perjantai 15. helmikuuta 2013

Madekeitto



Tämä on aavistuksen monimutkaisempi versio kuin viime vuoden helppo madekeitto. Mutta vain aavistuksen. Vajaan kilon made oli vaan vähän pieni meidän perheelle, sillä mätiä oli niin paljon. Tokaluokkalainen halusi omana toivekeittopäivänään madekeittoa, ja keitin sen nyt näin:

vettä
1 made perattuna mutta nahkoineen
1 pienehkö sipuli
1-2 tl yrttisuolaa kalalle (tai merisuolaa)
1 laakerinlehti
muutama valkopippuri

4 perunaa
1 porkkana
mateen mätipussi kokonaisena
mateen maksa
1-2 dl kermaa

Laita perattu made nahkoineen veteen, muista poistaa kidukset. Pilko sipuli joukkoon ja lisää mausteet. Anna kiehua kymmenisen minuuttia, vähän kalan koosta riippuen. Nosta kala reikäkauhalla lautaselle jäähtymään ja perkaa kala puhtaaksi ruodoista (muista ottaa myös poskilihat) vähän jäähtyneenä samalla kun jatkat liemen keittämistä. Lisää pilkotut perunat ja porkkana liemeen, anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää mateen mätipussit (rommi), anna kiehua muutama minuutti. Lisää maksa ja kerma, anna edelleen kiehua muutama minuutti, lisää lopuksi kala joukkoon. Syötiin ruisleivän kanssa.

Meillä muut ei tykkää maksasta eikä rommista, lapsuudessa sen sijaan tuli aina vähän "riitaa" että millaiset palat niitä onnistuu saamaan. Minä tosin tykkäsin enemmän maksasta ja sisko rommista, eli siinä mielessä jako oli helpompaa. Nyt meni maksa kokonaan, mutta rommia jäi, mateella on tähän aikaa vuodesta todella isot mätipussit.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole tiennytkään, että madetta voi keitellä nylkemättä!
Me emme ole vielä voittaneet mätiä madearpajaisissa, pitää taas yrittää.
Tuo maksa näyttää hyvältä, me emme ole onnistuneet laittamaan maksaa niin, että kumpikaan olisi siitä oikein tykännyt vaikka muuten syömme kaikkien otuksien maksoja.

Nanna kirjoitti...

niin oli hyvää, minäkin tein keskiviikkona!

sauvajyvänen kirjoitti...

Luimupupu, isä on tämän opettanut. Isäni tekee maailman parasta madekeittoa, ja hän ei koskaan nylje madetta. Hakaniemen hallissa oli kaikissa kalatiskeillä mateet kahdessa laatikossa, toiset edullisempia ja toiset tyyriimpiä. Eli raha päihitti onnen :)

Minä keitän maksan nopeasti, muutaman minuutin ajan. Kai se on sellainen asia josta joko tykkää tai ei.

Nanna, huomasin juuri. Sinulla olikin kaunis keitto, ja varmasti hyvää. Tämä minun keitto on tälläinen super-yksinkertainen, ja kuvaan halusin maksan ja rommin, kun Ankerias jälkimmäistä viime vuonna ihmetteli.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

On tullut näemmä sitten syötyä oikeaa sisäelintä maksana :-) Tosi hyvää. tykkään kanssa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, hassua olisikin sekoittaa maksa johonkin muuhun elimeen. Siis kalalla, nisäkkäitä en kommentoi (ei tosin ole minulle käynyt sekaannusta, sen verran on heti pakko sanoa ;) ).