keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Mysi Lahtisen keittokirjat - osa 2 keittokirjasarjasta


Mysi Lahtinen on on puhunut suomalaisen keittiön puolesta iät ja ajat. Hän oli kuukausihesarin ruokakolumnistina aikana, jolloin kaikki haikailivat aasialaisen, ja oikeastaan kaikkien muiden, paitsi suomalaisen keittiön perään. Hän oli niin edellä aikaansa, että hänen hyvä tv-sarja lopetettiin ennen kuin se kunnolla pääsi alkuunkaan. Glorian Ruoka&viini-lehdessä (4/2011) löytyy hauska kirjoitus hänestä.

Nykyisin Mysin vanhoja keittokirjoja on hankala löytää, eikä Tammi tunnu innostuvan uusintapainoksista, siitä huolimatta että sinne lähettää pyyntöjä säännöllisin väliajoin. Onneksi olen joitain kirjoja hankkinut aikanaan, lisäksi on kirjastot, on perintökirjat ja ennen kaikkea ihanat ex-naapurit ja ystävät, jotka ovat metsästäneet kirjoja ihan minua varten (tähän niitä sydämiä), joten alan olla siinä tilanteessa että pärjään jo ;)

Juhlafanina olen hankkinut hänen Joulu- ja Juhlakirjat silloin jo niiden ilmestyessää. Laskiaisen kirja löytyi lapsuudenkodin kirjahyllystä. Näihin kiteytyy paljon olennaista suomalaisesta juhlaperinteestä ja tapojen historiasta ja niihin tulee tartuttua säännöllisin väliajoin.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kolumneja on sidottu kansiin, ensin on Kootut kokkaukset ja sitten on Makuasioita - uudet kokkaukset. Näistä ensimmäisen sain Campasimpukalta, hän oli löytänyt kirjan vanhojen kirjojen torilta, ja raatsi luopua siitä antamalla sen minulle. Suuret kiitokset vielä kerran! Toisen osan löysin lapsuudenkodin kirjahyllystä, äiti oli ostanut sen aikoinaan 30% alennuksesta. Kumpikin kirja ovat aarteita, mutta tuntuu että ensimmäisessä osassa on kaikki olennaisin.

Mysi Lahtinen huolehtii myös lastenkulttuurista. On leikkikirjoja, esim. Kuinka käpylehmä ammuu, on joulukirjoja ja nyt uusimpana lasten keittokirja Hei me kokataan. Esikoinen 8 v tykkäsi kirjasta todella paljon, mukavia reseptejä, mukavasti kirjoitettua. Ainoa miinuspuoli äidin mielestä on siinä, että selkeintä olisi musta teksti valkoisella pohjalla, eikä kaikenmaailman tummatkin värisävyt mielltytä kirjan sivun väreinä (ei tarkoita sitä, että ikänäkö alkaisi vaivata, valo vaan on alkanut jotenkin himmetä).

Ihan ehdoton lempikirjani Mysin kirjoista on Intohimot hellallani - suomalaisen keittiön ylistys. Yksinkertaisesti siinä on kaikki. On kaikki luottoreseptit, mukavia tarinoita ja ihania kuvia Suomi-filmin klassikoista siiriangerkoskineen, taunopaloineen ja ansaikosineen. Minulla oli tämä kirja lainassa kirjastosta pitkälle toista vuotta putkeen, mutta nyt kevään korvalla sain palauttaa sen, sillä ihana ex-naapurini oli metsästänyt tätä kirjaa huutonetistä ihan minua ajatellen, ja löysikin täysin uudenveroisen kirjan jonka sain lahjaksi. Ihan mieletöntä. Tämä kirja kuuluu siihen keittokirjojen topkolmoseeni, River Cottage Everydayn ja Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa kirjojen lisäksi (nyt tuli paljastettua se Top3).

Monia kirjoja puuttuu vielä omasta hyllystä, mutta onneksi niitä löytyy kirjastoistakin. Suosittelen Mysin kirjoja muillekin, niistä löytyy sesonkiruokaa, lähiruokaa ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Ja mukavia tarinoija ja hauskaa suomea.

ps. Mysi Lahtista etsitään myös netissä paljon. Minun postauksia joissa on Mysin reseptejä on katsottu tuhansia ja tuhansia kertoja. Hänen punajuuripaistoksensa on jo pitkään ollut eniten klikattu sivu.

7 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

On aina hienoa, kun kirja pääsee rakastavaan kotiin:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa pinossa ei näy pientä kirjaa "Makujen synty", jonka löysin kotona kirjahyllyn takarivistä pölyjä pyyhkiessäni ennen lähtöä. Jos olet kiinnostunut, niin laita luimikselle maililla osoite, niin lähetän kirjan kun kotiudun.

Hiidenuhma kirjoitti...

Myös minulle Mysi Lahtinen on ollut minulle esikuva ja innostaja kokkailun maailmaan niistä Hesarin kuukausiliitteen resepteistä lähtien. Hän on Suomen oma Julia Child.

Aila kirjoitti...

Silloin meillä vielä oli vene, niin paljon hyviä vihjeitä ja ohjeita löytyi Mysin kirjasta : Huilihei, venekokin keittokirja.

sauvajyvänen kirjoitti...

Campa, näin juuri :)

luimupupu, voi kiinnostaa kyllä, laitan sinulle postia! :)

Hiidenuhma, :)

Aila, olen kanssa kuullut siitä kehuja, tosin kun me ei veneillä, niin ei ole tullut siihen niin tutustuttua.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Minullakin on tuo juhlakirja sekä intohimot. Todellisia klassikoita kumpikin, kuten varmasti nuo muutkin. Mysi tietää mistä puhuu ja hän on kirjoittanut reseptiikkan huolella & rakkaudella. Harvinaislaatuista paneutumista. Hans Välimäen Mummola on näihin verrattuna todella köykäinen teos. Harmi tosiaan, että näitä pitää divareista metsästää. Ylioppilaillekin olisi Intohimot hellani vallan mainio valmistumislahja. Kiva kun sait sen viimein omaksi :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Ankerias, juurikin näin. Jep, se olisikin ihan loistava lahjaidea. Viikonlopun juhlissa ylioppilas sai yhden keittokirjan, sekin oli kiva.