sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kanaliemi ja helppo kanakeitto

Hyvä ruoka on hyvää, ja joskus tavallisesta ruuasta tulee lasten uusi suosikki. Tällä kertaa kyseessä oli yksinkertainen kanakeitto. Minulla oli hyvä kokonainen luomukana, josta keitin kanaliemen. Tänä vuonna muut lintuliemet jää vähiin (lue: olemattomiin), joten tein ihan tavallista kanalientä kompensoimaan kyyhkyliemen puutetta. Liemen keitin näin:

vettä
1 kana (1.6 kg)
4 pikkuporkkanaa
1 iso sipuli kuorineen
pala lanttua
1 varsi varsiselleriä
pippureita
1 laakerinlehti
1 rkl suolaa
timjamia muutama oksa

Laita isoon kattilaan vettä niin, että kana peittyy reilusti. Anna kiehua ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen juurekset, sipuli ja mausteet ja keitä hiljalleen parisen tuntia tai kunnes liha irtooa helposti. Ota kana lautaselle ja irrota lihat. Siivilöi liemi ja pakasta/käytä sellaisenaan tai tarvittaessa keitä sitä kasaan. Liemi on erityisen hyvää keitoissa, risotoissa ja kastikkeissa.


Kanakeittoon tuli:

½ l lientä
½ l vettä
kananpaloja
1 dl riisiä (tai ohraa)
1 porkkana
1 pala lanttua
1 palsternakka
(tai pussillinen jotain pakastevihanneksia tai -juureksia)
persiljaa.

Laita liemi ja vesi kattilaan kiehumaan. Lisää riisi ja pilkotut juurekset. Anna kiehua vähän aikaa, lisää kananpalat. Jos käytät pakastevihanneksia tai -juureksia, lisää tässä vaiheessa. Keitä vielä sen aikaa että riisi/ohra on kypsää.

Yhdestä kanasta saa kolme hyvänkokoista keittoa. Keitto on valmista reilussa kymmenessä minuutissa, joten kun alkuvalmistelut on tehty, saa nopean ruuan arkena tai vaikka siivouspäivän lounaaksi. Lientä on näiden lisäksi vielä muutamaan ruokaan, eli mielestäni hyvä vaiva-laatusuhde. Sitä arjen luksusta.

ps. Sauvajyvänen löytyy nyt Facebookista.  Saa käydä tykkäämässä :)

3 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Ja ens viikolla siis kanakeittoa lapsille. Keitot on kyllä kaikkien muitten hyvien puoensa lisäksi mahtavia lapsetkin syö -ruakia!

Hiidenuhma kirjoitti...

Kanakeitto on niin hyvää! Minulla on to do -listalla kanaliemen valmistus ja kanaviilokki. Sinähän olet niitäkin tehnyt :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kanakeitto upposi kyllä hyvin lapsiin. Liemi ja viillokki on kyllä ihan parasta.