihin joilla on jo tomaatit nupuilla ja chilit lähellä puolta metriä. Mutta pakko ottaa realiteetit huomioon: kaikki on siirrettävä ruukkuihin ulos, eikä sitä kasvihuonetta ole, niin täytyy pärjätä taimien kanssa sisällä vielä pari kuukautta.

Chilejä on vajaa parikymmentä erilaista, kaikki siemenet tällä kertaa FataliiSeeds.netistä. Itävyys oli tänä vuonna todella hyvä, ja melkein kaikkia chilejä on enemmän kuin mitä saan ulos mahtumaan. Onneksi löytyy ihmisiä joille ylimääräiset taimet kelpaavat, minua aina melkein itkettää laittaa hyviä kasvien alkuja kompostiin.

Tomaatteja on tänä vuonna 14 erilaista, kaikki jollain tavalla vähän erikoisia. Tomaatitkin itivät tänä vuonna hyvin, ihan tosi hyvin. Ne ovat vielä ihan pikkuisia, mutta on niillä aikaa kasvaa pari kuukautta ennen ulosvientiä.

Leikkasin myös omenapuun, varmaankin ihan viime tingassa tälläisenä talvena. Omenapuu on kyllä aika onneton, se on pariin otteeseen syöty niin totaalisesti. Tämä on (ehkä) viimeinen vuosi jonka annan puun kasvaa ja näyttää, että onko siitä mihinkään. Kylvin myös maissit ja ne basilikat jotka on tarkoitus siirtää ulos ruukkuihin kesän alussa.

Muitakin merkittäviä (hihi) tapahtumia on ollut: sain tänään kaksiteholasit. Tulin metsän poikki, ja se joka hoiperteli puunjuurien, kantojen ja savilätäköiden yli olin minä. Isä jo varoittelikin että saattaa tulla nilkat kipeäksi jos kulkee metsässä kaksiteholasit päässä, voi olla että siinä piilee totuuden siemen. Aika näyttää että totunko kulkemaan metsässä näillä. Niin, ja liityin juuri marttoihin. Asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä kaksiteholaisen kanssa, sattuivat vaan tapahtumaan samaan aikaan.

Kasvivalo tekee oudon värin kuvaan

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Myönsin juuri itselleni, että ei minusta olisi varmaan tuollaiseen kasvatuspuuhaan vaikka omistaisin pienen pihan. Ei tällä kärsivällisyydellä. Ja kuitenkin surisin jokaista kyykähtänyttä tainta.
Olen miettinyt, kuinka kauan likinäköisyys suojaa ikänäöltä...

Ulla kirjoitti...

Terhakkaan näköiset taimet! Meilläkin chilit ja tomaatit on (onneksi) vielä pieniä, kun niitä tosiaan joutuu vielä sisätiloissa pitämään ainakin kuukauden. Yhtenä vuonna jouduin kompostoimaan ison osan tomaatintaimista, kun kasvoivat niin honteloiksi, ettei niistä elinkelpoisia tullut millään konstilla.

Hyvä, kun muistutit maissista! Tarviikin käydä kylvämässä ne jo :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

luimupupu, minulle selvisi vasta yli nelikymppisenä, ettei se likinäkö mitään suojaa ;) Samat miinukset on edelleenkin, nyt on vaan lisänä vielä plussaa yli 1. Mutta kovinhan se on yksilöllistä missä vaiheessa ikänäköä alkaa tulla. Ja toisaalta, jos miinusta on vaan vähän, niin selviää sillä että ottaa vaan lasit pois lukiessa. Mutta kun on pullonpohjat, sekään keino ei käy.

Ulla, minulla on sitä sinun suosittelemaa maissilajiketta, että kiitos vaan itsellesi :)

Mari - Kivistössä kirjoitti...

Sulla on kyllä kunnioitettavat määrät eri lajikkeita! Meillä ihan vaatimattomasti kolmea chiliä ja kolmea tomaattia.
Enemmänkin tekisi mieli aina laittaa, mutta kun ollaan tällaisia viikonloppuviljelijöitä, ulos istutetut tomaatit kuolisivat viikkojen aikana todennäköisesti vedenpuutteeseen. Pikkuruiseen kasvihuoneeseemme saamme asennettua kastelujärjestelmän, joka pitää tomskut hengissä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Lajikkeita ei ihan joka vuosi ole näin paljoa, tänä vuonna vaan itävyys oli niin hyvä. Chilejä minullekin riittäisi se muutama lajike, mutta kun puoliso on chili-hullu, niin väkisinkin lajikemäärä on levähtänyt.

Sellaisen kastelujärjestelmän voi rakentaa myös avomaalle, ajastimen ja ison säiliön (jos ei ole vesijohtoa) avulla pärjää hyvinkin viikon.

http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2013/07/kastelujarjestelma-ruukkupuutarhalle-ja.html