maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kokonainen broileri kamadossa


Syötiin sitä mökillä isolla porukalla muutakin kuin hirvisoppaa. Minä savustin/grillasin kotona kamadossa Luomunokan kokonaisen broilerin ja pienehkön hirvenpaistin (joka kyllä muistutti erehdyttävästi ulkofilettä). Ne jäivät kuitenkin syömättä heti grillauksen jälkeen, sillä kattotalkoot aikaistuivat päivällä. Niinpä pakkasin lihat suoraan grillistä folioon ja siirsin astiassa auton jalkatilaan. Siinä sai lihat vetäytyä rauhassa ajomatkan aikana, ja senkin jälkeen jääkaapissa päivän yli.

Vaikka tämä on maailman yksinkertaisin tapa valmistaa lihaa, kirjoitan tämän silti ylös itselleni, mietin kuitenkin jokus taas aikaa ja lämpöä. Broilerin voi leikata perhoseksi, tai grillata kokonaisena. Jos sen leikkaa perhoseksi, pääsee vähemmällä kääntelyllä.

Tein ruuan yksinkertaisesti käyttämällä Poppamiehen valmiita rubeja, kanalle käytin kana-rubia, ja hirvelle hidasta rubia sekä Cherry & Cola BBQ-soosia. Rubit on helppo tehdä itsekin, sopivasti mausteita, sokeria ja suolaa, mutta nyt menin näillä mainioilla valmiilla seoksilla. Tein tällä kertaa niin yksinkertaisesti, että hieroin reilusti mausteita tuntia paria ennen savustusta, se oli ainoa maustaminen.

Kun aloin kypsentää lihaa, lämmitin kamadon n. 125 asteeseen. Laitoin foliovuuan puoleenväliin grilliä, sille pari omenapuun kiekkoa ja lihat ritilälle. Käänsin lihoja puolen tunnin välein, yhteensä grillasin kanaa kaksi tuntia. (Hirven grillasin kypsäksi, käärin sen folioon kun lämpötila oli 68 astetta, ja annoin vielä kypsyä reilusti yli 70 asteeseen.) Käärin myös kanan folioon ja parin tunnin päästä siirsin lihat jääkaappiin (lihat olisi tietysti voinut syödä reilun vartin päästä).

Söimme lihat kylmänä sitä seuraavana päivänä. Irrotin kanasta lihat lautaselle ja leikkasin hirven paistin/fileen viipaleiksi. Söimme taboullehin ja vihersalaatin kanssa. Ihana hellepäivän ruoka oli helposti valmis.


Ei kommentteja: