sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lokakuun ruokahaaste: Lehtikaali-veriletut


Ankerias Vipunen sai järjestätteväkseen lokakuun ruokahaasteen. Hän loi meille mysteerilaatikon, jossa oli vino pino tavaraa. Lisäksi hän lupasi että käytettävissä ovat kaikki kuivakaapista löytyvät ainekset kuten mausteet, sokerit, jauhot, riisit ja muut jyvät. Siis kaikki se mikä ei ole tuoretavaraa. Minä poimin laatikosta seuraavat aineet sekä lisäsin omasta kuivakaapista ruisjauhon, meiramin ja soodan.

naudanverta
lehtikaalia
purjo
kananmunia
voita
kasvis- tai jotain lihalientä


Tein siis lehtikaali-verilettuja seuraavanlaisesti:

reilu kourallinen lehtikaalia
½ l  naudanverta
voita
1 pieni purjo
2 muna
2½ dl ruisjauhoja (Vääksyn myllyn riihiruisjauho)
meiramia
½ tl soodaa


Laita liemi ja lehtikaali tehosekoittimeen ja aja mahdollismman sileäksi (liemen sijaan voisi käyttää olutta, mutta sitä ei ollut mysteerilaatikossa). Sekoita se veren kanssa ja lisää voissa kuullotettu purjo (olisin käyttänyt sipulia jos se olisi ollut käytettävissä). Sekoita joukkoon munat ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu meirami ja sooda. Anna taikinan turvota tunnin verran. Paista lettupannulla. Minusta kannattaa paistaa aika keskilämmöllä (minulla oli 6/9) niin, että koko lettu on melkein hyytynyt ennen kuin sen kääntää. Ja toiselta puolelta ei puolestaan tarvitse paistaa niin kauaa. Sooda kohottaa lettuja aika paljon, sen voi hyvin jättää poiskin.

Hyvää oli, mutta aika metallinen maku kaikenkaikkiaan, ehkä riihiruis ja liemi vähän lisäsivät sitä entisestään. Seuraavaksi, sitten joskus talvella, aion käyttää kunnon sipulia purjon sijaan, olutta enkä lientä sekä kuivattua lehtikaalia tuoreen sijaan (se lähinnä olosuhteista johtuen).

ps. Tajusin juuri, että en kai olisi saanut käyttää puolukkaa annoksessa, kun se ei ollut listalla? Lasketaanko se stailaukseksi? Olisi pitänyt laittaa päälle vain sokeria ja sanoa että tämä on jälkiruoka, kuten äitini sai aina joskus lapsuudessaan verilettuja sokerin kanssa jälkkäriksi. Jos postaus ollaan hylkäämässä sen takia, kertokaa niin vaihdan kuvan pelkään verilettukuvaan, joka tietystikään ei ole niin kiva kuin tuo stailattu.

3 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Vai laittoi stailaaja siihen puolukoita päälle :-) Jätetään tuo äänestäjille ratkaistavaksi, onko miten iso virhe. Ja pelkät veriletut siis osallistuu, ei kuvan puolukat.

Kiva kun lähdit mukaa kisaan! Kunnon veriletut maistuu aina.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, nimenomaan pelkät veriletut osallistuu, sehän se ruoka on :)

Oli niin hauska haaste, että oli kiva osallistua pitkästä aikaa. Heti tuli n. viis ideaa mistä sitten valitsin tämän.

La fille du vent kirjoitti...

Näyttää tosi herkulliselta ja alkoi juuri tekemään mieli verilettuja, nam!

Onnea haasteeseen!